Seuraava kohde oli sitten tosiaan toi Fraser island, maailma suurin hiekkasaari. Ei siis mikaan aavikko, mutta mullan sijaan hiekkaa. Paiva pyorahti kayntiin ihan uskomattoman paskoilla jarjestelyilla varhain aamulla ja ei sitten paastykkaan Chrissin ja Peterin kanssa samaan ryhmaan, ku luultiin osuvasti, etta aamulla brieffingissa ois nama asiat kasitelty. Australialaisesti joku random-muija oli sitten suunnitellut ryhmat valmiiksi ja tunkenut mm. aviopareja eri ryhmiin, osaamattomuutensa amma korvasi vittumaisuudella. Kaikesta huolimatta matkaan paadyttiin ja joku hyppasikin kuskin paikalle valittomasti, tosin tuli sielta pian pois kun ei osannut ajaa muutakun automaattivaihteisella, we are living in America... Noh itte sitte jouduin ajamaan nelivetoa ekaa kertaa elamassani ja eihan se nyt niin ihmeellista maantiella ole, saarella sitte olikin asia ihan toinen juttu ku piti ajaa nousuveden edelta pois ja kyydissa on 11 tyyppia. Pehmea hiekka voi olla helvetillista, mutta sitten kun hommasta sai otteen niin jeepin pysty survomaan minkalaisesta suosta tahansa ylos vaivatta. Taisimme itseasiassa irrottaa yhteensa nelja tai viisi muuta autoa hiekasta koko reissun aikana, kuvia/videoita loytyy todisteeksi.
Jeepin selassa sitten istuttiinkin aikalailla kolme paivaa aamukuudesta alkaen, ekana paivana ei ehditty kovin monessa mestassa vierailla, yhdella jarvella ja minusta hyvin viihdyttavassa eli-creekissa joka virtasi mereen jostain saaren keskelta. Virtauksen mukana oli mukava valua menemaan ja vesi oli makeaa sen sijaan, etta suola olisi polttanut silmat paasta. Sitten leirinta-alueelle ja siella oli jonkinlainen kauppakin, josta ei onneksi ruokaa tarvinnut ostaa kiitos amerikkalaisen pariskunnan joka oli hoitanut ruokaostoksemme. Edellinen tarkoitti kaytannossa sita etta he pistivat ruokabudjetin palamaan tuplasti ja saimme pitaa melkoisia ruoka-orgioita, etta saimme kaiken havitettya. Mutta jalleen kerran minulle koitettiin myyda vanhaa fantaa, tietysti ihan korskiin ylihintaan ja tamankin onnistuin huomaamaan vasta ostettuani kyseisen pullon. Menin sitte palauttamaan ja ei-asiakaspalvelutaitoinen kauhea amma tiskin takana reilusti myontaa minulle 2 dollaria takaisin 3,5 dollarin ostohinnasta, nain paska palvelu jattaa kylla meikalaisen ihan sanattomaksi ja piti hetken kylla tuijottaa monttu auki. Mutta en sitte jaksanut metakkaa nostaa asiasta ja koitin ottaa uuden fantan kaapista, kaikki olivat vanhoja tietysti, siis joka ainoa pullo ja paadyin turvallisen tuttuun kokikseen. Myohemmin joku vakuutti, etta kylla ne vanhat pullot sielta kaapista poistetaan jo huomenna, kun asiasta valitin, mutta tiesin elavani todellisuudessa ja sijaintina Australia niin pystyin laskemaan sataprosenttisesti sen varaan, ettei kukaan liikuta evaakaan tehdakseen asille mitaan ja siellahan ne pullot oli ja on kaapissa maailman loppuun asti. Illalla grillasimme ja vedimme kannit.
