Tunnen maailman epaoikeudenmukaisuuden ilkkuvan minulle pain naamaa, silla nain Tongan kansainvalisella lentokentalla litran Finlandia-vodkapulloja myynnissa hintaan 9e. Tama siis varmaan niin kaukana Suomesta, kuin suinkin mahdollista. YHDEKSAN EUROA SUOMALAISESTA VIINASTA KESKELLA TYYNTA VALTAMERTA!
Olo on kertakaikkiaan outo muutenki. Tulin takas Australiaan tassa tanaan iltapaivalla ja proseduurit ja paikka olivat juurikin samat kuin tanne ensimmaista kertaa saavuttaessa. Tuntui jotenkin kotoiselta ja mukavalta tulla takas Ausseihin, mutta sita ei kylla kauaa kestany. Loppu kun paasi ulos lentokentalta ja naki taman masentavassa syysilmassa makaavan kiireisen kaupungin. Sitten seurasi tietoista ja omavalintaista kidutusta: Sama shuttle bussi vei samaan hostelliin kuin eka kerrallakin - sillon syyskuussa. Huoneessa saman kansallisuuden edustajia eli britteja. Jutut huonekavereilla samat kuin ennenki. "Missahan ois tana iltana bileet?" "Joo huomenna Gaffiin (=backpackerbaari)!" "Muistakko sen pitkasaarisen blondin?" "Vittu olin eilen kannis.." Apua! Ja nyt ei ole edes Timo auttamassa. Sydney ei todellakaan ole mun kaupunki, eika nayta muutenkaan kovin houkuttelevalta kun taalla on nyt vissiin alkutalvi.
Olin siella Tongalla semmoset viikkoa ja niista kaks tuli vietettya erityisissa saariresorteissa istuskellen. Sukelluskurssin kavin ja tapasin fiksuja matkustajia - yllatyksekseni jopa kolme suomalaista eraalla "autiolla" saarella. Reissu oli hyva, mutta taidanpa pantata yksityiskohdat ihan kasvotusten kerrottavaksi, eli pysykaapa tunattuina viela sinne kesakuulle!
Tonga
Antti
28.5.07
18.5.07
[ ] Aavikko [x] Tyyni valtameri
"Aurinkorasvaa
nautinto kasvaa
palmuja, autiorantaa
soulia audio hakkaa"
- Jodarok
3.5.07
Aavikko
Istun talla hetkella Alice Springsissa, kaupungissa lahes keskella Australiaa ja hikea pukkaa - taalla on nimittain lamminta. Lahdin viime viikolla Adelaidesta Wayward Bus Tours -lafkan jarkkaamalle kahdeksan paivan pituiselle reissulle, jonka kohteena oli juurikin Alice, matkaa pari tuhatta kilsaa. Kaiken kaikkiaan reissu sujui todella hienosti ja ryhmamme oli ehka paras tourryhma missa oon ollut! Opas oli nuori ja energinen kaveri, joka tiesi todella paljon aboriginaalikulttuurista ja keski-Australian geologisesta historiasta.
Kayn kronologisesti lapi matkan vaiheet. Kuvat tulevat nettiin viiveella, tassa hostellissa kun on niin huono yhteys etta niiden kaikkien uppimiseen menis ikuisuus!
1.
Eka paivana (viime viikon ke) ajeltiin siis ulos Adelaidesta ja uusi ryhma paasi tutustumaan toisiinsa heti aamusta viininmaistelun merkeissa! Mika loistava veto! Viini oli hyvaa ja sita seurannut aamupala maistui. Mina jaoin jalkiruuaksi Adelaidesta edellisena paivana ostamiani Haigh's -suklaatehtaan suklaita. On muuten pikkusen hyvaa tavaraa tuommonen kasintehty premium-suklaa, ei sen jalkeen maistu oikein nuo kaupan potkylat. Ehka hyva vaan.
Maasto muuttui koko ajan rajummaksi ja vihreys vaheni - joskaan se ei ihan kokonaan loppunut matkan missaan vaiheessa, silla alueella oli saatu viime aikoina niin runsaita sateita. Pysahdyttiin aina valilla tutkimaan luontoa tai kahvilaan syomaan jotain pikkupurtavaa.
Illalla saavuimme Wilpena Poundin leirinta-alueelle, joka oli kaiken kaikkiaan hyvin varusteltu. Suihkut, WC:t, sahkot ja pubi(!) vahan pilasivat mun tunnelmia, silla olin odottanut vahan rajumpaa retkeilya. Myohemmin naihin luksuksiin (pubia ei tosin ollut joka paikassa) tottui ja onhan se suihkussa kayminen ihan kiva juttu, ei siina mitaan. Erittain kesyja kenguruita bongattiin. Yo nukuttiin kuitenkin ulkosalla swagissa, eli semmoisessa isossa makuupussin tyylisessa sakissa, johon mahtuu patja sisaan. Sinne sitten sujahdetaan oman makuupussin kanssa. Swag siis suojaa lahinna makuupussia sateelta ja tuulelta.
2.
Toisena paivana sateli mukavasti ja riennettiin sitten pienesta tihkusta valittamatta Wilpena Poundin (kraaterin muotoinen vuoriketju) paalle ihastelemaan maisemia - tai siis sita vahaa mita pilvilta nakyi. Ihan jees.
Paivasaikaan jatkettiin matkaa ja pysahdyttiin grillaamaan ruokaa Blinmann -nimiseen kylaan, joka oli kuin suoraan Falloutista. Keskella aavikkoa ja tosi rajun nakonen.
Yo vietettiin eraassa hostellintapaisessa "tourist villagessa" ja vaihdettiin kuulumisia etelaan eli vastakkaiseen suuntaan matkaavan ryhman kanssa. Tassa vaiheessa alettiin tiedostaa se riski, etta jos sade jatkuu, on jumiin jaaminen reaalinen mahdollisuus. Nuo pikkutiet nimittain huuhtoutuvat taysin olemattomiin ja vesi saattaa kohota matalimmissa paikoissa pariin metriin kun sade oikein jyllaa.
3.
Kolmannen paivan aamuna saatiin tien kunnosta sen verran rohkaisevia uutisia, etta paatettiin jatkaa eteenpain kohti William Creekia, pubia keskella ei mitaan (populaatio: 8, karpaspopulaatio: 8 000 000 000 000 000 000). Saakin alkoi seljeta kun Flinders Ranges jai taakse ja kohta auringon paistaessa oli vaikea uskoa etta vasta oli tullut vetta kuin aisaan.
Vierailtiin tietenkin siina pubissa ja sielta loytyi seinilta paljon aiempien matkaajian jattamia kayntikortteja ja muutakin rojua. Kasikokoinen Suomen lippu siella oli lojunut vuodesta 92, aikaisempien omistajien nimia en enaa muista.
Leirinuotiolla tuli rikottua jaata israelilaisten kanssa ja siita saivatkin koko loppumatkan ajan kaikki muut karsia. Michael ja Idan olivat nimittain kaksi sen verta hauskaa veikkoa, etta monet naurut irtos. Saksalaisten korvia tosin punotti meidan poliittisesti todella epakorrekti holokaustilappa ("My grandparents we're backpacking in Germany and they even got free trainrides and lots of work at camps!"). Sanokaa mita sanotte, mutta musta huumori on omalla tavallaan kiehtovaa. Borat-imitaatiot sitten olivatkin hiukan kesympia, mutta kylla niistakin monet naurut irtos. "Sexy time!" oli selvasti matkan tunnuslause. Jokainen nuvareissuilla kaynyt tietaa, etta se ei ole matka eika mikaan jolla ei synny tunnuslausetta tai -hokemaa! (Vippavoppala..)
4.
Aamun sarastaessa ajeltiin kohti Coober Pedya, maailman opaalipaakaupunkia. Siella kierrettiin kaupunki opastetun kierroksen mukana, opittiin paljon opaaleista ja vietettiin vapaa iltapaiva. Coober Pedyssa on jotain todella kiehtovaa, silla mesta on kuin suoraan Falloutista. Miehekasta ja raakaa kaivosteollisuutta, maanalaisissa taloissa asuvia ihmisia, ymparilla hiekkaa. Ja kylla, luitte oikein! Ihmisista suurin osa asuu maan alla - ja tama ei sitten tarkoita mitaan "talousta 1/3 maan alla" -hoponlopoa, vaan ne kolot on kaivettu hobittityyliin kallion kylkeen ja monen metrin syvyyteen. Vierailtiin yhdessa semmoisessa ja kaikinpuolin se tyyli muistutti semmosta kasariluksusta tai Bondin paapahiksen salaista tukikohtaa. Rauhallisia asumuksia ne kuitenkin ovat ja tarvittaessa taysin pimeita seka ilmanvaihto on kuulemma niin hyva, etta raikasta ilmaa saa paremmin kuin maan paalla. Niin ja syy maanalaisen asumiseen on lampotila. Se voi nousta kesalla viiteenkymmeneen Celciukseen ja talvella pudota alle nollan.
Illalla syotiin pitsaa, hengailtiin porukalla ja mentiin karaokebaariin. Se oli ihan ku ois Raahessa bluukkarissa ollu! Huonosti pukeutuvia ihmisia, paskaa musaa, paska baari, kaikki oli ihan perseesta :D :D :D. Eika niilla ollu edes redbullia tai mitaan muutakaan energiajuomaa.
Baarista tultiin kotiin joskus yhden aikoihin ja olin valmis painumaan suoraan pehkuihin. Viela mita, jutkut halus juoda valttamatta kaikki oluensa sina iltana ja mina niita siina sitten parin sveitsilaisen tyton kanssa avustamaan. Tutustutin naiset ja herrat pariin juomapeliin ja urakka oli akkia tehty. Poliittisesti epakorrekteja vitseja viljeltiin useita.
5.
Viidentena paivana otettiin nokka kohti Ulurua (Ayers Rock), maailman suurinta irtokivea (josta suurin osa on maan alla). Kivi ehdittiin nahda auringonlaskun aikaan ihan itsenaiselta dyynilta. Meidan matkaopas oli sen verta assa kaveri, etta osas vieda meita aina semmosiin puolisalaisiin paikkoihin ja valteltiinkin turistimassoja aika hyvin. Ja kun sanoin massoja, tarkoitan myos sita. Tuo kivenmohkale kiinnostaa siina maarin maailmalla, etta sinne lennetaan suoraan ulkomailta ja yovytaan maailman huippuluokkaa olevissa hotelleissa, kaydaan ehka kapuamassa paalle (ei, ei, eiiii) ja lahdetaan parin paivan paasta takas sorvin aareen.
6.
Seuraavan paivana kaveltiin aamusta Kata tjutalla (=many heads / the olgas) - oli kylla ihan uskomaton paikka - ja opittiin paljon aboriginiaalikulttuurista. Syntyi kunnioitusta tata alkuperaisvaestoa kohtaan kun tajus kuinka vaikeissa olosuhteissa ne on aavikolla elaneet ja selviytyneet nerokkaiden keksintojensa ja tosimiehisyytensa ansiosta. Minua alkoi itsea kiinnostamaan tama Suomen oma alkuperaiskansa, saamelaiset. Ois mielenkiintoista tietaa lisaa niiden kulttuuritsa ja historiasta. Miksikahan sita ei opeteta koulussa?
Aboriginaalikulttuurikeskuksessa lahinna kerrattiin Bjornilta, meidan oppaalta, aiemmin aamulla saatuja tietoja. Sen jalkeen kaveltiin Ulurulla pieni Malai Walk ja opittiin lisaa. Auringonlasku oli jees ja heilutettiin rikkaille sedille ja tadeille jotka joivat skumppaa.
7.
Seitsemas eli toiseksi viimeinen paiva sisalsi suuren yllatyksen. Paatettiin katsoa auringonnousu omassa rauhassa ei-virallisesta paikasta ja syoda samalla aamupalaa ja kuunnella Pink Floydia. Muuten kaikki sujuikin ihan mukavasti, mutta sadettahan se alkoi ripsia. Hetkinen, mita hittoa? Sadetta Ulurulla? Noh, paatettiin silti toteuttaa 9km pituinen base walk kiven ympari. Niin ja kiipeaminenhan loukkaa paikalliskulttuuria ja uskontoa eli sita ei meidan ryhmasta kukaan halunnut tehda. Asiaa vois verrata esim. Notre damen alttarille kiipeamiseen tai vastaavaan.
Kesken base walkin se sitten alkoi. Kunnon sade nimittain. Matka jatkui, vaattet kastui ja opas oli innoissaan. Han oli kaynyt kivella 170 kertaa nahnyt sadetta ainoastaan kerran aiemmin. Eli meilla oli todistettavana hyvin pitkalle once in a lifetime experience! Kivi muuttui tietenkin punaisesta harmaaksi ja lopulta isot vesiputoukset jyrisivat alas pitkin reunoja. Vaikuttavan nakosta.
Illaksi ajettiin Kings Canyonin lahelle leiriytymaan ja laitettiin pastaa. Vaihdoin ajatuksia uskomattomat keittotaidet omaavan skottityton kanssa. Kaikinpuolin voitokas reissu siis. Niin ja paasinpa itsekin neuvomaan meidan opasta makaronin keitossa.
8.
Vika paivana herattiin sianpiereman aikoihin etta ehdittaisiin Kings Canyoniin ennen massoja. Homma toimi, kiitokset taas Bjornille, ja saatiin ihailla auringonnousua omassa rauhassa. Myohemmin alkoi tietenkin muitakin nakya paikan paalla. Kings Canyon oli tietenkin vaikuttava ja ehka kuvista valittyy osa siita jylhyydesta. Luultavasti kuitenkaan ei, eli menkaapa kaymaan iteki.
Sitten viimeinen ponnistus eli nokka kohti Alice Springsia. Ponnistus lahinna kuskille siis. Illalla tavattiin ruokailun merkeissa ja jatkettiin baarissa. Oli taas yks bluukkariklooni. Tosin silla parannuksella, etta ne tarjoilivat siella alkuillasta myos ruokaa.
Virallinen matka siis paattyi, mutta mepas menimmekin eilen viela kaymaan israelilaisten, skottityton (Christina) ja Bjornin (kuski/opas, 25% norjalainen) kanssa vuokra-autolla Western MacDonnel rangesilla, silla se jai tuolta meidan kasipaivaiselta reissulta valista. Ajettiin red bank gorgelle ja siella odotti yks hienoimmista paikoista mita oon nahny ikina mun elamassa. Aluksi niin levea kanjoni kun kapeni ihan pieneksi ja kuivan joenuoman alkupaasta loytyi vetta. Uikkarit jalkaan ja uiden eteenpain. Siina siis uitiin, ja valilla kiipeiltiin, eteenpain tata pari metria leveaa kanjonia, jonka seinat on veden hiomaa, kaunista kivea ja jotka ulottuvat varmaankin 100m ylospain. Todella vaikuttava paikka! Kameraa ei ollut tuolla mukana, mutta ehka saan Christinan ottamia kuvia haalittua itselleni. Sanon kuitenkin sen, etta jos talla alueella liikkuu, niin ehdottomasti neliveto alle ja em. paikkaan. Ajoituksen on kuitenkin oltava kunnossa, silla kuivaan aikaan siella ei voi uida.
Kaikki nama eilisen matkan ihmiset kutsuin Suomeen. Erityisesti Bjornilla oli kiinnostusta tulla joskus kaymaan pohjolassa tutkimassa paikallista luontoa. Siina olikin semmonen seikkailijakaveri, etta voi olla vaikea toista loytaa. Varttunut Afrikassa, asuu taalla, hollantinorjalainen veri virtaa suonissa. Tykkas suomalaisesta kulttuurista.
Ei, en jaksa oikolukea tata. Kuvat menee tanne.
Antti
Kayn kronologisesti lapi matkan vaiheet. Kuvat tulevat nettiin viiveella, tassa hostellissa kun on niin huono yhteys etta niiden kaikkien uppimiseen menis ikuisuus!
1.
Eka paivana (viime viikon ke) ajeltiin siis ulos Adelaidesta ja uusi ryhma paasi tutustumaan toisiinsa heti aamusta viininmaistelun merkeissa! Mika loistava veto! Viini oli hyvaa ja sita seurannut aamupala maistui. Mina jaoin jalkiruuaksi Adelaidesta edellisena paivana ostamiani Haigh's -suklaatehtaan suklaita. On muuten pikkusen hyvaa tavaraa tuommonen kasintehty premium-suklaa, ei sen jalkeen maistu oikein nuo kaupan potkylat. Ehka hyva vaan.
Maasto muuttui koko ajan rajummaksi ja vihreys vaheni - joskaan se ei ihan kokonaan loppunut matkan missaan vaiheessa, silla alueella oli saatu viime aikoina niin runsaita sateita. Pysahdyttiin aina valilla tutkimaan luontoa tai kahvilaan syomaan jotain pikkupurtavaa.
Illalla saavuimme Wilpena Poundin leirinta-alueelle, joka oli kaiken kaikkiaan hyvin varusteltu. Suihkut, WC:t, sahkot ja pubi(!) vahan pilasivat mun tunnelmia, silla olin odottanut vahan rajumpaa retkeilya. Myohemmin naihin luksuksiin (pubia ei tosin ollut joka paikassa) tottui ja onhan se suihkussa kayminen ihan kiva juttu, ei siina mitaan. Erittain kesyja kenguruita bongattiin. Yo nukuttiin kuitenkin ulkosalla swagissa, eli semmoisessa isossa makuupussin tyylisessa sakissa, johon mahtuu patja sisaan. Sinne sitten sujahdetaan oman makuupussin kanssa. Swag siis suojaa lahinna makuupussia sateelta ja tuulelta.
2.
Toisena paivana sateli mukavasti ja riennettiin sitten pienesta tihkusta valittamatta Wilpena Poundin (kraaterin muotoinen vuoriketju) paalle ihastelemaan maisemia - tai siis sita vahaa mita pilvilta nakyi. Ihan jees.
Paivasaikaan jatkettiin matkaa ja pysahdyttiin grillaamaan ruokaa Blinmann -nimiseen kylaan, joka oli kuin suoraan Falloutista. Keskella aavikkoa ja tosi rajun nakonen.
Yo vietettiin eraassa hostellintapaisessa "tourist villagessa" ja vaihdettiin kuulumisia etelaan eli vastakkaiseen suuntaan matkaavan ryhman kanssa. Tassa vaiheessa alettiin tiedostaa se riski, etta jos sade jatkuu, on jumiin jaaminen reaalinen mahdollisuus. Nuo pikkutiet nimittain huuhtoutuvat taysin olemattomiin ja vesi saattaa kohota matalimmissa paikoissa pariin metriin kun sade oikein jyllaa.
3.
Kolmannen paivan aamuna saatiin tien kunnosta sen verran rohkaisevia uutisia, etta paatettiin jatkaa eteenpain kohti William Creekia, pubia keskella ei mitaan (populaatio: 8, karpaspopulaatio: 8 000 000 000 000 000 000). Saakin alkoi seljeta kun Flinders Ranges jai taakse ja kohta auringon paistaessa oli vaikea uskoa etta vasta oli tullut vetta kuin aisaan.
Vierailtiin tietenkin siina pubissa ja sielta loytyi seinilta paljon aiempien matkaajian jattamia kayntikortteja ja muutakin rojua. Kasikokoinen Suomen lippu siella oli lojunut vuodesta 92, aikaisempien omistajien nimia en enaa muista.
