Seuraava kohde oli sitten tosiaan toi Fraser island, maailma suurin hiekkasaari. Ei siis mikaan aavikko, mutta mullan sijaan hiekkaa. Paiva pyorahti kayntiin ihan uskomattoman paskoilla jarjestelyilla varhain aamulla ja ei sitten paastykkaan Chrissin ja Peterin kanssa samaan ryhmaan, ku luultiin osuvasti, etta aamulla brieffingissa ois nama asiat kasitelty. Australialaisesti joku random-muija oli sitten suunnitellut ryhmat valmiiksi ja tunkenut mm. aviopareja eri ryhmiin, osaamattomuutensa amma korvasi vittumaisuudella. Kaikesta huolimatta matkaan paadyttiin ja joku hyppasikin kuskin paikalle valittomasti, tosin tuli sielta pian pois kun ei osannut ajaa muutakun automaattivaihteisella, we are living in America... Noh itte sitte jouduin ajamaan nelivetoa ekaa kertaa elamassani ja eihan se nyt niin ihmeellista maantiella ole, saarella sitte olikin asia ihan toinen juttu ku piti ajaa nousuveden edelta pois ja kyydissa on 11 tyyppia. Pehmea hiekka voi olla helvetillista, mutta sitten kun hommasta sai otteen niin jeepin pysty survomaan minkalaisesta suosta tahansa ylos vaivatta. Taisimme itseasiassa irrottaa yhteensa nelja tai viisi muuta autoa hiekasta koko reissun aikana, kuvia/videoita loytyy todisteeksi.
Jeepin selassa sitten istuttiinkin aikalailla kolme paivaa aamukuudesta alkaen, ekana paivana ei ehditty kovin monessa mestassa vierailla, yhdella jarvella ja minusta hyvin viihdyttavassa eli-creekissa joka virtasi mereen jostain saaren keskelta. Virtauksen mukana oli mukava valua menemaan ja vesi oli makeaa sen sijaan, etta suola olisi polttanut silmat paasta. Sitten leirinta-alueelle ja siella oli jonkinlainen kauppakin, josta ei onneksi ruokaa tarvinnut ostaa kiitos amerikkalaisen pariskunnan joka oli hoitanut ruokaostoksemme. Edellinen tarkoitti kaytannossa sita etta he pistivat ruokabudjetin palamaan tuplasti ja saimme pitaa melkoisia ruoka-orgioita, etta saimme kaiken havitettya. Mutta jalleen kerran minulle koitettiin myyda vanhaa fantaa, tietysti ihan korskiin ylihintaan ja tamankin onnistuin huomaamaan vasta ostettuani kyseisen pullon. Menin sitte palauttamaan ja ei-asiakaspalvelutaitoinen kauhea amma tiskin takana reilusti myontaa minulle 2 dollaria takaisin 3,5 dollarin ostohinnasta, nain paska palvelu jattaa kylla meikalaisen ihan sanattomaksi ja piti hetken kylla tuijottaa monttu auki. Mutta en sitte jaksanut metakkaa nostaa asiasta ja koitin ottaa uuden fantan kaapista, kaikki olivat vanhoja tietysti, siis joka ainoa pullo ja paadyin turvallisen tuttuun kokikseen. Myohemmin joku vakuutti, etta kylla ne vanhat pullot sielta kaapista poistetaan jo huomenna, kun asiasta valitin, mutta tiesin elavani todellisuudessa ja sijaintina Australia niin pystyin laskemaan sataprosenttisesti sen varaan, ettei kukaan liikuta evaakaan tehdakseen asille mitaan ja siellahan ne pullot oli ja on kaapissa maailman loppuun asti. Illalla grillasimme ja vedimme kannit.
Seuraavana paivana meidan piti pommittaa aamusta varhain, ennen nousuvetta champaine rockseille, ootteleen etta nousuvesi menee ohi ja paasemme takaisin. Koska paatimme kuiteski vetaa 5 tahden amerikkalaisen aamupalan lahdimme leirista viimeisena ja kohteliaisuussyista luovutin auton korealaisen kuskin kasiin niin jaimme matkan aikana melkein nousuveden alle, koska a. lahdimme noin tunnin liian myohaa ja b. korealainen kuski tykitti menemaan kierroslukumittari alle viidensadan juuttuen jokaiseen dyyniin mita edessa oli. Viimein paadyin itse rattiin ja saimme kuin saimmekin auton ehjana pois nousuveden alta ja paasimme karistamaan itseamme auringossa champaine rocksilla. Parin tunnin jalkeen homma kavi kuiteski tylsaksi kaikesta huolimatta ja lahdimme takaisin kapeaa rantakaistaletta pitkin joka ei ollut veden peitossa. Vietimme lopun paivasta Eli-creekilla ja kun porukalta loppui energia kesken sen jalkeen menimme takaisin leiriin. Leirissa istuminen kuiteskin tuntui aika turhalta ja sitten lahdimme pikkuporukalla rallaamaan jeepilla kun bensaakin oli siunatti kahden tankin verran, saivat sitte kaikki ajaa jotka halusivatkin. Takaisin tullessa ajoin mina ja taisin vetaa siita leirin lapi jonkinlaista roimaa nopeutta ja auton parkkeerattuani, joku paskaa asiakaspalvelua harjoittava leirityontikija tuli tiedustelemaan, etta kuka on auton kuski ja minka niminen kyseinen henkilo mahtaa olla. Toki kerroin hanelle, etta mina olen ja Timohan se nimi taitaa olla, toki se piti toistaa 5 kertaa ennen kuin siita selvaa sai, nelja kirjainta voi olla ylivoimaisen vaikeaa jos pidat kauppaa keskella hiekkasaarta. Sitten tama kaveri alkoi vaahtoamaan siita, etta leirilla on rajoitus 5 kilometria tunnissa ja mina intin vastaan, etten ole nopeusrajoitusta missaan nahnyt ja kuullut kyseisesta rajoituksesta yhtaan mitaan. Joku kylla jalkeenpain mainitsi, etta alkupuhuttelussa leirille saapuessamme eilen joku olisi sen maininnut, who knows. No tama jatkoi siita nopeusrajoituksesta vollottamista ja mina vaadin nahda kyseisen nopeusrajoituksen jonka kaveri vannoi olevan kaupan lahistolla. Viimein han veikin minut katsomaan tata kyseista kylttia, joka saattoi hyvinkin sijaita jollain astraalitasolla, jonka voi tosin vain havaita jos on antanut auringon keittaa aivoista pehmeaa mossoa. Noh siina sitten aikamme ihmettelin, etta missa se kyltti on ja kaveri tyytyikin sakkojen sijaan uhkailemaan silla, etta saan nukkua rannalla jos tama viela toistuu. On se mukava pistaa vaha tuota aussien omaa saamattomuutta takaisinkin, jos joku jolla ois oikeasti selkaranka ois tajunnut sen kyltin sinne laittaa niin oishan sita tikettia sitte saanut heilutella, mutta eipa siita ylinopeudesta mitaa nayttoa nyt ollut, voi voi.
Kolmantena paivana herasinkin iloisesti kun samassa teltassa nukkunut ruotsalainen Jonas toteaa vaan "merry christmas". En kylla heti osaa kuvitella tilannetta, milloin oisin yhta epajoulun joulun viettanyt, mutta onhan sita huonompiakin vaihtoehtoja kuin ajella jeepilla, ottaa aurinkoa ja uida hiekkasaaren kristallinkirkkaissa jarvissa. Suoritimme myos erinaisia vaativia uimatemppuja, joista voitte karsia videoiden kera (siis sitten ku ne kaikki saadaan viimein upittua). Saarella tavatuista ihmisista voisi sen verran sanoa, etta joulunihmeesta voidaan puhua kun tavattiin yksi mukavimmmista ihmisista tahan asti ja se oli viela IRLANNISTA, eli kyseessa oli taikatemppuja harrastava Ian, jonka kanssa viimeisin viikko onkin aikalailla hengailtu, peterin ja chrissin mukana tietysti. Valitettavasti saimme karsia saarella myos muutamasta vahemman mukavasta tapauksesta kuten itavaltalaisesta muijasta, joka oli _koko ajan_ kannissa ja ei hetkeakaan hiljaa. Talla neitosella oli pahanhajuinen hengitys ja mukava tapa kertoa ihmisille minkalaiselta elaimelta he nayttavat, yhh. Mutta kokonaisuudessaan loistava reissu ja korealaiset tyypit vaan vahvistavat asemaansa hyvina persoonina, vaikka se enkku ei taivu niin ihmeellisyyksiin niin ei kavereita ainakaan voi toykeydesta syytaa. Illalla peaches hostellissa vietettiin joulua ottamalla kuppia (noh ei ehka mieleiseni tapa viettaa joulua, mutta vaihtoehtojen puutteessa...) ja syotiin aika kallis ja yllattavan hyva ateria irlantilaisessa pubissa! Tama ehka normaalitilanteessa ois kattanut mun helvetin maaritelman, siis viettaa osa joulusta irkkubaarissa irlantilaisen kanssa, mutta kyllahan siella hauskaa oli. Illalla pelattiin Ianin opettamaan arrogance-juomapelia, jolla kylla oli hiukan fataaleja seurauksia. Hostellissa oli myos 6 muuta suomalaista, osa suomen keskipaikkeilta ja osa Helsingista (voitte tunnistaa helposti, pitavat aurinkolaseja paassa jopa oisin). Edistaakseni kansaivalista ilmapiiria mina ja antti esitimme Slovakialaisia, mina olin Hubert ja Antti oli Snusmumrik. Itse vietin osan illasta pelaten juomapelia Suomalaisten kanssa ja kyllahan se taydesta meni, etta olin Slovakialainen hiihto-opettaja nimelta Hubert ja kaikki puhuivat englantia poydassa, jossa ei yhtaan ulkomaalaista ollut.
Aamulla sitten nostettiin kytkinta kohti Nuusaa koko porukan voimin.
-Timo
Noosalla kaikki tuntu menevan pain helvettia. Saapuessamme hostelliin oli tarkoituksena saada unta palloon ja viettaa kaikin puolin rauhallinen joulupaiva. Viela mita, paikan paalla kerrottiin etta joulubileet on juuri alkaneet ja sinne on PAKKO ostaa lippu. Kylla, luitte oikein. Eivat kuulemma muuten voi valvoa ketka ovat oikeutettuja buffettitarjoiluun. Ja mitka tarjoilut! Mainoksissa kehuttiin ruokaa olevan niin paljon kuin jaksaa syoda, mutta sain lopulta vain kolme palaa kinkkua. Harhaanjohtavaa mainontaa ja kytkykauppaa; laitonta rahastusta backpackerien kustannuksella siis, mutta ketapa se kiinnostaa. Seuraava paivakin oli myos julkinen lomapaiva eli palveluiden kayttaminen oli vaikeaa. Senpa takia on kaikkien kuvien uppiminen venynyt..
