Tunnen maailman epaoikeudenmukaisuuden ilkkuvan minulle pain naamaa, silla nain Tongan kansainvalisella lentokentalla litran Finlandia-vodkapulloja myynnissa hintaan 9e. Tama siis varmaan niin kaukana Suomesta, kuin suinkin mahdollista. YHDEKSAN EUROA SUOMALAISESTA VIINASTA KESKELLA TYYNTA VALTAMERTA!
Olo on kertakaikkiaan outo muutenki. Tulin takas Australiaan tassa tanaan iltapaivalla ja proseduurit ja paikka olivat juurikin samat kuin tanne ensimmaista kertaa saavuttaessa. Tuntui jotenkin kotoiselta ja mukavalta tulla takas Ausseihin, mutta sita ei kylla kauaa kestany. Loppu kun paasi ulos lentokentalta ja naki taman masentavassa syysilmassa makaavan kiireisen kaupungin. Sitten seurasi tietoista ja omavalintaista kidutusta: Sama shuttle bussi vei samaan hostelliin kuin eka kerrallakin - sillon syyskuussa. Huoneessa saman kansallisuuden edustajia eli britteja. Jutut huonekavereilla samat kuin ennenki. "Missahan ois tana iltana bileet?" "Joo huomenna Gaffiin (=backpackerbaari)!" "Muistakko sen pitkasaarisen blondin?" "Vittu olin eilen kannis.." Apua! Ja nyt ei ole edes Timo auttamassa. Sydney ei todellakaan ole mun kaupunki, eika nayta muutenkaan kovin houkuttelevalta kun taalla on nyt vissiin alkutalvi.
Olin siella Tongalla semmoset viikkoa ja niista kaks tuli vietettya erityisissa saariresorteissa istuskellen. Sukelluskurssin kavin ja tapasin fiksuja matkustajia - yllatyksekseni jopa kolme suomalaista eraalla "autiolla" saarella. Reissu oli hyva, mutta taidanpa pantata yksityiskohdat ihan kasvotusten kerrottavaksi, eli pysykaapa tunattuina viela sinne kesakuulle!
Tonga
Antti
28.5.07
18.5.07
[ ] Aavikko [x] Tyyni valtameri
"Aurinkorasvaa
nautinto kasvaa
palmuja, autiorantaa
soulia audio hakkaa"
- Jodarok
3.5.07
Aavikko
Istun talla hetkella Alice Springsissa, kaupungissa lahes keskella Australiaa ja hikea pukkaa - taalla on nimittain lamminta. Lahdin viime viikolla Adelaidesta Wayward Bus Tours -lafkan jarkkaamalle kahdeksan paivan pituiselle reissulle, jonka kohteena oli juurikin Alice, matkaa pari tuhatta kilsaa. Kaiken kaikkiaan reissu sujui todella hienosti ja ryhmamme oli ehka paras tourryhma missa oon ollut! Opas oli nuori ja energinen kaveri, joka tiesi todella paljon aboriginaalikulttuurista ja keski-Australian geologisesta historiasta.
Kayn kronologisesti lapi matkan vaiheet. Kuvat tulevat nettiin viiveella, tassa hostellissa kun on niin huono yhteys etta niiden kaikkien uppimiseen menis ikuisuus!
1.
Eka paivana (viime viikon ke) ajeltiin siis ulos Adelaidesta ja uusi ryhma paasi tutustumaan toisiinsa heti aamusta viininmaistelun merkeissa! Mika loistava veto! Viini oli hyvaa ja sita seurannut aamupala maistui. Mina jaoin jalkiruuaksi Adelaidesta edellisena paivana ostamiani Haigh's -suklaatehtaan suklaita. On muuten pikkusen hyvaa tavaraa tuommonen kasintehty premium-suklaa, ei sen jalkeen maistu oikein nuo kaupan potkylat. Ehka hyva vaan.
Maasto muuttui koko ajan rajummaksi ja vihreys vaheni - joskaan se ei ihan kokonaan loppunut matkan missaan vaiheessa, silla alueella oli saatu viime aikoina niin runsaita sateita. Pysahdyttiin aina valilla tutkimaan luontoa tai kahvilaan syomaan jotain pikkupurtavaa.
Illalla saavuimme Wilpena Poundin leirinta-alueelle, joka oli kaiken kaikkiaan hyvin varusteltu. Suihkut, WC:t, sahkot ja pubi(!) vahan pilasivat mun tunnelmia, silla olin odottanut vahan rajumpaa retkeilya. Myohemmin naihin luksuksiin (pubia ei tosin ollut joka paikassa) tottui ja onhan se suihkussa kayminen ihan kiva juttu, ei siina mitaan. Erittain kesyja kenguruita bongattiin. Yo nukuttiin kuitenkin ulkosalla swagissa, eli semmoisessa isossa makuupussin tyylisessa sakissa, johon mahtuu patja sisaan. Sinne sitten sujahdetaan oman makuupussin kanssa. Swag siis suojaa lahinna makuupussia sateelta ja tuulelta.
2.
Toisena paivana sateli mukavasti ja riennettiin sitten pienesta tihkusta valittamatta Wilpena Poundin (kraaterin muotoinen vuoriketju) paalle ihastelemaan maisemia - tai siis sita vahaa mita pilvilta nakyi. Ihan jees.
Paivasaikaan jatkettiin matkaa ja pysahdyttiin grillaamaan ruokaa Blinmann -nimiseen kylaan, joka oli kuin suoraan Falloutista. Keskella aavikkoa ja tosi rajun nakonen.
Yo vietettiin eraassa hostellintapaisessa "tourist villagessa" ja vaihdettiin kuulumisia etelaan eli vastakkaiseen suuntaan matkaavan ryhman kanssa. Tassa vaiheessa alettiin tiedostaa se riski, etta jos sade jatkuu, on jumiin jaaminen reaalinen mahdollisuus. Nuo pikkutiet nimittain huuhtoutuvat taysin olemattomiin ja vesi saattaa kohota matalimmissa paikoissa pariin metriin kun sade oikein jyllaa.
3.
Kolmannen paivan aamuna saatiin tien kunnosta sen verran rohkaisevia uutisia, etta paatettiin jatkaa eteenpain kohti William Creekia, pubia keskella ei mitaan (populaatio: 8, karpaspopulaatio: 8 000 000 000 000 000 000). Saakin alkoi seljeta kun Flinders Ranges jai taakse ja kohta auringon paistaessa oli vaikea uskoa etta vasta oli tullut vetta kuin aisaan.
Vierailtiin tietenkin siina pubissa ja sielta loytyi seinilta paljon aiempien matkaajian jattamia kayntikortteja ja muutakin rojua. Kasikokoinen Suomen lippu siella oli lojunut vuodesta 92, aikaisempien omistajien nimia en enaa muista.
Leirinuotiolla tuli rikottua jaata israelilaisten kanssa ja siita saivatkin koko loppumatkan ajan kaikki muut karsia. Michael ja Idan olivat nimittain kaksi sen verta hauskaa veikkoa, etta monet naurut irtos. Saksalaisten korvia tosin punotti meidan poliittisesti todella epakorrekti holokaustilappa ("My grandparents we're backpacking in Germany and they even got free trainrides and lots of work at camps!"). Sanokaa mita sanotte, mutta musta huumori on omalla tavallaan kiehtovaa. Borat-imitaatiot sitten olivatkin hiukan kesympia, mutta kylla niistakin monet naurut irtos. "Sexy time!" oli selvasti matkan tunnuslause. Jokainen nuvareissuilla kaynyt tietaa, etta se ei ole matka eika mikaan jolla ei synny tunnuslausetta tai -hokemaa! (Vippavoppala..)
4.
Aamun sarastaessa ajeltiin kohti Coober Pedya, maailman opaalipaakaupunkia. Siella kierrettiin kaupunki opastetun kierroksen mukana, opittiin paljon opaaleista ja vietettiin vapaa iltapaiva. Coober Pedyssa on jotain todella kiehtovaa, silla mesta on kuin suoraan Falloutista. Miehekasta ja raakaa kaivosteollisuutta, maanalaisissa taloissa asuvia ihmisia, ymparilla hiekkaa. Ja kylla, luitte oikein! Ihmisista suurin osa asuu maan alla - ja tama ei sitten tarkoita mitaan "talousta 1/3 maan alla" -hoponlopoa, vaan ne kolot on kaivettu hobittityyliin kallion kylkeen ja monen metrin syvyyteen. Vierailtiin yhdessa semmoisessa ja kaikinpuolin se tyyli muistutti semmosta kasariluksusta tai Bondin paapahiksen salaista tukikohtaa. Rauhallisia asumuksia ne kuitenkin ovat ja tarvittaessa taysin pimeita seka ilmanvaihto on kuulemma niin hyva, etta raikasta ilmaa saa paremmin kuin maan paalla. Niin ja syy maanalaisen asumiseen on lampotila. Se voi nousta kesalla viiteenkymmeneen Celciukseen ja talvella pudota alle nollan.