Leirinuotiolla tuli rikottua jaata israelilaisten kanssa ja siita saivatkin koko loppumatkan ajan kaikki muut karsia. Michael ja Idan olivat nimittain kaksi sen verta hauskaa veikkoa, etta monet naurut irtos. Saksalaisten korvia tosin punotti meidan poliittisesti todella epakorrekti holokaustilappa ("My grandparents we're backpacking in Germany and they even got free trainrides and lots of work at camps!"). Sanokaa mita sanotte, mutta musta huumori on omalla tavallaan kiehtovaa. Borat-imitaatiot sitten olivatkin hiukan kesympia, mutta kylla niistakin monet naurut irtos. "Sexy time!" oli selvasti matkan tunnuslause. Jokainen nuvareissuilla kaynyt tietaa, etta se ei ole matka eika mikaan jolla ei synny tunnuslausetta tai -hokemaa! (Vippavoppala..)
4.
Aamun sarastaessa ajeltiin kohti Coober Pedya, maailman opaalipaakaupunkia. Siella kierrettiin kaupunki opastetun kierroksen mukana, opittiin paljon opaaleista ja vietettiin vapaa iltapaiva. Coober Pedyssa on jotain todella kiehtovaa, silla mesta on kuin suoraan Falloutista. Miehekasta ja raakaa kaivosteollisuutta, maanalaisissa taloissa asuvia ihmisia, ymparilla hiekkaa. Ja kylla, luitte oikein! Ihmisista suurin osa asuu maan alla - ja tama ei sitten tarkoita mitaan "talousta 1/3 maan alla" -hoponlopoa, vaan ne kolot on kaivettu hobittityyliin kallion kylkeen ja monen metrin syvyyteen. Vierailtiin yhdessa semmoisessa ja kaikinpuolin se tyyli muistutti semmosta kasariluksusta tai Bondin paapahiksen salaista tukikohtaa. Rauhallisia asumuksia ne kuitenkin ovat ja tarvittaessa taysin pimeita seka ilmanvaihto on kuulemma niin hyva, etta raikasta ilmaa saa paremmin kuin maan paalla. Niin ja syy maanalaisen asumiseen on lampotila. Se voi nousta kesalla viiteenkymmeneen Celciukseen ja talvella pudota alle nollan.
Illalla syotiin pitsaa, hengailtiin porukalla ja mentiin karaokebaariin. Se oli ihan ku ois Raahessa bluukkarissa ollu! Huonosti pukeutuvia ihmisia, paskaa musaa, paska baari, kaikki oli ihan perseesta :D :D :D. Eika niilla ollu edes redbullia tai mitaan muutakaan energiajuomaa.
Baarista tultiin kotiin joskus yhden aikoihin ja olin valmis painumaan suoraan pehkuihin. Viela mita, jutkut halus juoda valttamatta kaikki oluensa sina iltana ja mina niita siina sitten parin sveitsilaisen tyton kanssa avustamaan. Tutustutin naiset ja herrat pariin juomapeliin ja urakka oli akkia tehty. Poliittisesti epakorrekteja vitseja viljeltiin useita.
5.
Viidentena paivana otettiin nokka kohti Ulurua (Ayers Rock), maailman suurinta irtokivea (josta suurin osa on maan alla). Kivi ehdittiin nahda auringonlaskun aikaan ihan itsenaiselta dyynilta. Meidan matkaopas oli sen verta assa kaveri, etta osas vieda meita aina semmosiin puolisalaisiin paikkoihin ja valteltiinkin turistimassoja aika hyvin. Ja kun sanoin massoja, tarkoitan myos sita. Tuo kivenmohkale kiinnostaa siina maarin maailmalla, etta sinne lennetaan suoraan ulkomailta ja yovytaan maailman huippuluokkaa olevissa hotelleissa, kaydaan ehka kapuamassa paalle (ei, ei, eiiii) ja lahdetaan parin paivan paasta takas sorvin aareen.
6.
Seuraavan paivana kaveltiin aamusta Kata tjutalla (=many heads / the olgas) - oli kylla ihan uskomaton paikka - ja opittiin paljon aboriginiaalikulttuurista. Syntyi kunnioitusta tata alkuperaisvaestoa kohtaan kun tajus kuinka vaikeissa olosuhteissa ne on aavikolla elaneet ja selviytyneet nerokkaiden keksintojensa ja tosimiehisyytensa ansiosta. Minua alkoi itsea kiinnostamaan tama Suomen oma alkuperaiskansa, saamelaiset. Ois mielenkiintoista tietaa lisaa niiden kulttuuritsa ja historiasta. Miksikahan sita ei opeteta koulussa?
Aboriginaalikulttuurikeskuksessa lahinna kerrattiin Bjornilta, meidan oppaalta, aiemmin aamulla saatuja tietoja. Sen jalkeen kaveltiin Ulurulla pieni Malai Walk ja opittiin lisaa. Auringonlasku oli jees ja heilutettiin rikkaille sedille ja tadeille jotka joivat skumppaa.
7.
Seitsemas eli toiseksi viimeinen paiva sisalsi suuren yllatyksen. Paatettiin katsoa auringonnousu omassa rauhassa ei-virallisesta paikasta ja syoda samalla aamupalaa ja kuunnella Pink Floydia. Muuten kaikki sujuikin ihan mukavasti, mutta sadettahan se alkoi ripsia. Hetkinen, mita hittoa? Sadetta Ulurulla? Noh, paatettiin silti toteuttaa 9km pituinen base walk kiven ympari. Niin ja kiipeaminenhan loukkaa paikalliskulttuuria ja uskontoa eli sita ei meidan ryhmasta kukaan halunnut tehda. Asiaa vois verrata esim. Notre damen alttarille kiipeamiseen tai vastaavaan.
Kesken base walkin se sitten alkoi. Kunnon sade nimittain. Matka jatkui, vaattet kastui ja opas oli innoissaan. Han oli kaynyt kivella 170 kertaa nahnyt sadetta ainoastaan kerran aiemmin. Eli meilla oli todistettavana hyvin pitkalle once in a lifetime experience! Kivi muuttui tietenkin punaisesta harmaaksi ja lopulta isot vesiputoukset jyrisivat alas pitkin reunoja. Vaikuttavan nakosta.
Illaksi ajettiin Kings Canyonin lahelle leiriytymaan ja laitettiin pastaa. Vaihdoin ajatuksia uskomattomat keittotaidet omaavan skottityton kanssa. Kaikinpuolin voitokas reissu siis. Niin ja paasinpa itsekin neuvomaan meidan opasta makaronin keitossa.
8.
Vika paivana herattiin sianpiereman aikoihin etta ehdittaisiin Kings Canyoniin ennen massoja. Homma toimi, kiitokset taas Bjornille, ja saatiin ihailla auringonnousua omassa rauhassa. Myohemmin alkoi tietenkin muitakin nakya paikan paalla. Kings Canyon oli tietenkin vaikuttava ja ehka kuvista valittyy osa siita jylhyydesta. Luultavasti kuitenkaan ei, eli menkaapa kaymaan iteki.
Sitten viimeinen ponnistus eli nokka kohti Alice Springsia. Ponnistus lahinna kuskille siis. Illalla tavattiin ruokailun merkeissa ja jatkettiin baarissa. Oli taas yks bluukkariklooni. Tosin silla parannuksella, etta ne tarjoilivat siella alkuillasta myos ruokaa.
Virallinen matka siis paattyi, mutta mepas menimmekin eilen viela kaymaan israelilaisten, skottityton (Christina) ja Bjornin (kuski/opas, 25% norjalainen) kanssa vuokra-autolla Western MacDonnel rangesilla, silla se jai tuolta meidan kasipaivaiselta reissulta valista. Ajettiin red bank gorgelle ja siella odotti yks hienoimmista paikoista mita oon nahny ikina mun elamassa. Aluksi niin levea kanjoni kun kapeni ihan pieneksi ja kuivan joenuoman alkupaasta loytyi vetta. Uikkarit jalkaan ja uiden eteenpain. Siina siis uitiin, ja valilla kiipeiltiin, eteenpain tata pari metria leveaa kanjonia, jonka seinat on veden hiomaa, kaunista kivea ja jotka ulottuvat varmaankin 100m ylospain. Todella vaikuttava paikka! Kameraa ei ollut tuolla mukana, mutta ehka saan Christinan ottamia kuvia haalittua itselleni. Sanon kuitenkin sen, etta jos talla alueella liikkuu, niin ehdottomasti neliveto alle ja em. paikkaan. Ajoituksen on kuitenkin oltava kunnossa, silla kuivaan aikaan siella ei voi uida.
Kaikki nama eilisen matkan ihmiset kutsuin Suomeen. Erityisesti Bjornilla oli kiinnostusta tulla joskus kaymaan pohjolassa tutkimassa paikallista luontoa. Siina olikin semmonen seikkailijakaveri, etta voi olla vaikea toista loytaa. Varttunut Afrikassa, asuu taalla, hollantinorjalainen veri virtaa suonissa. Tykkas suomalaisesta kulttuurista.
Ei, en jaksa oikolukea tata. Kuvat menee tanne.
Antti
24.4.07
Rainbow Island
Kavastiin Kangaroo Islandilla pyorahtamassa. Minusta sen vois nimea myos Rainbow Islandiksi (sen vanhan Amiga-pelin mukaan), silla siella nakyi aimo kasa sateenkaaria. Kultaruukut kylla jaivat loytamatta.
Mitas tuosta reissusta nyt osais sanoa, oli kokonaisuutena semmonen Ihan Jees -tason tour. Launtaina oli kierrokseen kuuluva surffitunti, mutta aallot olivat minusta (ja mun rautaisella kokemuksellahan on hyva sanoa!) huonommat kuin aikaisimmilla kerroilla. Ei noilla oikein saanut vauhtia ja kaiken lisaksi mulla oli talla kertaa 8 jalkaa pitka lauta aiemman ysin sijasta, eli tama tarjosi hiukkasen huterampaa tukea jaloille pienemman tukipinnan ansiosta. Tama yhdistettyna mun olemattomaan kokemukseen, oli vaikeuksia nousta pystyyn. No, oli se ihan hauskaa, muttei lahellakaan alkuviikon huumaa. Mut surffaamista pidan silti edelleen Jumalan lahjana ihmiskunnalle.
Saarella sitten nahtiin kaikenlaista villielamaa kenguruiden, koaloiden, wallabyjen, ekidnojen ja wompattien muodossa. Niin ja oli siella semmonen huippu koirakin! Yovyttiin farmilla ja mina nukuin kummatkin yot ulkona. Vahan ripisteli vettakin naamaan, mutta mukava silti oli nukkua tahtitaivaan alla. Natin nakosta.
En oikeastaan tiennyt ennakolta yhtaan mita odottaa, mutta kyllahan tuolta ihan hienoja paikkoja loytyi. Remarkable Rocks oli mielenkiintoisen nakoinen kiviroykkio, joka on kohonnut maasta rantakallioilla ja eroosio on sitten sita kuluttanut k'a'llin nakoiseksi. Admiral's Arch oli todella vaikuttava aaltoineen. Samanlaista rantaviivaa tosin taitais loytya lahempaakin, Norjasta ja Islannista. Pitas kayda em. maissa. Jonkisen verran myos kaveleskeltiin puskissa, harrastettiin body boardingia todella massiivisilla aalloilla (body boarding < surfing) ja Seal Bayssa nahtiin parin metrin paasta Australian Sea Lioneita eli merileijonia. Merileijonan ero taysveriseen hylkeeseen on se, etta merileijonalla on viela takaraajat erillaan eli ne pystyvat kavelemaan maalla suht vaivatta. Sandboardingia vejettiin sunnuntaina ja se oli kylla aika hauskaa hommaa. Vois kotonakin (lumi)lautailua joskus kokeilla.
Meidan matkaopas Scott oli kylla astetta parempi jatka ja osas suomeakin sujuvasti "Moi! Mita kuuluu?" -fraasin verran. Siskonsa oli kuulemma aikonaan hostannut yhden yon verran jotain suomalaista reissaajapoikaa ja siita se sitten lahti. Sisko asuu nyt Suomessa taman miehen kanssa ja Scott on heita kaynyt pariin kertaan tapaamassa. Kutsuin Turkuun airsoftaamaan ja katsastamaan kylterien biletysta.
Euroviisut ja Lordi herattivat keskustelua. Jenkit viittasivat yhtyeeseen koomisesti kun kuunneltiin suomalaista musaa (Ruudolf ja Kemmuru) mun iPodista. Tuli levealla Kholorhaadon aksentilla etta "Heyyaa, have you got that band with _the transformers_ on the stage?" Seleva. Ja ei ollu.
Kuvat ja videot kertovat varmaan enemman kuin mun vahasanainen arkku. Kandee surffata, sandboardata tai vaikka holkata osoitteeseen http://joqets.shadow.fi/kangaroo_island
Sen tahan voisi viela todeta, etta jos jossain vaiheessa olikin vahan kyllastynyt olo, niin nyt reissun paalla on taas homma maittanut ja tuntuu etta taalla voisi viettaa aikaa pidempaankin. Tama ei ole vallitsevissa olosuhteissa mahdollista, mutta jos olisi, niin Western Australia, Tasmania seka Northen Territory olisivat viela tutkimatta. Lisaksi kesaa voisi vietella jossain rannikolla surffaillen ja tehden jotain vahan mielenkiintoisempaa tyota. Mutta niin, ehka tanne vois tulla joskus uudestaan. Joku oli taalla joskus sanonut jollekin "How can you not love this country?" ja ymmarran kylla mika tommosen tunteenpurkauksen aiheuttaa. On taalla nimittain aika kivaa ja kulttuurissa ois paljon meilla suomalaisilla opittavaa!
Antti
PS. Huomenna lahden kahdeksan paivan mittaiselle aavikkosafarille. Odotukset ovat korkealla, silla matkareitti kulkee eraiden Australian hienoimpien paikkojen kautta.
Mitas tuosta reissusta nyt osais sanoa, oli kokonaisuutena semmonen Ihan Jees -tason tour. Launtaina oli kierrokseen kuuluva surffitunti, mutta aallot olivat minusta (ja mun rautaisella kokemuksellahan on hyva sanoa!) huonommat kuin aikaisimmilla kerroilla. Ei noilla oikein saanut vauhtia ja kaiken lisaksi mulla oli talla kertaa 8 jalkaa pitka lauta aiemman ysin sijasta, eli tama tarjosi hiukkasen huterampaa tukea jaloille pienemman tukipinnan ansiosta. Tama yhdistettyna mun olemattomaan kokemukseen, oli vaikeuksia nousta pystyyn. No, oli se ihan hauskaa, muttei lahellakaan alkuviikon huumaa. Mut surffaamista pidan silti edelleen Jumalan lahjana ihmiskunnalle.
Saarella sitten nahtiin kaikenlaista villielamaa kenguruiden, koaloiden, wallabyjen, ekidnojen ja wompattien muodossa. Niin ja oli siella semmonen huippu koirakin! Yovyttiin farmilla ja mina nukuin kummatkin yot ulkona. Vahan ripisteli vettakin naamaan, mutta mukava silti oli nukkua tahtitaivaan alla. Natin nakosta.
En oikeastaan tiennyt ennakolta yhtaan mita odottaa, mutta kyllahan tuolta ihan hienoja paikkoja loytyi. Remarkable Rocks oli mielenkiintoisen nakoinen kiviroykkio, joka on kohonnut maasta rantakallioilla ja eroosio on sitten sita kuluttanut k'a'llin nakoiseksi. Admiral's Arch oli todella vaikuttava aaltoineen. Samanlaista rantaviivaa tosin taitais loytya lahempaakin, Norjasta ja Islannista. Pitas kayda em. maissa. Jonkisen verran myos kaveleskeltiin puskissa, harrastettiin body boardingia todella massiivisilla aalloilla (body boarding < surfing) ja Seal Bayssa nahtiin parin metrin paasta Australian Sea Lioneita eli merileijonia. Merileijonan ero taysveriseen hylkeeseen on se, etta merileijonalla on viela takaraajat erillaan eli ne pystyvat kavelemaan maalla suht vaivatta. Sandboardingia vejettiin sunnuntaina ja se oli kylla aika hauskaa hommaa. Vois kotonakin (lumi)lautailua joskus kokeilla.
Meidan matkaopas Scott oli kylla astetta parempi jatka ja osas suomeakin sujuvasti "Moi! Mita kuuluu?" -fraasin verran. Siskonsa oli kuulemma aikonaan hostannut yhden yon verran jotain suomalaista reissaajapoikaa ja siita se sitten lahti. Sisko asuu nyt Suomessa taman miehen kanssa ja Scott on heita kaynyt pariin kertaan tapaamassa. Kutsuin Turkuun airsoftaamaan ja katsastamaan kylterien biletysta.
Euroviisut ja Lordi herattivat keskustelua. Jenkit viittasivat yhtyeeseen koomisesti kun kuunneltiin suomalaista musaa (Ruudolf ja Kemmuru) mun iPodista. Tuli levealla Kholorhaadon aksentilla etta "Heyyaa, have you got that band with _the transformers_ on the stage?" Seleva. Ja ei ollu.
Kuvat ja videot kertovat varmaan enemman kuin mun vahasanainen arkku. Kandee surffata, sandboardata tai vaikka holkata osoitteeseen http://joqets.shadow.fi/kangaroo_island
Sen tahan voisi viela todeta, etta jos jossain vaiheessa olikin vahan kyllastynyt olo, niin nyt reissun paalla on taas homma maittanut ja tuntuu etta taalla voisi viettaa aikaa pidempaankin. Tama ei ole vallitsevissa olosuhteissa mahdollista, mutta jos olisi, niin Western Australia, Tasmania seka Northen Territory olisivat viela tutkimatta. Lisaksi kesaa voisi vietella jossain rannikolla surffaillen ja tehden jotain vahan mielenkiintoisempaa tyota. Mutta niin, ehka tanne vois tulla joskus uudestaan. Joku oli taalla joskus sanonut jollekin "How can you not love this country?" ja ymmarran kylla mika tommosen tunteenpurkauksen aiheuttaa. On taalla nimittain aika kivaa ja kulttuurissa ois paljon meilla suomalaisilla opittavaa!
Antti
PS. Huomenna lahden kahdeksan paivan mittaiselle aavikkosafarille. Odotukset ovat korkealla, silla matkareitti kulkee eraiden Australian hienoimpien paikkojen kautta.
19.4.07
Kesalomalle - aurinkorannalle!
Ehdin jo valilla surra, etten ehtisi ikina surffata Australiassa. Sinansa fiksua surra tommosta etukateen. Kavipa nyt kuitenkin niin, etta mulla oli kasissani enemman aikaa taalla Adelaidessa kuin luulin, joten yritin kartoittaa erilaisia parin paivan reissuja. Valmiit paketit eivat oikein houkutelleet ja Lonely Planetissa oli pieni sektio Middleton beachista ja sita ymparoivista pikkukaupungeista, Victor Harborista, Port Elliotista, Middletonista ja Goolwasta. Kiitos taas taman oivan opuksen, loysin itseni tiistai-iltapaivana Big Surf Australia -mokin edesta ja parin tunnin paasta vedesta. Suosittelen kaikille surffaus-newbielle yhden tunnin ottamista, niin oppii ne valttamattomat kikat. Itse turvauduin Daniin @ http://www.danosurf.com.au/ - suosittelen!