Haluttiin lahtea kajakilla melomaan joten ei muuta kuin vuokraamaan. Aamuinen vesisadekin sopivasti loppui ja saatiedotus lupasi selkenevaa loppupaivaa. Evaskori oli taynna voileipia ja kekseja, kirjat mukana rantautumista varten ja kaikin puolin edessa piti olla mukavan leppoinen iltapaiva pienen fyysisen ponnistelun rikastamana.
Ehdittiin tunti-pari meloa ylavirtaan kunnes sade alkoi taas. Eika oltu ehditty edes nahda jokea luonnontilassa vaan lahinna loppumattomalta vaikuttavaa huvijahtien satama-aluetta. Kaiken lisaksi tama kajakkireissu oli ainoa "tekeminen" Noosassa. Vaikka kaupungissa oli viivytty pari paivaa, ei joulun takia siella voinut tehda oikein mitaan paitsi kayda illalla klubilla. Siina se sitten oli: syy, miksi oltiin koko kaupungissa. Univelkojen ja vasymyksen painamana asian pysty kuitenkin ottamaan huumorilla ja niinpa katetuista veneista ja lautoista meita saalin ja ihmetyksen sekaisin ilmein katselevat turistit nakivat kaksi cowboy-hattuihin sonnustautunutta kaveria melomassa HYMYSSA SUIN ellei valilla ihan repeillen. Oli oikeesti ihan hauskaa ja evasleivat syotiin sitten lahtosatamassa lapimarkina. Hostellille paatettiin juosta ettei palelluta ja reitti meni tietenkin nain joulun jalkeen palveluitaan avaavan ja niin ollen todella kiireisen keskustan lapi. Kyllapa kerattiin katseita kun juostiin uimahousuissa/ilman paitaa. Sexy back, YEAH!
Noosalla jouduttiin heittamaan hyvastit Peterille, Chrisille ja Ianille, jotka suuntasivat kaikki lentokoneella Sydneyyn uudenvuoden viettoon. Tulimme itse tanne Surfers Paradiseen, jossa asutaan pitkasta aikaa oikein kivassa hostellissa. Paikka on Trekkers Backpackers Southportissa ja miljoo on vanha puinen omakotitalo uima-altaan kera. Henkilokuntakin on erikoisen ystavallista ja niinpa tuolla asuminen on todella kodikas kokemus.
Vuosi sitten anonyymissa Oulun lahiossa pakkasessa seisten julistin etta seuraava UV vietetaan sitten Australian lammossa. Jotain on saavutettu.
Antti
PS. FRASER-MATERIAALIA
20.12.06
Yleista halinaa.
Rantauduttuamme olemme hengailleet tassa 2000 tuhannen asukkaan, yhdesta kadusta koostuvassa kylapahasessa. Tama katukin sattuu koostumaan viela hosteilleista ja baareista niin taydellinen backpacker-helvetti on valmis, siis minun nakokulmastani. Idiootit britit kannaavat joka ilta aloittaen joskus viiden maissa ja ittekki pitaa ajoittain sortua samaan vain kestaakseen ymparilla olevaa halinaa. Yksi laivamme miehiston jasen Mike sattui kertomaan, etta han oli pari vuotta sitten asumassa samassa hostellissa kuin me ja sinne muutti britti joka vaan joi hostellissa viikon ja aloitti aina joskus kolmelta paivalta. Sitten Mike kysaisi tyypilta aikansa seurattuaan vieresta tata touhua, etta "why do you do this everynight, don't you wanna do something different, like go see something... like the islands?" "what fucking islands?" Ken tasta kay voi kaiken toivon heittaa.
Toki laivamme laksiaisbileissa itsekkin sortui tosiaan juomaan, vaikka pillit laitoinkin pussiin aika aikaisin ja suksin hostellille hoitamaan vasymystani. Antti, ruotsalainen Peter ja englantilainen _alykas_ James jatkoivat touhujaan noin viiteen asti aamulla. Jossain vaiheessa Peter oli myos alkanut valistamaan britteja ja ausseja elaman tosiasioista vahvalla ruotsalaisella aksentilla: "You know this rugby... you think its cool, but I think its a fucking joke" "they think they're something special, but they're just fucking morons." Samaa settia riitti myos kriketista, mutta kukaan ei vissiin oikeen tarttunut onkeen, koska aussit onnistuivat kahmimaan itselleen pokaalin tassa "herrasmieslajissa", tietysti viela englantilaisten nokan alta niin mikas sen hienompaa. Kuvitelkaa nyt oikeasti pelia joka kestaa sellaset 5 paivaa tai enemman ja silti voi paattya tasapeliin, ei hyvaa paivaa.
Eilen mina ja antti olimme poistumassa baarista ja tapasimme matkalla hyvin ulospainsuuntautuneen, puoliksi suomalaisen ja puoliksi ruotsalaisen Jennyn, joka oli asunut ikansa espanjassa ja pari vuotta jopa englannissa. Han puhui erittain hyvin 3 kielta ja hiukan jopa Suomeakin! No menimme hanen mukaansa hostellille, jossa hostellissa asuvat tyypit pelasivat hold'em-turnausta jossa pottina oli 12 dollaria-winner takes it all systeemilla. Tokihan hyokkasin heti poytaan ja ekassa pelissa jouduinkin tyytymaan toiseen sijaan kun itse sain kateeni JJ ja kaveri ei suostunut edes katsomaan korttejaan vaan puski flopin jalkeen silti perassani all-in. No justice in poker ja pyodassa oli flopin jalkeen jotain 3,4,6 ja kaikki viela eri maata, eika tama tyyppi ollut tosiaan vielakaan katsonut korttejaan vaan veti sokeasti sen all-inin. Sitte kaannetaan kortit niin kaverilla on 8 ja 2 tms. Pyotaan sitten tulee tietysti turnilla ja rivella 5 ja 7 niin koko vitun paska sortuu ku korttitalo ja havian turnauksen. Otin sen toki tietysti heti takaisin seuraavan turnauksen alussa ku kolme kaveria meni flopissa all-in ja tietysti edellisen turnauksen voittajalla on kadessaan AA, itsellani taas 8 ja K ja kolmannella osapuolella K ja 4, poydassa on K,3,6. Tasta kaikesta huolimatta karman laki paattaa ruoskia edellisen turnauksen voittajaa aika pahasti ja poytaan tulee yksi kuningas lisaa ja rivella viela se kasikin. Voitin sitte loppujen lopuksi koko paskan kun poydassa oli lopussa jaljella vain mina ja antti. Loistava ilta ja jain voitolle 8 dollaria. Illalla katsoimme dokumenttia ekstaasista, mutta se oli tehty niin loistavasti, etta tuntui kuin olisimme katsoneet mainosta ekstaasista, koska dokumentti koostui about ainoastaan kayttajien kokemuksesta ja he puhuivat kaytannossa pelkkaa hyvaa kyseisesta aineesta. Milloinhan tallainen huumeiden piilomainonta alkaa ottaa jalansijaa Suomessa?
Tama paiva sittan pitaa viela tappaa aikaa taalla, varmaa hengaillaan tuolla varsin viihtyisalla laguunilla, eli suurella uima-altaalla joka on pystytetty tuohon rantaan. Eihan sita tieda vaikka Heikin mieliksi saataisiin niita tyttojakin stalkattua ilman suurempia vammoja.
-Timo
PS. Kattokaapa vaha vanhempi video, joka saatiin/saadaan viimein nettiin. Vaikka video onkin whitsundays-kansiossa, on se kuvattu itse asiassa Townsvillessa, eraassa anonyymissa hostellissa. Kuvamateriaali paljastaa australialaista suunnittelua melko huvittavalla tavalla.
Toki laivamme laksiaisbileissa itsekkin sortui tosiaan juomaan, vaikka pillit laitoinkin pussiin aika aikaisin ja suksin hostellille hoitamaan vasymystani. Antti, ruotsalainen Peter ja englantilainen _alykas_ James jatkoivat touhujaan noin viiteen asti aamulla. Jossain vaiheessa Peter oli myos alkanut valistamaan britteja ja ausseja elaman tosiasioista vahvalla ruotsalaisella aksentilla: "You know this rugby... you think its cool, but I think its a fucking joke" "they think they're something special, but they're just fucking morons." Samaa settia riitti myos kriketista, mutta kukaan ei vissiin oikeen tarttunut onkeen, koska aussit onnistuivat kahmimaan itselleen pokaalin tassa "herrasmieslajissa", tietysti viela englantilaisten nokan alta niin mikas sen hienompaa. Kuvitelkaa nyt oikeasti pelia joka kestaa sellaset 5 paivaa tai enemman ja silti voi paattya tasapeliin, ei hyvaa paivaa.
Eilen mina ja antti olimme poistumassa baarista ja tapasimme matkalla hyvin ulospainsuuntautuneen, puoliksi suomalaisen ja puoliksi ruotsalaisen Jennyn, joka oli asunut ikansa espanjassa ja pari vuotta jopa englannissa. Han puhui erittain hyvin 3 kielta ja hiukan jopa Suomeakin! No menimme hanen mukaansa hostellille, jossa hostellissa asuvat tyypit pelasivat hold'em-turnausta jossa pottina oli 12 dollaria-winner takes it all systeemilla. Tokihan hyokkasin heti poytaan ja ekassa pelissa jouduinkin tyytymaan toiseen sijaan kun itse sain kateeni JJ ja kaveri ei suostunut edes katsomaan korttejaan vaan puski flopin jalkeen silti perassani all-in. No justice in poker ja pyodassa oli flopin jalkeen jotain 3,4,6 ja kaikki viela eri maata, eika tama tyyppi ollut tosiaan vielakaan katsonut korttejaan vaan veti sokeasti sen all-inin. Sitte kaannetaan kortit niin kaverilla on 8 ja 2 tms. Pyotaan sitten tulee tietysti turnilla ja rivella 5 ja 7 niin koko vitun paska sortuu ku korttitalo ja havian turnauksen. Otin sen toki tietysti heti takaisin seuraavan turnauksen alussa ku kolme kaveria meni flopissa all-in ja tietysti edellisen turnauksen voittajalla on kadessaan AA, itsellani taas 8 ja K ja kolmannella osapuolella K ja 4, poydassa on K,3,6. Tasta kaikesta huolimatta karman laki paattaa ruoskia edellisen turnauksen voittajaa aika pahasti ja poytaan tulee yksi kuningas lisaa ja rivella viela se kasikin. Voitin sitte loppujen lopuksi koko paskan kun poydassa oli lopussa jaljella vain mina ja antti. Loistava ilta ja jain voitolle 8 dollaria. Illalla katsoimme dokumenttia ekstaasista, mutta se oli tehty niin loistavasti, etta tuntui kuin olisimme katsoneet mainosta ekstaasista, koska dokumentti koostui about ainoastaan kayttajien kokemuksesta ja he puhuivat kaytannossa pelkkaa hyvaa kyseisesta aineesta. Milloinhan tallainen huumeiden piilomainonta alkaa ottaa jalansijaa Suomessa?