Seuraavana paivana meidan piti pommittaa aamusta varhain, ennen nousuvetta champaine rockseille, ootteleen etta nousuvesi menee ohi ja paasemme takaisin. Koska paatimme kuiteski vetaa 5 tahden amerikkalaisen aamupalan lahdimme leirista viimeisena ja kohteliaisuussyista luovutin auton korealaisen kuskin kasiin niin jaimme matkan aikana melkein nousuveden alle, koska a. lahdimme noin tunnin liian myohaa ja b. korealainen kuski tykitti menemaan kierroslukumittari alle viidensadan juuttuen jokaiseen dyyniin mita edessa oli. Viimein paadyin itse rattiin ja saimme kuin saimmekin auton ehjana pois nousuveden alta ja paasimme karistamaan itseamme auringossa champaine rocksilla. Parin tunnin jalkeen homma kavi kuiteski tylsaksi kaikesta huolimatta ja lahdimme takaisin kapeaa rantakaistaletta pitkin joka ei ollut veden peitossa. Vietimme lopun paivasta Eli-creekilla ja kun porukalta loppui energia kesken sen jalkeen menimme takaisin leiriin. Leirissa istuminen kuiteskin tuntui aika turhalta ja sitten lahdimme pikkuporukalla rallaamaan jeepilla kun bensaakin oli siunatti kahden tankin verran, saivat sitte kaikki ajaa jotka halusivatkin. Takaisin tullessa ajoin mina ja taisin vetaa siita leirin lapi jonkinlaista roimaa nopeutta ja auton parkkeerattuani, joku paskaa asiakaspalvelua harjoittava leirityontikija tuli tiedustelemaan, etta kuka on auton kuski ja minka niminen kyseinen henkilo mahtaa olla. Toki kerroin hanelle, etta mina olen ja Timohan se nimi taitaa olla, toki se piti toistaa 5 kertaa ennen kuin siita selvaa sai, nelja kirjainta voi olla ylivoimaisen vaikeaa jos pidat kauppaa keskella hiekkasaarta. Sitten tama kaveri alkoi vaahtoamaan siita, etta leirilla on rajoitus 5 kilometria tunnissa ja mina intin vastaan, etten ole nopeusrajoitusta missaan nahnyt ja kuullut kyseisesta rajoituksesta yhtaan mitaan. Joku kylla jalkeenpain mainitsi, etta alkupuhuttelussa leirille saapuessamme eilen joku olisi sen maininnut, who knows. No tama jatkoi siita nopeusrajoituksesta vollottamista ja mina vaadin nahda kyseisen nopeusrajoituksen jonka kaveri vannoi olevan kaupan lahistolla. Viimein han veikin minut katsomaan tata kyseista kylttia, joka saattoi hyvinkin sijaita jollain astraalitasolla, jonka voi tosin vain havaita jos on antanut auringon keittaa aivoista pehmeaa mossoa. Noh siina sitten aikamme ihmettelin, etta missa se kyltti on ja kaveri tyytyikin sakkojen sijaan uhkailemaan silla, etta saan nukkua rannalla jos tama viela toistuu. On se mukava pistaa vaha tuota aussien omaa saamattomuutta takaisinkin, jos joku jolla ois oikeasti selkaranka ois tajunnut sen kyltin sinne laittaa niin oishan sita tikettia sitte saanut heilutella, mutta eipa siita ylinopeudesta mitaa nayttoa nyt ollut, voi voi.
Kolmantena paivana herasinkin iloisesti kun samassa teltassa nukkunut ruotsalainen Jonas toteaa vaan "merry christmas". En kylla heti osaa kuvitella tilannetta, milloin oisin yhta epajoulun joulun viettanyt, mutta onhan sita huonompiakin vaihtoehtoja kuin ajella jeepilla, ottaa aurinkoa ja uida hiekkasaaren kristallinkirkkaissa jarvissa. Suoritimme myos erinaisia vaativia uimatemppuja, joista voitte karsia videoiden kera (siis sitten ku ne kaikki saadaan viimein upittua). Saarella tavatuista ihmisista voisi sen verran sanoa, etta joulunihmeesta voidaan puhua kun tavattiin yksi mukavimmmista ihmisista tahan asti ja se oli viela IRLANNISTA, eli kyseessa oli taikatemppuja harrastava Ian, jonka kanssa viimeisin viikko onkin aikalailla hengailtu, peterin ja chrissin mukana tietysti. Valitettavasti saimme karsia saarella myos muutamasta vahemman mukavasta tapauksesta kuten itavaltalaisesta muijasta, joka oli _koko ajan_ kannissa ja ei hetkeakaan hiljaa. Talla neitosella oli pahanhajuinen hengitys ja mukava tapa kertoa ihmisille minkalaiselta elaimelta he nayttavat, yhh. Mutta kokonaisuudessaan loistava reissu ja korealaiset tyypit vaan vahvistavat asemaansa hyvina persoonina, vaikka se enkku ei taivu niin ihmeellisyyksiin niin ei kavereita ainakaan voi toykeydesta syytaa. Illalla peaches hostellissa vietettiin joulua ottamalla kuppia (noh ei ehka mieleiseni tapa viettaa joulua, mutta vaihtoehtojen puutteessa...) ja syotiin aika kallis ja yllattavan hyva ateria irlantilaisessa pubissa! Tama ehka normaalitilanteessa ois kattanut mun helvetin maaritelman, siis viettaa osa joulusta irkkubaarissa irlantilaisen kanssa, mutta kyllahan siella hauskaa oli. Illalla pelattiin Ianin opettamaan arrogance-juomapelia, jolla kylla oli hiukan fataaleja seurauksia. Hostellissa oli myos 6 muuta suomalaista, osa suomen keskipaikkeilta ja osa Helsingista (voitte tunnistaa helposti, pitavat aurinkolaseja paassa jopa oisin). Edistaakseni kansaivalista ilmapiiria mina ja antti esitimme Slovakialaisia, mina olin Hubert ja Antti oli Snusmumrik. Itse vietin osan illasta pelaten juomapelia Suomalaisten kanssa ja kyllahan se taydesta meni, etta olin Slovakialainen hiihto-opettaja nimelta Hubert ja kaikki puhuivat englantia poydassa, jossa ei yhtaan ulkomaalaista ollut.