Onko se sitten sen arvoista? Voi kuulkaa, surffaaminen on yksi parhaista asioista mita olen tehnyt talla mantereella. Se on yksi parhaista asioista mita olen tehnyt koko elamassani! Dan piti meille hyvan luennon ensin maalla ja koko ajan halu paasta veteen kasvoi! Sitten kun viimein paastiin aalloille, niin voi sita riemua! Vaikea kuvailla sita tunnetta kun odottaa aaltoa, paasee sen harjalle ja nousee viela onnistuneesti pystyyn! Weehaaaaa! Ehka hyva, etta loysin taman harrastuksen vasta nain myohaan, silla muuten olisi saattanut kulua luvattoman paljon aikaa Surfers paradisessa tai Byron Bayssa.
Seuraavana paivana olin jo niin varma taidoistani, etta paatin kavella majapaikkanani toimineesta Port Elliotista sen nelja kilometria Middletoniin, vuokrata laudan ja markapuvun ja kaveleskella sen vajaan kilometrin rantaan ja surffata ihan ite koko paivan! Weehaaa! Vietin rannalla 6h ja sen jalkeen olo oli kuin piestylla sialla. Surffaus ei nimittain ole ihan mitaan kevytta puuhaa. Eihan se aalloilla ratsastaminen paljoa energiaa vaadi, mutta sinne merelle melominen ja laudan kans taistelu kay kylla salitreenista. Jos Raahessa (ja Suomessa) vois surffata, olisin kylla Mr. Finland alta aika yksikon, ja viela hymyssa suin!
Sitten sita pakollista kulttuurianalyysia. Tapasin rannalla isohkon porukan 16-18v tyttoja ja poikia, joiden kanssa sitten surffailin ja pelasin rantapallolla. Nama olivat kylla niin ystavallisia ja kivoja ihmisia, etta eipa siina paljon jaanyt sijaa valituksille. Sain syodakseni ranskalaisia (ikina ei ole niin hyvalle maistunut kuin surffauksen jalkeen), seuraa pitkaksi aikaa ja lopulta viela kyydin majapaikkaani! En ois ehka pystynyt kavelemaan enaa kaiken sen vesileikkimisen jalkeen, joten se oli aika iso kiitos minka he ansaisivat. Yritin osoittaa kiitollisuutani ja sanoin etta kaljat tarjoan jos tulette Port Elliotissa tai Suomessa kaymaan. Sovittin siina sitten hymyillen ja yltakyllaisessa ystavyydessa etta tarjoan tayden yllapidon jos Suomeen eksyvat. Hauska fakta tassa on se, etta mitaan yhteystietoja ei vaihdettu, mina sain vain parin nimet tietoon ja minua taas suurin osa kutsui mua Mr. Finlandiksi. "See you in Finland!" Eli tama oli juurikin niin australialainen tapaaminen kuin voi olla. Onhan naihin jo tottunut. No worries!
Majapaikkani Port Elliot Royal Family Hotel oli sitten oma lukunsa. Kun saavuin sinne ensimmaista kertaa, oli asetelma kuin vanhoissa westerneissa. Astuin sisaan hotellin baarin ja kaikki paat kaantyivat. Myohemmi sain nailta kavereilta kuulla, etta he olivat ihmetelleet jotta mikas "John Rambo" sielta tulee (jack&jonesin maastotakkiin pukeutuneena).
Illalla skouttailin aluetta, kavin pimealla rannalla jauhelemassa vanhan ja alykkaan oloisen kitaristin, Johnin kanssa ja eksyin lopulta Hotel Elliotiin istumaan. Juotiin siina sitten viinia ja viskia paikan pomon ja muun henkilokunnan kanssa ja kivaa oli.
Keskiviikkona oli hotellissa jamittelut ja paljon musiikkia. Olin itse surffauksen jalkeen vain niin poikki, etten jaksanut hengailla enempaa keski-ikaisten kanssa. Mielenkiintoisen keskustelun kavin sitten tana aamuna eraan paikallisen patun kanssa. Salli oli asunut italiassa toistakymmenta vuotta ja antoi mulle vinkkeja tyoelemaan seka liiketalouden opiskeluun. Kertoi myos varikkaista kohtaamisistaan sisilian veljesorganisaation kanssa (Cosa Nostra) seka melkein ammutuksi tulemisesta Brysselissa. Mielekiintoinen kaveri ja melkoiset jutut, ehka osa tottakin.. Ai niin, kun seliten hanelle viime tyopaikastani italialaisessa jaatelofirmassa, oli tuomio tyly: Sisilialaisten rahanpesukulissi. Noh, sanoinkin aina etta Ottorino on kylla jonkin sorfin godfather..
Kuvia ja videoita loytyy Barrossa Valleysta seka Port Elliotista
Huomenna suuntaan juttelemaan jatkosuunnitelmista Adventure Travelsin Chrisille, joka on oikein avulias miekkonen ja tietaa paljon kaikanmaailman toureista. Suosittelen hanen pakeille menoa, jos joku eksyy Adelaideen. Toimisto on Peter Pan Travelin ja Oz Experiencen valissa, 50m Adelaide Central YHAsta.
Antti
Onko se sitten sen arvoista? Voi kuulkaa, surffaaminen on yksi parhaista asioista mita olen tehnyt talla mantereella. Se on yksi parhaista asioista mita olen tehnyt koko elamassani! Dan piti meille hyvan luennon ensin maalla ja koko ajan halu paasta veteen kasvoi! Sitten kun viimein paastiin aalloille, niin voi sita riemua! Vaikea kuvailla sita tunnetta kun odottaa aaltoa, paasee sen harjalle ja nousee viela onnistuneesti pystyyn! Weehaaaaa! Ehka hyva, etta loysin taman harrastuksen vasta nain myohaan, silla muuten olisi saattanut kulua luvattoman paljon aikaa Surfers paradisessa tai Byron Bayssa.
Seuraavana paivana olin jo niin varma taidoistani, etta paatin kavella majapaikkanani toimineesta Port Elliotista sen nelja kilometria Middletoniin, vuokrata laudan ja markapuvun ja kaveleskella sen vajaan kilometrin rantaan ja surffata ihan ite koko paivan! Weehaaa! Vietin rannalla 6h ja sen jalkeen olo oli kuin piestylla sialla. Surffaus ei nimittain ole ihan mitaan kevytta puuhaa. Eihan se aalloilla ratsastaminen paljoa energiaa vaadi, mutta sinne merelle melominen ja laudan kans taistelu kay kylla salitreenista. Jos Raahessa (ja Suomessa) vois surffata, olisin kylla Mr. Finland alta aika yksikon, ja viela hymyssa suin!
Sitten sita pakollista kulttuurianalyysia. Tapasin rannalla isohkon porukan 16-18v tyttoja ja poikia, joiden kanssa sitten surffailin ja pelasin rantapallolla. Nama olivat kylla niin ystavallisia ja kivoja ihmisia, etta eipa siina paljon jaanyt sijaa valituksille. Sain syodakseni ranskalaisia (ikina ei ole niin hyvalle maistunut kuin surffauksen jalkeen), seuraa pitkaksi aikaa ja lopulta viela kyydin majapaikkaani! En ois ehka pystynyt kavelemaan enaa kaiken sen vesileikkimisen jalkeen, joten se oli aika iso kiitos minka he ansaisivat. Yritin osoittaa kiitollisuutani ja sanoin etta kaljat tarjoan jos tulette Port Elliotissa tai Suomessa kaymaan. Sovittin siina sitten hymyillen ja yltakyllaisessa ystavyydessa etta tarjoan tayden yllapidon jos Suomeen eksyvat. Hauska fakta tassa on se, etta mitaan yhteystietoja ei vaihdettu, mina sain vain parin nimet tietoon ja minua taas suurin osa kutsui mua Mr. Finlandiksi. "See you in Finland!" Eli tama oli juurikin niin australialainen tapaaminen kuin voi olla. Onhan naihin jo tottunut. No worries!
Majapaikkani Port Elliot Royal Family Hotel oli sitten oma lukunsa. Kun saavuin sinne ensimmaista kertaa, oli asetelma kuin vanhoissa westerneissa. Astuin sisaan hotellin baarin ja kaikki paat kaantyivat. Myohemmi sain nailta kavereilta kuulla, etta he olivat ihmetelleet jotta mikas "John Rambo" sielta tulee (jack&jonesin maastotakkiin pukeutuneena).
Illalla skouttailin aluetta, kavin pimealla rannalla jauhelemassa vanhan ja alykkaan oloisen kitaristin, Johnin kanssa ja eksyin lopulta Hotel Elliotiin istumaan. Juotiin siina sitten viinia ja viskia paikan pomon ja muun henkilokunnan kanssa ja kivaa oli.
Keskiviikkona oli hotellissa jamittelut ja paljon musiikkia. Olin itse surffauksen jalkeen vain niin poikki, etten jaksanut hengailla enempaa keski-ikaisten kanssa. Mielenkiintoisen keskustelun kavin sitten tana aamuna eraan paikallisen patun kanssa. Salli oli asunut italiassa toistakymmenta vuotta ja antoi mulle vinkkeja tyoelemaan seka liiketalouden opiskeluun. Kertoi myos varikkaista kohtaamisistaan sisilian veljesorganisaation kanssa (Cosa Nostra) seka melkein ammutuksi tulemisesta Brysselissa. Mielekiintoinen kaveri ja melkoiset jutut, ehka osa tottakin.. Ai niin, kun seliten hanelle viime tyopaikastani italialaisessa jaatelofirmassa, oli tuomio tyly: Sisilialaisten rahanpesukulissi. Noh, sanoinkin aina etta Ottorino on kylla jonkin sorfin godfather..
Kuvia ja videoita loytyy Barrossa Valleysta seka Port Elliotista
Huomenna suuntaan juttelemaan jatkosuunnitelmista Adventure Travelsin Chrisille, joka on oikein avulias miekkonen ja tietaa paljon kaikanmaailman toureista. Suosittelen hanen pakeille menoa, jos joku eksyy Adelaideen. Toimisto on Peter Pan Travelin ja Oz Experiencen valissa, 50m Adelaide Central YHAsta.
Antti
15.4.07
A/del/aid/e
Melbournessa vieraili Raahen nuorisokuoro [lausutaan: Rahen nurisochuuro], jonka esitys oli maittavaa mannaa. On se fiksua etta pitaa omia kansanlauluja ja kotikaupungin kuoroa tulla tanne asti kuuntelemaan ja taivastelemaan etta onpa hyvvaa tavaraa.
Shoppailutettiin vahan naita kuoron vanhoja patuja ja oli tosi mukava itekin liikkua kaupungilla kun oli uusia, energisia, turistienergiaa taynna olevia seuralaisia. Timon kans ei oltas ikina samanlaisella innolla pyoritty ostoskeskuksissa. Kivaa oli ja kiitoksia seurasta! Illalla kaytiin myos anonyymin pianotaitelijan kanssa teatteri....n aulabaarissa! Oli piristavan erilaista seuraa. On se mukava istua iltaa ruuan aaressa kun faktoja tulee kuin apteekin hyllylta aina D&G:n paasuunnitelijan uusimmista tempauksista meriravun kolminikamaisen saksen oikeaoppiseen leikkaamiseen. Se on mukava etta kerranki joku tietaa ittea enemman nippelia ja kivoja tyyli- ja kaytostapafaktoja. Bravo, bella!
Raahelaiset, ollaanpa taas ylypeita. Meilla on hienosti kestitetty kaikki internationaalit vieraat mennen tullen ja palatessa, olipa kyse sitten tyttokuorolaisista, vaihtareista tai saksanmaanmakkaranjyrsijoista. Taalla ei ilmeisesti em. raahen nuorille lallattelijoille jarjestetty paljoakaan yhteista ohjelmaa eika edes mitaan illanviettoa viimeisena aussipaivana. Poyristyttavaa. Kylla meilla Raahessa...
Mina lahin tanne Adelaideen ja saavuinkin lauantaiaamuna kuudelta. Parissa tunnissa olin kerannyt enemman tietoa pohjoiseen suuntaavista toureista kuin mita keskiverto-bakabaka viikossa. Ha! Viinitiloille halusin, mutta en ottaa touria, silla en halunnut kiireaikataulua enka korkeita kustannuksia. Mitenkas sita suun olisi pannut kun kuski-Timo otti ja erosi (mun toista, ei ihmissuhteistaan, touhottajat huom!). Noh, sosiaaliset uberskillsit kayttoon ja kerasin parissa tunnissa hyvan crewin, joka koostui sveitsilaisesta it-kooderista Yvanista, uusseelantilaisesta liikunnanopeopiskelija-Justinesta ja hullusta englantilaisesta, Mr. Bean -aksentilla varustetusta Zaanista. Tai mikahan sen nimi nyt olikaan. Auto vuokrattiin yhdessa hujauksessa ja tanaan sitten pyorittiin viinitiloilla. Mitapa sielta muuta voi sanoa, kuin etta makosa konsepti tollanen missa saa ilmaiseksi maistella lukemattomia viineja, istua auringossa ja katella viinitarhoja seka olla muutenkin ihan sideways. Paivan mustiksi hevosiksi nousivat erittain makeat, vanhat, brandylla vakevoidut portviinit seka eras fasaanipatee. NamNam. Kuvat ja videot saa taas kertoa enemman kuin tuhat sanaa, kunhan ne sais nettiin upittua joskus. Hannu Oc HUOMIO, tassapa oiva harrastus!
JA JOS SE HYVARIN TINPSA TATA LUKEE NIIN MITA JOS KIRJOTTASIT BLOKIIN JA LAITTASIT NE VANHAT KUVAT NETTIIN JA LINKIT NIIHIN EIKOS JOO? Sonjalle terkkuja, parjailkaahan siella Melbournessa.
Ainii, Adelaidesta. Tama on tammonen ihana miljoonan ihmisen pikkukaupunki, tuntuu about Oulun kokoselta. Todella vihrea ja kaunis mesta, mutta ei kylla kiinnostas viettaa aikaa enaa kaupungissa Melbournen jalkeen. Jatkosuunnitelmat auki, saa nahda mihin tie vie.
Ka-ka-ka-ka-kavelemaan on tehty naa bootsit.
"Anthii"
Shoppailutettiin vahan naita kuoron vanhoja patuja ja oli tosi mukava itekin liikkua kaupungilla kun oli uusia, energisia, turistienergiaa taynna olevia seuralaisia. Timon kans ei oltas ikina samanlaisella innolla pyoritty ostoskeskuksissa. Kivaa oli ja kiitoksia seurasta! Illalla kaytiin myos anonyymin pianotaitelijan kanssa teatteri....n aulabaarissa! Oli piristavan erilaista seuraa. On se mukava istua iltaa ruuan aaressa kun faktoja tulee kuin apteekin hyllylta aina D&G:n paasuunnitelijan uusimmista tempauksista meriravun kolminikamaisen saksen oikeaoppiseen leikkaamiseen. Se on mukava etta kerranki joku tietaa ittea enemman nippelia ja kivoja tyyli- ja kaytostapafaktoja. Bravo, bella!
Raahelaiset, ollaanpa taas ylypeita. Meilla on hienosti kestitetty kaikki internationaalit vieraat mennen tullen ja palatessa, olipa kyse sitten tyttokuorolaisista, vaihtareista tai saksanmaanmakkaranjyrsijoista. Taalla ei ilmeisesti em. raahen nuorille lallattelijoille jarjestetty paljoakaan yhteista ohjelmaa eika edes mitaan illanviettoa viimeisena aussipaivana. Poyristyttavaa. Kylla meilla Raahessa...
Mina lahin tanne Adelaideen ja saavuinkin lauantaiaamuna kuudelta. Parissa tunnissa olin kerannyt enemman tietoa pohjoiseen suuntaavista toureista kuin mita keskiverto-bakabaka viikossa. Ha! Viinitiloille halusin, mutta en ottaa touria, silla en halunnut kiireaikataulua enka korkeita kustannuksia. Mitenkas sita suun olisi pannut kun kuski-Timo otti ja erosi (mun toista, ei ihmissuhteistaan, touhottajat huom!). Noh, sosiaaliset uberskillsit kayttoon ja kerasin parissa tunnissa hyvan crewin, joka koostui sveitsilaisesta it-kooderista Yvanista, uusseelantilaisesta liikunnanopeopiskelija-Justinesta ja hullusta englantilaisesta, Mr. Bean -aksentilla varustetusta Zaanista. Tai mikahan sen nimi nyt olikaan. Auto vuokrattiin yhdessa hujauksessa ja tanaan sitten pyorittiin viinitiloilla. Mitapa sielta muuta voi sanoa, kuin etta makosa konsepti tollanen missa saa ilmaiseksi maistella lukemattomia viineja, istua auringossa ja katella viinitarhoja seka olla muutenkin ihan sideways. Paivan mustiksi hevosiksi nousivat erittain makeat, vanhat, brandylla vakevoidut portviinit seka eras fasaanipatee. NamNam. Kuvat ja videot saa taas kertoa enemman kuin tuhat sanaa, kunhan ne sais nettiin upittua joskus. Hannu Oc HUOMIO, tassapa oiva harrastus!
JA JOS SE HYVARIN TINPSA TATA LUKEE NIIN MITA JOS KIRJOTTASIT BLOKIIN JA LAITTASIT NE VANHAT KUVAT NETTIIN JA LINKIT NIIHIN EIKOS JOO? Sonjalle terkkuja, parjailkaahan siella Melbournessa.
Ainii, Adelaidesta. Tama on tammonen ihana miljoonan ihmisen pikkukaupunki, tuntuu about Oulun kokoselta. Todella vihrea ja kaunis mesta, mutta ei kylla kiinnostas viettaa aikaa enaa kaupungissa Melbournen jalkeen. Jatkosuunnitelmat auki, saa nahda mihin tie vie.
Ka-ka-ka-ka-kavelemaan on tehty naa bootsit.
"Anthii"
Kuoro, kabaree, Antti lahti ja Sonja jai.
Olipa mukava nahda pitkasta aikaa raahelaisia ihmisia ja jopa istua iltaa osan kanssa, jotenkin kaikki on hauskempaa ku on ns. omia kavereita. Pitaa pitaa vastaisuudessa mielessa, etta jos matkalle aikoo niin sitte ainaki se autolastillinen kavereita messiin, pakolla tai ilman. Eli tiistai iltana nain Sonjan ensimmaisen kerran, tapaaminen sovittiin johonkin puistoon ja vaivalla sinne jopa loydettiinkin. Siellahan se hiukan viimenakemaa pienempi tyttonen istuskeli ja paa pyori ku pollolla ku se katteli mista suunnasta tulen. Tietysti sielta toisesta ja sainkin yllatettya sopivasti ja ekana kommenttina tuli Sonjalta "Apua". Kylla siina sitte alkukankeuksien jalkeen alettiin tulemaan hyvin juttuun taas 7 kuukauden tauon jalkeen ja kerkesin pikaisesti nahda Elina Henrikssoniakin. Itse pyorin paivan Sonjan kanssa kaupungilla vaihtaen kuulumisia ja ihmetellessa elamaa. Illalla oli vuorossa konsertti jossa tytot lauloivat pikaisesti kasaan karsitun Aussikuoron kanssa, poksi tietysti spiikkasi Fingelskallaan mm. sonjan sooloa ennen taman meidan romanttisen kohtaamisen joka pisti koko kuoron kyyneliin, tosin vasta laulun jalkeen (katsokaa video, tulee nettiin asap.) Tosin jarjestelyt oli vahan sekavia niin ei oikee sitte tiennyt etta kerkeeko tassa mitaan iltoja oikeen istumaan isommalla porukalla kun tytoille oli taas luvassa joku viidessadas elaintarhareissu seuraavana paivana.