Illalla syotiin pitsaa, hengailtiin porukalla ja mentiin karaokebaariin. Se oli ihan ku ois Raahessa bluukkarissa ollu! Huonosti pukeutuvia ihmisia, paskaa musaa, paska baari, kaikki oli ihan perseesta :D :D :D. Eika niilla ollu edes redbullia tai mitaan muutakaan energiajuomaa.
Baarista tultiin kotiin joskus yhden aikoihin ja olin valmis painumaan suoraan pehkuihin. Viela mita, jutkut halus juoda valttamatta kaikki oluensa sina iltana ja mina niita siina sitten parin sveitsilaisen tyton kanssa avustamaan. Tutustutin naiset ja herrat pariin juomapeliin ja urakka oli akkia tehty. Poliittisesti epakorrekteja vitseja viljeltiin useita.
5.
Viidentena paivana otettiin nokka kohti Ulurua (Ayers Rock), maailman suurinta irtokivea (josta suurin osa on maan alla). Kivi ehdittiin nahda auringonlaskun aikaan ihan itsenaiselta dyynilta. Meidan matkaopas oli sen verta assa kaveri, etta osas vieda meita aina semmosiin puolisalaisiin paikkoihin ja valteltiinkin turistimassoja aika hyvin. Ja kun sanoin massoja, tarkoitan myos sita. Tuo kivenmohkale kiinnostaa siina maarin maailmalla, etta sinne lennetaan suoraan ulkomailta ja yovytaan maailman huippuluokkaa olevissa hotelleissa, kaydaan ehka kapuamassa paalle (ei, ei, eiiii) ja lahdetaan parin paivan paasta takas sorvin aareen.
6.
Seuraavan paivana kaveltiin aamusta Kata tjutalla (=many heads / the olgas) - oli kylla ihan uskomaton paikka - ja opittiin paljon aboriginiaalikulttuurista. Syntyi kunnioitusta tata alkuperaisvaestoa kohtaan kun tajus kuinka vaikeissa olosuhteissa ne on aavikolla elaneet ja selviytyneet nerokkaiden keksintojensa ja tosimiehisyytensa ansiosta. Minua alkoi itsea kiinnostamaan tama Suomen oma alkuperaiskansa, saamelaiset. Ois mielenkiintoista tietaa lisaa niiden kulttuuritsa ja historiasta. Miksikahan sita ei opeteta koulussa?
Aboriginaalikulttuurikeskuksessa lahinna kerrattiin Bjornilta, meidan oppaalta, aiemmin aamulla saatuja tietoja. Sen jalkeen kaveltiin Ulurulla pieni Malai Walk ja opittiin lisaa. Auringonlasku oli jees ja heilutettiin rikkaille sedille ja tadeille jotka joivat skumppaa.
7.
Seitsemas eli toiseksi viimeinen paiva sisalsi suuren yllatyksen. Paatettiin katsoa auringonnousu omassa rauhassa ei-virallisesta paikasta ja syoda samalla aamupalaa ja kuunnella Pink Floydia. Muuten kaikki sujuikin ihan mukavasti, mutta sadettahan se alkoi ripsia. Hetkinen, mita hittoa? Sadetta Ulurulla? Noh, paatettiin silti toteuttaa 9km pituinen base walk kiven ympari. Niin ja kiipeaminenhan loukkaa paikalliskulttuuria ja uskontoa eli sita ei meidan ryhmasta kukaan halunnut tehda. Asiaa vois verrata esim. Notre damen alttarille kiipeamiseen tai vastaavaan.
Kesken base walkin se sitten alkoi. Kunnon sade nimittain. Matka jatkui, vaattet kastui ja opas oli innoissaan. Han oli kaynyt kivella 170 kertaa nahnyt sadetta ainoastaan kerran aiemmin. Eli meilla oli todistettavana hyvin pitkalle once in a lifetime experience! Kivi muuttui tietenkin punaisesta harmaaksi ja lopulta isot vesiputoukset jyrisivat alas pitkin reunoja. Vaikuttavan nakosta.
Illaksi ajettiin Kings Canyonin lahelle leiriytymaan ja laitettiin pastaa. Vaihdoin ajatuksia uskomattomat keittotaidet omaavan skottityton kanssa. Kaikinpuolin voitokas reissu siis. Niin ja paasinpa itsekin neuvomaan meidan opasta makaronin keitossa.
8.
Vika paivana herattiin sianpiereman aikoihin etta ehdittaisiin Kings Canyoniin ennen massoja. Homma toimi, kiitokset taas Bjornille, ja saatiin ihailla auringonnousua omassa rauhassa. Myohemmin alkoi tietenkin muitakin nakya paikan paalla. Kings Canyon oli tietenkin vaikuttava ja ehka kuvista valittyy osa siita jylhyydesta. Luultavasti kuitenkaan ei, eli menkaapa kaymaan iteki.
Sitten viimeinen ponnistus eli nokka kohti Alice Springsia. Ponnistus lahinna kuskille siis. Illalla tavattiin ruokailun merkeissa ja jatkettiin baarissa. Oli taas yks bluukkariklooni. Tosin silla parannuksella, etta ne tarjoilivat siella alkuillasta myos ruokaa.
Virallinen matka siis paattyi, mutta mepas menimmekin eilen viela kaymaan israelilaisten, skottityton (Christina) ja Bjornin (kuski/opas, 25% norjalainen) kanssa vuokra-autolla Western MacDonnel rangesilla, silla se jai tuolta meidan kasipaivaiselta reissulta valista. Ajettiin red bank gorgelle ja siella odotti yks hienoimmista paikoista mita oon nahny ikina mun elamassa. Aluksi niin levea kanjoni kun kapeni ihan pieneksi ja kuivan joenuoman alkupaasta loytyi vetta. Uikkarit jalkaan ja uiden eteenpain. Siina siis uitiin, ja valilla kiipeiltiin, eteenpain tata pari metria leveaa kanjonia, jonka seinat on veden hiomaa, kaunista kivea ja jotka ulottuvat varmaankin 100m ylospain. Todella vaikuttava paikka! Kameraa ei ollut tuolla mukana, mutta ehka saan Christinan ottamia kuvia haalittua itselleni. Sanon kuitenkin sen, etta jos talla alueella liikkuu, niin ehdottomasti neliveto alle ja em. paikkaan. Ajoituksen on kuitenkin oltava kunnossa, silla kuivaan aikaan siella ei voi uida.
Kaikki nama eilisen matkan ihmiset kutsuin Suomeen. Erityisesti Bjornilla oli kiinnostusta tulla joskus kaymaan pohjolassa tutkimassa paikallista luontoa. Siina olikin semmonen seikkailijakaveri, etta voi olla vaikea toista loytaa. Varttunut Afrikassa, asuu taalla, hollantinorjalainen veri virtaa suonissa. Tykkas suomalaisesta kulttuurista.
Ei, en jaksa oikolukea tata. Kuvat menee tanne.
Antti
Kayn kronologisesti lapi matkan vaiheet. Kuvat tulevat nettiin viiveella, tassa hostellissa kun on niin huono yhteys etta niiden kaikkien uppimiseen menis ikuisuus!
1.
Eka paivana (viime viikon ke) ajeltiin siis ulos Adelaidesta ja uusi ryhma paasi tutustumaan toisiinsa heti aamusta viininmaistelun merkeissa! Mika loistava veto! Viini oli hyvaa ja sita seurannut aamupala maistui. Mina jaoin jalkiruuaksi Adelaidesta edellisena paivana ostamiani Haigh's -suklaatehtaan suklaita. On muuten pikkusen hyvaa tavaraa tuommonen kasintehty premium-suklaa, ei sen jalkeen maistu oikein nuo kaupan potkylat. Ehka hyva vaan.