Tama paiva sittan pitaa viela tappaa aikaa taalla, varmaa hengaillaan tuolla varsin viihtyisalla laguunilla, eli suurella uima-altaalla joka on pystytetty tuohon rantaan. Eihan sita tieda vaikka Heikin mieliksi saataisiin niita tyttojakin stalkattua ilman suurempia vammoja.
-Timo
PS. Kattokaapa vaha vanhempi video, joka saatiin/saadaan viimein nettiin. Vaikka video onkin whitsundays-kansiossa, on se kuvattu itse asiassa Townsvillessa, eraassa anonyymissa hostellissa. Kuvamateriaali paljastaa australialaista suunnittelua melko huvittavalla tavalla.
18.12.06
A pack of scurvy seadogs
Yarr! Kolme paivaa purjehtimista takana ja olo on aika naatti. Hupia kylla riitti koko rahan edesta, sen verta hyvat ilmat sattu kuten kuvista nakyy. Meidan 25-metrinen MAXI-yacht 'Spank Me' kantoi 28 matkustajaa ja neljaa merikarhua, mutta eipa tuolla silti turhan ahtaalta tuntunu, joskaan tama laiva ei ollut suunniteltu lomailukayttoon, vaan kilpapurjehtimiseen. Mukavuustaso kannen alla ei ollut siis ihan viiden tahden luokkaa, mutta mitapa tuosta, eihan siella ruumassa muuta tehty kuin nukuttu. Kokkikin taipui melko hyviin suorituksiin ottaen huomioon keittokomeron rajallisen tilan. Aika paljon oli vanhempaa sakkia ja pariskuntia matkassa, mutta mukavasti tultiin kaikkien kanssa toimeen, mita nyt tavattiin ehka maailman aneemisimmat ruottalaistytot.
Eka paivana lahinna tsillailtiin ja nautittiin maisemista, mutta lauantaina kaytiin sitten kattelemassa Whitsunday Islandin maailmankuulua whitehaven beachia. Paikan paalla oli pikkusen hienoa hiekkaa, se kun markana tuntui ihan nuoskalumelta. Valkosta oli viela varikin, tietenkin! Meri vaikkyi turkoosina ja bongattiinpa sielta veden alta vahan rauskujakin. Iltapaiva meni sitten sukellellen ja snorklaillen eraassa poukamassa. Otuspuolelta tavattiin kilppari ja jotain fisuja. Valitettavasti meilla ei ollu kameraa veden alla mukana, eli lukijat jaavat nyt paitsi kaikista niista elokuvamaisista maisemista mita siella alhaalla tavattiin. Nakyvyys oli paljon, paljon parempi kuin silloin paskakelilla Cairnsin edustalla vaikkakin uutuuden viehatys hommasta puuttui. Siisteimpia paikkoja olivat korallien valiin muodostuneet kanjonit ja luolat! Ei sita vedenalaista maailmaa kylla osaa kuvailla eika videot tai kuvatkaan sita kokemusta tarpeeksi hyvin konkretisois. Se on ite mentava!
Sunnuntaina mentiin sitten valliriutalla sukeltamaan ja otuspuolella tavattiin yks iso kormykala ja batfisheja. Ahnaasti tulivat ruokaa kinuamaan laivan viereen ja siita niita oli helppo bongailla. Tuli tehtya toinenkin sukellus alkuperaisista suunnitelmista poiketen, oli sen verta kovat mainospuheet sukellusten vetajalla eika tuo turhia valehdellut. Uskomaton paikka taas ja nakyvyys varmaan 15 metria. Saatiin sitapaitsi sukeltaa suht kauan 50 taalarilla, eli n. 40min.
Sukeltelun lisaksi tuli sitten loikoiltua kannella ja lueskeltua kirjaa valilla viinta siemaillen. Svenskatalandebattrefolk-meininkiahan se oli viela kun yritin omia ruotsintaitojani hioa Chrisin, Peterin, Jennyn ja Rebecan kanssa. Jag trivs pa great barrier reef!!
Olo on naatti eika tassa osaa oikein kirjailla muutakuin tammosta lokikirjamaista selostusta tapahtumista.
Tais jaada joulukortit lahettamatta.. Ehka UV-toivotukset tai viimeistaan Klara Vappenit saadaan viimein postiin.
Tana iltana otetaan pari tuoppia tuon laivaporukan kera ja perjantaina pitaakin olla jo Hervey Bayssa ja lahta laheiselle Fraser Islandille (maailman suurin hiekkasaari) monkimaan.
A
Eka paivana lahinna tsillailtiin ja nautittiin maisemista, mutta lauantaina kaytiin sitten kattelemassa Whitsunday Islandin maailmankuulua whitehaven beachia. Paikan paalla oli pikkusen hienoa hiekkaa, se kun markana tuntui ihan nuoskalumelta. Valkosta oli viela varikin, tietenkin! Meri vaikkyi turkoosina ja bongattiinpa sielta veden alta vahan rauskujakin. Iltapaiva meni sitten sukellellen ja snorklaillen eraassa poukamassa. Otuspuolelta tavattiin kilppari ja jotain fisuja. Valitettavasti meilla ei ollu kameraa veden alla mukana, eli lukijat jaavat nyt paitsi kaikista niista elokuvamaisista maisemista mita siella alhaalla tavattiin. Nakyvyys oli paljon, paljon parempi kuin silloin paskakelilla Cairnsin edustalla vaikkakin uutuuden viehatys hommasta puuttui. Siisteimpia paikkoja olivat korallien valiin muodostuneet kanjonit ja luolat! Ei sita vedenalaista maailmaa kylla osaa kuvailla eika videot tai kuvatkaan sita kokemusta tarpeeksi hyvin konkretisois. Se on ite mentava!
Sunnuntaina mentiin sitten valliriutalla sukeltamaan ja otuspuolella tavattiin yks iso kormykala ja batfisheja. Ahnaasti tulivat ruokaa kinuamaan laivan viereen ja siita niita oli helppo bongailla. Tuli tehtya toinenkin sukellus alkuperaisista suunnitelmista poiketen, oli sen verta kovat mainospuheet sukellusten vetajalla eika tuo turhia valehdellut. Uskomaton paikka taas ja nakyvyys varmaan 15 metria. Saatiin sitapaitsi sukeltaa suht kauan 50 taalarilla, eli n. 40min.
Sukeltelun lisaksi tuli sitten loikoiltua kannella ja lueskeltua kirjaa valilla viinta siemaillen. Svenskatalandebattrefolk-meininkiahan se oli viela kun yritin omia ruotsintaitojani hioa Chrisin, Peterin, Jennyn ja Rebecan kanssa. Jag trivs pa great barrier reef!!
Olo on naatti eika tassa osaa oikein kirjailla muutakuin tammosta lokikirjamaista selostusta tapahtumista.
Tais jaada joulukortit lahettamatta.. Ehka UV-toivotukset tai viimeistaan Klara Vappenit saadaan viimein postiin.
Tana iltana otetaan pari tuoppia tuon laivaporukan kera ja perjantaina pitaakin olla jo Hervey Bayssa ja lahta laheiselle Fraser Islandille (maailman suurin hiekkasaari) monkimaan.
A
14.12.06
Sukellusta ja Australialaista "kulttuuria"
Antti ja mina tassa sellaiset 2 paivaa sitten tormasimme hirvittavaan tosiasiaan tyontaessamme ostoskarryja keskella yota lapi townsvillen katuja. Kun kolmassadas maritime museum ja anzac memorial park-kyltti komeili tien vieressa tajusimme, etta australiassa vallitsee keskiverron irlantilaisen backpackerin aivotoiminnan puutteeseen verrattavissa oleva massiivinen kulttuurityhjio, LUE: AUSTRALIASSA EI OLE KULTTUURIA. Kaikki on vaan hyvin sekavaa mossoa joka on ympatty yhteen kaikista maailman kolkista, ei se ole mitaan helvetin kulttuuria, etta varastetaan jokaisen muun maan ruokavaliot ja kiskaistaan ne rasvakeittimen lapi ja tarjoillaan a`la chips (myoskin rasvakeittimen lapi). Kulttuuri ei ole myoskaan sita, etta maan alkuperaisvaesto on a. kadulla vetamassa viinaa b. myy jotain helvetin digeridoota joka saatanan putiikissa ja hinnat vaihtelee maan ja taivaan valilla, mita nyt satutaan milloinkin keksimaan kun hinnoittelussa ei ole mitaan jarkea tai standardia olemassakaan. Samoista tuotteista voit maksaa halutessasi kolminkertaisenkin hinnan ja viela samalla kadulla, kunhan nyt jotain vaan latkastaan hintalappuun, jos sellaista edes jaksetaan laittaa tuotteisiin, NO WORRIES MATE. Voisinkin tiivistaan australialaisen kulttuurin aikalailla kahteen asiaan "NO WORRIES MATE"-lause jota kaytetaan hyvanpaivantoivotuksena ja myos silloin kun 70 kerroksinen talo sortuu kasaan orpolapset sisalla, rakennusvirheiden takia ku kaikki on niin vitun "laid back" = kaikki on niin saatanan laiskoja/typeria ettei mitaan saada aikaiseksi. Elavana esimerkkina siita, ettei aussit osaa suunnitella silmaluomiaan pitemmalle on magnetic island jossa on menossa noin 500 erilaista rakennusprojektia ja saari nayttaakin aika kovassa kehityksessa olevalta, WRONG. Saaren rakennustyot ovat seisseet paikallaan 2 vuotta ja ilmeisesti seisovatkin seuraavat 10 vuotta ku ei oo rahaa ja ketaan ei kiinnosta muuttaa kyseiseen mestaan jossa kaikki kaupankaynti pysahtyy 12-17 valilla ja jos nyt sattuu huvittamaan niin eihan niita aukioloaikoja tarvi muutenkaan noudattaa. Saattaahan sita lukea pitserian mainoksessa, etta ollaan yhdeksaan auki, mutta paskat siita, otetaan vaha laid backkia ja no worriesta ja isketaan lafka kiinni siina seitteman maissa. Toinen osa nahdakseni tata alkuperaista australialaista-kulttuuria on se, etta tungetaan punajuurta hampurilaisen valiin, tata suurta innovaatiota en ole viela muualla tavannut ja siita ausseille tulisikin myontaa jonkinlainen nobelinpalkinto, koska onhan se vaatinut 20 miljoonalta ihmiselta melkomoisia ponnistuksia laittaa yksi erilainen vihannes kahden sampylanpuolikkaan valiin. Kaikenlisaksi nama idi...australialaiset ovat onnistuneet sossimaan matkailunsa suurimmaksi osaksi Aasilaisten omistukseen, matkailun joka on mielestani ainoa huomattavasti paremmin toimiva asia Suomeen verrattuna, jos nyt saata ei lasketa. Itse kulttuurin tarjotessa kannailya irkkujen, brittien ja muiden alempien rotujen kanssa taidan tyytya katselemaan maisemia, koska niissa on se Australian taika, eika missaan helvetin BEST FISH AND CHIPS IN THE KNOWN UNIVERSE-paskalajassa. Noh, ehka tama oli hiukan jyrkka mielipide, mutta kukin voi halutessaan ottaa selvaa ja siihen asti kunnes niin teette voitte pitaa sanomisiani perusteltuina faktoina.