Keskiviikkona lahdimme heti aamusta shoppailemaan, Elina ja Sonja saapuivat hostiaitinsa kyydilla juna-asemalle hyvissa ajoin ja paasivat junalla tulemaan yhdeksitoista paikalle, juuri niinkuin sovittiin. Tokihan tama on paskapuhetta, koska olemme australiassa ja hostiaiti oli niin vauhdikkaalla paalla, etta tytot myohastyivat vain nelja tuntia. Kuulemma oli viela pitanyt suostutella pitkaan etta yleensa paasivat kaupungille shoppailemaan, kun ikaakaan ei ole kuin 19 ja 20, toinen viela menossa naimisiinkin (Elina, jos tasta on epaselvyyksia.) Eli paiva shoppailtiin, jossain vaiheessa mukaamme iskeytyi myos kuoron pianomies Timo Juntunen ja sitten ostettiin jokaiselle French Connection UK:sta paita FCUK DOWN UNDER, olimme kuin yhta perhetta. Paivan ostobuumin jalkeen menimme Lygon streetille syomaan, jossa emme voineet kieltaytya tarjouksesta kun sisaanheittaja lupasi meille 2 pulloa viinia ilmaiseksi jos soisimme hanen mestassaan, nain teimme. Ruoka oli kallista, mutta tipahti ilmaisine viinineen ok:n tasolle. Sonjalla oli taistelu meriruokapastan kanssa ja se melkeen paattyi kyyneliin, selvisimme kuitenkin vammoitta kun itse taistelin oisterin auki hanelle valmiiksi. Ajattelimme vetaa illan muutenkin pitemman kaavan kautta, mutta asumisjarjestelyiden ansiosta Sonjan ja Elinan piti vetaytya kampille jo yhdeltatoista ja sitten mina, antti ja se toinen timo jaimme viettelemaan iltaa. Keskusta muistutti lahinna aavekaupunkia ja baareissa oli muutamia "ihmisia", keskustelu pyori lahinna sen ymparilla kuinka ressaavaa on olla vitun hyva, muttei kuiteskaan ihan maailman paras pianisti. Itse ymmarsin ongelman kaikki aspektit taydellisesti, koska pianonsoittotaitoni ovat tasoa kaadun humalassa pianoa kohti. Tarkoitus oli muuten talle paivalle saada kaikki viettamaan ilta Draculas-kabareeravintolassa, mutta erinaisten kompleksien takia jouduimme siirtamaan kyseisen operaation torstaille porukalla mina, antti ja sonja.
Sonja siirtyi minun hoiviini heti seuraavana aamuna ja kun paiva nukuttiin (joo) niin sitten oli illalla voimia siirtya Draculasiin katsomaan showta. Show alkoi ehka hiukan laimeasti, mutta taso vain nousi loppua kohden ja itse kylla tykkasin kyseisesta hommasta valtavasti. Ruoka oli hyvaa ja jopa huumorikin onnistui irrottamaan useammat naurut, yllattavan paljon mielestani tuli rahoille vastinetta. Valitettavaa on, etta sisalla ei saanut ottaa kuvia, koska maskeeraukset ja koko ravintola oli ihan omaa luokkaansa, suosittelen kaikille lampimasti, todella value-ilta. Taman jalkeen siirryimme "tuhanteen baariin" (sonjan laskujen mukaan, itse uskoisin, etta todellinen luku olisi lahempana viitta tai kuutta), jossa maistelimme erinaisia drinksuja ja vietimme tavallaan antin laksiaisbileita, koska han seuraavana paivana lahti jatkamaan matkaa _yksin_ Australian pimeaa, tutkimatonta ja ennenkaikkea _hengenvaarallista_ keskustaa kohti. Mina ja Sonja nyt vietamme mielenkiintoista budjettilomaa viela taalla melbournessa, josta siirrymme piakkoin jonkinlaiselle roadtripille, bluemontainssille ja minne lie.
Eipa tassa muuta nyt tahan hataan, kaikki ok, elama hymyilee, aurinkoki paistaa ja Sonjalta terkkuja kaikille <3 <3 <3 <3 <3
Keskiviikkona lahdimme heti aamusta shoppailemaan, Elina ja Sonja saapuivat hostiaitinsa kyydilla juna-asemalle hyvissa ajoin ja paasivat junalla tulemaan yhdeksitoista paikalle, juuri niinkuin sovittiin. Tokihan tama on paskapuhetta, koska olemme australiassa ja hostiaiti oli niin vauhdikkaalla paalla, etta tytot myohastyivat vain nelja tuntia. Kuulemma oli viela pitanyt suostutella pitkaan etta yleensa paasivat kaupungille shoppailemaan, kun ikaakaan ei ole kuin 19 ja 20, toinen viela menossa naimisiinkin (Elina, jos tasta on epaselvyyksia.) Eli paiva shoppailtiin, jossain vaiheessa mukaamme iskeytyi myos kuoron pianomies Timo Juntunen ja sitten ostettiin jokaiselle French Connection UK:sta paita FCUK DOWN UNDER, olimme kuin yhta perhetta. Paivan ostobuumin jalkeen menimme Lygon streetille syomaan, jossa emme voineet kieltaytya tarjouksesta kun sisaanheittaja lupasi meille 2 pulloa viinia ilmaiseksi jos soisimme hanen mestassaan, nain teimme. Ruoka oli kallista, mutta tipahti ilmaisine viinineen ok:n tasolle. Sonjalla oli taistelu meriruokapastan kanssa ja se melkeen paattyi kyyneliin, selvisimme kuitenkin vammoitta kun itse taistelin oisterin auki hanelle valmiiksi. Ajattelimme vetaa illan muutenkin pitemman kaavan kautta, mutta asumisjarjestelyiden ansiosta Sonjan ja Elinan piti vetaytya kampille jo yhdeltatoista ja sitten mina, antti ja se toinen timo jaimme viettelemaan iltaa. Keskusta muistutti lahinna aavekaupunkia ja baareissa oli muutamia "ihmisia", keskustelu pyori lahinna sen ymparilla kuinka ressaavaa on olla vitun hyva, muttei kuiteskaan ihan maailman paras pianisti. Itse ymmarsin ongelman kaikki aspektit taydellisesti, koska pianonsoittotaitoni ovat tasoa kaadun humalassa pianoa kohti. Tarkoitus oli muuten talle paivalle saada kaikki viettamaan ilta Draculas-kabareeravintolassa, mutta erinaisten kompleksien takia jouduimme siirtamaan kyseisen operaation torstaille porukalla mina, antti ja sonja.
Sonja siirtyi minun hoiviini heti seuraavana aamuna ja kun paiva nukuttiin (joo) niin sitten oli illalla voimia siirtya Draculasiin katsomaan showta. Show alkoi ehka hiukan laimeasti, mutta taso vain nousi loppua kohden ja itse kylla tykkasin kyseisesta hommasta valtavasti. Ruoka oli hyvaa ja jopa huumorikin onnistui irrottamaan useammat naurut, yllattavan paljon mielestani tuli rahoille vastinetta. Valitettavaa on, etta sisalla ei saanut ottaa kuvia, koska maskeeraukset ja koko ravintola oli ihan omaa luokkaansa, suosittelen kaikille lampimasti, todella value-ilta. Taman jalkeen siirryimme "tuhanteen baariin" (sonjan laskujen mukaan, itse uskoisin, etta todellinen luku olisi lahempana viitta tai kuutta), jossa maistelimme erinaisia drinksuja ja vietimme tavallaan antin laksiaisbileita, koska han seuraavana paivana lahti jatkamaan matkaa _yksin_ Australian pimeaa, tutkimatonta ja ennenkaikkea _hengenvaarallista_ keskustaa kohti. Mina ja Sonja nyt vietamme mielenkiintoista budjettilomaa viela taalla melbournessa, josta siirrymme piakkoin jonkinlaiselle roadtripille, bluemontainssille ja minne lie.
Eipa tassa muuta nyt tahan hataan, kaikki ok, elama hymyilee, aurinkoki paistaa ja Sonjalta terkkuja kaikille <3 <3 <3 <3 <3
3.4.07
Is this how a real man is supposed to look like?
Hitchcockin Rear Window (taka-akkuna) oli siina mielessa yllattava leffa, etta paahenkiloa esittavalla James Stewartilla ei ole keho kuin Daavid-patsaalla. Kaverihan on ihan normaali! Mita se tammonen on? WTF? Miten ei pexit ja pakit loista kun otetaan vahan paitaa pois? Montako normaalivartaloista sankaria naette nykyleffoissa? Alissa Quart kirjoittaa kirjassaan Branded - the buying and selling of teenagers osuvasti "Now even those who play geeks, actors such as Jason Biggs of American Pie 2, are forced to have washboard stomachs or "six packs" and to bare them constantly."
O_o
Viime paivat onkin sitten kuluneet shoppailun merkeissa. Melbourne kun on Australian shopping capital ja taalta kohta lahden, niin PAKKOHAN se on kayda jotain ostamassa. Valikoimaa on ainakin enemman kuin Raahessa ja Oulussa, vaikakkin armottomasti taallakin mennaan muodin mukana ja parhaat kamat tuntuvat tulevan Italiasta; "Sorry, it's not in season." Double breastedi jai vaan haaveeksi, mut jotain fiksua loyty kylla. You'll see. Maksoko? Makso. Mut vahemman kuin Suomes.
Perjantaina tuli testattua taas kulttyyria. Baarissa oli kivaa jopa sen jalkeen kun nama petturikaverit eli Timo ja ranskalaiset "we feel sick" -patongit lahtivat latelemaan. Suomessa tosin silla mun harjottamalla avoimella kaytoksella ois tullu turpaan. Ensimmainen mukava huomi oli, etta jos pyytaa joltain huulirasvaa, niin paikalliset nakevat mieluusti paljon vaivaa kalutessaan sen labellon sielta laukkunsa pohjalta. Mita ystavallisyytta! Palkitsinkin sitten ausseja jakamalla oikeita mielipietitani oikeista asioista asioista. Taman yhden ryhman vastaukset olivat kylla yleensa "We don't want to talk to you" tai "Please leave and go home", mutta mitapa valia kun ei kukaan ole vetamassa nokkaan? Hahaa! Viihdytin itseani varmaan 30min ja sitten etsin uusia ystavia, jotka itse asiassa olivat niin kiinnostuneita minusta, etta maksoivat klubiin sisalle. Jeee! "Yaeh, you're so funny! You're such a cool guy, Antti! You're so coming with us!" Ja sitten ne katosivat. Noh, ens kerralla etsitaan uudet kaverit! Australialainen ihmissuhde kestaa aina viidesta minuutista pariin tuntiin! SPEED ROUND, kuten televisiossa kerrotaan!
Salillekin on kiva menna, kun siella on kaks myyntiedustajaa tiskin takana ottamassa avosylin vastaan "Yo! What's up, Antti? Where have you been? Haven't seen you in ages.. well, have a blast up there!"
Niin ja naislukijoita ilahdutan kertomalla, etta kavin isoilla puutarhamessuilla. Kamerakin oli itse asiassa mukana siella elakelaisten seassa (en nahnyt ketaan omanikasta) ja kuvia vois pistaa nettiin (ja muistin mukaan myos great ocean road -kuvat on laittamatta) kunhan yhteys toimis jotenkin fiksusti. Messuilla tajusin ainakin sen, etta tassa maassa ois kiva laittaa puutarhaa kun ei tarvis paljo pakkasista huolehtia, tosin kuivuudesta valilla. Senkin huomasin, etta puutarhamessuilla kreikkalaista lammasta oluen kanssa nauttien mieli lepaa kuin riippumatossa. Puutarhaterveisia aitille! Kreikkaruokaterveisia Jarille!
Salin saunassa Tyl'o' -kiukaan vuodattaessa importattuja loylyjaan, alkoivat aussitkin murtua. "Yeah, lads.. I know I can't take this sauna as long as you Finns can. You know, you have so much endurance in Europe. But c'mon, we in Australia are just like a 200-year-old country with no wars, no grief or special history."
Antti
O_o
Viime paivat onkin sitten kuluneet shoppailun merkeissa. Melbourne kun on Australian shopping capital ja taalta kohta lahden, niin PAKKOHAN se on kayda jotain ostamassa. Valikoimaa on ainakin enemman kuin Raahessa ja Oulussa, vaikakkin armottomasti taallakin mennaan muodin mukana ja parhaat kamat tuntuvat tulevan Italiasta; "Sorry, it's not in season." Double breastedi jai vaan haaveeksi, mut jotain fiksua loyty kylla. You'll see. Maksoko? Makso. Mut vahemman kuin Suomes.
Perjantaina tuli testattua taas kulttyyria. Baarissa oli kivaa jopa sen jalkeen kun nama petturikaverit eli Timo ja ranskalaiset "we feel sick" -patongit lahtivat latelemaan. Suomessa tosin silla mun harjottamalla avoimella kaytoksella ois tullu turpaan. Ensimmainen mukava huomi oli, etta jos pyytaa joltain huulirasvaa, niin paikalliset nakevat mieluusti paljon vaivaa kalutessaan sen labellon sielta laukkunsa pohjalta. Mita ystavallisyytta! Palkitsinkin sitten ausseja jakamalla oikeita mielipietitani oikeista asioista asioista. Taman yhden ryhman vastaukset olivat kylla yleensa "We don't want to talk to you" tai "Please leave and go home", mutta mitapa valia kun ei kukaan ole vetamassa nokkaan? Hahaa! Viihdytin itseani varmaan 30min ja sitten etsin uusia ystavia, jotka itse asiassa olivat niin kiinnostuneita minusta, etta maksoivat klubiin sisalle. Jeee! "Yaeh, you're so funny! You're such a cool guy, Antti! You're so coming with us!" Ja sitten ne katosivat. Noh, ens kerralla etsitaan uudet kaverit! Australialainen ihmissuhde kestaa aina viidesta minuutista pariin tuntiin! SPEED ROUND, kuten televisiossa kerrotaan!
Salillekin on kiva menna, kun siella on kaks myyntiedustajaa tiskin takana ottamassa avosylin vastaan "Yo! What's up, Antti? Where have you been? Haven't seen you in ages.. well, have a blast up there!"
Niin ja naislukijoita ilahdutan kertomalla, etta kavin isoilla puutarhamessuilla. Kamerakin oli itse asiassa mukana siella elakelaisten seassa (en nahnyt ketaan omanikasta) ja kuvia vois pistaa nettiin (ja muistin mukaan myos great ocean road -kuvat on laittamatta) kunhan yhteys toimis jotenkin fiksusti. Messuilla tajusin ainakin sen, etta tassa maassa ois kiva laittaa puutarhaa kun ei tarvis paljo pakkasista huolehtia, tosin kuivuudesta valilla. Senkin huomasin, etta puutarhamessuilla kreikkalaista lammasta oluen kanssa nauttien mieli lepaa kuin riippumatossa. Puutarhaterveisia aitille! Kreikkaruokaterveisia Jarille!
Salin saunassa Tyl'o' -kiukaan vuodattaessa importattuja loylyjaan, alkoivat aussitkin murtua. "Yeah, lads.. I know I can't take this sauna as long as you Finns can. You know, you have so much endurance in Europe. But c'mon, we in Australia are just like a 200-year-old country with no wars, no grief or special history."
Antti
27.3.07
Kylla, olen viela elossa.
Kirjotanpa nyt ku en oo kirjottanu miljoonaan vuoteen, jos mietititte miksi niin vastaus on hyvin yksinkertainen; tallaisen arjen keskella on helppo laiskistua ja olla tekematta mitaan ja eihan taalla kylla mitaan ole tapahtunutkaa. Antti on tossa noita kohokohtia jo iskenyt tonne niin maa voisin vaan molista jostaki turhaaki turhemmasta menemaan ihan aikaa tappaakseni. Voisin vaikka survasta tanne menneita tapahtumia joita taalla Melbournessa asuessa on nyt sattunut jaamaan mieleen.
Tana aamuna Antin mennessa alakertaan joku takoi ovea suu vaahdossa ja koitti paasta sisaan, eli homman nimi oli seuraava: Billy (Bill, whatever), meidan vuokraisantamme oli tilannut uuden jaakaapin kun entinen oli levennyt jo sata kertaa ja sopinut tapaamisen aamulle. Sopinut siis etta tulee vastaanottamaan kyseisen kaapin, mutta miesta ei tapansa mukaa nakynyt missaa ja me sitte antin kanssa autettiin jaakaappi sisalle ja kuitattiinki mokoma paska. Kysyin viela etta tapahtuuko tallaista useinki ja vastaus oli kuin olikin kovin yllatykseton: "we're in Australia, what do you think?" Eli yksi ammatti vahemma mita taalla kannattaa harjottaa jos ei ole karsivallisyytta toimittaa tavaroita ihmisille, jotka saattavat olla vaikka kahden viikon lomalla sovitusta tapaamisesta huolimatta. Niin eli jos aikaisemmista BLOGAISUISTA joku ei ole sita tajunnut, etta australialaisten sovitut tapaamiset ovat painonsa arvoisia kullassa, ottaen tietysti huomioon sen, etta hengitysilma ei paina kovin paljoa. Kavin tastakin mielenkiintoisen keskustelun tyokaverini Stephanien kanssa, joka oli samaa mielta asiasta, etta jos jotain sovitaan niin se on vaan sellaista tyhjaa energiankayttoa ja suunpieksamista, en ymmarra miksi ihmiset valittaa etta Suomalaiset eivat puhu paljoa, kun vaihtoehtona on se, etta puhutaan paljon vaan ei sanota mitaan. Toki pidan siita aspektista, etta kun kavellaan ohi ja vaha tormataan niin sitte heti tulee ku automaationa "sorry", kun Suomessa taas ehka mumistaan jotaki ja kadotaan johonki nurkan taakse. Tamahan on taas minun vapaata nakemysta pohjautuen omiin kokemuksiini, mutta en maa tanne tullutkaan paasaamaan mitaan kovin objektiivista.
Voisinkin tahan kirjoittaa pikaisesti toisen esimerkin siita, etta kun puhutaan jotain niin ei sitte sanota kuiteskaan mitaan. Tapahtumapaikkana paikallinen Boost-pirtelobaari, jossa ylipirtea tyontekija aloittaa keskustelun tekohymylla joka hyokkaa silmille kuin viikon lanituksen jalkeinen auringonpaiste.
Boost-tytto: HELLO HOW ARE YOU???
Antti: Not too good, thank you, and how are you?
Mina: Bad.
Boost-tytto: (ei muutaku lisaa volyymia jos haluatte esittaa taman vaikka naytelmana) I'M GREAT, SO WHAT ARE YOU GUYS UP TO? (ottakaa pihdit avuksi jos hymya ei saa vaannettya enempaa)
Mina: Commiting a suicide
Boost-tytto: SO YOU'RE GONNA CHILL OUT?! HAVE A GREAT DAY!!!
Mina: Jeah...