Maasto muuttui koko ajan rajummaksi ja vihreys vaheni - joskaan se ei ihan kokonaan loppunut matkan missaan vaiheessa, silla alueella oli saatu viime aikoina niin runsaita sateita. Pysahdyttiin aina valilla tutkimaan luontoa tai kahvilaan syomaan jotain pikkupurtavaa.
Illalla saavuimme Wilpena Poundin leirinta-alueelle, joka oli kaiken kaikkiaan hyvin varusteltu. Suihkut, WC:t, sahkot ja pubi(!) vahan pilasivat mun tunnelmia, silla olin odottanut vahan rajumpaa retkeilya. Myohemmin naihin luksuksiin (pubia ei tosin ollut joka paikassa) tottui ja onhan se suihkussa kayminen ihan kiva juttu, ei siina mitaan. Erittain kesyja kenguruita bongattiin. Yo nukuttiin kuitenkin ulkosalla swagissa, eli semmoisessa isossa makuupussin tyylisessa sakissa, johon mahtuu patja sisaan. Sinne sitten sujahdetaan oman makuupussin kanssa. Swag siis suojaa lahinna makuupussia sateelta ja tuulelta.
2.
Toisena paivana sateli mukavasti ja riennettiin sitten pienesta tihkusta valittamatta Wilpena Poundin (kraaterin muotoinen vuoriketju) paalle ihastelemaan maisemia - tai siis sita vahaa mita pilvilta nakyi. Ihan jees.
Paivasaikaan jatkettiin matkaa ja pysahdyttiin grillaamaan ruokaa Blinmann -nimiseen kylaan, joka oli kuin suoraan Falloutista. Keskella aavikkoa ja tosi rajun nakonen.
Yo vietettiin eraassa hostellintapaisessa "tourist villagessa" ja vaihdettiin kuulumisia etelaan eli vastakkaiseen suuntaan matkaavan ryhman kanssa. Tassa vaiheessa alettiin tiedostaa se riski, etta jos sade jatkuu, on jumiin jaaminen reaalinen mahdollisuus. Nuo pikkutiet nimittain huuhtoutuvat taysin olemattomiin ja vesi saattaa kohota matalimmissa paikoissa pariin metriin kun sade oikein jyllaa.
3.
Kolmannen paivan aamuna saatiin tien kunnosta sen verran rohkaisevia uutisia, etta paatettiin jatkaa eteenpain kohti William Creekia, pubia keskella ei mitaan (populaatio: 8, karpaspopulaatio: 8 000 000 000 000 000 000). Saakin alkoi seljeta kun Flinders Ranges jai taakse ja kohta auringon paistaessa oli vaikea uskoa etta vasta oli tullut vetta kuin aisaan.
Vierailtiin tietenkin siina pubissa ja sielta loytyi seinilta paljon aiempien matkaajian jattamia kayntikortteja ja muutakin rojua. Kasikokoinen Suomen lippu siella oli lojunut vuodesta 92, aikaisempien omistajien nimia en enaa muista.
Leirinuotiolla tuli rikottua jaata israelilaisten kanssa ja siita saivatkin koko loppumatkan ajan kaikki muut karsia. Michael ja Idan olivat nimittain kaksi sen verta hauskaa veikkoa, etta monet naurut irtos. Saksalaisten korvia tosin punotti meidan poliittisesti todella epakorrekti holokaustilappa ("My grandparents we're backpacking in Germany and they even got free trainrides and lots of work at camps!"). Sanokaa mita sanotte, mutta musta huumori on omalla tavallaan kiehtovaa. Borat-imitaatiot sitten olivatkin hiukan kesympia, mutta kylla niistakin monet naurut irtos. "Sexy time!" oli selvasti matkan tunnuslause. Jokainen nuvareissuilla kaynyt tietaa, etta se ei ole matka eika mikaan jolla ei synny tunnuslausetta tai -hokemaa! (Vippavoppala..)
4.
Aamun sarastaessa ajeltiin kohti Coober Pedya, maailman opaalipaakaupunkia. Siella kierrettiin kaupunki opastetun kierroksen mukana, opittiin paljon opaaleista ja vietettiin vapaa iltapaiva. Coober Pedyssa on jotain todella kiehtovaa, silla mesta on kuin suoraan Falloutista. Miehekasta ja raakaa kaivosteollisuutta, maanalaisissa taloissa asuvia ihmisia, ymparilla hiekkaa. Ja kylla, luitte oikein! Ihmisista suurin osa asuu maan alla - ja tama ei sitten tarkoita mitaan "talousta 1/3 maan alla" -hoponlopoa, vaan ne kolot on kaivettu hobittityyliin kallion kylkeen ja monen metrin syvyyteen. Vierailtiin yhdessa semmoisessa ja kaikinpuolin se tyyli muistutti semmosta kasariluksusta tai Bondin paapahiksen salaista tukikohtaa. Rauhallisia asumuksia ne kuitenkin ovat ja tarvittaessa taysin pimeita seka ilmanvaihto on kuulemma niin hyva, etta raikasta ilmaa saa paremmin kuin maan paalla. Niin ja syy maanalaisen asumiseen on lampotila. Se voi nousta kesalla viiteenkymmeneen Celciukseen ja talvella pudota alle nollan.
Illalla syotiin pitsaa, hengailtiin porukalla ja mentiin karaokebaariin. Se oli ihan ku ois Raahessa bluukkarissa ollu! Huonosti pukeutuvia ihmisia, paskaa musaa, paska baari, kaikki oli ihan perseesta :D :D :D. Eika niilla ollu edes redbullia tai mitaan muutakaan energiajuomaa.
Baarista tultiin kotiin joskus yhden aikoihin ja olin valmis painumaan suoraan pehkuihin. Viela mita, jutkut halus juoda valttamatta kaikki oluensa sina iltana ja mina niita siina sitten parin sveitsilaisen tyton kanssa avustamaan. Tutustutin naiset ja herrat pariin juomapeliin ja urakka oli akkia tehty. Poliittisesti epakorrekteja vitseja viljeltiin useita.
5.
Viidentena paivana otettiin nokka kohti Ulurua (Ayers Rock), maailman suurinta irtokivea (josta suurin osa on maan alla). Kivi ehdittiin nahda auringonlaskun aikaan ihan itsenaiselta dyynilta. Meidan matkaopas oli sen verta assa kaveri, etta osas vieda meita aina semmosiin puolisalaisiin paikkoihin ja valteltiinkin turistimassoja aika hyvin. Ja kun sanoin massoja, tarkoitan myos sita. Tuo kivenmohkale kiinnostaa siina maarin maailmalla, etta sinne lennetaan suoraan ulkomailta ja yovytaan maailman huippuluokkaa olevissa hotelleissa, kaydaan ehka kapuamassa paalle (ei, ei, eiiii) ja lahdetaan parin paivan paasta takas sorvin aareen.
6.
Seuraavan paivana kaveltiin aamusta Kata tjutalla (=many heads / the olgas) - oli kylla ihan uskomaton paikka - ja opittiin paljon aboriginiaalikulttuurista. Syntyi kunnioitusta tata alkuperaisvaestoa kohtaan kun tajus kuinka vaikeissa olosuhteissa ne on aavikolla elaneet ja selviytyneet nerokkaiden keksintojensa ja tosimiehisyytensa ansiosta. Minua alkoi itsea kiinnostamaan tama Suomen oma alkuperaiskansa, saamelaiset. Ois mielenkiintoista tietaa lisaa niiden kulttuuritsa ja historiasta. Miksikahan sita ei opeteta koulussa?
Aboriginaalikulttuurikeskuksessa lahinna kerrattiin Bjornilta, meidan oppaalta, aiemmin aamulla saatuja tietoja. Sen jalkeen kaveltiin Ulurulla pieni Malai Walk ja opittiin lisaa. Auringonlasku oli jees ja heilutettiin rikkaille sedille ja tadeille jotka joivat skumppaa.
7.
Seitsemas eli toiseksi viimeinen paiva sisalsi suuren yllatyksen. Paatettiin katsoa auringonnousu omassa rauhassa ei-virallisesta paikasta ja syoda samalla aamupalaa ja kuunnella Pink Floydia. Muuten kaikki sujuikin ihan mukavasti, mutta sadettahan se alkoi ripsia. Hetkinen, mita hittoa? Sadetta Ulurulla? Noh, paatettiin silti toteuttaa 9km pituinen base walk kiven ympari. Niin ja kiipeaminenhan loukkaa paikalliskulttuuria ja uskontoa eli sita ei meidan ryhmasta kukaan halunnut tehda. Asiaa vois verrata esim. Notre damen alttarille kiipeamiseen tai vastaavaan.