Aamulla sitten nostettiin kytkinta kohti Nuusaa koko porukan voimin.
-Timo
Noosalla kaikki tuntu menevan pain helvettia. Saapuessamme hostelliin oli tarkoituksena saada unta palloon ja viettaa kaikin puolin rauhallinen joulupaiva. Viela mita, paikan paalla kerrottiin etta joulubileet on juuri alkaneet ja sinne on PAKKO ostaa lippu. Kylla, luitte oikein. Eivat kuulemma muuten voi valvoa ketka ovat oikeutettuja buffettitarjoiluun. Ja mitka tarjoilut! Mainoksissa kehuttiin ruokaa olevan niin paljon kuin jaksaa syoda, mutta sain lopulta vain kolme palaa kinkkua. Harhaanjohtavaa mainontaa ja kytkykauppaa; laitonta rahastusta backpackerien kustannuksella siis, mutta ketapa se kiinnostaa. Seuraava paivakin oli myos julkinen lomapaiva eli palveluiden kayttaminen oli vaikeaa. Senpa takia on kaikkien kuvien uppiminen venynyt..
Haluttiin lahtea kajakilla melomaan joten ei muuta kuin vuokraamaan. Aamuinen vesisadekin sopivasti loppui ja saatiedotus lupasi selkenevaa loppupaivaa. Evaskori oli taynna voileipia ja kekseja, kirjat mukana rantautumista varten ja kaikin puolin edessa piti olla mukavan leppoinen iltapaiva pienen fyysisen ponnistelun rikastamana.
Ehdittiin tunti-pari meloa ylavirtaan kunnes sade alkoi taas. Eika oltu ehditty edes nahda jokea luonnontilassa vaan lahinna loppumattomalta vaikuttavaa huvijahtien satama-aluetta. Kaiken lisaksi tama kajakkireissu oli ainoa "tekeminen" Noosassa. Vaikka kaupungissa oli viivytty pari paivaa, ei joulun takia siella voinut tehda oikein mitaan paitsi kayda illalla klubilla. Siina se sitten oli: syy, miksi oltiin koko kaupungissa. Univelkojen ja vasymyksen painamana asian pysty kuitenkin ottamaan huumorilla ja niinpa katetuista veneista ja lautoista meita saalin ja ihmetyksen sekaisin ilmein katselevat turistit nakivat kaksi cowboy-hattuihin sonnustautunutta kaveria melomassa HYMYSSA SUIN ellei valilla ihan repeillen. Oli oikeesti ihan hauskaa ja evasleivat syotiin sitten lahtosatamassa lapimarkina. Hostellille paatettiin juosta ettei palelluta ja reitti meni tietenkin nain joulun jalkeen palveluitaan avaavan ja niin ollen todella kiireisen keskustan lapi. Kyllapa kerattiin katseita kun juostiin uimahousuissa/ilman paitaa. Sexy back, YEAH!
Noosalla jouduttiin heittamaan hyvastit Peterille, Chrisille ja Ianille, jotka suuntasivat kaikki lentokoneella Sydneyyn uudenvuoden viettoon. Tulimme itse tanne Surfers Paradiseen, jossa asutaan pitkasta aikaa oikein kivassa hostellissa. Paikka on Trekkers Backpackers Southportissa ja miljoo on vanha puinen omakotitalo uima-altaan kera. Henkilokuntakin on erikoisen ystavallista ja niinpa tuolla asuminen on todella kodikas kokemus.