Toki vahvana vaihtoehtona voisi aatella, etta tytto aatteli meidan suorittavan kyseisen operaation syvajaadytyksella, jolloin kommentissa olisi ollut jonkinlaista tilannekomiikkaa (heh, heh.) Pessimistina joudun kuitenkin kyseenalaistamaan edellisen.
Tasta seuraavasta en ole varma etta onko tama joku ehka yleinenkin ilmio mihin en ole vain osannut kiinnittaa huomiota Suomessa, jos sama asia patee niin pistakaa toki kommenttia. Eli koska aikaa pitaa tappaa olemme Antin kanssa repaisseet ja aloittaneet maanisen kuntosalitreenin, etta saamme massiiviset lihaxet ja naytamme ihan vitun kadehdittavilta kun tulemme takaisin Suomeen. Homman nimi on seuraava, salilla kun kattelee itseaan peilista ja siina sitte melkee pitaa aaneen ihailla, etta kyllapa sielta hymyilee takasi kovakuntoisen nakonen kaveri, mutta kun kampille paasee niin sama laskihan se sielta tuijottaa takasi ku ennenki... mista tallainen ilmio voi johtua? Tassa nyt kaikenmaailman amatoorit suu vaahdossa alkaa kiljumaan, etta lihaxet on ihan vitun pumpis ku siella salilla rehkii, voin paljastaa etta olette vaarassa. Tosiasia on, etta ne salin peilit vaaristavat, tama ei ole siis mitaan tuulesta temmattua roskaa vaan ihan tosiasia. Ne vitun peilit LEVENTAVAT ihan pienehkon maaran lahelta, mutta jos siirrat katsetta vaha kauemmas niin alkaa olemaan suorat seinat hiukan kuperia ja ihmiset jo aika massiivisen kokosia. Jos peilia katsoo itse kauempaa niin koko helvetin sali on ihan solmussa. Ihmisten itsepetos on toki niin massiivista luokkaa, ettei tallaista ilmiota varmaa monikaan ota huomioon vaan se on niin vitun hienoa ku on se massiivinen ylakroppa siella salilla, kotona sitte kierretaan ne peilit kaukaa. Sukupuolista tasa-arvoa unohtamatta, kaikki "naisten"-puolen peilit kaventaa. Naisten puolella tarkotan sita, missa on enemman naita aerobisia laitteita ja vahemman isoja puntteja, sovinistin leimaa voi lyoda ihan vapaasti, jos se aiheuttaa hyvia viboja. Kaytannossa tama tarkottaa sita, etta kun reenaan niin valilla kamppa-sali-kamppa vartaloni muovautuu seuraavasti, normaali-vitunlihaksikas-anorektikko-normaali. Anorektikko siis tulee siita, etta venyttelyni suoritan siina ns. naisten puolella. Paasiahan on, etta tulosta tulee ja viela parempi jos jokaiseen suuntaan saman tunnin aikana. Huonompi homma on kun myohastyy toista kun rakastuu itseensa salin peilin edessa.
Toista sen verran, etta mina tiskaan. Tiskaaminen ei ole haastavaa, se tappaa aivosoluja, jos ei ole tiskattavaa (n. 3 tuntia tyovuorosta) on tappavan tylsaa ja tasta kaikesta huolimatta minun aikanani on erotettu 5 eri tiskaajaa niiden epapatevyyden takia. Itse voin ylpeana ilmoittaa saaneeni palkankorotuksen, koska olen niin vitunmoinen uranuurtaja astioidenpesupiireissa. Tosiasiassa perusteluni paakokille palkasta oli seuraava, "the faster I work the less I get paid, that doesn't make sense does it?" "Thats a good point, I talk to the guys upstairs" Eli tuntipalkalla seilataan ja jos olen valmis aikaisemmin saan vahemman rahaa ja mita nopeampi olen niin sen paskempi juttu se periaatteessa on. Tosin tyo on sellaista, ettei siina rotankolossa vieta hetkeakaan tarvetta pitempaan. Mukavana bonuksena on tosin ilmaiset ateriat ja kalja paivan paatteeksi, jonka jatan juomatta johtuen reenaamisesta . Fanaatikot voivat sammuttaa soihtunsa, koska kylla mina sielta aina pari pulloa kampille tuon, ettei ihan hukkaan mene. Eli tyo on tylsaa, mutta tyotoverit on jees, varsinkin tukeva kokkimme Tim, joka on kiertanyt puoli maailmaa ja juttua piisaa, hanella on jopa ollut suomalainen tyttoystava jonka puheluita han joutuu valttelemaan joka paiva, koska kyseinen henkilo on ilmeisesti seinahullu. Muukin keittiohenkilokunta on mukavaa, mutta ei mitaan erityista mainittavaa paitsi ehka Stephanie, joka nayttaa nauravan mun jutuille vaikka ne yleensa aiheuttaakin paheksuntaa, muutenkin tytto on erittain mukava. Baarin puolella olevat tyypit on myos mukavia, mutta kun nimimuisti on mita on niin en kolmen kuukauden jalkeen voi nimeta kovinkaan montaa, hyvia tyyppeja joka tapauksessa. Ostin jopa yhdelle Niinalle kukkia, kun se lopetti tyot ja vaihtoi paikkakuntaa, laksiaisbileiden osoitetta tosin ei tullut tekstiviestilla yllattaen vaikka niin luvattiin, mutta kulttuuriin tottuneena olin jo varautunut kasalla vuokrattuja elokuvia ja muita suunnitelmia. Voisin viela itsekorostusta harrastaa sen verran, etta toimenkuvaani kuuluu jaapussien kantaminen lahikaupasta baariin ja pidan hallussani paikan epavirallista ennatysta kun pystyn tuomaan KUUSI pussia kerralla. Jos joku ei tieda milta tuntuu kun ihmiset katsoo sinua ihaillen ja miettii mielessaan "onpa siina kova jatka kantamaan jaapusseja", niin voi paljastaa etta se tuntuu ihan vitun hyvalta.
Koska tyonmaaraan en ollut tyytyvainen yritin jossain vaiheessa hankkia toista tyota, paatyin sellaiseen lafkaan kuin DOMINO'S PIZZA kuskiksi, eli kaytannossa odottelin, etta joku haluais syoda sita paskaa ja tilata viela extrakalliin kotiinkuljetuksen ja saisin toimittaa mokoman ja voisin nayttaa mun uskomattomat skillzzit skootterin selassa. Tosin eihan kukaan taysjarkinen sita paskaa tilannut vaikka kahteen otteeseen siella olin tilausta oottelemassa. Yhteensa viisi tuntia vietettyani tassa "harjoittelussa" ja pakattuani kaikenmaailman kinkkua ja juustoa jaakaappiin, aloin turhautua ja paatin mielessani, etten kyseiseen lafkaan taidakkaan haluta toihin. Kirsikkana kakun paalla pomo oli joku egovammainen idiootti joka oli vissiin pyorittanyt sita pitsaa enemman kuin mielenterveydelle on sopivaa. Kyseinen tyyppi nimittain kulki ympari lafkaa pomottaen debiileja joita se nyt itse oli sinne palkannut, ilmeisesti palkkauksen vahvana perusteena se, etta kengannumero pitaa olla isompi kuin alykkyysosamaara. Tama kaveri ihan vitun patevana myos minulle selitti, etta han pystyy siirtamaan paprikat purkista a, purkkiin b neljassa minuutissa ja minun tulisi pyrkia samaan... joo no, mulla ois ehdotus sulle herra Craig, mita jos vittu koittaisit maksaa ihmiselle jotain siita? Voiskohan se auttaa jotain, en tieda kylla mita tutkimukset sanoo, mutta kummasti se itsea olisi motivoinut. Eli kiinnostus ei riittanyt kuunnella tyypin mussutusta silla palkalla ja kun johtoporras ei osaa edes tyoharjoittelua jarjestaa sillee, etta ois asiaankuuluvaa tekemista niin hoidin asian kunnialla loppuun maan tavalla, eli en mennyt siihen seuraavaan harjoitteluun, josta sovittiin ja jossa niita kuljetuksiakin oisi kuulemma ollut. Virheista oppineena olen ottanut kaikki lisavuorot toissa ja tehnyt niilla sita ylimaarasta massia. Parempi palkka ja kaikkea, sitapaitsi tuolla Dominosissa oisi viela saanut TYONTEKIJAHINTAAN niita pitsoja... Siis mita vittua, eiko pitserialla ole varaa tarjota tyontekijoille pitsaa ilmaiseksi... pfft. No jos kyseiseen lafkaan viela palaan niin se on sitte polttopullon kanssa. Ainakin voin kunnialla ajatella viela olevani alyllisten ihmisten kirjoissa kun kyseista tyopaikkaa en ottanut vastaan.
Mitahan tahan loppuun voisi mainita, Sonja tosiaan tulee parin viikon paasta tanne Melbourneen, joka on melkoisissa maarin positiivisin juttu hyvin pitkaan aikaan, ikava on ollut ja kaikkea. Voipi olla, etta menemme antin kanssa katsomaan ku tytot laulelee tuolla kampuksella sitten ensi kuussa. Pitanyt koittaa rahaa saastaa sen verran, etta saa sen Sonjan kanssa tehtya kaikkea mukavaa ja se on kaytannossa tarkottanut aikamoista itseruoskintaa viimekuukausina, mutta todennakoisesti se on sen arvoista. Eipa tassa muuta nyt keksi tahan hataan, pistakaan kommenttia jos on pahoja epaloogisuuksia ja muita, kun en jaksa kovin paljo tarkistella tahan hataan.
-Timo
Tana aamuna Antin mennessa alakertaan joku takoi ovea suu vaahdossa ja koitti paasta sisaan, eli homman nimi oli seuraava: Billy (Bill, whatever), meidan vuokraisantamme oli tilannut uuden jaakaapin kun entinen oli levennyt jo sata kertaa ja sopinut tapaamisen aamulle. Sopinut siis etta tulee vastaanottamaan kyseisen kaapin, mutta miesta ei tapansa mukaa nakynyt missaa ja me sitte antin kanssa autettiin jaakaappi sisalle ja kuitattiinki mokoma paska. Kysyin viela etta tapahtuuko tallaista useinki ja vastaus oli kuin olikin kovin yllatykseton: "we're in Australia, what do you think?" Eli yksi ammatti vahemma mita taalla kannattaa harjottaa jos ei ole karsivallisyytta toimittaa tavaroita ihmisille, jotka saattavat olla vaikka kahden viikon lomalla sovitusta tapaamisesta huolimatta. Niin eli jos aikaisemmista BLOGAISUISTA joku ei ole sita tajunnut, etta australialaisten sovitut tapaamiset ovat painonsa arvoisia kullassa, ottaen tietysti huomioon sen, etta hengitysilma ei paina kovin paljoa. Kavin tastakin mielenkiintoisen keskustelun tyokaverini Stephanien kanssa, joka oli samaa mielta asiasta, etta jos jotain sovitaan niin se on vaan sellaista tyhjaa energiankayttoa ja suunpieksamista, en ymmarra miksi ihmiset valittaa etta Suomalaiset eivat puhu paljoa, kun vaihtoehtona on se, etta puhutaan paljon vaan ei sanota mitaan. Toki pidan siita aspektista, etta kun kavellaan ohi ja vaha tormataan niin sitte heti tulee ku automaationa "sorry", kun Suomessa taas ehka mumistaan jotaki ja kadotaan johonki nurkan taakse. Tamahan on taas minun vapaata nakemysta pohjautuen omiin kokemuksiini, mutta en maa tanne tullutkaan paasaamaan mitaan kovin objektiivista.
Voisinkin tahan kirjoittaa pikaisesti toisen esimerkin siita, etta kun puhutaan jotain niin ei sitte sanota kuiteskaan mitaan. Tapahtumapaikkana paikallinen Boost-pirtelobaari, jossa ylipirtea tyontekija aloittaa keskustelun tekohymylla joka hyokkaa silmille kuin viikon lanituksen jalkeinen auringonpaiste.
Boost-tytto: HELLO HOW ARE YOU???
Antti: Not too good, thank you, and how are you?
Mina: Bad.
Boost-tytto: (ei muutaku lisaa volyymia jos haluatte esittaa taman vaikka naytelmana) I'M GREAT, SO WHAT ARE YOU GUYS UP TO? (ottakaa pihdit avuksi jos hymya ei saa vaannettya enempaa)
Mina: Commiting a suicide
Boost-tytto: SO YOU'RE GONNA CHILL OUT?! HAVE A GREAT DAY!!!
Mina: Jeah...
Toki vahvana vaihtoehtona voisi aatella, etta tytto aatteli meidan suorittavan kyseisen operaation syvajaadytyksella, jolloin kommentissa olisi ollut jonkinlaista tilannekomiikkaa (heh, heh.) Pessimistina joudun kuitenkin kyseenalaistamaan edellisen.
Tasta seuraavasta en ole varma etta onko tama joku ehka yleinenkin ilmio mihin en ole vain osannut kiinnittaa huomiota Suomessa, jos sama asia patee niin pistakaa toki kommenttia. Eli koska aikaa pitaa tappaa olemme Antin kanssa repaisseet ja aloittaneet maanisen kuntosalitreenin, etta saamme massiiviset lihaxet ja naytamme ihan vitun kadehdittavilta kun tulemme takaisin Suomeen. Homman nimi on seuraava, salilla kun kattelee itseaan peilista ja siina sitte melkee pitaa aaneen ihailla, etta kyllapa sielta hymyilee takasi kovakuntoisen nakonen kaveri, mutta kun kampille paasee niin sama laskihan se sielta tuijottaa takasi ku ennenki... mista tallainen ilmio voi johtua? Tassa nyt kaikenmaailman amatoorit suu vaahdossa alkaa kiljumaan, etta lihaxet on ihan vitun pumpis ku siella salilla rehkii, voin paljastaa etta olette vaarassa. Tosiasia on, etta ne salin peilit vaaristavat, tama ei ole siis mitaan tuulesta temmattua roskaa vaan ihan tosiasia. Ne vitun peilit LEVENTAVAT ihan pienehkon maaran lahelta, mutta jos siirrat katsetta vaha kauemmas niin alkaa olemaan suorat seinat hiukan kuperia ja ihmiset jo aika massiivisen kokosia. Jos peilia katsoo itse kauempaa niin koko helvetin sali on ihan solmussa. Ihmisten itsepetos on toki niin massiivista luokkaa, ettei tallaista ilmiota varmaa monikaan ota huomioon vaan se on niin vitun hienoa ku on se massiivinen ylakroppa siella salilla, kotona sitte kierretaan ne peilit kaukaa. Sukupuolista tasa-arvoa unohtamatta, kaikki "naisten"-puolen peilit kaventaa. Naisten puolella tarkotan sita, missa on enemman naita aerobisia laitteita ja vahemman isoja puntteja, sovinistin leimaa voi lyoda ihan vapaasti, jos se aiheuttaa hyvia viboja. Kaytannossa tama tarkottaa sita, etta kun reenaan niin valilla kamppa-sali-kamppa vartaloni muovautuu seuraavasti, normaali-vitunlihaksikas-anorektikko-normaali. Anorektikko siis tulee siita, etta venyttelyni suoritan siina ns. naisten puolella. Paasiahan on, etta tulosta tulee ja viela parempi jos jokaiseen suuntaan saman tunnin aikana. Huonompi homma on kun myohastyy toista kun rakastuu itseensa salin peilin edessa.
Toista sen verran, etta mina tiskaan. Tiskaaminen ei ole haastavaa, se tappaa aivosoluja, jos ei ole tiskattavaa (n. 3 tuntia tyovuorosta) on tappavan tylsaa ja tasta kaikesta huolimatta minun aikanani on erotettu 5 eri tiskaajaa niiden epapatevyyden takia. Itse voin ylpeana ilmoittaa saaneeni palkankorotuksen, koska olen niin vitunmoinen uranuurtaja astioidenpesupiireissa. Tosiasiassa perusteluni paakokille palkasta oli seuraava, "the faster I work the less I get paid, that doesn't make sense does it?" "Thats a good point, I talk to the guys upstairs" Eli tuntipalkalla seilataan ja jos olen valmis aikaisemmin saan vahemman rahaa ja mita nopeampi olen niin sen paskempi juttu se periaatteessa on. Tosin tyo on sellaista, ettei siina rotankolossa vieta hetkeakaan tarvetta pitempaan. Mukavana bonuksena on tosin ilmaiset ateriat ja kalja paivan paatteeksi, jonka jatan juomatta johtuen reenaamisesta . Fanaatikot voivat sammuttaa soihtunsa, koska kylla mina sielta aina pari pulloa kampille tuon, ettei ihan hukkaan mene. Eli tyo on tylsaa, mutta tyotoverit on jees, varsinkin tukeva kokkimme Tim, joka on kiertanyt puoli maailmaa ja juttua piisaa, hanella on jopa ollut suomalainen tyttoystava jonka puheluita han joutuu valttelemaan joka paiva, koska kyseinen henkilo on ilmeisesti seinahullu. Muukin keittiohenkilokunta on mukavaa, mutta ei mitaan erityista mainittavaa paitsi ehka Stephanie, joka nayttaa nauravan mun jutuille vaikka ne yleensa aiheuttaakin paheksuntaa, muutenkin tytto on erittain mukava. Baarin puolella olevat tyypit on myos mukavia, mutta kun nimimuisti on mita on niin en kolmen kuukauden jalkeen voi nimeta kovinkaan montaa, hyvia tyyppeja joka tapauksessa. Ostin jopa yhdelle Niinalle kukkia, kun se lopetti tyot ja vaihtoi paikkakuntaa, laksiaisbileiden osoitetta tosin ei tullut tekstiviestilla yllattaen vaikka niin luvattiin, mutta kulttuuriin tottuneena olin jo varautunut kasalla vuokrattuja elokuvia ja muita suunnitelmia. Voisin viela itsekorostusta harrastaa sen verran, etta toimenkuvaani kuuluu jaapussien kantaminen lahikaupasta baariin ja pidan hallussani paikan epavirallista ennatysta kun pystyn tuomaan KUUSI pussia kerralla. Jos joku ei tieda milta tuntuu kun ihmiset katsoo sinua ihaillen ja miettii mielessaan "onpa siina kova jatka kantamaan jaapusseja", niin voi paljastaa etta se tuntuu ihan vitun hyvalta.