Kesken base walkin se sitten alkoi. Kunnon sade nimittain. Matka jatkui, vaattet kastui ja opas oli innoissaan. Han oli kaynyt kivella 170 kertaa nahnyt sadetta ainoastaan kerran aiemmin. Eli meilla oli todistettavana hyvin pitkalle once in a lifetime experience! Kivi muuttui tietenkin punaisesta harmaaksi ja lopulta isot vesiputoukset jyrisivat alas pitkin reunoja. Vaikuttavan nakosta.
Illaksi ajettiin Kings Canyonin lahelle leiriytymaan ja laitettiin pastaa. Vaihdoin ajatuksia uskomattomat keittotaidet omaavan skottityton kanssa. Kaikinpuolin voitokas reissu siis. Niin ja paasinpa itsekin neuvomaan meidan opasta makaronin keitossa.
8.
Vika paivana herattiin sianpiereman aikoihin etta ehdittaisiin Kings Canyoniin ennen massoja. Homma toimi, kiitokset taas Bjornille, ja saatiin ihailla auringonnousua omassa rauhassa. Myohemmin alkoi tietenkin muitakin nakya paikan paalla. Kings Canyon oli tietenkin vaikuttava ja ehka kuvista valittyy osa siita jylhyydesta. Luultavasti kuitenkaan ei, eli menkaapa kaymaan iteki.
Sitten viimeinen ponnistus eli nokka kohti Alice Springsia. Ponnistus lahinna kuskille siis. Illalla tavattiin ruokailun merkeissa ja jatkettiin baarissa. Oli taas yks bluukkariklooni. Tosin silla parannuksella, etta ne tarjoilivat siella alkuillasta myos ruokaa.
Virallinen matka siis paattyi, mutta mepas menimmekin eilen viela kaymaan israelilaisten, skottityton (Christina) ja Bjornin (kuski/opas, 25% norjalainen) kanssa vuokra-autolla Western MacDonnel rangesilla, silla se jai tuolta meidan kasipaivaiselta reissulta valista. Ajettiin red bank gorgelle ja siella odotti yks hienoimmista paikoista mita oon nahny ikina mun elamassa. Aluksi niin levea kanjoni kun kapeni ihan pieneksi ja kuivan joenuoman alkupaasta loytyi vetta. Uikkarit jalkaan ja uiden eteenpain. Siina siis uitiin, ja valilla kiipeiltiin, eteenpain tata pari metria leveaa kanjonia, jonka seinat on veden hiomaa, kaunista kivea ja jotka ulottuvat varmaankin 100m ylospain. Todella vaikuttava paikka! Kameraa ei ollut tuolla mukana, mutta ehka saan Christinan ottamia kuvia haalittua itselleni. Sanon kuitenkin sen, etta jos talla alueella liikkuu, niin ehdottomasti neliveto alle ja em. paikkaan. Ajoituksen on kuitenkin oltava kunnossa, silla kuivaan aikaan siella ei voi uida.
Kaikki nama eilisen matkan ihmiset kutsuin Suomeen. Erityisesti Bjornilla oli kiinnostusta tulla joskus kaymaan pohjolassa tutkimassa paikallista luontoa. Siina olikin semmonen seikkailijakaveri, etta voi olla vaikea toista loytaa. Varttunut Afrikassa, asuu taalla, hollantinorjalainen veri virtaa suonissa. Tykkas suomalaisesta kulttuurista.
Ei, en jaksa oikolukea tata. Kuvat menee tanne.
Antti
24.4.07
Rainbow Island
Kavastiin Kangaroo Islandilla pyorahtamassa. Minusta sen vois nimea myos Rainbow Islandiksi (sen vanhan Amiga-pelin mukaan), silla siella nakyi aimo kasa sateenkaaria. Kultaruukut kylla jaivat loytamatta.
Mitas tuosta reissusta nyt osais sanoa, oli kokonaisuutena semmonen Ihan Jees -tason tour. Launtaina oli kierrokseen kuuluva surffitunti, mutta aallot olivat minusta (ja mun rautaisella kokemuksellahan on hyva sanoa!) huonommat kuin aikaisimmilla kerroilla. Ei noilla oikein saanut vauhtia ja kaiken lisaksi mulla oli talla kertaa 8 jalkaa pitka lauta aiemman ysin sijasta, eli tama tarjosi hiukkasen huterampaa tukea jaloille pienemman tukipinnan ansiosta. Tama yhdistettyna mun olemattomaan kokemukseen, oli vaikeuksia nousta pystyyn. No, oli se ihan hauskaa, muttei lahellakaan alkuviikon huumaa. Mut surffaamista pidan silti edelleen Jumalan lahjana ihmiskunnalle.
Saarella sitten nahtiin kaikenlaista villielamaa kenguruiden, koaloiden, wallabyjen, ekidnojen ja wompattien muodossa. Niin ja oli siella semmonen huippu koirakin! Yovyttiin farmilla ja mina nukuin kummatkin yot ulkona. Vahan ripisteli vettakin naamaan, mutta mukava silti oli nukkua tahtitaivaan alla. Natin nakosta.
En oikeastaan tiennyt ennakolta yhtaan mita odottaa, mutta kyllahan tuolta ihan hienoja paikkoja loytyi. Remarkable Rocks oli mielenkiintoisen nakoinen kiviroykkio, joka on kohonnut maasta rantakallioilla ja eroosio on sitten sita kuluttanut k'a'llin nakoiseksi. Admiral's Arch oli todella vaikuttava aaltoineen. Samanlaista rantaviivaa tosin taitais loytya lahempaakin, Norjasta ja Islannista. Pitas kayda em. maissa. Jonkisen verran myos kaveleskeltiin puskissa, harrastettiin body boardingia todella massiivisilla aalloilla (body boarding < surfing) ja Seal Bayssa nahtiin parin metrin paasta Australian Sea Lioneita eli merileijonia. Merileijonan ero taysveriseen hylkeeseen on se, etta merileijonalla on viela takaraajat erillaan eli ne pystyvat kavelemaan maalla suht vaivatta. Sandboardingia vejettiin sunnuntaina ja se oli kylla aika hauskaa hommaa. Vois kotonakin (lumi)lautailua joskus kokeilla.
Meidan matkaopas Scott oli kylla astetta parempi jatka ja osas suomeakin sujuvasti "Moi! Mita kuuluu?" -fraasin verran. Siskonsa oli kuulemma aikonaan hostannut yhden yon verran jotain suomalaista reissaajapoikaa ja siita se sitten lahti. Sisko asuu nyt Suomessa taman miehen kanssa ja Scott on heita kaynyt pariin kertaan tapaamassa. Kutsuin Turkuun airsoftaamaan ja katsastamaan kylterien biletysta.
Euroviisut ja Lordi herattivat keskustelua. Jenkit viittasivat yhtyeeseen koomisesti kun kuunneltiin suomalaista musaa (Ruudolf ja Kemmuru) mun iPodista. Tuli levealla Kholorhaadon aksentilla etta "Heyyaa, have you got that band with _the transformers_ on the stage?" Seleva. Ja ei ollu.
Kuvat ja videot kertovat varmaan enemman kuin mun vahasanainen arkku. Kandee surffata, sandboardata tai vaikka holkata osoitteeseen http://joqets.shadow.fi/kangaroo_island
Sen tahan voisi viela todeta, etta jos jossain vaiheessa olikin vahan kyllastynyt olo, niin nyt reissun paalla on taas homma maittanut ja tuntuu etta taalla voisi viettaa aikaa pidempaankin. Tama ei ole vallitsevissa olosuhteissa mahdollista, mutta jos olisi, niin Western Australia, Tasmania seka Northen Territory olisivat viela tutkimatta. Lisaksi kesaa voisi vietella jossain rannikolla surffaillen ja tehden jotain vahan mielenkiintoisempaa tyota. Mutta niin, ehka tanne vois tulla joskus uudestaan. Joku oli taalla joskus sanonut jollekin "How can you not love this country?" ja ymmarran kylla mika tommosen tunteenpurkauksen aiheuttaa. On taalla nimittain aika kivaa ja kulttuurissa ois paljon meilla suomalaisilla opittavaa!
Antti
PS. Huomenna lahden kahdeksan paivan mittaiselle aavikkosafarille. Odotukset ovat korkealla, silla matkareitti kulkee eraiden Australian hienoimpien paikkojen kautta.