Vuosi sitten anonyymissa Oulun lahiossa pakkasessa seisten julistin etta seuraava UV vietetaan sitten Australian lammossa. Jotain on saavutettu.
Antti
PS. FRASER-MATERIAALIA
20.12.06
Yleista halinaa.
Rantauduttuamme olemme hengailleet tassa 2000 tuhannen asukkaan, yhdesta kadusta koostuvassa kylapahasessa. Tama katukin sattuu koostumaan viela hosteilleista ja baareista niin taydellinen backpacker-helvetti on valmis, siis minun nakokulmastani. Idiootit britit kannaavat joka ilta aloittaen joskus viiden maissa ja ittekki pitaa ajoittain sortua samaan vain kestaakseen ymparilla olevaa halinaa. Yksi laivamme miehiston jasen Mike sattui kertomaan, etta han oli pari vuotta sitten asumassa samassa hostellissa kuin me ja sinne muutti britti joka vaan joi hostellissa viikon ja aloitti aina joskus kolmelta paivalta. Sitten Mike kysaisi tyypilta aikansa seurattuaan vieresta tata touhua, etta "why do you do this everynight, don't you wanna do something different, like go see something... like the islands?" "what fucking islands?" Ken tasta kay voi kaiken toivon heittaa.
Toki laivamme laksiaisbileissa itsekkin sortui tosiaan juomaan, vaikka pillit laitoinkin pussiin aika aikaisin ja suksin hostellille hoitamaan vasymystani. Antti, ruotsalainen Peter ja englantilainen _alykas_ James jatkoivat touhujaan noin viiteen asti aamulla. Jossain vaiheessa Peter oli myos alkanut valistamaan britteja ja ausseja elaman tosiasioista vahvalla ruotsalaisella aksentilla: "You know this rugby... you think its cool, but I think its a fucking joke" "they think they're something special, but they're just fucking morons." Samaa settia riitti myos kriketista, mutta kukaan ei vissiin oikeen tarttunut onkeen, koska aussit onnistuivat kahmimaan itselleen pokaalin tassa "herrasmieslajissa", tietysti viela englantilaisten nokan alta niin mikas sen hienompaa. Kuvitelkaa nyt oikeasti pelia joka kestaa sellaset 5 paivaa tai enemman ja silti voi paattya tasapeliin, ei hyvaa paivaa.
Eilen mina ja antti olimme poistumassa baarista ja tapasimme matkalla hyvin ulospainsuuntautuneen, puoliksi suomalaisen ja puoliksi ruotsalaisen Jennyn, joka oli asunut ikansa espanjassa ja pari vuotta jopa englannissa. Han puhui erittain hyvin 3 kielta ja hiukan jopa Suomeakin! No menimme hanen mukaansa hostellille, jossa hostellissa asuvat tyypit pelasivat hold'em-turnausta jossa pottina oli 12 dollaria-winner takes it all systeemilla. Tokihan hyokkasin heti poytaan ja ekassa pelissa jouduinkin tyytymaan toiseen sijaan kun itse sain kateeni JJ ja kaveri ei suostunut edes katsomaan korttejaan vaan puski flopin jalkeen silti perassani all-in. No justice in poker ja pyodassa oli flopin jalkeen jotain 3,4,6 ja kaikki viela eri maata, eika tama tyyppi ollut tosiaan vielakaan katsonut korttejaan vaan veti sokeasti sen all-inin. Sitte kaannetaan kortit niin kaverilla on 8 ja 2 tms. Pyotaan sitten tulee tietysti turnilla ja rivella 5 ja 7 niin koko vitun paska sortuu ku korttitalo ja havian turnauksen. Otin sen toki tietysti heti takaisin seuraavan turnauksen alussa ku kolme kaveria meni flopissa all-in ja tietysti edellisen turnauksen voittajalla on kadessaan AA, itsellani taas 8 ja K ja kolmannella osapuolella K ja 4, poydassa on K,3,6. Tasta kaikesta huolimatta karman laki paattaa ruoskia edellisen turnauksen voittajaa aika pahasti ja poytaan tulee yksi kuningas lisaa ja rivella viela se kasikin. Voitin sitte loppujen lopuksi koko paskan kun poydassa oli lopussa jaljella vain mina ja antti. Loistava ilta ja jain voitolle 8 dollaria. Illalla katsoimme dokumenttia ekstaasista, mutta se oli tehty niin loistavasti, etta tuntui kuin olisimme katsoneet mainosta ekstaasista, koska dokumentti koostui about ainoastaan kayttajien kokemuksesta ja he puhuivat kaytannossa pelkkaa hyvaa kyseisesta aineesta. Milloinhan tallainen huumeiden piilomainonta alkaa ottaa jalansijaa Suomessa?