Asiasta kolmanteen, Cairnssissa paloi rahaa pinoittain ja ostimme ns. pakettikokemuksia. Tama ei ollut ollenkaan huono asia ja koskenlasku osottautui erittain, erittain hauskaksi kokemukseksi. Erityisesti se oli sita silloin kuin kumivene heitti ihmiset ympari ja saimme pyoria liivit paalla pitkin koskea. Ennen kuin australiassa aiot tehda mitaan vaarallista voit olla varma, etta saat eteesi sopimuksen jossa matkanjarjestaja ja kaikki vastaavat vastuuhenkilot vapautetaan vastuusta. Eli jos nyt sattuu niin kusisesti, etta virtaus vetaa sinut kiven alle ja kuolet, niin voi voi ja hommat jatkuu niinkuin mitaan ei olisi tapahtunut. Ilmeisesti kyseinen koski oli lunastanut 5 ihmishenkea viimeisen 8 vuoden aikana, sinaansa ei mikaan kammottava maara kun ilmeisesti joka paiva satakunta turistia sen lapi pommittaa. Loistava kokemus siita huolimatta, valitettavasti kuvia emme voineet ottaa, koska kameramme ei pida vedesta ja videomateriaali mita olisimme voineet ostaa reissustamme oli aikamoista rahastuspainotteista sontaa. Sanottakoon, etta oli niin hauskaa, etta teidan mielikuvitus tuskin siihen riittaa niin alkaa edes yrittako.
Seuraavana paivana olikin vuorossa paivaretki suurelle koralliriutalle, jossa aioimme sukeltaa, niin SUKELTAA. Sukeltamisen virallinen maaritelma taitaa olla jossain vedenalaisen orgasmin tienoilla, eli toisinsanen sukeltaminen on ihan helvetin mahtavaa puuhaa. Talla kertaa vuokrasimme myos vedenalaisen kameran ja kuvamateriaalia on tulossa jossain vaiheessa elamaa, sitten kun cd:seen paasemme kasiksi. Veden alla on todellakin ihan toisenlainen maailma ja saimme nahda jotain sellaista mita yleensa nakee vain luontodokumenteissa televisiossa, parvittain sateenkaarenvarisia kaloja, valtavan kokoisia simpukoita (tms), mielettomat maarat varikkaita koralleja ja jopa suuren kilpikonnan, joka surukseni pakeni kun yritin pummata kyytia. Kokemuksena todellakin unohtumaton ja vaitan kylla, etta paras tahan asti. Sukelluskurssin suorittaminen alkoi polttelemaan kummasti, mutta aika on rajallinen, budjetti on rajallinen ja ennenkaikkea Suomen sukellusmahdollisuudet ovat aika rajalliset. Aika nayttaa ja mista sita tietaa vaikka paatyisi sukeltelemaan jatkossakin. Tokihan tamakin huvi tuli silla kustannuksella, etta jarjestaja vapautettiin vastuusta, eli jos se keihasrausku sattuu nyt siihen sydameen iskemaan niin se on voi voi ja hyvalla tuurilla ruumis tuodaan pintaan kun varusteet tarvitaan takaisin. Valitettavasti merenkaynti oli aika voimakasta mennessa ja osa porukasta joutui tyhjentamaan vatsalaukkuaan jossain vaiheessa, itsellani matka sujui ongelmitta, mita nyt vaatteet kastuivat kun aaltojen parskeet valilla pyyhkivat ylakannen reunojen yli.
Sitten jatimme Cairnssin taakse ja kasan hyvia tyyppeja myos, mukavahan oisi tietaa mita heille tapahtuu jatkossa, mutta kokemus on opettanut, etta backpackerit ovat yleensa kertakayttoystavia ja vaikka mailiosotteet vaihdetaankin niin molemmat tietavat, ettei niille todennakoisesti mitaan kayttoa jatkossa ole. Toki muutamia poikkeuksiakin sattuu silloin talloin ja se on aina positiivista. Townsvillessa vietimme yon, siella ei mitaan ihmeellista, mita nyt yhden suomalaisen kanssa ehdimme jotain jutustella ja sitte seuraavana aamuna hyppasimme lauttaa magnetic islandille, antti saa kirjottaa tasta upeasta pyorailykokemuksesta jotain jos niikseen tulee.
Kun yksi meista lopettaa / niin toinen alottaa. Jeba. Magneettisaari oli todella mukavaa vaihtelua Cairnsin superkaupallisen turistimyllakan jalkeen. Yovyimme pari yota hostellissa, jota aluksi vahan kammoksuttiin siihen sisaltyneen baarin takia. Yleensahan nama baari-hostelli -hybridit vetavat kanniaalioita puoleensa kuin mehilaispesa mesikammenia. Tama mesta oli kuitenkin ihan leppoinen, vaikkakin 24/7 jatkuva MTV:n looppaus on aika mautonta. Hostellialueella oli uima-allas, riippukeinuja ja majoitus oli pikkuisussa bungalow-tyyppisissa mokeissa. Alueelle oli saatu hyvin semmoista paratiisisaaren tuntua, jota voitte tsiigailla tarkemmin kuvista ja videoista. Saarella ei monien backpackereiden mielesta ollut paljon nahtavaa, olihan se sen verta pieni, mutta kylla siella pari paivaa itseaan hyvin viihdytti. Ja hermolomapaikkana toimisi varmasti taydellisesti, sen verta pienimuotoista tuo turismibisnes tuolla viela on ja paikallisiakin asuu vain pari hassua tuhatta. Saaren ymparilla on paljon hylkyja ja koralliriuttaa, jossa voisi sukellella tai snorklata, tosin sitahan me ei tietenkaan tajuttu tehda vaan tyydyttiin iloitsemaan Lonely Planetin neuvoin pyorailysta.
LP nimittain kertoo, etta saari on ideaali pyorailylle. PASKANMARJAT SANON MINA. Kuka hullu haluaa lomallaan pyorailla 14% ylamakeen kun aurinko porottaa suoraan zeniitista? Kuka hullu haluaa kuluttaa jonkin matkan taittamiseen PALJON aikaa, kun aussitytot huristelevat bikinit paalla ohi SKOOTTERIN SELASSA ja kayttavat tahan samaan matkaan vain VAHAN aikaa. Vuoristotie ei ole kuin sikari, eli matka josta pitaa nauttia paamaarasta valittamatta. Ei, ei, ei. Tarkoitus oli paasta nopeasti rannoille uimaan ja snorklaamaan (johon vaadittavien tarvikkeiden vuokraaminen tassa pyorailyn euforiassa unohtui), mutta ei. Aikaa kului ylamakia vintatessa ja vihdoin rannalle saavuttaessa juomavesi loppui. Fiilis oli vahan kuin Afrikan aavikoille haaksirikkoutuneilla piloteilla tehdessamme tylyn paatoksen matkan jatkamisesta saman tien. Oli toimittava viela kun oli taistelukuntoinen, eika odotella nestevajauksen hiipivan kehoon. Siita sitten saaren toiselle puolen Horseshoe bayhin, jossa aika kuluikin akkuja lataillessa eli juodessa kolajuomaa, uiden ja perinteista paskamattofishandchipsia syoden. Alkaa tulla korvista ulos tuo kusiini ja valinnanvaraakaan ei ollut, kun paikalliset ravintelit eivat lounasaikaan tarjonneet juuri mitaan. Saarella on nakojaan sammoinen kaytanto, etta ravintoloita pidetaan auki erittain harvoin ja silloin kun pidetaan, laitetaan kokki kotia ja pyoritellaan kasia ja todetaan ettei osata tehda muuta kuin vahan sandwichia ja fish'n'chipsia.
Illalla paatettiin lahtea pitsalle. Kas, pitseria kiinni vaikka kello on vasta puoli yhdeksan. Mainosten mukaan lafkan piti olla auki ysiin asti. Joopa joo, koko korttelin palvelut suljettu. Eteenpain, sanoi mummo lumessa. Jatkettiin seuraavaan lahioon ja loydettiin yksi avoin paikka - ranskalainen 'fine dining' -ravintola. Pitsan vaantaminen vaihtui sitten kolmen ruokalajin paivalliseksi valkkarin kera. Pastiksella karistetyt katkaravut tarjoiltiin mielenkiintoisesti aussityyliin salaatissa, jossa oli mm. porkkanaraastetta ja punasipulia (lue: hyi). Pettymykseksi valkosipulipatonki oli kaupan versiota, kokki oli ilmeisesti nakannut sen vain uuniin. Paaruokana mulla oli lohta pottumuusilla, nam. Timollekin maistui ankanrinta ja jalkkari -creme bruleet ja jaatelohassakat nautitttiin suurella nautinnolla. Miljonaarityyliin kotimatka taitettiin polkupyorilla!
Tanaan saavuttiin Airlie Beachille. Pieni kaupunki, joka nayttaa elavan turismista. Eika ihme, kun merella vaijyy 17 paratiisisaarta ja lisaksi suuri valliriutta. Huomenna lahdetaan Lasse Laivakoiraksi Lasse Laivakoiran paikalle eli hypataan purjelaivan kyytiin. Mukaan on tulossa ainakin ruottalaiset Chris ja Peter, eli odotukset on korkealla kun saadaan vahan tata jaloa svennomaanirotua matkaan. Irlantilaista rupusakkia pitaa olla kuitenkin valmis vetamaan kolin ali ja nelistaan se onnistuu aina paremmin kuin kaksin. Saksalaista kalatysta ei ole vahaan aikaan kuulunut vaan taalla on lahinna vallinnut skandinaavisten kielten ylivalta. Suomalaisa ja ruottalaisia. Jeah! Kauniita ja rehellisia ihmisia! Jeah! Laivaraporttia tulee kunhan maihin saavutaan.
I pirate I was meant to be
trim the sails and roam the sea!