Mitas tuosta reissusta nyt osais sanoa, oli kokonaisuutena semmonen Ihan Jees -tason tour. Launtaina oli kierrokseen kuuluva surffitunti, mutta aallot olivat minusta (ja mun rautaisella kokemuksellahan on hyva sanoa!) huonommat kuin aikaisimmilla kerroilla. Ei noilla oikein saanut vauhtia ja kaiken lisaksi mulla oli talla kertaa 8 jalkaa pitka lauta aiemman ysin sijasta, eli tama tarjosi hiukkasen huterampaa tukea jaloille pienemman tukipinnan ansiosta. Tama yhdistettyna mun olemattomaan kokemukseen, oli vaikeuksia nousta pystyyn. No, oli se ihan hauskaa, muttei lahellakaan alkuviikon huumaa. Mut surffaamista pidan silti edelleen Jumalan lahjana ihmiskunnalle.
Saarella sitten nahtiin kaikenlaista villielamaa kenguruiden, koaloiden, wallabyjen, ekidnojen ja wompattien muodossa. Niin ja oli siella semmonen huippu koirakin! Yovyttiin farmilla ja mina nukuin kummatkin yot ulkona. Vahan ripisteli vettakin naamaan, mutta mukava silti oli nukkua tahtitaivaan alla. Natin nakosta.
En oikeastaan tiennyt ennakolta yhtaan mita odottaa, mutta kyllahan tuolta ihan hienoja paikkoja loytyi. Remarkable Rocks oli mielenkiintoisen nakoinen kiviroykkio, joka on kohonnut maasta rantakallioilla ja eroosio on sitten sita kuluttanut k'a'llin nakoiseksi. Admiral's Arch oli todella vaikuttava aaltoineen. Samanlaista rantaviivaa tosin taitais loytya lahempaakin, Norjasta ja Islannista. Pitas kayda em. maissa. Jonkisen verran myos kaveleskeltiin puskissa, harrastettiin body boardingia todella massiivisilla aalloilla (body boarding < surfing) ja Seal Bayssa nahtiin parin metrin paasta Australian Sea Lioneita eli merileijonia. Merileijonan ero taysveriseen hylkeeseen on se, etta merileijonalla on viela takaraajat erillaan eli ne pystyvat kavelemaan maalla suht vaivatta. Sandboardingia vejettiin sunnuntaina ja se oli kylla aika hauskaa hommaa. Vois kotonakin (lumi)lautailua joskus kokeilla.
Meidan matkaopas Scott oli kylla astetta parempi jatka ja osas suomeakin sujuvasti "Moi! Mita kuuluu?" -fraasin verran. Siskonsa oli kuulemma aikonaan hostannut yhden yon verran jotain suomalaista reissaajapoikaa ja siita se sitten lahti. Sisko asuu nyt Suomessa taman miehen kanssa ja Scott on heita kaynyt pariin kertaan tapaamassa. Kutsuin Turkuun airsoftaamaan ja katsastamaan kylterien biletysta.
Euroviisut ja Lordi herattivat keskustelua. Jenkit viittasivat yhtyeeseen koomisesti kun kuunneltiin suomalaista musaa (Ruudolf ja Kemmuru) mun iPodista. Tuli levealla Kholorhaadon aksentilla etta "Heyyaa, have you got that band with _the transformers_ on the stage?" Seleva. Ja ei ollu.
Kuvat ja videot kertovat varmaan enemman kuin mun vahasanainen arkku. Kandee surffata, sandboardata tai vaikka holkata osoitteeseen http://joqets.shadow.fi/kangaroo_island
Sen tahan voisi viela todeta, etta jos jossain vaiheessa olikin vahan kyllastynyt olo, niin nyt reissun paalla on taas homma maittanut ja tuntuu etta taalla voisi viettaa aikaa pidempaankin. Tama ei ole vallitsevissa olosuhteissa mahdollista, mutta jos olisi, niin Western Australia, Tasmania seka Northen Territory olisivat viela tutkimatta. Lisaksi kesaa voisi vietella jossain rannikolla surffaillen ja tehden jotain vahan mielenkiintoisempaa tyota. Mutta niin, ehka tanne vois tulla joskus uudestaan. Joku oli taalla joskus sanonut jollekin "How can you not love this country?" ja ymmarran kylla mika tommosen tunteenpurkauksen aiheuttaa. On taalla nimittain aika kivaa ja kulttuurissa ois paljon meilla suomalaisilla opittavaa!
Antti
PS. Huomenna lahden kahdeksan paivan mittaiselle aavikkosafarille. Odotukset ovat korkealla, silla matkareitti kulkee eraiden Australian hienoimpien paikkojen kautta.
19.4.07
Kesalomalle - aurinkorannalle!
Ehdin jo valilla surra, etten ehtisi ikina surffata Australiassa. Sinansa fiksua surra tommosta etukateen. Kavipa nyt kuitenkin niin, etta mulla oli kasissani enemman aikaa taalla Adelaidessa kuin luulin, joten yritin kartoittaa erilaisia parin paivan reissuja. Valmiit paketit eivat oikein houkutelleet ja Lonely Planetissa oli pieni sektio Middleton beachista ja sita ymparoivista pikkukaupungeista, Victor Harborista, Port Elliotista, Middletonista ja Goolwasta. Kiitos taas taman oivan opuksen, loysin itseni tiistai-iltapaivana Big Surf Australia -mokin edesta ja parin tunnin paasta vedesta. Suosittelen kaikille surffaus-newbielle yhden tunnin ottamista, niin oppii ne valttamattomat kikat. Itse turvauduin Daniin @ http://www.danosurf.com.au/ - suosittelen!
Onko se sitten sen arvoista? Voi kuulkaa, surffaaminen on yksi parhaista asioista mita olen tehnyt talla mantereella. Se on yksi parhaista asioista mita olen tehnyt koko elamassani! Dan piti meille hyvan luennon ensin maalla ja koko ajan halu paasta veteen kasvoi! Sitten kun viimein paastiin aalloille, niin voi sita riemua! Vaikea kuvailla sita tunnetta kun odottaa aaltoa, paasee sen harjalle ja nousee viela onnistuneesti pystyyn! Weehaaaaa! Ehka hyva, etta loysin taman harrastuksen vasta nain myohaan, silla muuten olisi saattanut kulua luvattoman paljon aikaa Surfers paradisessa tai Byron Bayssa.
Seuraavana paivana olin jo niin varma taidoistani, etta paatin kavella majapaikkanani toimineesta Port Elliotista sen nelja kilometria Middletoniin, vuokrata laudan ja markapuvun ja kaveleskella sen vajaan kilometrin rantaan ja surffata ihan ite koko paivan! Weehaaa! Vietin rannalla 6h ja sen jalkeen olo oli kuin piestylla sialla. Surffaus ei nimittain ole ihan mitaan kevytta puuhaa. Eihan se aalloilla ratsastaminen paljoa energiaa vaadi, mutta sinne merelle melominen ja laudan kans taistelu kay kylla salitreenista. Jos Raahessa (ja Suomessa) vois surffata, olisin kylla Mr. Finland alta aika yksikon, ja viela hymyssa suin!
Sitten sita pakollista kulttuurianalyysia. Tapasin rannalla isohkon porukan 16-18v tyttoja ja poikia, joiden kanssa sitten surffailin ja pelasin rantapallolla. Nama olivat kylla niin ystavallisia ja kivoja ihmisia, etta eipa siina paljon jaanyt sijaa valituksille. Sain syodakseni ranskalaisia (ikina ei ole niin hyvalle maistunut kuin surffauksen jalkeen), seuraa pitkaksi aikaa ja lopulta viela kyydin majapaikkaani! En ois ehka pystynyt kavelemaan enaa kaiken sen vesileikkimisen jalkeen, joten se oli aika iso kiitos minka he ansaisivat. Yritin osoittaa kiitollisuutani ja sanoin etta kaljat tarjoan jos tulette Port Elliotissa tai Suomessa kaymaan. Sovittin siina sitten hymyillen ja yltakyllaisessa ystavyydessa etta tarjoan tayden yllapidon jos Suomeen eksyvat. Hauska fakta tassa on se, etta mitaan yhteystietoja ei vaihdettu, mina sain vain parin nimet tietoon ja minua taas suurin osa kutsui mua Mr. Finlandiksi. "See you in Finland!" Eli tama oli juurikin niin australialainen tapaaminen kuin voi olla. Onhan naihin jo tottunut. No worries!