Tama paiva sittan pitaa viela tappaa aikaa taalla, varmaa hengaillaan tuolla varsin viihtyisalla laguunilla, eli suurella uima-altaalla joka on pystytetty tuohon rantaan. Eihan sita tieda vaikka Heikin mieliksi saataisiin niita tyttojakin stalkattua ilman suurempia vammoja.
-Timo
PS. Kattokaapa vaha vanhempi video, joka saatiin/saadaan viimein nettiin. Vaikka video onkin whitsundays-kansiossa, on se kuvattu itse asiassa Townsvillessa, eraassa anonyymissa hostellissa. Kuvamateriaali paljastaa australialaista suunnittelua melko huvittavalla tavalla.
Toki laivamme laksiaisbileissa itsekkin sortui tosiaan juomaan, vaikka pillit laitoinkin pussiin aika aikaisin ja suksin hostellille hoitamaan vasymystani. Antti, ruotsalainen Peter ja englantilainen _alykas_ James jatkoivat touhujaan noin viiteen asti aamulla. Jossain vaiheessa Peter oli myos alkanut valistamaan britteja ja ausseja elaman tosiasioista vahvalla ruotsalaisella aksentilla: "You know this rugby... you think its cool, but I think its a fucking joke" "they think they're something special, but they're just fucking morons." Samaa settia riitti myos kriketista, mutta kukaan ei vissiin oikeen tarttunut onkeen, koska aussit onnistuivat kahmimaan itselleen pokaalin tassa "herrasmieslajissa", tietysti viela englantilaisten nokan alta niin mikas sen hienompaa. Kuvitelkaa nyt oikeasti pelia joka kestaa sellaset 5 paivaa tai enemman ja silti voi paattya tasapeliin, ei hyvaa paivaa.
Eilen mina ja antti olimme poistumassa baarista ja tapasimme matkalla hyvin ulospainsuuntautuneen, puoliksi suomalaisen ja puoliksi ruotsalaisen Jennyn, joka oli asunut ikansa espanjassa ja pari vuotta jopa englannissa. Han puhui erittain hyvin 3 kielta ja hiukan jopa Suomeakin! No menimme hanen mukaansa hostellille, jossa hostellissa asuvat tyypit pelasivat hold'em-turnausta jossa pottina oli 12 dollaria-winner takes it all systeemilla. Tokihan hyokkasin heti poytaan ja ekassa pelissa jouduinkin tyytymaan toiseen sijaan kun itse sain kateeni JJ ja kaveri ei suostunut edes katsomaan korttejaan vaan puski flopin jalkeen silti perassani all-in. No justice in poker ja pyodassa oli flopin jalkeen jotain 3,4,6 ja kaikki viela eri maata, eika tama tyyppi ollut tosiaan vielakaan katsonut korttejaan vaan veti sokeasti sen all-inin. Sitte kaannetaan kortit niin kaverilla on 8 ja 2 tms. Pyotaan sitten tulee tietysti turnilla ja rivella 5 ja 7 niin koko vitun paska sortuu ku korttitalo ja havian turnauksen. Otin sen toki tietysti heti takaisin seuraavan turnauksen alussa ku kolme kaveria meni flopissa all-in ja tietysti edellisen turnauksen voittajalla on kadessaan AA, itsellani taas 8 ja K ja kolmannella osapuolella K ja 4, poydassa on K,3,6. Tasta kaikesta huolimatta karman laki paattaa ruoskia edellisen turnauksen voittajaa aika pahasti ja poytaan tulee yksi kuningas lisaa ja rivella viela se kasikin. Voitin sitte loppujen lopuksi koko paskan kun poydassa oli lopussa jaljella vain mina ja antti. Loistava ilta ja jain voitolle 8 dollaria. Illalla katsoimme dokumenttia ekstaasista, mutta se oli tehty niin loistavasti, etta tuntui kuin olisimme katsoneet mainosta ekstaasista, koska dokumentti koostui about ainoastaan kayttajien kokemuksesta ja he puhuivat kaytannossa pelkkaa hyvaa kyseisesta aineesta. Milloinhan tallainen huumeiden piilomainonta alkaa ottaa jalansijaa Suomessa?