Timo ja Antti
Asiasta kolmanteen, Cairnssissa paloi rahaa pinoittain ja ostimme ns. pakettikokemuksia. Tama ei ollut ollenkaan huono asia ja koskenlasku osottautui erittain, erittain hauskaksi kokemukseksi. Erityisesti se oli sita silloin kuin kumivene heitti ihmiset ympari ja saimme pyoria liivit paalla pitkin koskea. Ennen kuin australiassa aiot tehda mitaan vaarallista voit olla varma, etta saat eteesi sopimuksen jossa matkanjarjestaja ja kaikki vastaavat vastuuhenkilot vapautetaan vastuusta. Eli jos nyt sattuu niin kusisesti, etta virtaus vetaa sinut kiven alle ja kuolet, niin voi voi ja hommat jatkuu niinkuin mitaan ei olisi tapahtunut. Ilmeisesti kyseinen koski oli lunastanut 5 ihmishenkea viimeisen 8 vuoden aikana, sinaansa ei mikaan kammottava maara kun ilmeisesti joka paiva satakunta turistia sen lapi pommittaa. Loistava kokemus siita huolimatta, valitettavasti kuvia emme voineet ottaa, koska kameramme ei pida vedesta ja videomateriaali mita olisimme voineet ostaa reissustamme oli aikamoista rahastuspainotteista sontaa. Sanottakoon, etta oli niin hauskaa, etta teidan mielikuvitus tuskin siihen riittaa niin alkaa edes yrittako.
Seuraavana paivana olikin vuorossa paivaretki suurelle koralliriutalle, jossa aioimme sukeltaa, niin SUKELTAA. Sukeltamisen virallinen maaritelma taitaa olla jossain vedenalaisen orgasmin tienoilla, eli toisinsanen sukeltaminen on ihan helvetin mahtavaa puuhaa. Talla kertaa vuokrasimme myos vedenalaisen kameran ja kuvamateriaalia on tulossa jossain vaiheessa elamaa, sitten kun cd:seen paasemme kasiksi. Veden alla on todellakin ihan toisenlainen maailma ja saimme nahda jotain sellaista mita yleensa nakee vain luontodokumenteissa televisiossa, parvittain sateenkaarenvarisia kaloja, valtavan kokoisia simpukoita (tms), mielettomat maarat varikkaita koralleja ja jopa suuren kilpikonnan, joka surukseni pakeni kun yritin pummata kyytia. Kokemuksena todellakin unohtumaton ja vaitan kylla, etta paras tahan asti. Sukelluskurssin suorittaminen alkoi polttelemaan kummasti, mutta aika on rajallinen, budjetti on rajallinen ja ennenkaikkea Suomen sukellusmahdollisuudet ovat aika rajalliset. Aika nayttaa ja mista sita tietaa vaikka paatyisi sukeltelemaan jatkossakin. Tokihan tamakin huvi tuli silla kustannuksella, etta jarjestaja vapautettiin vastuusta, eli jos se keihasrausku sattuu nyt siihen sydameen iskemaan niin se on voi voi ja hyvalla tuurilla ruumis tuodaan pintaan kun varusteet tarvitaan takaisin. Valitettavasti merenkaynti oli aika voimakasta mennessa ja osa porukasta joutui tyhjentamaan vatsalaukkuaan jossain vaiheessa, itsellani matka sujui ongelmitta, mita nyt vaatteet kastuivat kun aaltojen parskeet valilla pyyhkivat ylakannen reunojen yli.
Sitten jatimme Cairnssin taakse ja kasan hyvia tyyppeja myos, mukavahan oisi tietaa mita heille tapahtuu jatkossa, mutta kokemus on opettanut, etta backpackerit ovat yleensa kertakayttoystavia ja vaikka mailiosotteet vaihdetaankin niin molemmat tietavat, ettei niille todennakoisesti mitaan kayttoa jatkossa ole. Toki muutamia poikkeuksiakin sattuu silloin talloin ja se on aina positiivista. Townsvillessa vietimme yon, siella ei mitaan ihmeellista, mita nyt yhden suomalaisen kanssa ehdimme jotain jutustella ja sitte seuraavana aamuna hyppasimme lauttaa magnetic islandille, antti saa kirjottaa tasta upeasta pyorailykokemuksesta jotain jos niikseen tulee.
Kun yksi meista lopettaa / niin toinen alottaa. Jeba. Magneettisaari oli todella mukavaa vaihtelua Cairnsin superkaupallisen turistimyllakan jalkeen. Yovyimme pari yota hostellissa, jota aluksi vahan kammoksuttiin siihen sisaltyneen baarin takia. Yleensahan nama baari-hostelli -hybridit vetavat kanniaalioita puoleensa kuin mehilaispesa mesikammenia. Tama mesta oli kuitenkin ihan leppoinen, vaikkakin 24/7 jatkuva MTV:n looppaus on aika mautonta. Hostellialueella oli uima-allas, riippukeinuja ja majoitus oli pikkuisussa bungalow-tyyppisissa mokeissa. Alueelle oli saatu hyvin semmoista paratiisisaaren tuntua, jota voitte tsiigailla tarkemmin kuvista ja videoista. Saarella ei monien backpackereiden mielesta ollut paljon nahtavaa, olihan se sen verta pieni, mutta kylla siella pari paivaa itseaan hyvin viihdytti. Ja hermolomapaikkana toimisi varmasti taydellisesti, sen verta pienimuotoista tuo turismibisnes tuolla viela on ja paikallisiakin asuu vain pari hassua tuhatta. Saaren ymparilla on paljon hylkyja ja koralliriuttaa, jossa voisi sukellella tai snorklata, tosin sitahan me ei tietenkaan tajuttu tehda vaan tyydyttiin iloitsemaan Lonely Planetin neuvoin pyorailysta.
LP nimittain kertoo, etta saari on ideaali pyorailylle. PASKANMARJAT SANON MINA. Kuka hullu haluaa lomallaan pyorailla 14% ylamakeen kun aurinko porottaa suoraan zeniitista? Kuka hullu haluaa kuluttaa jonkin matkan taittamiseen PALJON aikaa, kun aussitytot huristelevat bikinit paalla ohi SKOOTTERIN SELASSA ja kayttavat tahan samaan matkaan vain VAHAN aikaa. Vuoristotie ei ole kuin sikari, eli matka josta pitaa nauttia paamaarasta valittamatta. Ei, ei, ei. Tarkoitus oli paasta nopeasti rannoille uimaan ja snorklaamaan (johon vaadittavien tarvikkeiden vuokraaminen tassa pyorailyn euforiassa unohtui), mutta ei. Aikaa kului ylamakia vintatessa ja vihdoin rannalle saavuttaessa juomavesi loppui. Fiilis oli vahan kuin Afrikan aavikoille haaksirikkoutuneilla piloteilla tehdessamme tylyn paatoksen matkan jatkamisesta saman tien. Oli toimittava viela kun oli taistelukuntoinen, eika odotella nestevajauksen hiipivan kehoon. Siita sitten saaren toiselle puolen Horseshoe bayhin, jossa aika kuluikin akkuja lataillessa eli juodessa kolajuomaa, uiden ja perinteista paskamattofishandchipsia syoden. Alkaa tulla korvista ulos tuo kusiini ja valinnanvaraakaan ei ollut, kun paikalliset ravintelit eivat lounasaikaan tarjonneet juuri mitaan. Saarella on nakojaan sammoinen kaytanto, etta ravintoloita pidetaan auki erittain harvoin ja silloin kun pidetaan, laitetaan kokki kotia ja pyoritellaan kasia ja todetaan ettei osata tehda muuta kuin vahan sandwichia ja fish'n'chipsia.
Illalla paatettiin lahtea pitsalle. Kas, pitseria kiinni vaikka kello on vasta puoli yhdeksan. Mainosten mukaan lafkan piti olla auki ysiin asti. Joopa joo, koko korttelin palvelut suljettu. Eteenpain, sanoi mummo lumessa. Jatkettiin seuraavaan lahioon ja loydettiin yksi avoin paikka - ranskalainen 'fine dining' -ravintola. Pitsan vaantaminen vaihtui sitten kolmen ruokalajin paivalliseksi valkkarin kera. Pastiksella karistetyt katkaravut tarjoiltiin mielenkiintoisesti aussityyliin salaatissa, jossa oli mm. porkkanaraastetta ja punasipulia (lue: hyi). Pettymykseksi valkosipulipatonki oli kaupan versiota, kokki oli ilmeisesti nakannut sen vain uuniin. Paaruokana mulla oli lohta pottumuusilla, nam. Timollekin maistui ankanrinta ja jalkkari -creme bruleet ja jaatelohassakat nautitttiin suurella nautinnolla. Miljonaarityyliin kotimatka taitettiin polkupyorilla!
Tanaan saavuttiin Airlie Beachille. Pieni kaupunki, joka nayttaa elavan turismista. Eika ihme, kun merella vaijyy 17 paratiisisaarta ja lisaksi suuri valliriutta. Huomenna lahdetaan Lasse Laivakoiraksi Lasse Laivakoiran paikalle eli hypataan purjelaivan kyytiin. Mukaan on tulossa ainakin ruottalaiset Chris ja Peter, eli odotukset on korkealla kun saadaan vahan tata jaloa svennomaanirotua matkaan. Irlantilaista rupusakkia pitaa olla kuitenkin valmis vetamaan kolin ali ja nelistaan se onnistuu aina paremmin kuin kaksin. Saksalaista kalatysta ei ole vahaan aikaan kuulunut vaan taalla on lahinna vallinnut skandinaavisten kielten ylivalta. Suomalaisa ja ruottalaisia. Jeah! Kauniita ja rehellisia ihmisia! Jeah! Laivaraporttia tulee kunhan maihin saavutaan.
I pirate I was meant to be
trim the sails and roam the sea!
Timo ja Antti
8.12.06
Cape tribulation & tablelands.
Kun tanne Cairnssiin kerta saavuttiin niin pakkohan sita on ottaa irti jotain naista sademetsista ja vuorista jotka tata aluetta ymparoi. Maanantaiaamuna siis vuokrattiin auto ja lahdettiin posottamaan kohti Cape tribulationia. Auton vuokrauksesta sen verran, etta tama firma jolta se kiireessa jouduttiin ottamaan olikin huomattavasti enemman perseesta kuin no birds Sydneyssa, puhelimessa sanottiin, etta hinta on 104 dollaria kahdelta paivalta, mutta loppujen lopuksi jouduttiin maksamaan 148 dollaria kaikkine helvetin ikalisineen ja sen sellaisineen. Saa nyt nahda viela velottaako ne lisahintaa luottokortilta jalkeenpain, sen verran persepepe-mestalta kyseinen vuokraamo vaikutti. No vitutuksesta huolimatta tosiaan lahdettiin sinne ja ja kyllahan paikka oli nakemisen arvoinen, vetta tosin tuli aika runsaasti valista, mutta sademetsassahan ei nyt jarjenmukaan muuta voi edes odottaa. Tiet oli taas omaa luokkaansa, niinku ois s-kirjainta pitkin ajellut menemaan ja korkeuserotkin olivat aika huimaavat. Turhaapa sita kuiteskaan enempia latisee, kattokaa naita kuvia mita me sielta aikaan saatiin.