Majapaikkani Port Elliot Royal Family Hotel oli sitten oma lukunsa. Kun saavuin sinne ensimmaista kertaa, oli asetelma kuin vanhoissa westerneissa. Astuin sisaan hotellin baarin ja kaikki paat kaantyivat. Myohemmi sain nailta kavereilta kuulla, etta he olivat ihmetelleet jotta mikas "John Rambo" sielta tulee (jack&jonesin maastotakkiin pukeutuneena).
Illalla skouttailin aluetta, kavin pimealla rannalla jauhelemassa vanhan ja alykkaan oloisen kitaristin, Johnin kanssa ja eksyin lopulta Hotel Elliotiin istumaan. Juotiin siina sitten viinia ja viskia paikan pomon ja muun henkilokunnan kanssa ja kivaa oli.
Keskiviikkona oli hotellissa jamittelut ja paljon musiikkia. Olin itse surffauksen jalkeen vain niin poikki, etten jaksanut hengailla enempaa keski-ikaisten kanssa. Mielenkiintoisen keskustelun kavin sitten tana aamuna eraan paikallisen patun kanssa. Salli oli asunut italiassa toistakymmenta vuotta ja antoi mulle vinkkeja tyoelemaan seka liiketalouden opiskeluun. Kertoi myos varikkaista kohtaamisistaan sisilian veljesorganisaation kanssa (Cosa Nostra) seka melkein ammutuksi tulemisesta Brysselissa. Mielekiintoinen kaveri ja melkoiset jutut, ehka osa tottakin.. Ai niin, kun seliten hanelle viime tyopaikastani italialaisessa jaatelofirmassa, oli tuomio tyly: Sisilialaisten rahanpesukulissi. Noh, sanoinkin aina etta Ottorino on kylla jonkin sorfin godfather..
Kuvia ja videoita loytyy Barrossa Valleysta seka Port Elliotista
Huomenna suuntaan juttelemaan jatkosuunnitelmista Adventure Travelsin Chrisille, joka on oikein avulias miekkonen ja tietaa paljon kaikanmaailman toureista. Suosittelen hanen pakeille menoa, jos joku eksyy Adelaideen. Toimisto on Peter Pan Travelin ja Oz Experiencen valissa, 50m Adelaide Central YHAsta.
Antti
Onko se sitten sen arvoista? Voi kuulkaa, surffaaminen on yksi parhaista asioista mita olen tehnyt talla mantereella. Se on yksi parhaista asioista mita olen tehnyt koko elamassani! Dan piti meille hyvan luennon ensin maalla ja koko ajan halu paasta veteen kasvoi! Sitten kun viimein paastiin aalloille, niin voi sita riemua! Vaikea kuvailla sita tunnetta kun odottaa aaltoa, paasee sen harjalle ja nousee viela onnistuneesti pystyyn! Weehaaaaa! Ehka hyva, etta loysin taman harrastuksen vasta nain myohaan, silla muuten olisi saattanut kulua luvattoman paljon aikaa Surfers paradisessa tai Byron Bayssa.
Seuraavana paivana olin jo niin varma taidoistani, etta paatin kavella majapaikkanani toimineesta Port Elliotista sen nelja kilometria Middletoniin, vuokrata laudan ja markapuvun ja kaveleskella sen vajaan kilometrin rantaan ja surffata ihan ite koko paivan! Weehaaa! Vietin rannalla 6h ja sen jalkeen olo oli kuin piestylla sialla. Surffaus ei nimittain ole ihan mitaan kevytta puuhaa. Eihan se aalloilla ratsastaminen paljoa energiaa vaadi, mutta sinne merelle melominen ja laudan kans taistelu kay kylla salitreenista. Jos Raahessa (ja Suomessa) vois surffata, olisin kylla Mr. Finland alta aika yksikon, ja viela hymyssa suin!
Sitten sita pakollista kulttuurianalyysia. Tapasin rannalla isohkon porukan 16-18v tyttoja ja poikia, joiden kanssa sitten surffailin ja pelasin rantapallolla. Nama olivat kylla niin ystavallisia ja kivoja ihmisia, etta eipa siina paljon jaanyt sijaa valituksille. Sain syodakseni ranskalaisia (ikina ei ole niin hyvalle maistunut kuin surffauksen jalkeen), seuraa pitkaksi aikaa ja lopulta viela kyydin majapaikkaani! En ois ehka pystynyt kavelemaan enaa kaiken sen vesileikkimisen jalkeen, joten se oli aika iso kiitos minka he ansaisivat. Yritin osoittaa kiitollisuutani ja sanoin etta kaljat tarjoan jos tulette Port Elliotissa tai Suomessa kaymaan. Sovittin siina sitten hymyillen ja yltakyllaisessa ystavyydessa etta tarjoan tayden yllapidon jos Suomeen eksyvat. Hauska fakta tassa on se, etta mitaan yhteystietoja ei vaihdettu, mina sain vain parin nimet tietoon ja minua taas suurin osa kutsui mua Mr. Finlandiksi. "See you in Finland!" Eli tama oli juurikin niin australialainen tapaaminen kuin voi olla. Onhan naihin jo tottunut. No worries!
Majapaikkani Port Elliot Royal Family Hotel oli sitten oma lukunsa. Kun saavuin sinne ensimmaista kertaa, oli asetelma kuin vanhoissa westerneissa. Astuin sisaan hotellin baarin ja kaikki paat kaantyivat. Myohemmi sain nailta kavereilta kuulla, etta he olivat ihmetelleet jotta mikas "John Rambo" sielta tulee (jack&jonesin maastotakkiin pukeutuneena).
Illalla skouttailin aluetta, kavin pimealla rannalla jauhelemassa vanhan ja alykkaan oloisen kitaristin, Johnin kanssa ja eksyin lopulta Hotel Elliotiin istumaan. Juotiin siina sitten viinia ja viskia paikan pomon ja muun henkilokunnan kanssa ja kivaa oli.
Keskiviikkona oli hotellissa jamittelut ja paljon musiikkia. Olin itse surffauksen jalkeen vain niin poikki, etten jaksanut hengailla enempaa keski-ikaisten kanssa. Mielenkiintoisen keskustelun kavin sitten tana aamuna eraan paikallisen patun kanssa. Salli oli asunut italiassa toistakymmenta vuotta ja antoi mulle vinkkeja tyoelemaan seka liiketalouden opiskeluun. Kertoi myos varikkaista kohtaamisistaan sisilian veljesorganisaation kanssa (Cosa Nostra) seka melkein ammutuksi tulemisesta Brysselissa. Mielekiintoinen kaveri ja melkoiset jutut, ehka osa tottakin.. Ai niin, kun seliten hanelle viime tyopaikastani italialaisessa jaatelofirmassa, oli tuomio tyly: Sisilialaisten rahanpesukulissi. Noh, sanoinkin aina etta Ottorino on kylla jonkin sorfin godfather..
Kuvia ja videoita loytyy Barrossa Valleysta seka Port Elliotista
Huomenna suuntaan juttelemaan jatkosuunnitelmista Adventure Travelsin Chrisille, joka on oikein avulias miekkonen ja tietaa paljon kaikanmaailman toureista. Suosittelen hanen pakeille menoa, jos joku eksyy Adelaideen. Toimisto on Peter Pan Travelin ja Oz Experiencen valissa, 50m Adelaide Central YHAsta.
Antti
15.4.07
A/del/aid/e
Melbournessa vieraili Raahen nuorisokuoro [lausutaan: Rahen nurisochuuro], jonka esitys oli maittavaa mannaa. On se fiksua etta pitaa omia kansanlauluja ja kotikaupungin kuoroa tulla tanne asti kuuntelemaan ja taivastelemaan etta onpa hyvvaa tavaraa.
Shoppailutettiin vahan naita kuoron vanhoja patuja ja oli tosi mukava itekin liikkua kaupungilla kun oli uusia, energisia, turistienergiaa taynna olevia seuralaisia. Timon kans ei oltas ikina samanlaisella innolla pyoritty ostoskeskuksissa. Kivaa oli ja kiitoksia seurasta! Illalla kaytiin myos anonyymin pianotaitelijan kanssa teatteri....n aulabaarissa! Oli piristavan erilaista seuraa. On se mukava istua iltaa ruuan aaressa kun faktoja tulee kuin apteekin hyllylta aina D&G:n paasuunnitelijan uusimmista tempauksista meriravun kolminikamaisen saksen oikeaoppiseen leikkaamiseen. Se on mukava etta kerranki joku tietaa ittea enemman nippelia ja kivoja tyyli- ja kaytostapafaktoja. Bravo, bella!