Tama paiva sittan pitaa viela tappaa aikaa taalla, varmaa hengaillaan tuolla varsin viihtyisalla laguunilla, eli suurella uima-altaalla joka on pystytetty tuohon rantaan. Eihan sita tieda vaikka Heikin mieliksi saataisiin niita tyttojakin stalkattua ilman suurempia vammoja.
-Timo
PS. Kattokaapa vaha vanhempi video, joka saatiin/saadaan viimein nettiin. Vaikka video onkin whitsundays-kansiossa, on se kuvattu itse asiassa Townsvillessa, eraassa anonyymissa hostellissa. Kuvamateriaali paljastaa australialaista suunnittelua melko huvittavalla tavalla.
18.12.06
A pack of scurvy seadogs
Yarr! Kolme paivaa purjehtimista takana ja olo on aika naatti. Hupia kylla riitti koko rahan edesta, sen verta hyvat ilmat sattu kuten kuvista nakyy. Meidan 25-metrinen MAXI-yacht 'Spank Me' kantoi 28 matkustajaa ja neljaa merikarhua, mutta eipa tuolla silti turhan ahtaalta tuntunu, joskaan tama laiva ei ollut suunniteltu lomailukayttoon, vaan kilpapurjehtimiseen. Mukavuustaso kannen alla ei ollut siis ihan viiden tahden luokkaa, mutta mitapa tuosta, eihan siella ruumassa muuta tehty kuin nukuttu. Kokkikin taipui melko hyviin suorituksiin ottaen huomioon keittokomeron rajallisen tilan. Aika paljon oli vanhempaa sakkia ja pariskuntia matkassa, mutta mukavasti tultiin kaikkien kanssa toimeen, mita nyt tavattiin ehka maailman aneemisimmat ruottalaistytot.
Eka paivana lahinna tsillailtiin ja nautittiin maisemista, mutta lauantaina kaytiin sitten kattelemassa Whitsunday Islandin maailmankuulua whitehaven beachia. Paikan paalla oli pikkusen hienoa hiekkaa, se kun markana tuntui ihan nuoskalumelta. Valkosta oli viela varikin, tietenkin! Meri vaikkyi turkoosina ja bongattiinpa sielta veden alta vahan rauskujakin. Iltapaiva meni sitten sukellellen ja snorklaillen eraassa poukamassa. Otuspuolelta tavattiin kilppari ja jotain fisuja. Valitettavasti meilla ei ollu kameraa veden alla mukana, eli lukijat jaavat nyt paitsi kaikista niista elokuvamaisista maisemista mita siella alhaalla tavattiin. Nakyvyys oli paljon, paljon parempi kuin silloin paskakelilla Cairnsin edustalla vaikkakin uutuuden viehatys hommasta puuttui. Siisteimpia paikkoja olivat korallien valiin muodostuneet kanjonit ja luolat! Ei sita vedenalaista maailmaa kylla osaa kuvailla eika videot tai kuvatkaan sita kokemusta tarpeeksi hyvin konkretisois. Se on ite mentava!
Sunnuntaina mentiin sitten valliriutalla sukeltamaan ja otuspuolella tavattiin yks iso kormykala ja batfisheja. Ahnaasti tulivat ruokaa kinuamaan laivan viereen ja siita niita oli helppo bongailla. Tuli tehtya toinenkin sukellus alkuperaisista suunnitelmista poiketen, oli sen verta kovat mainospuheet sukellusten vetajalla eika tuo turhia valehdellut. Uskomaton paikka taas ja nakyvyys varmaan 15 metria. Saatiin sitapaitsi sukeltaa suht kauan 50 taalarilla, eli n. 40min.
Sukeltelun lisaksi tuli sitten loikoiltua kannella ja lueskeltua kirjaa valilla viinta siemaillen. Svenskatalandebattrefolk-meininkiahan se oli viela kun yritin omia ruotsintaitojani hioa Chrisin, Peterin, Jennyn ja Rebecan kanssa. Jag trivs pa great barrier reef!!
Olo on naatti eika tassa osaa oikein kirjailla muutakuin tammosta lokikirjamaista selostusta tapahtumista.
Tais jaada joulukortit lahettamatta.. Ehka UV-toivotukset tai viimeistaan Klara Vappenit saadaan viimein postiin.