Koska tyonmaaraan en ollut tyytyvainen yritin jossain vaiheessa hankkia toista tyota, paatyin sellaiseen lafkaan kuin DOMINO'S PIZZA kuskiksi, eli kaytannossa odottelin, etta joku haluais syoda sita paskaa ja tilata viela extrakalliin kotiinkuljetuksen ja saisin toimittaa mokoman ja voisin nayttaa mun uskomattomat skillzzit skootterin selassa. Tosin eihan kukaan taysjarkinen sita paskaa tilannut vaikka kahteen otteeseen siella olin tilausta oottelemassa. Yhteensa viisi tuntia vietettyani tassa "harjoittelussa" ja pakattuani kaikenmaailman kinkkua ja juustoa jaakaappiin, aloin turhautua ja paatin mielessani, etten kyseiseen lafkaan taidakkaan haluta toihin. Kirsikkana kakun paalla pomo oli joku egovammainen idiootti joka oli vissiin pyorittanyt sita pitsaa enemman kuin mielenterveydelle on sopivaa. Kyseinen tyyppi nimittain kulki ympari lafkaa pomottaen debiileja joita se nyt itse oli sinne palkannut, ilmeisesti palkkauksen vahvana perusteena se, etta kengannumero pitaa olla isompi kuin alykkyysosamaara. Tama kaveri ihan vitun patevana myos minulle selitti, etta han pystyy siirtamaan paprikat purkista a, purkkiin b neljassa minuutissa ja minun tulisi pyrkia samaan... joo no, mulla ois ehdotus sulle herra Craig, mita jos vittu koittaisit maksaa ihmiselle jotain siita? Voiskohan se auttaa jotain, en tieda kylla mita tutkimukset sanoo, mutta kummasti se itsea olisi motivoinut. Eli kiinnostus ei riittanyt kuunnella tyypin mussutusta silla palkalla ja kun johtoporras ei osaa edes tyoharjoittelua jarjestaa sillee, etta ois asiaankuuluvaa tekemista niin hoidin asian kunnialla loppuun maan tavalla, eli en mennyt siihen seuraavaan harjoitteluun, josta sovittiin ja jossa niita kuljetuksiakin oisi kuulemma ollut. Virheista oppineena olen ottanut kaikki lisavuorot toissa ja tehnyt niilla sita ylimaarasta massia. Parempi palkka ja kaikkea, sitapaitsi tuolla Dominosissa oisi viela saanut TYONTEKIJAHINTAAN niita pitsoja... Siis mita vittua, eiko pitserialla ole varaa tarjota tyontekijoille pitsaa ilmaiseksi... pfft. No jos kyseiseen lafkaan viela palaan niin se on sitte polttopullon kanssa. Ainakin voin kunnialla ajatella viela olevani alyllisten ihmisten kirjoissa kun kyseista tyopaikkaa en ottanut vastaan.
Mitahan tahan loppuun voisi mainita, Sonja tosiaan tulee parin viikon paasta tanne Melbourneen, joka on melkoisissa maarin positiivisin juttu hyvin pitkaan aikaan, ikava on ollut ja kaikkea. Voipi olla, etta menemme antin kanssa katsomaan ku tytot laulelee tuolla kampuksella sitten ensi kuussa. Pitanyt koittaa rahaa saastaa sen verran, etta saa sen Sonjan kanssa tehtya kaikkea mukavaa ja se on kaytannossa tarkottanut aikamoista itseruoskintaa viimekuukausina, mutta todennakoisesti se on sen arvoista. Eipa tassa muuta nyt keksi tahan hataan, pistakaan kommenttia jos on pahoja epaloogisuuksia ja muita, kun en jaksa kovin paljo tarkistella tahan hataan.
-Timo
21.3.07
Oon nina
Paremman jutun puutteessa yritan apinoida mun kirjoittajaidolia ninaa, ja angstaan tanne tyoasioista. Nimittain! Jatskia myydessa oon tehny seuraavia havaintoja.
Ensinnakin, kaikki parhaimman nakoset sinkkutyttaret kavelee aina jatskipaikan ohitse. Ilmeisesti tama australialainen, saasta johtuva, vahaisesti vartaloa verhoava pukeutumiskulttuuri vaatii pitamaan mielen temppelin hyvassa kunnossa ja esittelykelpoisena. Pariskunnat (tytto/poika ja aika paljon myos tytto/tytto) eivat enaa valita kavella kaupan ohi vaan saapuvat surutta ostoksille. Ricottaa, suklaata, honey crumblea, cookie crumblea - kaikki kay, nam nam nam.
Jatskia myydessa tuppaa arsyttamaan yks tietty asiakastyyppi - Rakentelijat (engl. Builders). Casa Del Gelato on aika suosittu mesta ja monesti siella on hyvin paljon asiakkaita. Tama ei kuitenkaan esta Rakentelijoita toimimasta heille ominaisella tavalla, eli tulemasta siihen tiskin eteen viestittaen etta haluavat palvelua ja alkamasta vasta sitten miettimaan makuja. "Hmm... Can I have a small cup.. no, make it a cone... can i have it with... hmm.. chocolate and... hmm.. hmm.. strawberry and banana... no, hey, can i change strawberry to boysen berry please?" Rakentelija ei IKINA voi sanoa kaikkia makuja heti, vaikka hanella olisikin joku kasitys siita mita han haluaa. Pitaa aina odottaa, etta myyja on laittanut yhden maun, ennen kuin voi ilmoittaa seuraavan. Paljastanpa teille salaisuuden: Jos yrittaa laittaa loysan ja kevyen jaatelon paalle kovaa ja raskasta, koko paska kaatuu. Eli eikohan saasteta kaikkien aikaa ja parannetaan samalla oman jaatelototteron kestoa tilaamalla ne kaikki maut sitten samassa kun on ne ensin paatetty.
Rakentelijan vastakohta ja paras asikastyyppi on Tykittaja (engl. Shooter). Nama tulevat sisaan kauppaan puolijuoksua rahat kourassa ja huutavat lahes puolimatkasta mita haluavat. Nopeaa ja tehokasta - nain sen pitaakin olla.
Vanhat aasialaisnaiset ovat ovelia: nama kun monesti vaativat myyjan huomiota heittamalla "excuse me" ja ilveilemalla siihen malliin etta joku kuolemanhata paalla. Kun niille sitten antaa huomionsa, ne alkavatkin tekemaan tilausta. Siina menee vuoro sitten joltain, joka on odottanut heita kauemmin. Vertailukohtana siis tama normaali malli, jossa asiakas seisoo kohteliaasti vuoroaan odottaen tiskilla, jolloin palvelu tapahtuu ostajien saapumisjarjestyksessa. Sallittu poikkeus tahan kronologiaan on esim. lisalusikan pyytaminen (alkaa juurikin sanoilla "excuse me..")
Sitten grande finale, eli kaikista eniten arsyttava asia. Tama nostaa kiukun pintaan ja vakivaltaiset ajatukset mieleen. Ei, kyse ei ole kaytettyjen lusikoiden jattaminen tiskille (Haloo?! Roskis on takanasi!) eika edes 20 eri maun maistaminen ennen paatoksen tekemista (Hei, olet tekemassa $4 riskisijoituksen. Mietihan ainakin yon yli mita otat!). Kaikista vittumaisinta on kiittaminen typeralla brittilyhenteella "ta" [thaa]. Siis mita hittoa?! Ja mika typerinta, tata voi nakojaan kayttaa normaalin kiitoksen kanssa!! Tama keskustelu tuli kaytya tanaan:
- Can i have a single chocolate, please, ta?
(ojennan jatskin)
- Thank you, ta.
- That's 4 dollars please.
(annan vaihtorahat)
- Thank you, ta.
KUINKA VITUN TYPERA PITAA OLLA, ETTA HOKEE JOTAIN TYPERAA KIRJAINPREFIKSIA NORMAALIN KOMMUNIKOINNIN PERASSA? Suomennetaanpa tama esimerkki ja mietitaan kuinka fiksua tuon "ta:n" kaytto on. Se muodostuu sanoista thank you / thanks. Tuosta on jotenkin poimittu kirjaimet t ja a. Namako on kiittamisen ydinemootiot omaavat merkit? Otetaan sitten kiitos-sanasta ensimmainen ja kolmas kirjain myos. Ki. Ki. Ki.
"Saisinko jaatelon, kiitos ki?
"Vaihtorahat 6 dollaria.
"Kiitos, ki!"
"Kiitos, ki!"
W T F !??!?!
Pistetaanpa englanniksikin, jos joku aussi sattus lukemaan..
How stupid can you be using "ta" instead of "thank you"?? What the fuck is on your mind? Is it such a hard task to say the whole word "thanks" or even TWO WORDS in "thank you" - OMG, NOT THAT, TWO COMPLETE WORDS!! Well, if you find yourself short of breath after using two complete words instead of a short prefix, i have an advice for you.
If you still like short and handy prefixes like "ta", here's another one for you. FU.
AJ
PS. Kaytiin Great Ocean Roadilla ja Kimi voitti vormulat. Kuvia tuolta maailmankuululta tiepatkalta seka video suomalaisista voitonbileista pitas pistaa nettiin. Joskohan Timo jatkais tasta..
Ensinnakin, kaikki parhaimman nakoset sinkkutyttaret kavelee aina jatskipaikan ohitse. Ilmeisesti tama australialainen, saasta johtuva, vahaisesti vartaloa verhoava pukeutumiskulttuuri vaatii pitamaan mielen temppelin hyvassa kunnossa ja esittelykelpoisena. Pariskunnat (tytto/poika ja aika paljon myos tytto/tytto) eivat enaa valita kavella kaupan ohi vaan saapuvat surutta ostoksille. Ricottaa, suklaata, honey crumblea, cookie crumblea - kaikki kay, nam nam nam.
Jatskia myydessa tuppaa arsyttamaan yks tietty asiakastyyppi - Rakentelijat (engl. Builders). Casa Del Gelato on aika suosittu mesta ja monesti siella on hyvin paljon asiakkaita. Tama ei kuitenkaan esta Rakentelijoita toimimasta heille ominaisella tavalla, eli tulemasta siihen tiskin eteen viestittaen etta haluavat palvelua ja alkamasta vasta sitten miettimaan makuja. "Hmm... Can I have a small cup.. no, make it a cone... can i have it with... hmm.. chocolate and... hmm.. hmm.. strawberry and banana... no, hey, can i change strawberry to boysen berry please?" Rakentelija ei IKINA voi sanoa kaikkia makuja heti, vaikka hanella olisikin joku kasitys siita mita han haluaa. Pitaa aina odottaa, etta myyja on laittanut yhden maun, ennen kuin voi ilmoittaa seuraavan. Paljastanpa teille salaisuuden: Jos yrittaa laittaa loysan ja kevyen jaatelon paalle kovaa ja raskasta, koko paska kaatuu. Eli eikohan saasteta kaikkien aikaa ja parannetaan samalla oman jaatelototteron kestoa tilaamalla ne kaikki maut sitten samassa kun on ne ensin paatetty.
Rakentelijan vastakohta ja paras asikastyyppi on Tykittaja (engl. Shooter). Nama tulevat sisaan kauppaan puolijuoksua rahat kourassa ja huutavat lahes puolimatkasta mita haluavat. Nopeaa ja tehokasta - nain sen pitaakin olla.
Vanhat aasialaisnaiset ovat ovelia: nama kun monesti vaativat myyjan huomiota heittamalla "excuse me" ja ilveilemalla siihen malliin etta joku kuolemanhata paalla. Kun niille sitten antaa huomionsa, ne alkavatkin tekemaan tilausta. Siina menee vuoro sitten joltain, joka on odottanut heita kauemmin. Vertailukohtana siis tama normaali malli, jossa asiakas seisoo kohteliaasti vuoroaan odottaen tiskilla, jolloin palvelu tapahtuu ostajien saapumisjarjestyksessa. Sallittu poikkeus tahan kronologiaan on esim. lisalusikan pyytaminen (alkaa juurikin sanoilla "excuse me..")
Sitten grande finale, eli kaikista eniten arsyttava asia. Tama nostaa kiukun pintaan ja vakivaltaiset ajatukset mieleen. Ei, kyse ei ole kaytettyjen lusikoiden jattaminen tiskille (Haloo?! Roskis on takanasi!) eika edes 20 eri maun maistaminen ennen paatoksen tekemista (Hei, olet tekemassa $4 riskisijoituksen. Mietihan ainakin yon yli mita otat!). Kaikista vittumaisinta on kiittaminen typeralla brittilyhenteella "ta" [thaa]. Siis mita hittoa?! Ja mika typerinta, tata voi nakojaan kayttaa normaalin kiitoksen kanssa!! Tama keskustelu tuli kaytya tanaan:
- Can i have a single chocolate, please, ta?
(ojennan jatskin)
- Thank you, ta.
- That's 4 dollars please.
(annan vaihtorahat)
- Thank you, ta.
KUINKA VITUN TYPERA PITAA OLLA, ETTA HOKEE JOTAIN TYPERAA KIRJAINPREFIKSIA NORMAALIN KOMMUNIKOINNIN PERASSA? Suomennetaanpa tama esimerkki ja mietitaan kuinka fiksua tuon "ta:n" kaytto on. Se muodostuu sanoista thank you / thanks. Tuosta on jotenkin poimittu kirjaimet t ja a. Namako on kiittamisen ydinemootiot omaavat merkit? Otetaan sitten kiitos-sanasta ensimmainen ja kolmas kirjain myos. Ki. Ki. Ki.
"Saisinko jaatelon, kiitos ki?
"Vaihtorahat 6 dollaria.
"Kiitos, ki!"
"Kiitos, ki!"
W T F !??!?!
Pistetaanpa englanniksikin, jos joku aussi sattus lukemaan..
How stupid can you be using "ta" instead of "thank you"?? What the fuck is on your mind? Is it such a hard task to say the whole word "thanks" or even TWO WORDS in "thank you" - OMG, NOT THAT, TWO COMPLETE WORDS!! Well, if you find yourself short of breath after using two complete words instead of a short prefix, i have an advice for you.
If you still like short and handy prefixes like "ta", here's another one for you. FU.
AJ
PS. Kaytiin Great Ocean Roadilla ja Kimi voitti vormulat. Kuvia tuolta maailmankuululta tiepatkalta seka video suomalaisista voitonbileista pitas pistaa nettiin. Joskohan Timo jatkais tasta..
10.3.07
Ennakkoaanestyksesta suomalaisiltaan
Poyristyttavaa, etta vain yksi kommentti viime postauksessa on vaatinut meita kirjoittamaan lisaa. No, tassa nyt kuitenkin tulee yleison pyynnosta poliittista propagointia! Ei oo kylla teksti sinisella eika punaisella pohjalla :[
Eilen, armon paivana 9.3.2007 kavimme ennakkoaanestamassa Suomen kunniakonsulaatissa. Matka oli rattoisa ja siita loytyy videoita ja kuvia. Illalla Timo suuntasi toihin ja mina menin suomalaiskokoontumiseen, johon meita tuli n. kymmenkunta henkea. Netissa oli sovittu, etta kaikki kynnelle kykenevat suomalaiset lahtisivat kaymaan ulkona porukalla ja ryhma olikin todella heterogeeninen. Pitkasta aikaa tuli otettua pari olutta ja hiukan viinta, joka tietenkin kihahti hattuun resistanssin puutteessa.
Monimuotoisesta ryhmasta loytyi ainakin yksi Critical Backpacking -aatteen kannattaja. Kyseinen aatehan on (-tanaan nimetty-) suhteellisen harvojen reissaajien lahestymistapa Australiaan ja tassa se pahkinankuoressa: a) kaikki taalla ei ole Ihan Vitun Siistia b) pelkka alkoholin juominen ei ole sita, mita taalta on tultu hakemaan c) aidot interaktiot paikallisen kulttuurin ja luonnon kanssa ovat mielekkaapia, kuin valmiiksi pureskellut backpacker-kokemukset. Siis sita kun vois luulla etta reppureissaamisessa ei ole kyse siita, etta valitaan viiden eri matkanjarjestajan valilta kenen safarille lahdetaan, vaan asioihin pitais itse paneutua ja itse ottaa selvaa - siis seikkailla omatoimisesti. Enka nyt sano, etta turismi ei sais olla kehittynytta ja kaiken pitais olla vaikeaa, mutta Australia on selvasti lansimaa, jossa kaikki ollaan enemman tai vahemman turisteina. Hyva esimerkki tasta on ehka nama jarjestot/firmat, jotka rahtaavat ylisuuresta maksusta uusavuttomimmankin tollon tanne "seikkailemaan".
Tama ei ole mikaan madventures, jossa tutustutaan eksoottiseen paikalliskulttuuriin leirinuotiolla ja opitaan katsomaan elamaa aivan toisesta nakovinkkelista, vaan enemmankin juodaan irkkubaarissa alankomaista tuotua olutta eurooppalaisten kanssa ja mietitaan etta onpa kivaa.
Sita aitoa alkuperaiskulttuuria ajattelin henkilokohtaisesti lahtea etsimaan Tongalta, silla niin hyvaa palautetta olen saanut noista vahemman turistien suosiossa olevista saarista eli Samolta, Tongalta ja Vanuatulta. Naistakin loytyy nama turistiversiot eli Bali, Fidji ja Hawaii.
Tanaan oli hyva paiva, nimittain yks paikallinen tytto lupas vieda meidat kuuluisalle Bell's beachin surffausrannalle. Hypittiin siina sitten mina, Timo ja Noora auton kyytiin ja parin tunnin paasta olikin semmoset maisemat nokan edessa ihmeteltavina, etta kamerastakin loppui akku! Seka multa ja Nooralta. Surffaamisen koettaminen jai viela tulevaisuuteen, mutta uiminen ja hyppely giganttisilla aalloilla oli tarpeeksi hauskaa ilman muiden valineiden, paitsi ultramassiivisten rintalihasten, apuakin. Rusketusta hankittiin sitten makaamalla rannalla, mutta kyllapa me oikeastaan vielakin naytetaan ihan kalkkilaivan kapteeneilta, siis englanniksi The captains of a ship carrying calcareous earth, eli ei oikein rimmaa.
Kuvia ja videoita on netissa aimo tukku:
http://joqets.shadow.fi/melbourne/
http://joqets.shadow.fi/melbourne2/
http://joqets.shadow.fi/ei_lapsille/
http://joqets.shadow.fi/hiphopfestarit/
http://joqets.shadow.fi/elintarha_ja_st_kilda_fest/
http://joqets.shadow.fi/vaalipaiva/
http://joqets.shadow.fi/bells_beach/
AJ
Eilen, armon paivana 9.3.2007 kavimme ennakkoaanestamassa Suomen kunniakonsulaatissa. Matka oli rattoisa ja siita loytyy videoita ja kuvia. Illalla Timo suuntasi toihin ja mina menin suomalaiskokoontumiseen, johon meita tuli n. kymmenkunta henkea. Netissa oli sovittu, etta kaikki kynnelle kykenevat suomalaiset lahtisivat kaymaan ulkona porukalla ja ryhma olikin todella heterogeeninen. Pitkasta aikaa tuli otettua pari olutta ja hiukan viinta, joka tietenkin kihahti hattuun resistanssin puutteessa.
Monimuotoisesta ryhmasta loytyi ainakin yksi Critical Backpacking -aatteen kannattaja. Kyseinen aatehan on (-tanaan nimetty-) suhteellisen harvojen reissaajien lahestymistapa Australiaan ja tassa se pahkinankuoressa: a) kaikki taalla ei ole Ihan Vitun Siistia b) pelkka alkoholin juominen ei ole sita, mita taalta on tultu hakemaan c) aidot interaktiot paikallisen kulttuurin ja luonnon kanssa ovat mielekkaapia, kuin valmiiksi pureskellut backpacker-kokemukset. Siis sita kun vois luulla etta reppureissaamisessa ei ole kyse siita, etta valitaan viiden eri matkanjarjestajan valilta kenen safarille lahdetaan, vaan asioihin pitais itse paneutua ja itse ottaa selvaa - siis seikkailla omatoimisesti. Enka nyt sano, etta turismi ei sais olla kehittynytta ja kaiken pitais olla vaikeaa, mutta Australia on selvasti lansimaa, jossa kaikki ollaan enemman tai vahemman turisteina. Hyva esimerkki tasta on ehka nama jarjestot/firmat, jotka rahtaavat ylisuuresta maksusta uusavuttomimmankin tollon tanne "seikkailemaan".