Raahelaiset, ollaanpa taas ylypeita. Meilla on hienosti kestitetty kaikki internationaalit vieraat mennen tullen ja palatessa, olipa kyse sitten tyttokuorolaisista, vaihtareista tai saksanmaanmakkaranjyrsijoista. Taalla ei ilmeisesti em. raahen nuorille lallattelijoille jarjestetty paljoakaan yhteista ohjelmaa eika edes mitaan illanviettoa viimeisena aussipaivana. Poyristyttavaa. Kylla meilla Raahessa...
Mina lahin tanne Adelaideen ja saavuinkin lauantaiaamuna kuudelta. Parissa tunnissa olin kerannyt enemman tietoa pohjoiseen suuntaavista toureista kuin mita keskiverto-bakabaka viikossa. Ha! Viinitiloille halusin, mutta en ottaa touria, silla en halunnut kiireaikataulua enka korkeita kustannuksia. Mitenkas sita suun olisi pannut kun kuski-Timo otti ja erosi (mun toista, ei ihmissuhteistaan, touhottajat huom!). Noh, sosiaaliset uberskillsit kayttoon ja kerasin parissa tunnissa hyvan crewin, joka koostui sveitsilaisesta it-kooderista Yvanista, uusseelantilaisesta liikunnanopeopiskelija-Justinesta ja hullusta englantilaisesta, Mr. Bean -aksentilla varustetusta Zaanista. Tai mikahan sen nimi nyt olikaan. Auto vuokrattiin yhdessa hujauksessa ja tanaan sitten pyorittiin viinitiloilla. Mitapa sielta muuta voi sanoa, kuin etta makosa konsepti tollanen missa saa ilmaiseksi maistella lukemattomia viineja, istua auringossa ja katella viinitarhoja seka olla muutenkin ihan sideways. Paivan mustiksi hevosiksi nousivat erittain makeat, vanhat, brandylla vakevoidut portviinit seka eras fasaanipatee. NamNam. Kuvat ja videot saa taas kertoa enemman kuin tuhat sanaa, kunhan ne sais nettiin upittua joskus. Hannu Oc HUOMIO, tassapa oiva harrastus!
JA JOS SE HYVARIN TINPSA TATA LUKEE NIIN MITA JOS KIRJOTTASIT BLOKIIN JA LAITTASIT NE VANHAT KUVAT NETTIIN JA LINKIT NIIHIN EIKOS JOO? Sonjalle terkkuja, parjailkaahan siella Melbournessa.
Ainii, Adelaidesta. Tama on tammonen ihana miljoonan ihmisen pikkukaupunki, tuntuu about Oulun kokoselta. Todella vihrea ja kaunis mesta, mutta ei kylla kiinnostas viettaa aikaa enaa kaupungissa Melbournen jalkeen. Jatkosuunnitelmat auki, saa nahda mihin tie vie.
Ka-ka-ka-ka-kavelemaan on tehty naa bootsit.
"Anthii"
Shoppailutettiin vahan naita kuoron vanhoja patuja ja oli tosi mukava itekin liikkua kaupungilla kun oli uusia, energisia, turistienergiaa taynna olevia seuralaisia. Timon kans ei oltas ikina samanlaisella innolla pyoritty ostoskeskuksissa. Kivaa oli ja kiitoksia seurasta! Illalla kaytiin myos anonyymin pianotaitelijan kanssa teatteri....n aulabaarissa! Oli piristavan erilaista seuraa. On se mukava istua iltaa ruuan aaressa kun faktoja tulee kuin apteekin hyllylta aina D&G:n paasuunnitelijan uusimmista tempauksista meriravun kolminikamaisen saksen oikeaoppiseen leikkaamiseen. Se on mukava etta kerranki joku tietaa ittea enemman nippelia ja kivoja tyyli- ja kaytostapafaktoja. Bravo, bella!
Raahelaiset, ollaanpa taas ylypeita. Meilla on hienosti kestitetty kaikki internationaalit vieraat mennen tullen ja palatessa, olipa kyse sitten tyttokuorolaisista, vaihtareista tai saksanmaanmakkaranjyrsijoista. Taalla ei ilmeisesti em. raahen nuorille lallattelijoille jarjestetty paljoakaan yhteista ohjelmaa eika edes mitaan illanviettoa viimeisena aussipaivana. Poyristyttavaa. Kylla meilla Raahessa...
Mina lahin tanne Adelaideen ja saavuinkin lauantaiaamuna kuudelta. Parissa tunnissa olin kerannyt enemman tietoa pohjoiseen suuntaavista toureista kuin mita keskiverto-bakabaka viikossa. Ha! Viinitiloille halusin, mutta en ottaa touria, silla en halunnut kiireaikataulua enka korkeita kustannuksia. Mitenkas sita suun olisi pannut kun kuski-Timo otti ja erosi (mun toista, ei ihmissuhteistaan, touhottajat huom!). Noh, sosiaaliset uberskillsit kayttoon ja kerasin parissa tunnissa hyvan crewin, joka koostui sveitsilaisesta it-kooderista Yvanista, uusseelantilaisesta liikunnanopeopiskelija-Justinesta ja hullusta englantilaisesta, Mr. Bean -aksentilla varustetusta Zaanista. Tai mikahan sen nimi nyt olikaan. Auto vuokrattiin yhdessa hujauksessa ja tanaan sitten pyorittiin viinitiloilla. Mitapa sielta muuta voi sanoa, kuin etta makosa konsepti tollanen missa saa ilmaiseksi maistella lukemattomia viineja, istua auringossa ja katella viinitarhoja seka olla muutenkin ihan sideways. Paivan mustiksi hevosiksi nousivat erittain makeat, vanhat, brandylla vakevoidut portviinit seka eras fasaanipatee. NamNam. Kuvat ja videot saa taas kertoa enemman kuin tuhat sanaa, kunhan ne sais nettiin upittua joskus. Hannu Oc HUOMIO, tassapa oiva harrastus!
JA JOS SE HYVARIN TINPSA TATA LUKEE NIIN MITA JOS KIRJOTTASIT BLOKIIN JA LAITTASIT NE VANHAT KUVAT NETTIIN JA LINKIT NIIHIN EIKOS JOO? Sonjalle terkkuja, parjailkaahan siella Melbournessa.
Ainii, Adelaidesta. Tama on tammonen ihana miljoonan ihmisen pikkukaupunki, tuntuu about Oulun kokoselta. Todella vihrea ja kaunis mesta, mutta ei kylla kiinnostas viettaa aikaa enaa kaupungissa Melbournen jalkeen. Jatkosuunnitelmat auki, saa nahda mihin tie vie.
Ka-ka-ka-ka-kavelemaan on tehty naa bootsit.
"Anthii"
Kuoro, kabaree, Antti lahti ja Sonja jai.
Olipa mukava nahda pitkasta aikaa raahelaisia ihmisia ja jopa istua iltaa osan kanssa, jotenkin kaikki on hauskempaa ku on ns. omia kavereita. Pitaa pitaa vastaisuudessa mielessa, etta jos matkalle aikoo niin sitte ainaki se autolastillinen kavereita messiin, pakolla tai ilman. Eli tiistai iltana nain Sonjan ensimmaisen kerran, tapaaminen sovittiin johonkin puistoon ja vaivalla sinne jopa loydettiinkin. Siellahan se hiukan viimenakemaa pienempi tyttonen istuskeli ja paa pyori ku pollolla ku se katteli mista suunnasta tulen. Tietysti sielta toisesta ja sainkin yllatettya sopivasti ja ekana kommenttina tuli Sonjalta "Apua". Kylla siina sitte alkukankeuksien jalkeen alettiin tulemaan hyvin juttuun taas 7 kuukauden tauon jalkeen ja kerkesin pikaisesti nahda Elina Henrikssoniakin. Itse pyorin paivan Sonjan kanssa kaupungilla vaihtaen kuulumisia ja ihmetellessa elamaa. Illalla oli vuorossa konsertti jossa tytot lauloivat pikaisesti kasaan karsitun Aussikuoron kanssa, poksi tietysti spiikkasi Fingelskallaan mm. sonjan sooloa ennen taman meidan romanttisen kohtaamisen joka pisti koko kuoron kyyneliin, tosin vasta laulun jalkeen (katsokaa video, tulee nettiin asap.) Tosin jarjestelyt oli vahan sekavia niin ei oikee sitte tiennyt etta kerkeeko tassa mitaan iltoja oikeen istumaan isommalla porukalla kun tytoille oli taas luvassa joku viidessadas elaintarhareissu seuraavana paivana.