Tana iltana otetaan pari tuoppia tuon laivaporukan kera ja perjantaina pitaakin olla jo Hervey Bayssa ja lahta laheiselle Fraser Islandille (maailman suurin hiekkasaari) monkimaan.
A
Eka paivana lahinna tsillailtiin ja nautittiin maisemista, mutta lauantaina kaytiin sitten kattelemassa Whitsunday Islandin maailmankuulua whitehaven beachia. Paikan paalla oli pikkusen hienoa hiekkaa, se kun markana tuntui ihan nuoskalumelta. Valkosta oli viela varikin, tietenkin! Meri vaikkyi turkoosina ja bongattiinpa sielta veden alta vahan rauskujakin. Iltapaiva meni sitten sukellellen ja snorklaillen eraassa poukamassa. Otuspuolelta tavattiin kilppari ja jotain fisuja. Valitettavasti meilla ei ollu kameraa veden alla mukana, eli lukijat jaavat nyt paitsi kaikista niista elokuvamaisista maisemista mita siella alhaalla tavattiin. Nakyvyys oli paljon, paljon parempi kuin silloin paskakelilla Cairnsin edustalla vaikkakin uutuuden viehatys hommasta puuttui. Siisteimpia paikkoja olivat korallien valiin muodostuneet kanjonit ja luolat! Ei sita vedenalaista maailmaa kylla osaa kuvailla eika videot tai kuvatkaan sita kokemusta tarpeeksi hyvin konkretisois. Se on ite mentava!
Sunnuntaina mentiin sitten valliriutalla sukeltamaan ja otuspuolella tavattiin yks iso kormykala ja batfisheja. Ahnaasti tulivat ruokaa kinuamaan laivan viereen ja siita niita oli helppo bongailla. Tuli tehtya toinenkin sukellus alkuperaisista suunnitelmista poiketen, oli sen verta kovat mainospuheet sukellusten vetajalla eika tuo turhia valehdellut. Uskomaton paikka taas ja nakyvyys varmaan 15 metria. Saatiin sitapaitsi sukeltaa suht kauan 50 taalarilla, eli n. 40min.
Sukeltelun lisaksi tuli sitten loikoiltua kannella ja lueskeltua kirjaa valilla viinta siemaillen. Svenskatalandebattrefolk-meininkiahan se oli viela kun yritin omia ruotsintaitojani hioa Chrisin, Peterin, Jennyn ja Rebecan kanssa. Jag trivs pa great barrier reef!!
Olo on naatti eika tassa osaa oikein kirjailla muutakuin tammosta lokikirjamaista selostusta tapahtumista.
Tais jaada joulukortit lahettamatta.. Ehka UV-toivotukset tai viimeistaan Klara Vappenit saadaan viimein postiin.
Tana iltana otetaan pari tuoppia tuon laivaporukan kera ja perjantaina pitaakin olla jo Hervey Bayssa ja lahta laheiselle Fraser Islandille (maailman suurin hiekkasaari) monkimaan.
A
14.12.06
Sukellusta ja Australialaista "kulttuuria"
Antti ja mina tassa sellaiset 2 paivaa sitten tormasimme hirvittavaan tosiasiaan tyontaessamme ostoskarryja keskella yota lapi townsvillen katuja. Kun kolmassadas maritime museum ja anzac memorial park-kyltti komeili tien vieressa tajusimme, etta australiassa vallitsee keskiverron irlantilaisen backpackerin aivotoiminnan puutteeseen verrattavissa oleva massiivinen kulttuurityhjio, LUE: AUSTRALIASSA EI OLE KULTTUURIA. Kaikki on vaan hyvin sekavaa mossoa joka on ympatty yhteen kaikista maailman kolkista, ei se ole mitaan helvetin kulttuuria, etta varastetaan jokaisen muun maan ruokavaliot ja kiskaistaan ne rasvakeittimen lapi ja tarjoillaan a`la chips (myoskin rasvakeittimen lapi). Kulttuuri ei ole myoskaan sita, etta maan alkuperaisvaesto on a. kadulla vetamassa viinaa b. myy jotain helvetin digeridoota joka saatanan putiikissa ja hinnat vaihtelee maan ja taivaan valilla, mita nyt satutaan milloinkin keksimaan kun hinnoittelussa ei ole mitaan jarkea tai standardia olemassakaan. Samoista tuotteista voit maksaa halutessasi kolminkertaisenkin hinnan ja viela samalla kadulla, kunhan nyt jotain vaan latkastaan