Keskiviikkona mukaamme sitten saatiin kolme muutakin suomalaista: Janne, Elisa ja Anni, joiden kanssa edellisiltana hengailtiin ja sovittiin, etta jos ne haluais tulla mukaan jakamaan vuokrataakkaa ja nauttimaan maisemista. Viidestaan sitten suunnattiin kohti tablelandsia ja jalleen kerran sade antoi oman osansa reissuun, itseasiassa se ei latistanut tunnelmaa yhtaan vaan pikemminkin lisasi sita. Nousimme talla pikkusella Hyndain-paskalla vaivalloisesti ylos vuoristotieta ihan pilvien tasalle, jossa alkoi nakyvyys olemaan suhteellisen heikkoa, kuten kuvista voitte ehka paatella. Reissun kohokohta oli viimeinen kohde Barron gorge, johon olimme hiukan kahden vaiheella, etta kannattaako sinne menna vai ei, koska itse kuskina ainakin aloin olla suhteellisen vasynyt n. 300 kilometrin jalkeen. Maisemat olivat siella ihan henkeasalpaavat ja en tieda miten se sitten valittyy sinne kotopuoleen kuvista, mutta paikanpaalla se oli kylla unohtumaton kokemus. Toki matkalla kaytiin pyorimassa hiukan metsassakin ja muutamilla vesiputouksilla. Lonely planetista loytyi myos maininta paikallisesta juusto-tehtaasta jossa pistaydyimme vetaisemassa naamaan smoothiet, kahvit ja tietysti juustokakut. Mutta niin, maisemareissuja on turha alkaa pukemaan sanoiksi joten tarkempaa infoa taalta.
Tassa lopussa on viela yleiskuvaa Cairnssista ja ihmisista siella, huoneeseemme tanaan muutti myos kuuromykka-kanadalainen David jonka kanssa nautimme olutta kaupungilla. Pakko antaa rispektit kaverille, koska en tieda olisiko itsella palleja lahta valloittamaan maailmaa lehtion ja kynan kanssa, viittomakieli kun ei ole ehka mikaan valtavaeston harjoittama kommunikaatiomuoto. Cairnssissa on muutenkin ollut omasta mielestani ehka positiivisimmat kokemukset ihmisista, suomalaiset olivat hyvaa matkaseuraa ja hostellissakaan ei taida olla ainuttakaan irkkua pilaamassa paivaa. Amerikkalaisen 32-vuotiaan ohjelmoijan Joshuan kanssa olemme ehka paaasiallisesti viettaneet aikaa ja vaihtaneet mielipiteita lahes kaikesta Bushin politiikan ja huonekalupornon valilla. Kaveri tyoskentelee Nasalle ja tekee etana milloin mitakin, kateva ammatti niille jotka haluavat matkustella. Mutta eipa tassa taida muuta mainitsemisen arvoista olla, kuvat valuvat hitaasti, mutta varmasti nettiin. Joulutunnelma on vaha hakusessa ku iso muovikuusi keskella palmuja ei vaan luo kauheasti uskottavuutta, mutta kaippa sita on sen kanssa sitten elettava.
-Timo
Keskiviikkona mukaamme sitten saatiin kolme muutakin suomalaista: Janne, Elisa ja Anni, joiden kanssa edellisiltana hengailtiin ja sovittiin, etta jos ne haluais tulla mukaan jakamaan vuokrataakkaa ja nauttimaan maisemista. Viidestaan sitten suunnattiin kohti tablelandsia ja jalleen kerran sade antoi oman osansa reissuun, itseasiassa se ei latistanut tunnelmaa yhtaan vaan pikemminkin lisasi sita. Nousimme talla pikkusella Hyndain-paskalla vaivalloisesti ylos vuoristotieta ihan pilvien tasalle, jossa alkoi nakyvyys olemaan suhteellisen heikkoa, kuten kuvista voitte ehka paatella. Reissun kohokohta oli viimeinen kohde Barron gorge, johon olimme hiukan kahden vaiheella, etta kannattaako sinne menna vai ei, koska itse kuskina ainakin aloin olla suhteellisen vasynyt n. 300 kilometrin jalkeen. Maisemat olivat siella ihan henkeasalpaavat ja en tieda miten se sitten valittyy sinne kotopuoleen kuvista, mutta paikanpaalla se oli kylla unohtumaton kokemus. Toki matkalla kaytiin pyorimassa hiukan metsassakin ja muutamilla vesiputouksilla. Lonely planetista loytyi myos maininta paikallisesta juusto-tehtaasta jossa pistaydyimme vetaisemassa naamaan smoothiet, kahvit ja tietysti juustokakut. Mutta niin, maisemareissuja on turha alkaa pukemaan sanoiksi joten tarkempaa infoa taalta.
Tassa lopussa on viela yleiskuvaa Cairnssista ja ihmisista siella, huoneeseemme tanaan muutti myos kuuromykka-kanadalainen David jonka kanssa nautimme olutta kaupungilla. Pakko antaa rispektit kaverille, koska en tieda olisiko itsella palleja lahta valloittamaan maailmaa lehtion ja kynan kanssa, viittomakieli kun ei ole ehka mikaan valtavaeston harjoittama kommunikaatiomuoto. Cairnssissa on muutenkin ollut omasta mielestani ehka positiivisimmat kokemukset ihmisista, suomalaiset olivat hyvaa matkaseuraa ja hostellissakaan ei taida olla ainuttakaan irkkua pilaamassa paivaa. Amerikkalaisen 32-vuotiaan ohjelmoijan Joshuan kanssa olemme ehka paaasiallisesti viettaneet aikaa ja vaihtaneet mielipiteita lahes kaikesta Bushin politiikan ja huonekalupornon valilla. Kaveri tyoskentelee Nasalle ja tekee etana milloin mitakin, kateva ammatti niille jotka haluavat matkustella. Mutta eipa tassa taida muuta mainitsemisen arvoista olla, kuvat valuvat hitaasti, mutta varmasti nettiin. Joulutunnelma on vaha hakusessa ku iso muovikuusi keskella palmuja ei vaan luo kauheasti uskottavuutta, mutta kaippa sita on sen kanssa sitten elettava.
-Timo
6.12.06
Toivotuksia
Hyvaa itsenaisyyspaivaa sinne Suomeen. Niin ja isoveljellaki tais olla synttarit ja isanpaivaki tais vierahtaa jossain vaiheessa, eli onnittelut naista kaikista kaikille osapuolille, taalla ku ei oo ajantasalla oikeen mistaan. Joulutunnelmaki tuntuu vaha vieraalta ku joulupukki istuu jossain palmun nokassa, lamminta on 30 astetta ja ilmankosteus 80 prossaa. Jos unohdin onnitella joitain jotka ois sen ansainneet, niin onnea nyt. Eipa tassa muuta ---> sademetsaan.
-Timo
-Timo
4.12.06
Cairnsin sauna
Kolmeen kuukauteen ensimmainen saunominen tapahtui tanaan kun kommittiin lentokoneesta ulos Cairnsin kentalla. Kuumuus nyt oli lansinaapuriemme bastun tasoa, mutta kosteus kylla ihan riittavaa. Ollaanhan nyt sentaan tuhansia kilometreja Sydneyta pohjoisempana, trooppisella alueella.
Viikonloppu meni siis Surfers Paradisessa Annastinan ja Satun luona. Tytot tekivat toita melkoista tahtia, mutta ehtivat silti kunnioitettavasti nayttamaan meille paikkoja. Tai no lahinna baareja ja ravintoloita. Joulun aikaan sitten kuulemma muutakin.. Surfersi on aika napparan nakoinen paikka: Kun kaveltiin rantaan, oli aika elokuvamainen fiilis nahda vasemmalla ja oikealla biitsia silmankantamattomiin ja takana pilvenpiirtajia. Edessa laiskyi tietenkin Tyynen valtameren aallot, jotka ovat Mikonkariin verrattuna vakuuttava ilmio. Tony Montana ois voinu kruisailla vastaan bulevardia, sen verta tunsi olevansa muualla kuin Suomessa. Kuvia nyt ei tietenkaan tajuttu ottaa, mutta eipa noista rantakuvista ja -videoista kuitenkaan vality sita tunnelmaa mika paikan paalla vallitsee. Havaittiin myos, etta halpaa ja ihanaa huvia on kavella shortsit jalassa avojaloin tata loppumatonta hiekkarantaa aaltojen lyodessa saariin. Mahtavaa. Ens kesana sama pikkulahdella. 50m, kaannos, sama uudestaan, viehkea mutapohja. Eh?
Siinahan niita klubeja kierreltiin ja kasinollakin kaytiin uusia ystavia tekemassa. Mukaan tarttui nimittain selkeasti irlantilaiselta vaikuttava Brad, joka kuitenkin oli vaisu puhumaan omista juuristaan. "I didnt do anything, why did they throw me out?" Sitahan saakin kysya, mutta pokejen mukaan kaverista oli tehty viis valitusta ulosheiton jalkeenkin. Kumma juttu, silla tulihan han minulle ja timollekin juttelemaan tuttavallisesti lyomalla meita ensin rintaan ja heittamalla jotain idioottilappaa. Mehan kuitenkin arvostamme letkeaa seuraa ja jatkoimme Shooters-klubille. Bradilta ei energiaa puuttunut vaan han hieroi tuttavuutta tasapuolisesti seka tyttojen ja poikien kanssa seka hakkasi baarijakkaroilla lattiaa ja koetti nostaa taman jenkkityylisen kapakan isoja tynnyripoytia ilmaan. Portsari, tuo 3m kaveri hammastikkua suussaan coolisti jauhaen, varoitti kerran ja sai sen jalkeen katella Bradilta kansainvalisia kasimerkkeja, jotka olivat kuitenkin ilmeisesti huumoria. Elokuvamaista kohtausta saimme todistaa kun Brad seisoskeli Timoa ja minua vastapaaata, eika siten huomannut takaa lahestyvaa jattimaista kolossaalia ja sen kouraa. "You're going out NOW" ja ovella viela vinkiksi avokammenta takaraivoon. Todettiin Timon kanssa etta nythan taalla alko olla hyva meininki ja jatkettiin biletysta. Musiikki oli paikoittain todella hyvaa ja DJ osas hommansa.
Tanaan sitten lennettiin tanne Cairnsiin ja taytyy sanoa etta ensivaikutelmat tasta sadantuhannen asukkaan kaupungista ovat todella hyvat. Paikka on vissiinkin aika taynna reppureissajia ja turisteja, eika ihme, silla ymparisto on taynna huvituksia ja hienoja paikkoja. Trooppisia saaria, sademetsia, kalliovuonoissa virtaavia laskettavia jokia, koralliriuttaa, you name it! Surfersiin ois tarkotus ehtia takaisin jouluksi/uv:ksi, mutta mua henkilokohtaisesti epailyttaa miten tuo aikataulu toteutuu. Taa paikka vaikuttaa liian hyvalta. Ja yli-industrioidulta. Lonely Planet sanoi hyvin: "If you can't find travel agencies and tour operators in Cairns, you probably won't be finding any porn on the Internet either."
Saapa nahda mita tuleman pitaa.