Keskiviikkona lahdimme heti aamusta shoppailemaan, Elina ja Sonja saapuivat hostiaitinsa kyydilla juna-asemalle hyvissa ajoin ja paasivat junalla tulemaan yhdeksitoista paikalle, juuri niinkuin sovittiin. Tokihan tama on paskapuhetta, koska olemme australiassa ja hostiaiti oli niin vauhdikkaalla paalla, etta tytot myohastyivat vain nelja tuntia. Kuulemma oli viela pitanyt suostutella pitkaan etta yleensa paasivat kaupungille shoppailemaan, kun ikaakaan ei ole kuin 19 ja 20, toinen viela menossa naimisiinkin (Elina, jos tasta on epaselvyyksia.) Eli paiva shoppailtiin, jossain vaiheessa mukaamme iskeytyi myos kuoron pianomies Timo Juntunen ja sitten ostettiin jokaiselle French Connection UK:sta paita FCUK DOWN UNDER, olimme kuin yhta perhetta. Paivan ostobuumin jalkeen menimme Lygon streetille syomaan, jossa emme voineet kieltaytya tarjouksesta kun sisaanheittaja lupasi meille 2 pulloa viinia ilmaiseksi jos soisimme hanen mestassaan, nain teimme. Ruoka oli kallista, mutta tipahti ilmaisine viinineen ok:n tasolle. Sonjalla oli taistelu meriruokapastan kanssa ja se melkeen paattyi kyyneliin, selvisimme kuitenkin vammoitta kun itse taistelin oisterin auki hanelle valmiiksi. Ajattelimme vetaa illan muutenkin pitemman kaavan kautta, mutta asumisjarjestelyiden ansiosta Sonjan ja Elinan piti vetaytya kampille jo yhdeltatoista ja sitten mina, antti ja se toinen timo jaimme viettelemaan iltaa. Keskusta muistutti lahinna aavekaupunkia ja baareissa oli muutamia "ihmisia", keskustelu pyori lahinna sen ymparilla kuinka ressaavaa on olla vitun hyva, muttei kuiteskaan ihan maailman paras pianisti. Itse ymmarsin ongelman kaikki aspektit taydellisesti, koska pianonsoittotaitoni ovat tasoa kaadun humalassa pianoa kohti. Tarkoitus oli muuten talle paivalle saada kaikki viettamaan ilta Draculas-kabareeravintolassa, mutta erinaisten kompleksien takia jouduimme siirtamaan kyseisen operaation torstaille porukalla mina, antti ja sonja.
Sonja siirtyi minun hoiviini heti seuraavana aamuna ja kun paiva nukuttiin (joo) niin sitten oli illalla voimia siirtya Draculasiin katsomaan showta. Show alkoi ehka hiukan laimeasti, mutta taso vain nousi loppua kohden ja itse kylla tykkasin kyseisesta hommasta valtavasti. Ruoka oli hyvaa ja jopa huumorikin onnistui irrottamaan useammat naurut, yllattavan paljon mielestani tuli rahoille vastinetta. Valitettavaa on, etta sisalla ei saanut ottaa kuvia, koska maskeeraukset ja koko ravintola oli ihan omaa luokkaansa, suosittelen kaikille lampimasti, todella value-ilta. Taman jalkeen siirryimme "tuhanteen baariin" (sonjan laskujen mukaan, itse uskoisin, etta todellinen luku olisi lahempana viitta tai kuutta), jossa maistelimme erinaisia drinksuja ja vietimme tavallaan antin laksiaisbileita, koska han seuraavana paivana lahti jatkamaan matkaa _yksin_ Australian pimeaa, tutkimatonta ja ennenkaikkea _hengenvaarallista_ keskustaa kohti. Mina ja Sonja nyt vietamme mielenkiintoista budjettilomaa viela taalla melbournessa, josta siirrymme piakkoin jonkinlaiselle roadtripille, bluemontainssille ja minne lie.
Eipa tassa muuta nyt tahan hataan, kaikki ok, elama hymyilee, aurinkoki paistaa ja Sonjalta terkkuja kaikille <3 <3 <3 <3 <3
Keskiviikkona lahdimme heti aamusta shoppailemaan, Elina ja Sonja saapuivat hostiaitinsa kyydilla juna-asemalle hyvissa ajoin ja paasivat junalla tulemaan yhdeksitoista paikalle, juuri niinkuin sovittiin. Tokihan tama on paskapuhetta, koska olemme australiassa ja hostiaiti oli niin vauhdikkaalla paalla, etta tytot myohastyivat vain nelja tuntia. Kuulemma oli viela pitanyt suostutella pitkaan etta yleensa paasivat kaupungille shoppailemaan, kun ikaakaan ei ole kuin 19 ja 20, toinen viela menossa naimisiinkin (Elina, jos tasta on epaselvyyksia.) Eli paiva shoppailtiin, jossain vaiheessa mukaamme iskeytyi myos kuoron pianomies Timo Juntunen ja sitten ostettiin jokaiselle French Connection UK:sta paita FCUK DOWN UNDER, olimme kuin yhta perhetta. Paivan ostobuumin jalkeen menimme Lygon streetille syomaan, jossa emme voineet kieltaytya tarjouksesta kun sisaanheittaja lupasi meille 2 pulloa viinia ilmaiseksi jos soisimme hanen mestassaan, nain teimme. Ruoka oli kallista, mutta tipahti ilmaisine viinineen ok:n tasolle. Sonjalla oli taistelu meriruokapastan kanssa ja se melkeen paattyi kyyneliin, selvisimme kuitenkin vammoitta kun itse taistelin oisterin auki hanelle valmiiksi. Ajattelimme vetaa illan muutenkin pitemman kaavan kautta, mutta asumisjarjestelyiden ansiosta Sonjan ja Elinan piti vetaytya kampille jo yhdeltatoista ja sitten mina, antti ja se toinen timo jaimme viettelemaan iltaa. Keskusta muistutti lahinna aavekaupunkia ja baareissa oli muutamia "ihmisia", keskustelu pyori lahinna sen ymparilla kuinka ressaavaa on olla vitun hyva, muttei kuiteskaan ihan maailman paras pianisti. Itse ymmarsin ongelman kaikki aspektit taydellisesti, koska pianonsoittotaitoni ovat tasoa kaadun humalassa pianoa kohti. Tarkoitus oli muuten talle paivalle saada kaikki viettamaan ilta Draculas-kabareeravintolassa, mutta erinaisten kompleksien takia jouduimme siirtamaan kyseisen operaation torstaille porukalla mina, antti ja sonja.
Sonja siirtyi minun hoiviini heti seuraavana aamuna ja kun paiva nukuttiin (joo) niin sitten oli illalla voimia siirtya Draculasiin katsomaan showta. Show alkoi ehka hiukan laimeasti, mutta taso vain nousi loppua kohden ja itse kylla tykkasin kyseisesta hommasta valtavasti. Ruoka oli hyvaa ja jopa huumorikin onnistui irrottamaan useammat naurut, yllattavan paljon mielestani tuli rahoille vastinetta. Valitettavaa on, etta sisalla ei saanut ottaa kuvia, koska maskeeraukset ja koko ravintola oli ihan omaa luokkaansa, suosittelen kaikille lampimasti, todella value-ilta. Taman jalkeen siirryimme "tuhanteen baariin" (sonjan laskujen mukaan, itse uskoisin, etta todellinen luku olisi lahempana viitta tai kuutta), jossa maistelimme erinaisia drinksuja ja vietimme tavallaan antin laksiaisbileita, koska han seuraavana paivana lahti jatkamaan matkaa _yksin_ Australian pimeaa, tutkimatonta ja ennenkaikkea _hengenvaarallista_ keskustaa kohti. Mina ja Sonja nyt vietamme mielenkiintoista budjettilomaa viela taalla melbournessa, josta siirrymme piakkoin jonkinlaiselle roadtripille, bluemontainssille ja minne lie.
Eipa tassa muuta nyt tahan hataan, kaikki ok, elama hymyilee, aurinkoki paistaa ja Sonjalta terkkuja kaikille <3 <3 <3 <3 <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)