Tama ei ole mikaan madventures, jossa tutustutaan eksoottiseen paikalliskulttuuriin leirinuotiolla ja opitaan katsomaan elamaa aivan toisesta nakovinkkelista, vaan enemmankin juodaan irkkubaarissa alankomaista tuotua olutta eurooppalaisten kanssa ja mietitaan etta onpa kivaa.
Sita aitoa alkuperaiskulttuuria ajattelin henkilokohtaisesti lahtea etsimaan Tongalta, silla niin hyvaa palautetta olen saanut noista vahemman turistien suosiossa olevista saarista eli Samolta, Tongalta ja Vanuatulta. Naistakin loytyy nama turistiversiot eli Bali, Fidji ja Hawaii.
Tanaan oli hyva paiva, nimittain yks paikallinen tytto lupas vieda meidat kuuluisalle Bell's beachin surffausrannalle. Hypittiin siina sitten mina, Timo ja Noora auton kyytiin ja parin tunnin paasta olikin semmoset maisemat nokan edessa ihmeteltavina, etta kamerastakin loppui akku! Seka multa ja Nooralta. Surffaamisen koettaminen jai viela tulevaisuuteen, mutta uiminen ja hyppely giganttisilla aalloilla oli tarpeeksi hauskaa ilman muiden valineiden, paitsi ultramassiivisten rintalihasten, apuakin. Rusketusta hankittiin sitten makaamalla rannalla, mutta kyllapa me oikeastaan vielakin naytetaan ihan kalkkilaivan kapteeneilta, siis englanniksi The captains of a ship carrying calcareous earth, eli ei oikein rimmaa.
Kuvia ja videoita on netissa aimo tukku:
http://joqets.shadow.fi/melbourne/
http://joqets.shadow.fi/melbourne2/
http://joqets.shadow.fi/ei_lapsille/
http://joqets.shadow.fi/hiphopfestarit/
http://joqets.shadow.fi/elintarha_ja_st_kilda_fest/
http://joqets.shadow.fi/vaalipaiva/
http://joqets.shadow.fi/bells_beach/
AJ
19.2.07
Saatiin vihdoin kampille netti eli nyt voi sitten vastailla posteihinkin ajan kanssa seka kirjotella tanne tarinoita. Eipa tassa nyt kummempia ole tapahtunu jos vertaa esim. tuohon ita-rannan tapahtumarikkaaseen reissaamiseen. Melbourneen ollaan nyt asetuttu pariksi kuukaudeksi ja paivat tayttyy urheilusta ja toista seka random hengailusta. Mina myyn jatskia italialaisessa perheyrityksessa ja tiskailen joskus astioita kahvilassa. Timo toimii kans kitchen handina ja vetelee myos jonkunlaista orjatyota Dominos-pitsaketjussa. Tyot on taalla tietenki vakaatakin vakaampia eli vuoroja tulee ihan randomilla ja Timo on tuolla pitsapuolella kaynyt jo kolme kertaa ilman palkkaa "tutustumassa" mutta ei vielakaan ole saanut varsinaista virkaa. Samaa luokkaa on tama mun kahvilan pomo, joka perjantaina kertoo ettei ole toita, lauantaina soittaa ja kaskee tulla keittioon, soittaa uudestaan ja kaskee tulla tarjoilemaan ja lopulta puhelin pirisee ja sielta kerrotaan ettei tarvikaan tulla.
Kuntosalit tarjoaa taalla vahan erilaista palvelua kuin Suomessa, eli kaikki perustuu jasenyyteen ja meidan sali Hunts tarjoaakin sitten jasenilleen itse punttisalin lisaksi squash-kenttia, ryhmaliikuntatunteja (pump, combat, step, spinning, k/boxing, yoga..) seka pukuhuoneessa saunan, hoyrysaunan ja porealtaan. Saunassa on suomalainen kiuas ja aateltiinki Timon kanssa sitten viimesena kertana menna sinne vihtojen ja kaljojen kanssa.. alasti! No, not that - Alasti saunassa! "Please wear swimwear and towel in sauna at all times" kerrotaan taalla meille.
Melbournen erikoisuus nayttaa yoelamassa olevan pikkukujille sijoittuneet baarit ja klubit, jotka eivat paljoa pida aanta itsestaan. Tassa meidankin kampan lahella on todella tyylikas cocktail lounge espanja-henkisine sisustuksine ja menuineen, mutta sisaankaynti on aivan merkityksettomalla pikkukujalla, ja ovea tai valoja ei edes nae kujan alkupaasta isommalta kadulta. Nama paikat pitaa vaan TIETAA. Keskustassa on eraalla random-kujalla industriaaliparkkihallin vieressa Lily Blacks -niminen 1920-lukua ja jazzia hehkuva paikka, joka nakyy ulospain lahinna pikkuruisesta kyltistaan kerrostalon rappukaytavan ulko-ovela nayttavassa ovessa.
Antti
Kuntosalit tarjoaa taalla vahan erilaista palvelua kuin Suomessa, eli kaikki perustuu jasenyyteen ja meidan sali Hunts tarjoaakin sitten jasenilleen itse punttisalin lisaksi squash-kenttia, ryhmaliikuntatunteja (pump, combat, step, spinning, k/boxing, yoga..) seka pukuhuoneessa saunan, hoyrysaunan ja porealtaan. Saunassa on suomalainen kiuas ja aateltiinki Timon kanssa sitten viimesena kertana menna sinne vihtojen ja kaljojen kanssa.. alasti! No, not that - Alasti saunassa! "Please wear swimwear and towel in sauna at all times" kerrotaan taalla meille.
Melbournen erikoisuus nayttaa yoelamassa olevan pikkukujille sijoittuneet baarit ja klubit, jotka eivat paljoa pida aanta itsestaan. Tassa meidankin kampan lahella on todella tyylikas cocktail lounge espanja-henkisine sisustuksine ja menuineen, mutta sisaankaynti on aivan merkityksettomalla pikkukujalla, ja ovea tai valoja ei edes nae kujan alkupaasta isommalta kadulta. Nama paikat pitaa vaan TIETAA. Keskustassa on eraalla random-kujalla industriaaliparkkihallin vieressa Lily Blacks -niminen 1920-lukua ja jazzia hehkuva paikka, joka nakyy ulospain lahinna pikkuruisesta kyltistaan kerrostalon rappukaytavan ulko-ovela nayttavassa ovessa.
Antti
16.2.07
Australia, Melbourne, hermoromahdus ja murhasyyte.
Istun huoneessa jossa on minun ja antin lisaksi 3 suomenruotsalaista ja 2 suomalaista tyttoa. Tassa yhtalossa on 3 ylihumalaista suomenruotsalaista liikaa ja minun haluni.... noh... tappaa ne kaikki lisaantyy exponentiaalisesti joka ikinen sekunti. Seuraavaan antin ehdotukseen aion huutaa "minun kuolleen ruumiini yli" niin kauan, etta aanijanteeni muuttuvat soraksi ja hampaani paattavat purra kieleni irti estaakseeni kuolemiseni uupumiseen joka johtaa yhtajaksoisesta huutamisesta useita vuorokausia putkeen.
-Rotumurhaaja
-Rotumurhaaja
20.1.07
Blank
Kamppa saatiin hankittua maanantaina, mutta sita viela rempataan, eli muutetaan vasta su/ma. Sijainti on hyva, vuokra meidan jaetusta huoneesta $290/w ja kamppikset toivottavasti ihan jarkiporukkaa. Ainakin vuokraisannan politiikka asukkaiden valintaan vaikutti ihan patevalta.
Taalla on nyt hengailtu lahinna kahdestaan viikon paivat, silla ei oikein tunneta ketaan. Julia (Sydneyn-tuttuja) tosin on taalla ja nahtiin sita kerran, mutta sen jalkeen se ei ole oikein vastannut puheluihin. Eli normaalisti vois ajatella etta henkilo on suuttunut, mutta koska kyseessa on tunnevammatauno saksalainen, on vahan vaikea tehda mitaan paatelmia. Saksa ei oo paska maa, mutta sielta tulee harvinaisen tylsia ihmisia.
Mika on paras kayttomuoto saksalaistytolle? Ei edes pornografia, vaan jaakaapin viilennin. Tama ei ole mikaan vitsi, vaan kaytannossa havaittu fakta. Hauskana lillukanvartena kerrottakoon, etta kun soitat Julian kannykkaan ja han ei vastaa, puhelu siirtyy tietenkin vastaajapalveluun. Simpsakka aussinaisaani kertoo "You've tried to reach.." ja sitten tulee semmosella Arnoldin CONAN-aanella etta "JHULIAH!" ja naisaani jatkaa etta "who's not available right now. Please leave a message." Tuo on aina yhta hauska kuulla. Jos haluatte ite kokeilla, soittakaa +61420571833! JAWOHL.
Tavattiin tosin tassa toissapaivana poikkeus tahan saksalais->jaakaappi -saantoon, eli Lisa. Siina on semmonen Nooraa henkisesti muistuttava superelavainen kristitty tytto, jonka seurassa ei tule tylsaa. Poikkeus vahvistaa saannon!
Aussikulttuuri on ehka parhaimmillaan sita ystavallista ja vieraanvaraista huoletonta asennetta, niinku ilmeni meidan hostellissa tassa viikonlopun kynnyksella. Meille kun ei pitanyt alunperin olla tilaa taalla enaa, niin omistaja totes etta nukkukaa pojat vaikka sohvalla (ilmaiseksi), kayttakaa suihkuja vanhaan malliin ja menkaa baariin yoksi jos ei sohva houkuta. En tieda kuulostaako tama nyt kuinka luksukselta sinne Suomeen, mutta varmasti se on parempi vaihtoehto kuin kadulla nukkuminen. Tosin tanaan saatiin tietaa, etta saadaankin pitaa meidan huone, eli no worries..
Antti ja Timo seikkailevat pohjalaisina small talkin mestareina tassa paikallisen rupattelukulttuurin syovereissa ja oppivat siitakin jotain. Suomessa sita luulee, etta jos jonkun ihmisen kans rupeaa keskustelemaan naita mista-oot-mita-teet-mihin-meet -juttuja, niin siita sitten siirrytaan vahan syvempaan rupatteluun kun kerran tullaan jo nain hyvin juttuun. Eihan sita kotimaassa kayda noita small talk -keskusteluja pelkasta kohteliaisuudesta - ollakseen kohtelias, suomalainen on ehka lyomatta toista, mutta ei nyt hyvanen aika puhu toiselle! Siispa puhuminen on merkki aidosta kiinnostuksesta jutella.
No entas taalla? On vahitellen alettu oppia, etta monilla paikallisilla lopahtaa kiinnostus juttuun kun nuo small talkin perusjaksot on kayty lapi. Ite kun on vasta paasemassa vauhtiin ja kiinnostais puhua jostain syvemmasta, saa lukea toisen eleista semmosta "mun taytyykin nyt menna" -asennetta. Meita kun ei Timon kans suuremmin innosta nuo perusjauhelut, vaan niista ihmisista ois kiva saada irti jotain enemman. Jotain semmosta, mika antas nakokulmaa asioihin.
Toita etsitaan parhaillaan ja nakymat nyt ei kovin ruusuiset ole. Haluaisivat joka paikkaan kokeneita tarjoilijoita, mutta kysynpahan vaan etta mista ne sitten ovat nama nykyiset sinne haalineet jos ovat aina pitaneet riman korkealla? Taalla ei nimittain monesti palvelun taso paata huimaa. "Nimim. viinilasiaan oikealla tavalla tarjoiltuna viela odottaen"
Jaatelo on taalla hyvaa - vaha eri tason setit ku Suomessa. Namnam. Italialaiskadulla on parin sadan metrin matkalla varmaan viisi eri gelateriaa ja meidan kamppa on siita vain vahan matkan paassa!
Antti
Taalla on nyt hengailtu lahinna kahdestaan viikon paivat, silla ei oikein tunneta ketaan. Julia (Sydneyn-tuttuja) tosin on taalla ja nahtiin sita kerran, mutta sen jalkeen se ei ole oikein vastannut puheluihin. Eli normaalisti vois ajatella etta henkilo on suuttunut, mutta koska kyseessa on tunnevammatauno saksalainen, on vahan vaikea tehda mitaan paatelmia. Saksa ei oo paska maa, mutta sielta tulee harvinaisen tylsia ihmisia.
Mika on paras kayttomuoto saksalaistytolle? Ei edes pornografia, vaan jaakaapin viilennin. Tama ei ole mikaan vitsi, vaan kaytannossa havaittu fakta. Hauskana lillukanvartena kerrottakoon, etta kun soitat Julian kannykkaan ja han ei vastaa, puhelu siirtyy tietenkin vastaajapalveluun. Simpsakka aussinaisaani kertoo "You've tried to reach.." ja sitten tulee semmosella Arnoldin CONAN-aanella etta "JHULIAH!" ja naisaani jatkaa etta "who's not available right now. Please leave a message." Tuo on aina yhta hauska kuulla. Jos haluatte ite kokeilla, soittakaa +61420571833! JAWOHL.
Tavattiin tosin tassa toissapaivana poikkeus tahan saksalais->jaakaappi -saantoon, eli Lisa. Siina on semmonen Nooraa henkisesti muistuttava superelavainen kristitty tytto, jonka seurassa ei tule tylsaa. Poikkeus vahvistaa saannon!
Aussikulttuuri on ehka parhaimmillaan sita ystavallista ja vieraanvaraista huoletonta asennetta, niinku ilmeni meidan hostellissa tassa viikonlopun kynnyksella. Meille kun ei pitanyt alunperin olla tilaa taalla enaa, niin omistaja totes etta nukkukaa pojat vaikka sohvalla (ilmaiseksi), kayttakaa suihkuja vanhaan malliin ja menkaa baariin yoksi jos ei sohva houkuta. En tieda kuulostaako tama nyt kuinka luksukselta sinne Suomeen, mutta varmasti se on parempi vaihtoehto kuin kadulla nukkuminen. Tosin tanaan saatiin tietaa, etta saadaankin pitaa meidan huone, eli no worries..
Antti ja Timo seikkailevat pohjalaisina small talkin mestareina tassa paikallisen rupattelukulttuurin syovereissa ja oppivat siitakin jotain. Suomessa sita luulee, etta jos jonkun ihmisen kans rupeaa keskustelemaan naita mista-oot-mita-teet-mihin-meet -juttuja, niin siita sitten siirrytaan vahan syvempaan rupatteluun kun kerran tullaan jo nain hyvin juttuun. Eihan sita kotimaassa kayda noita small talk -keskusteluja pelkasta kohteliaisuudesta - ollakseen kohtelias, suomalainen on ehka lyomatta toista, mutta ei nyt hyvanen aika puhu toiselle! Siispa puhuminen on merkki aidosta kiinnostuksesta jutella.
No entas taalla? On vahitellen alettu oppia, etta monilla paikallisilla lopahtaa kiinnostus juttuun kun nuo small talkin perusjaksot on kayty lapi. Ite kun on vasta paasemassa vauhtiin ja kiinnostais puhua jostain syvemmasta, saa lukea toisen eleista semmosta "mun taytyykin nyt menna" -asennetta. Meita kun ei Timon kans suuremmin innosta nuo perusjauhelut, vaan niista ihmisista ois kiva saada irti jotain enemman. Jotain semmosta, mika antas nakokulmaa asioihin.
Toita etsitaan parhaillaan ja nakymat nyt ei kovin ruusuiset ole. Haluaisivat joka paikkaan kokeneita tarjoilijoita, mutta kysynpahan vaan etta mista ne sitten ovat nama nykyiset sinne haalineet jos ovat aina pitaneet riman korkealla? Taalla ei nimittain monesti palvelun taso paata huimaa. "Nimim. viinilasiaan oikealla tavalla tarjoiltuna viela odottaen"
Jaatelo on taalla hyvaa - vaha eri tason setit ku Suomessa. Namnam. Italialaiskadulla on parin sadan metrin matkalla varmaan viisi eri gelateriaa ja meidan kamppa on siita vain vahan matkan paassa!
Antti
13.1.07
(M) El Bourne
Saavuttiin Melbourneen eilen aamulla. Timo teki vuorostaan hostellivaraukset ja osuttiinpa heti tammoseen persoonalliseen lahioon. Paikka on ollut ennen heroiininkayttajien suosiossa ja nykyaankin vaikuttaa vahan rahjaiselta. Tiedusteltiin lahialueita ja juteltiin paikallisille, loydettiin mm. "Melbournen persoonallisin katu" Brunswick st ja ihana Pariisi-flashbackeja heratteleva Lygon st, joka on taynna italialaisravintoloita. Paivalliseksi nautittiinkin (mautonta) pastaa ja (isoa) pitsaa. Talon merlot oli kummankin mielesta liian makeaa. Matkalla hostellille pysahdyttiin taas juttelemaan paikallisten kanssa ja ne "kutsuivat" meidat illaksi Bimbo-nimiseen baariin. Ei vielakaan ole tama aussipelisilma oikein kehittynyt, kun erehtyy luulemaan naita paikallisten pakollisia kohteliaisuuksia ("Are you coming to Bimbo tonight? See you there..") oikeiksi "Hei, teiden kans on kiva hengailla ja teihin ois kiva tutustua" -kutsuiksi. Eli kun lopulta sinne baariin paastiin, vaihdettiin naiden aikaisemmin tavattujen tyyppien kans vain pari sanaa kohteliaisuudesta.
Mutta nou hata! Mulla oli paalla hurja El T-shirt, eli t-paita, jossa on valkkyva painatus. Ettepa taida olla semmoista nahneet ikina, eika olleet paikallisetkaan. Jokainen baarissa ollut tuli kehumaan mun paitaa ja koskettelemaan/valokuvaamaan sita. Alkoi saada vahan fiilista milta se tuntuu olla esim. taydellisen hyvannakoinen nainen, jota miehet koko ajan piirittavat ja paat kaantyvat. En ole ennen moista kokenut, etta jokaisen huomio kiinnittyy ja tulee semmosia ihailevia katseita. Edes kiltti ei luonut moista vaikutusta. El T-shirt is teh greatest thing!! Taman takia ei tuntunut ole hirvean yksinaiselta koko iltana ja bailattiinkin Timon kans melko ankarasti. Tosin, ennemmin sita ois kaynyt syvempia keskusteluja kuin vain parin lauseen jauhantoja random-ihmisten kanssa. Mutta jos tata tahtia tulee kontakteja luotua, niin eikohan niita hyvia, oikeita kavereitakin loydy jossain vaiheessa.
Taidan olla vahan laiska kai. Ja kiireessa, muka. Siksi pasteankin tahan mun Melbourneen saapuessa kirjoittaman mailin patkan. Se kertoo hyvin tasta paikasta ja toisesta tarkeasta asiasta; suklaapuodista!
"Istun juuri Melbournen grunge-lahiossa, Collingwoodissa. Saavuttiin tunti sitten tanne uuteen kaupunkiin, uuteen hostelliin, uuteen kaupunginosaan. Tahan asti kaikki nayttaa paremmalta kuin Sydney. Siina missa Sydney on sieluton lasipalatsikaupunki, on Melbourne leveakatuinen, vanhojen rakennuksien tayttama ja mielenkiintoisia lahioita taynna oleva ystavallinen kommuuni. Jossa on sporat!! Tammonen se kaupungin pitaa olla.