Surfersissa sain saatettua Kitchen Confidentialin loppuun ja muhun iski hirvea hinku ostaa pari hyvaa veista, pannua ja pataa ja alkaa kokkaamaan. Kitchen handiksi tekis mieli vaikkakin tiedan taman alan hermoromahdukselle ja alkoholismille altistavat vaikutukset. Ravintolabisnes on raakaa pelia, mutta kukapa ei haluais tyoskennella lampimien hellojen aaressa hikoillen, ruokaa laittaen. No enpa tieda, ehka tama hulluus menee ohi eika tarvi vaihtaa turun kauppakorkeaa raahen amiksen kokkipuoleen. Enka ma oikeasti osaa edes montaa dishia laittaa. Mut suklaakakun pitais olla sentaan universaalisti hyvaa.
Mina oon,
Antti
(kenelle tama ei ollut selvaa?)
Viikonloppu meni siis Surfers Paradisessa Annastinan ja Satun luona. Tytot tekivat toita melkoista tahtia, mutta ehtivat silti kunnioitettavasti nayttamaan meille paikkoja. Tai no lahinna baareja ja ravintoloita. Joulun aikaan sitten kuulemma muutakin.. Surfersi on aika napparan nakoinen paikka: Kun kaveltiin rantaan, oli aika elokuvamainen fiilis nahda vasemmalla ja oikealla biitsia silmankantamattomiin ja takana pilvenpiirtajia. Edessa laiskyi tietenkin Tyynen valtameren aallot, jotka ovat Mikonkariin verrattuna vakuuttava ilmio. Tony Montana ois voinu kruisailla vastaan bulevardia, sen verta tunsi olevansa muualla kuin Suomessa. Kuvia nyt ei tietenkaan tajuttu ottaa, mutta eipa noista rantakuvista ja -videoista kuitenkaan vality sita tunnelmaa mika paikan paalla vallitsee. Havaittiin myos, etta halpaa ja ihanaa huvia on kavella shortsit jalassa avojaloin tata loppumatonta hiekkarantaa aaltojen lyodessa saariin. Mahtavaa. Ens kesana sama pikkulahdella. 50m, kaannos, sama uudestaan, viehkea mutapohja. Eh?
Siinahan niita klubeja kierreltiin ja kasinollakin kaytiin uusia ystavia tekemassa. Mukaan tarttui nimittain selkeasti irlantilaiselta vaikuttava Brad, joka kuitenkin oli vaisu puhumaan omista juuristaan. "I didnt do anything, why did they throw me out?" Sitahan saakin kysya, mutta pokejen mukaan kaverista oli tehty viis valitusta ulosheiton jalkeenkin. Kumma juttu, silla tulihan han minulle ja timollekin juttelemaan tuttavallisesti lyomalla meita ensin rintaan ja heittamalla jotain idioottilappaa. Mehan kuitenkin arvostamme letkeaa seuraa ja jatkoimme Shooters-klubille. Bradilta ei energiaa puuttunut vaan han hieroi tuttavuutta tasapuolisesti seka tyttojen ja poikien kanssa seka hakkasi baarijakkaroilla lattiaa ja koetti nostaa taman jenkkityylisen kapakan isoja tynnyripoytia ilmaan. Portsari, tuo 3m kaveri hammastikkua suussaan coolisti jauhaen, varoitti kerran ja sai sen jalkeen katella Bradilta kansainvalisia kasimerkkeja, jotka olivat kuitenkin ilmeisesti huumoria. Elokuvamaista kohtausta saimme todistaa kun Brad seisoskeli Timoa ja minua vastapaaata, eika siten huomannut takaa lahestyvaa jattimaista kolossaalia ja sen kouraa. "You're going out NOW" ja ovella viela vinkiksi avokammenta takaraivoon. Todettiin Timon kanssa etta nythan taalla alko olla hyva meininki ja jatkettiin biletysta. Musiikki oli paikoittain todella hyvaa ja DJ osas hommansa.
Tanaan sitten lennettiin tanne Cairnsiin ja taytyy sanoa etta ensivaikutelmat tasta sadantuhannen asukkaan kaupungista ovat todella hyvat. Paikka on vissiinkin aika taynna reppureissajia ja turisteja, eika ihme, silla ymparisto on taynna huvituksia ja hienoja paikkoja. Trooppisia saaria, sademetsia, kalliovuonoissa virtaavia laskettavia jokia, koralliriuttaa, you name it! Surfersiin ois tarkotus ehtia takaisin jouluksi/uv:ksi, mutta mua henkilokohtaisesti epailyttaa miten tuo aikataulu toteutuu. Taa paikka vaikuttaa liian hyvalta. Ja yli-industrioidulta. Lonely Planet sanoi hyvin: "If you can't find travel agencies and tour operators in Cairns, you probably won't be finding any porn on the Internet either."
Saapa nahda mita tuleman pitaa.
Surfersissa sain saatettua Kitchen Confidentialin loppuun ja muhun iski hirvea hinku ostaa pari hyvaa veista, pannua ja pataa ja alkaa kokkaamaan. Kitchen handiksi tekis mieli vaikkakin tiedan taman alan hermoromahdukselle ja alkoholismille altistavat vaikutukset. Ravintolabisnes on raakaa pelia, mutta kukapa ei haluais tyoskennella lampimien hellojen aaressa hikoillen, ruokaa laittaen. No enpa tieda, ehka tama hulluus menee ohi eika tarvi vaihtaa turun kauppakorkeaa raahen amiksen kokkipuoleen. Enka ma oikeasti osaa edes montaa dishia laittaa. Mut suklaakakun pitais olla sentaan universaalisti hyvaa.
Mina oon,
Antti
(kenelle tama ei ollut selvaa?)
1.12.06
Roadtrip Edenin paratiisiin.
Eilen saavuimme takaisin talta parituhatta kilsaa kattaneelta autoreissulta ja tietysti meilla on paljon kerrottavaa ja paljon kuvia/videoita kyseisesta tempauksesta. En sitte tieda kerkeaako kaikkea uppia viela, kun kone surffarin paratiisin tekee kohta lahtoa ja aika on siten rajallinen. Eli hommahan oli seuraava, vuokrattiin auto sunnuntaiaamuna ja karautettiin suoraa sydneyn liikennehelvetista pois. Itteahan kammotti suunnattomasti tama vasemmanpuoleinen liikenne, mutta yllattavan akkiahan tuohon tottui ja pystyi samanlailla suharoimaan kuin Suomessakin. Minun hommanihan on oli siis toimia kuskina, koska lapsia (alle 21 vee) ei paasteta vuokra-autojen rattiin ja Antti toimi kartturina parhaansa mukaan ja yleensa jopa loydettiinkin perille suhteellisen tuskitta.
Australiassa liikennevalojen sijaan tiet on pultattu tayteen heijastimia jotka on hiukan tienpinnasta koholla. Monesti ajamista savelsi sellainen "tonk tonk tonk"-aani ku kapeilla teilla heijastimet pieksi renkaita. Yolla tie muistutti lahinna tivolia koska niita heijastimia nyt piti varmasti olla se 6 rivia, etta jokainen varmasti osaa hahmottaa missa se tie kulkee. Australiassa on myos kaytossa jonkinnakoiset mutkakohtaiset nopeusrajotukset ja joka mutkaan saa sitte hiljentaa siihen 85,75,65,45,20,15 kilsaan tunnissa, vaikka nopeusrajotus tiella muuten sanoisi sen 100km/h. Toki loppuajasta noiden rajotusten seuraaminen alkoi vaan vituttamaan ja posottelin aikalailla mutkat sita nopeutta mita huvitti, toki terveyssyista oli aiheellista hidastaa jos liikennemerkki nayttaa neulansilma-mutkaa ja suositusnopeus on 15 kilsaa tunnissa.
Ensimmainen etappi oliki sitte pikkukaupunki nimelta Berry, jossa sai motellihuoneen hintaan 55 dollaria yo, joka ei kahteen pekkaan ole kovinkaan kallis verrattuna sydneyn hostelleihin jossa saa pulittaa saman verran ja jakaa huoneen seitseman irlantilaisen kanssa. Lonely planetin out-of-date ohjeiden mukaan syoksyttiin sitten paikalliseen baariin, jossa oli seinat taynna kaikenlaista kraasaa, moottoripyorista torpedoihin. "YOU'RE FROM FINLAND?" "WOW" "THERE'S PEOPLE FROM SWITZERLAND" whoo hoo! tuntui kuin koko Eurooppa olisi ollut paikalla kuin noinkin laheisia naapureita tapaa keskella ei-mitaan. Jokatapauksessa, pikkukaupungin meininki oli aika erilaista verrattuna Sydneyn yoelamaan. Baarinhan oli tarkoitus menna kiinni joskus yhdelta, mutta paikalliset kylmanrauhallisesti vaan kieltaytyivat lahtemasta ja hakivat sitten omiin nimiin baarihanoista lisaa olutta kun baarimikko oli sulkemassa ovia toisaalla. Joskus kahden maissa baarimikko sai meidat sysattya pihalle tuoppien kanssa, jotka oli taynna tata ns. ilmaista olutta. Ne kumottuamme ajateltiin jo, etta voishan tassa lahtea nukkumaan, mutta kuinkas kavikaan. Seurueessamme oli haapari joka vietti haapaivaansa Berryssa (luoja tietaa miksi) ja he kaivoivat esille kylmalaukun josta loytyi Jagermeister-pullo, kuoharia, kekseja ja viitta erilaista juustoa. Kello taisi olla jotain kolmen paikkeilla kun viimeiset juustot, keksit ja juomat oli havitetty ja viimein sitten paastiin nukkumaan, huomaa taas mitka seuraukset silla on ku lahtee ottamaan sita yhta olutta paikalliseen baariin. Katsokaa kuvat, ne kertovat taas enemman kuin tuhat sanaa. Pakollisena mainintana viela seurassamme ollut 87 vuotias Billy joka tempoi kaljaa ja norttia kuin teini-ikaiset konsanaan, mies oli enemman elossa kuin mina koskaan. Tarina kertoo myos, etta Billylla on myos tapana "kaatua" hyvannakoisten lyhythameisten naisten laheisyydessa.