Tai no yks kiva paikka loyty Sydneystakin ennen lahtoa. Nimittain ranskalaiskaveri Tommy asuu ja tyoskentelee Paddingtonissa. Paikka on vahan kuin Lontoon Notting Hill eli muistuttaa pikkukatuineen ja -putiikkeineen vahan Pariisia. J'aime Paris! Tommyn parveke oli romanttisin pitkaan aikaan nakemani ja avasi suoraan lahdelle ja lahion kattojen ylle. Tompan tyopaikka oli Max Brenner's -suklaapuoti, jonka ainutlaatuisuudesta voisi kirjoittaa kirjan. KAIKKI on siella vimosen paalle. Kupit, mukit, kipot ja kapot, koneet, vehkeet, sisustus seka tyontekijat on kaikki omaa tyylia. Suklaatyylia. Ja se jos mika on tyylien tyyli. En edes yrita selittaa tarkemmin sita synergiaa mika siella putiikissa vallitsee. Mutta suklaata sielta saa ja monessa muodossa. Ja tietenkin kahvia. "
Ja kun talle linjalle lahdettiin, niin voisin tassa julkaista eraan vanhan mailin jonka lahetin Lonely Planetiin. Sielta tuli nimittain tanaan vastaus. Ehka muistatte taannoisen tilityksen Magnetic Islandista... Tassapa menee:
"Hello
I am fairly disappointed to certain information that Lonely Planet Australia provides. I have the 12th edition, published in January 2004 and in this mail I am referring to this version. Maybe this insanity has already been removed from newer versions.
In book's Queensland section there's a chapter about Magnetic Island. It is claimed in the "Getting Around [Magnetic Island]" section, on page 384, that "Magnetic Island is ideal for cycling." This is a direct quote. Although I had a slight idea what the word 'ideal' means, I had to check it from the dictionary to avoid any misunderstandings - in the end, I do not speak English as my mother tongue. It seemed that I was pretty much right when it comes to this word. Dictionary.com explains the word: 1. a conception of something in its perfection, 2. a standard of perfection or excellence, and so on.
Why did I have to rethink what the word 'ideal' means? Why did I bother to check it out? Well, the case is, that Magnetic Island the least ideal area for cycling, at least in my opinion. I have to admit that I am not a professional athlete, at least not a professional cyclist! Still, I am physically fit and I don't usually have any problems when it comes to walking, running or cycling. And the people reading Lonely Planet Australia are not expected to be professional athletes training for the Olympic Games but rather normal people on a vacation, seeking relaxation, right? Still, the area that you describe as "ideal for cycling" consists steep uphills and downhills, some as steep as 14%. It goes without saying that the uphills demand extreme amounts of endurance and stamina and the downhills, on the other hand, are rather dangerous because of the increasing velocity of the bicycle. Nearly all cycling routes around the island consist these steep hills. Well there is pretty much only one road which is mostly on hills. Personally, my day was really sweaty and demanded lots of efforts to get around the island by push-bikes. Scooters and even not-very-personal-journey-offering-buses seemed to be much better way - easier, not much more expensive and still you're able to see the views (which are great, I have to admit).
I'm looking forward to hear your explanation why Magnetic Island is described as "ideal for cycling?" and other (better) options of getting around don't get any compliments like this. In addition, I hope that this mistake is corrected from the newer versions of the otherwise excellent book.
sincerely,
Antti Jokela
a Finnish backpacker in Australia"
Ja vastaus oli tylsahko:
"Hi
Thanks so much for sending in your comments. All the feedback we receive assists us in making the guides more relevant, comprehensive and informative.
We read everything we get, but don't be upset if we don't reply personally."
Mutta nou hata! Mulla oli paalla hurja El T-shirt, eli t-paita, jossa on valkkyva painatus. Ettepa taida olla semmoista nahneet ikina, eika olleet paikallisetkaan. Jokainen baarissa ollut tuli kehumaan mun paitaa ja koskettelemaan/valokuvaamaan sita. Alkoi saada vahan fiilista milta se tuntuu olla esim. taydellisen hyvannakoinen nainen, jota miehet koko ajan piirittavat ja paat kaantyvat. En ole ennen moista kokenut, etta jokaisen huomio kiinnittyy ja tulee semmosia ihailevia katseita. Edes kiltti ei luonut moista vaikutusta. El T-shirt is teh greatest thing!! Taman takia ei tuntunut ole hirvean yksinaiselta koko iltana ja bailattiinkin Timon kans melko ankarasti. Tosin, ennemmin sita ois kaynyt syvempia keskusteluja kuin vain parin lauseen jauhantoja random-ihmisten kanssa. Mutta jos tata tahtia tulee kontakteja luotua, niin eikohan niita hyvia, oikeita kavereitakin loydy jossain vaiheessa.
Taidan olla vahan laiska kai. Ja kiireessa, muka. Siksi pasteankin tahan mun Melbourneen saapuessa kirjoittaman mailin patkan. Se kertoo hyvin tasta paikasta ja toisesta tarkeasta asiasta; suklaapuodista!
"Istun juuri Melbournen grunge-lahiossa, Collingwoodissa. Saavuttiin tunti sitten tanne uuteen kaupunkiin, uuteen hostelliin, uuteen kaupunginosaan. Tahan asti kaikki nayttaa paremmalta kuin Sydney. Siina missa Sydney on sieluton lasipalatsikaupunki, on Melbourne leveakatuinen, vanhojen rakennuksien tayttama ja mielenkiintoisia lahioita taynna oleva ystavallinen kommuuni. Jossa on sporat!! Tammonen se kaupungin pitaa olla.
Tai no yks kiva paikka loyty Sydneystakin ennen lahtoa. Nimittain ranskalaiskaveri Tommy asuu ja tyoskentelee Paddingtonissa. Paikka on vahan kuin Lontoon Notting Hill eli muistuttaa pikkukatuineen ja -putiikkeineen vahan Pariisia. J'aime Paris! Tommyn parveke oli romanttisin pitkaan aikaan nakemani ja avasi suoraan lahdelle ja lahion kattojen ylle. Tompan tyopaikka oli Max Brenner's -suklaapuoti, jonka ainutlaatuisuudesta voisi kirjoittaa kirjan. KAIKKI on siella vimosen paalle. Kupit, mukit, kipot ja kapot, koneet, vehkeet, sisustus seka tyontekijat on kaikki omaa tyylia. Suklaatyylia. Ja se jos mika on tyylien tyyli. En edes yrita selittaa tarkemmin sita synergiaa mika siella putiikissa vallitsee. Mutta suklaata sielta saa ja monessa muodossa. Ja tietenkin kahvia. "
Ja kun talle linjalle lahdettiin, niin voisin tassa julkaista eraan vanhan mailin jonka lahetin Lonely Planetiin. Sielta tuli nimittain tanaan vastaus. Ehka muistatte taannoisen tilityksen Magnetic Islandista... Tassapa menee:
"Hello
I am fairly disappointed to certain information that Lonely Planet Australia provides. I have the 12th edition, published in January 2004 and in this mail I am referring to this version. Maybe this insanity has already been removed from newer versions.
In book's Queensland section there's a chapter about Magnetic Island. It is claimed in the "Getting Around [Magnetic Island]" section, on page 384, that "Magnetic Island is ideal for cycling." This is a direct quote. Although I had a slight idea what the word 'ideal' means, I had to check it from the dictionary to avoid any misunderstandings - in the end, I do not speak English as my mother tongue. It seemed that I was pretty much right when it comes to this word. Dictionary.com explains the word: 1. a conception of something in its perfection, 2. a standard of perfection or excellence, and so on.
Why did I have to rethink what the word 'ideal' means? Why did I bother to check it out? Well, the case is, that Magnetic Island the least ideal area for cycling, at least in my opinion. I have to admit that I am not a professional athlete, at least not a professional cyclist! Still, I am physically fit and I don't usually have any problems when it comes to walking, running or cycling. And the people reading Lonely Planet Australia are not expected to be professional athletes training for the Olympic Games but rather normal people on a vacation, seeking relaxation, right? Still, the area that you describe as "ideal for cycling" consists steep uphills and downhills, some as steep as 14%. It goes without saying that the uphills demand extreme amounts of endurance and stamina and the downhills, on the other hand, are rather dangerous because of the increasing velocity of the bicycle. Nearly all cycling routes around the island consist these steep hills. Well there is pretty much only one road which is mostly on hills. Personally, my day was really sweaty and demanded lots of efforts to get around the island by push-bikes. Scooters and even not-very-personal-journey-offering-buses seemed to be much better way - easier, not much more expensive and still you're able to see the views (which are great, I have to admit).
I'm looking forward to hear your explanation why Magnetic Island is described as "ideal for cycling?" and other (better) options of getting around don't get any compliments like this. In addition, I hope that this mistake is corrected from the newer versions of the otherwise excellent book.
sincerely,
Antti Jokela
a Finnish backpacker in Australia"
Ja vastaus oli tylsahko:
"Hi
Thanks so much for sending in your comments. All the feedback we receive assists us in making the guides more relevant, comprehensive and informative.
We read everything we get, but don't be upset if we don't reply personally."
7.1.07
New Year dawns & Xmas strikes back!
Uutta vuotta vietettiin Surfers paradisessa ja katseltiin rannalta raketteja, jotka tuskin vetivat vertoja Sydneyn pommituksille. Oli ihan hienoja tykityksia, mutta omaa fiilista soi Timon ja muiden hukkaaminen rannan ihmispaljouteen. Siina sitten loppupeleissa kaveltiin sekopaisten ruottalaistyttojen ja kahden mukavan kiwin kanssa takas hostellille, matka-aika n. 1,5h. Loppupeleissa itella ei ollu kovinkaan hauskaa ja voiskin sanoa etta oli toiseksi huonoin uusi vuosi ikina. Mutta olipahan ainakin lamminta!
Surfersista viela sen verran etta kaytiin shoppailemassa suuressa Pacific Fair -ostoskeskuksessa, josta loytyi mm. hajuaistin ohjastamana Lush (vaha niinku Bodyshop, mutta eksoottisempi). Paikan paalla kirjotettiin myyjille suomenkielinen runo ja saatiin palkaksi $18 arvosta saippuaa!! Aussitytot on yleensa helppo saada hymyilemaan mun ja Timon loistavalla good cop/bad cop -performanssilla.
Uuden vuoden jalkeen suunnattiin legendaariseen Byron Bayhin. "You'll love Byron! Byron is great! Byron Bay is what Australia is all about!" -kommentit soi korvissa ja odotukset oli aika korkealla. Vettahan siella tietenkin tuli kolme paivaa putkeen joten ei paljon taman legendaarisen surffausmestan rantaa tullu kaytettya hyvaksi. Baareissa tai klubeilla ei myoskaan tullut kaytya, mutta sen sijaan maailman parasta jaateloa matettiin joka paiva. Paikan nimi on In the Pink's ja siita loytyy myos kuva- ja videomateriaalia. Peterpan travel agencyssa saatiin ilmaista nettiaikaa loputtomasti kun kerrottiin hyvia vitseja ja kirjotettiin pari brosyyria tayteen "meat, bones, meat, bones, meat, bones.." -spammia. Kiva kanukkimyyja!
Byron Bay ei ole suosittu ainoastaan backpackerien, vaan myos paikallisten keskuudessa. Siispa paikka on (nyt) kesakuukausina aivan taynna ja kaikki majatalot ja tallipaikatkin on myyty loppuuun. Paatimme nukkua juna-asemalla, mutta tormattiin kadulla sattumalta Christian Surfers -nimiseen jengiin ja nama lupasivat meille majoituksen. Myohemmin kavi ilmi, etta niillakin oli punkkapaikat taynna, mutta paastiin sentaan jamppojen kaupungin ulkopuolella sijaitsevan (Sin city, anyone?) tukikohdan pihalle nukkumaan lainateltassa. Satulle ja Annastinalle tama oli oikea extreme-kokemus! Poloisilla kun ei ollut edes makuupusseja.. Laksiaislahjoiksi saimme harvinaislaatuiset Backpacker Biblet. Seuraavana paivana kaytiin pakettimatkalla Nimbinissa, joka on aika.. arveluttava paikka. Kuvat kertokoot enemman.
Sydneyssa ollaan nyt oltu pari paivaa ja yhteensa viikko tulee taalla asuttua. Perjantaina on tarkoitus siirtya Melbourneen, joka on kaikkien huhujen perusteella paljon Sydneyta mielekkaampi paikka. Saapa nahda.
Taalla ei ole kummempia tapahtunut, paitsi etta koimme todellisen joulun nyt tammikuun puolella silla haimme postista Suomesta tulleet joulupaketit! Kiitoksia kaikille ja terveisia takaisin! Taalla on nyt juhlittu piparkakkujen, dumlejen, uusien sukkien ja bokserien kanssa! Kemmurun levy on mahtava. Mutta mita hittoa, eiks Rudyn (Rolf Teneriffa tms?) pitais fiitata kymppibiisissa? Taytyy hapeillen myontaa, etten oo spotannu sen aanta sielta.
"No mika meijan flight plan? Napoli, Rivoli, Kabuli ja ripuli! Welcome tan, goodbye mr. White man!" (c) Kemmurun pojat
Mita siella kotimaassa oikein tapahtuu?
Sen tiedan, etta toisilla (Hannu) on nyt TJ jo vahan miinuksen puolella. Onnea teille!
Senkin tiedan, etta toisilla (Pasi) se on vahan alle 180. HAHA, enaa PUOLET jaljella! Ei oo tarkotus vittuilla, mutta... HAJOTKAA AAMUIHIN! :D:DD;DD:D: d:d: Onnea myos teille!
Uus nuva valittu? Onnea
Raahen kaupunginhallitus (ja -valtuusto) pissii taas budjettikurin? Onnea
Tuleeks jo lunta, onko pakkasta? Onnea
En mina pahalla, kyse on vaan tehokeinosta (toisto) ja provosoinnista. Terkkuja elakoityneelle Marjaniemen Martille naista opeista.
:)
-Antti
PS. Lahettakaa Timolle rahaa, se kun tuhlaa kaiken fantasiakirjallisuuteen ja Suomen-puheluihin.. Tosin kaveri loysi $200 kadulta perjantaina, eli eikohan silla lue vahan aikaa. Lucky bastard.
EDIT: ne kuvat ja videot:
http://joqets.shadow.fi/byron_nimbin_sydney/
http://joqets.shadow.fi/surfers_paradise/
http://joqets.shadow.fi/surfers_uv/
Surfersin uv-matskuista osa meni vahingossa tonne vanhaan surfers_paradise -folderiin, etta katelkaapa sielta mitka on uusia ja mitka vanhoja filuja.
Surfersista viela sen verran etta kaytiin shoppailemassa suuressa Pacific Fair -ostoskeskuksessa, josta loytyi mm. hajuaistin ohjastamana Lush (vaha niinku Bodyshop, mutta eksoottisempi). Paikan paalla kirjotettiin myyjille suomenkielinen runo ja saatiin palkaksi $18 arvosta saippuaa!! Aussitytot on yleensa helppo saada hymyilemaan mun ja Timon loistavalla good cop/bad cop -performanssilla.
Uuden vuoden jalkeen suunnattiin legendaariseen Byron Bayhin. "You'll love Byron! Byron is great! Byron Bay is what Australia is all about!" -kommentit soi korvissa ja odotukset oli aika korkealla. Vettahan siella tietenkin tuli kolme paivaa putkeen joten ei paljon taman legendaarisen surffausmestan rantaa tullu kaytettya hyvaksi. Baareissa tai klubeilla ei myoskaan tullut kaytya, mutta sen sijaan maailman parasta jaateloa matettiin joka paiva. Paikan nimi on In the Pink's ja siita loytyy myos kuva- ja videomateriaalia. Peterpan travel agencyssa saatiin ilmaista nettiaikaa loputtomasti kun kerrottiin hyvia vitseja ja kirjotettiin pari brosyyria tayteen "meat, bones, meat, bones, meat, bones.." -spammia. Kiva kanukkimyyja!
Byron Bay ei ole suosittu ainoastaan backpackerien, vaan myos paikallisten keskuudessa. Siispa paikka on (nyt) kesakuukausina aivan taynna ja kaikki majatalot ja tallipaikatkin on myyty loppuuun. Paatimme nukkua juna-asemalla, mutta tormattiin kadulla sattumalta Christian Surfers -nimiseen jengiin ja nama lupasivat meille majoituksen. Myohemmin kavi ilmi, etta niillakin oli punkkapaikat taynna, mutta paastiin sentaan jamppojen kaupungin ulkopuolella sijaitsevan (Sin city, anyone?) tukikohdan pihalle nukkumaan lainateltassa. Satulle ja Annastinalle tama oli oikea extreme-kokemus! Poloisilla kun ei ollut edes makuupusseja.. Laksiaislahjoiksi saimme harvinaislaatuiset Backpacker Biblet. Seuraavana paivana kaytiin pakettimatkalla Nimbinissa, joka on aika.. arveluttava paikka. Kuvat kertokoot enemman.
Sydneyssa ollaan nyt oltu pari paivaa ja yhteensa viikko tulee taalla asuttua. Perjantaina on tarkoitus siirtya Melbourneen, joka on kaikkien huhujen perusteella paljon Sydneyta mielekkaampi paikka. Saapa nahda.
Taalla ei ole kummempia tapahtunut, paitsi etta koimme todellisen joulun nyt tammikuun puolella silla haimme postista Suomesta tulleet joulupaketit! Kiitoksia kaikille ja terveisia takaisin! Taalla on nyt juhlittu piparkakkujen, dumlejen, uusien sukkien ja bokserien kanssa! Kemmurun levy on mahtava. Mutta mita hittoa, eiks Rudyn (Rolf Teneriffa tms?) pitais fiitata kymppibiisissa? Taytyy hapeillen myontaa, etten oo spotannu sen aanta sielta.
"No mika meijan flight plan? Napoli, Rivoli, Kabuli ja ripuli! Welcome tan, goodbye mr. White man!" (c) Kemmurun pojat
Mita siella kotimaassa oikein tapahtuu?
Sen tiedan, etta toisilla (Hannu) on nyt TJ jo vahan miinuksen puolella. Onnea teille!
Senkin tiedan, etta toisilla (Pasi) se on vahan alle 180. HAHA, enaa PUOLET jaljella! Ei oo tarkotus vittuilla, mutta... HAJOTKAA AAMUIHIN! :D:DD;DD:D: d:d: Onnea myos teille!
Uus nuva valittu? Onnea
Raahen kaupunginhallitus (ja -valtuusto) pissii taas budjettikurin? Onnea
Tuleeks jo lunta, onko pakkasta? Onnea
En mina pahalla, kyse on vaan tehokeinosta (toisto) ja provosoinnista. Terkkuja elakoityneelle Marjaniemen Martille naista opeista.
:)
-Antti
PS. Lahettakaa Timolle rahaa, se kun tuhlaa kaiken fantasiakirjallisuuteen ja Suomen-puheluihin.. Tosin kaveri loysi $200 kadulta perjantaina, eli eikohan silla lue vahan aikaa. Lucky bastard.
EDIT: ne kuvat ja videot:
http://joqets.shadow.fi/byron_nimbin_sydney/
http://joqets.shadow.fi/surfers_paradise/
http://joqets.shadow.fi/surfers_uv/
Surfersin uv-matskuista osa meni vahingossa tonne vanhaan surfers_paradise -folderiin, etta katelkaapa sielta mitka on uusia ja mitka vanhoja filuja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)