Seuraavana aamuna karautettiin ulos berrysta maisemareitteja pitkin, milloin minkakin luonnonpuiston lapi kohti central tilbaa, jonka kartturina toiminut Antti oli luotsinut seuraavaksi matkakohteeksi. Matkalla soimme herkullisen 6 eri kalan fish&chips setin ja voin vannoa, etta rasvakeitin takaa sen, ettei maussa ole minkaanlaista eroa eri kalojen suhteen, ei ainakaan joudu pettymaan. Tietaapahan ainakin jatkossa mihin englantilais-vaikutteiseen herkku-ateriaan ei nappejaan iske, sydankohtauksen voi aiheuttaa paremmillakin evailla. Loppuillasta sitten saavuttiin sinne Central Tilbaan joka oli jonkinlainen kasityolaiskyla, jossa ilmapiiria voisi luonnehtia sanalla "kummallinen". Majoituimme paikalliseen hotelliin, jossa oli seinat taynna kuvia jostain Tilban karnevaalista. Kuvissa kaikki miehet oli pukeutuneet naisiksi. Kaikesta tasta huolimatta yo sujui rauhallisesti katsellen televiisiota, aamulla pakkasimme kamat ja katselimme hiukan ymparille. Kyllahan siella oli kaikenlaista hienoa kraasaa, mutta kun jokaisesta olisi saanut maksaa sen parisataa dollaria vahintaan, niin jatimme valista. Seuraavaksi vuorossa oli "explore the south coast's old whaling-port town of eden" ja sinnehan me suuntasimme.
Edenissa oli "explooraamista" sellaset 5 minuuttia, jonka kesti ajaa paakadun toisesta paasta toiseen paahan, jatimme jopa kuuluisan "killer whale"-museon valista, koska hinta oli suolaiset 6 dollaria.
Edenista matkasimme laheiseen Merimbulaan viettamaan iltaa paikallisten, aiemmin Sydneyssa tapaamieni opiskelijoiden kanssa. Saatiin jopa ilmainen majoitus ja ruokailtiin pitsaa jarven rannalla tonkkaviinin kera. Ilta sujui pelaillen suomalaisia ja australialaisia seurapeleja viinin ja suklaan toimiessa kyytipoikina. Valitettavasti kaiken hauskanpidon keskella unohdettiin kuvata Eden/Merimbula-osio kokonaan, joten tasta matkan "maaranpaasta" ei ole mitaan todistemateriaalia. Aussitytot on sitten erityisen mukavaa vaihtelua jaakylmien saksalaisten jalkeen: keskustelua syntyy koko ajan ja ilmapiiri on ihan eri tavalla elavainen.
Lahdettiin Eden/Merimbulasta sitten yhden yon jalkeen ja ajeltiin pimealla Narooma YHAan nukkumaan. Lepponen paikka ja todellakin hintansa vaarti. Paluumatkan jatkuessa hurruuteltiin pirssilla lahes koko paiva, seikkailtiin Campbelltownin loppumattomissa lahioissa niin kauan, etta bensan loppuminen alkoi pelottaa. Lopulta sitten paastiin Sydneyn iki-ihanalle Kings Crossille nukkumaan School House Backpackersiin, jossa vaatekomeron kokoiseen huoneeseen oli tungettu nelja punkkaa. Ruotsalaiset huonekaverit ois ollu tervetullutta bile- ja juttuseuraa mina tahansa muuna yona, mutta nyt lahinna palo hermot kun ne pommittivat keskella yota takaisin huoneeseen. Takana siis taas kerran huonosti nukuttu yo. Tuo koko paluumatka tuolta Edenista Sydneyihin oli lahinna pelkkaa autolla ajamista, hyvaa huonoa huumoria, nauramista, Kraftwerkkia, Musea ja Red hot chili pepperssia. Jotenki oli paassa vaha tyhja olo kun piti ajella samoja maisemia takaisin eika ollut oikein aikaa pysahtya etsimaan mitaan uutta, mita nyt yks hieno lookoutti loydettiin.
Tanaan Satun ja Annastinan hoiviin kohti Surfers Paradisea. Reuniting the team!
Anttijatimo
Australiassa liikennevalojen sijaan tiet on pultattu tayteen heijastimia jotka on hiukan tienpinnasta koholla. Monesti ajamista savelsi sellainen "tonk tonk tonk"-aani ku kapeilla teilla heijastimet pieksi renkaita. Yolla tie muistutti lahinna tivolia koska niita heijastimia nyt piti varmasti olla se 6 rivia, etta jokainen varmasti osaa hahmottaa missa se tie kulkee. Australiassa on myos kaytossa jonkinnakoiset mutkakohtaiset nopeusrajotukset ja joka mutkaan saa sitte hiljentaa siihen 85,75,65,45,20,15 kilsaan tunnissa, vaikka nopeusrajotus tiella muuten sanoisi sen 100km/h. Toki loppuajasta noiden rajotusten seuraaminen alkoi vaan vituttamaan ja posottelin aikalailla mutkat sita nopeutta mita huvitti, toki terveyssyista oli aiheellista hidastaa jos liikennemerkki nayttaa neulansilma-mutkaa ja suositusnopeus on 15 kilsaa tunnissa.
Ensimmainen etappi oliki sitte pikkukaupunki nimelta Berry, jossa sai motellihuoneen hintaan 55 dollaria yo, joka ei kahteen pekkaan ole kovinkaan kallis verrattuna sydneyn hostelleihin jossa saa pulittaa saman verran ja jakaa huoneen seitseman irlantilaisen kanssa. Lonely planetin out-of-date ohjeiden mukaan syoksyttiin sitten paikalliseen baariin, jossa oli seinat taynna kaikenlaista kraasaa, moottoripyorista torpedoihin. "YOU'RE FROM FINLAND?" "WOW" "THERE'S PEOPLE FROM SWITZERLAND" whoo hoo! tuntui kuin koko Eurooppa olisi ollut paikalla kuin noinkin laheisia naapureita tapaa keskella ei-mitaan. Jokatapauksessa, pikkukaupungin meininki oli aika erilaista verrattuna Sydneyn yoelamaan. Baarinhan oli tarkoitus menna kiinni joskus yhdelta, mutta paikalliset kylmanrauhallisesti vaan kieltaytyivat lahtemasta ja hakivat sitten omiin nimiin baarihanoista lisaa olutta kun baarimikko oli sulkemassa ovia toisaalla. Joskus kahden maissa baarimikko sai meidat sysattya pihalle tuoppien kanssa, jotka oli taynna tata ns. ilmaista olutta. Ne kumottuamme ajateltiin jo, etta voishan tassa lahtea nukkumaan, mutta kuinkas kavikaan. Seurueessamme oli haapari joka vietti haapaivaansa Berryssa (luoja tietaa miksi) ja he kaivoivat esille kylmalaukun josta loytyi Jagermeister-pullo, kuoharia, kekseja ja viitta erilaista juustoa. Kello taisi olla jotain kolmen paikkeilla kun viimeiset juustot, keksit ja juomat oli havitetty ja viimein sitten paastiin nukkumaan, huomaa taas mitka seuraukset silla on ku lahtee ottamaan sita yhta olutta paikalliseen baariin. Katsokaa kuvat, ne kertovat taas enemman kuin tuhat sanaa. Pakollisena mainintana viela seurassamme ollut 87 vuotias Billy joka tempoi kaljaa ja norttia kuin teini-ikaiset konsanaan, mies oli enemman elossa kuin mina koskaan. Tarina kertoo myos, etta Billylla on myos tapana "kaatua" hyvannakoisten lyhythameisten naisten laheisyydessa.
Seuraavana aamuna karautettiin ulos berrysta maisemareitteja pitkin, milloin minkakin luonnonpuiston lapi kohti central tilbaa, jonka kartturina toiminut Antti oli luotsinut seuraavaksi matkakohteeksi. Matkalla soimme herkullisen 6 eri kalan fish&chips setin ja voin vannoa, etta rasvakeitin takaa sen, ettei maussa ole minkaanlaista eroa eri kalojen suhteen, ei ainakaan joudu pettymaan. Tietaapahan ainakin jatkossa mihin englantilais-vaikutteiseen herkku-ateriaan ei nappejaan iske, sydankohtauksen voi aiheuttaa paremmillakin evailla. Loppuillasta sitten saavuttiin sinne Central Tilbaan joka oli jonkinlainen kasityolaiskyla, jossa ilmapiiria voisi luonnehtia sanalla "kummallinen". Majoituimme paikalliseen hotelliin, jossa oli seinat taynna kuvia jostain Tilban karnevaalista. Kuvissa kaikki miehet oli pukeutuneet naisiksi. Kaikesta tasta huolimatta yo sujui rauhallisesti katsellen televiisiota, aamulla pakkasimme kamat ja katselimme hiukan ymparille. Kyllahan siella oli kaikenlaista hienoa kraasaa, mutta kun jokaisesta olisi saanut maksaa sen parisataa dollaria vahintaan, niin jatimme valista. Seuraavaksi vuorossa oli "explore the south coast's old whaling-port town of eden" ja sinnehan me suuntasimme.
Edenissa oli "explooraamista" sellaset 5 minuuttia, jonka kesti ajaa paakadun toisesta paasta toiseen paahan, jatimme jopa kuuluisan "killer whale"-museon valista, koska hinta oli suolaiset 6 dollaria.
Edenista matkasimme laheiseen Merimbulaan viettamaan iltaa paikallisten, aiemmin Sydneyssa tapaamieni opiskelijoiden kanssa. Saatiin jopa ilmainen majoitus ja ruokailtiin pitsaa jarven rannalla tonkkaviinin kera. Ilta sujui pelaillen suomalaisia ja australialaisia seurapeleja viinin ja suklaan toimiessa kyytipoikina. Valitettavasti kaiken hauskanpidon keskella unohdettiin kuvata Eden/Merimbula-osio kokonaan, joten tasta matkan "maaranpaasta" ei ole mitaan todistemateriaalia. Aussitytot on sitten erityisen mukavaa vaihtelua jaakylmien saksalaisten jalkeen: keskustelua syntyy koko ajan ja ilmapiiri on ihan eri tavalla elavainen.
Lahdettiin Eden/Merimbulasta sitten yhden yon jalkeen ja ajeltiin pimealla Narooma YHAan nukkumaan. Lepponen paikka ja todellakin hintansa vaarti. Paluumatkan jatkuessa hurruuteltiin pirssilla lahes koko paiva, seikkailtiin Campbelltownin loppumattomissa lahioissa niin kauan, etta bensan loppuminen alkoi pelottaa. Lopulta sitten paastiin Sydneyn iki-ihanalle Kings Crossille nukkumaan School House Backpackersiin, jossa vaatekomeron kokoiseen huoneeseen oli tungettu nelja punkkaa. Ruotsalaiset huonekaverit ois ollu tervetullutta bile- ja juttuseuraa mina tahansa muuna yona, mutta nyt lahinna palo hermot kun ne pommittivat keskella yota takaisin huoneeseen. Takana siis taas kerran huonosti nukuttu yo. Tuo koko paluumatka tuolta Edenista Sydneyihin oli lahinna pelkkaa autolla ajamista, hyvaa huonoa huumoria, nauramista, Kraftwerkkia, Musea ja Red hot chili pepperssia. Jotenki oli paassa vaha tyhja olo kun piti ajella samoja maisemia takaisin eika ollut oikein aikaa pysahtya etsimaan mitaan uutta, mita nyt yks hieno lookoutti loydettiin.
Tanaan Satun ja Annastinan hoiviin kohti Surfers Paradisea. Reuniting the team!
Anttijatimo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)