hintalappuun, jos sellaista edes jaksetaan laittaa tuotteisiin, NO WORRIES MATE. Voisinkin tiivistaan australialaisen kulttuurin aikalailla kahteen asiaan "NO WORRIES MATE"-lause jota kaytetaan hyvanpaivantoivotuksena ja myos silloin kun 70 kerroksinen talo sortuu kasaan orpolapset sisalla, rakennusvirheiden takia ku kaikki on niin vitun "laid back" = kaikki on niin saatanan laiskoja/typeria ettei mitaan saada aikaiseksi. Elavana esimerkkina siita, ettei aussit osaa suunnitella silmaluomiaan pitemmalle on magnetic island jossa on menossa noin 500 erilaista rakennusprojektia ja saari nayttaakin aika kovassa kehityksessa olevalta, WRONG. Saaren rakennustyot ovat seisseet paikallaan 2 vuotta ja ilmeisesti seisovatkin seuraavat 10 vuotta ku ei oo rahaa ja ketaan ei kiinnosta muuttaa kyseiseen mestaan jossa kaikki kaupankaynti pysahtyy 12-17 valilla ja jos nyt sattuu huvittamaan niin eihan niita aukioloaikoja tarvi muutenkaan noudattaa. Saattaahan sita lukea pitserian mainoksessa, etta ollaan yhdeksaan auki, mutta paskat siita, otetaan vaha laid backkia ja no worriesta ja isketaan lafka kiinni siina seitteman maissa. Toinen osa nahdakseni tata alkuperaista australialaista-kulttuuria on se, etta tungetaan punajuurta hampurilaisen valiin, tata suurta innovaatiota en ole viela muualla tavannut ja siita ausseille tulisikin myontaa jonkinlainen nobelinpalkinto, koska onhan se vaatinut 20 miljoonalta ihmiselta melkomoisia ponnistuksia laittaa yksi erilainen vihannes kahden sampylanpuolikkaan valiin. Kaikenlisaksi nama idi...australialaiset ovat onnistuneet sossimaan matkailunsa suurimmaksi osaksi Aasilaisten omistukseen, matkailun joka on mielestani ainoa huomattavasti paremmin toimiva asia Suomeen verrattuna, jos nyt saata ei lasketa. Itse kulttuurin tarjotessa kannailya irkkujen, brittien ja muiden alempien rotujen kanssa taidan tyytya katselemaan maisemia, koska niissa on se Australian taika, eika missaan helvetin BEST FISH AND CHIPS IN THE KNOWN UNIVERSE-paskalajassa. Noh, ehka tama oli hiukan jyrkka mielipide, mutta kukin voi halutessaan ottaa selvaa ja siihen asti kunnes niin teette voitte pitaa sanomisiani perusteltuina faktoina.
Asiasta kolmanteen, Cairnssissa paloi rahaa pinoittain ja ostimme ns. pakettikokemuksia. Tama ei ollut ollenkaan huono asia ja koskenlasku osottautui erittain, erittain hauskaksi kokemukseksi. Erityisesti se oli sita silloin kuin kumivene heitti ihmiset ympari ja saimme pyoria liivit paalla pitkin koskea. Ennen kuin australiassa aiot tehda mitaan vaarallista voit olla varma, etta saat eteesi sopimuksen jossa matkanjarjestaja ja kaikki vastaavat vastuuhenkilot vapautetaan vastuusta. Eli jos nyt sattuu niin kusisesti, etta virtaus vetaa sinut kiven alle ja kuolet, niin voi voi ja hommat jatkuu niinkuin mitaan ei olisi tapahtunut. Ilmeisesti kyseinen koski oli lunastanut 5 ihmishenkea viimeisen 8 vuoden aikana, sinaansa ei mikaan kammottava maara kun ilmeisesti joka paiva satakunta turistia sen lapi pommittaa. Loistava kokemus siita huolimatta, valitettavasti kuvia emme voineet ottaa, koska kameramme ei pida vedesta ja videomateriaali mita olisimme voineet ostaa reissustamme oli aikamoista rahastuspainotteista sontaa. Sanottakoon, etta oli niin hauskaa, etta teidan mielikuvitus tuskin siihen riittaa niin alkaa edes yrittako.
Seuraavana paivana olikin vuorossa paivaretki suurelle koralliriutalle, jossa aioimme sukeltaa, niin SUKELTAA. Sukeltamisen virallinen maaritelma taitaa olla jossain vedenalaisen orgasmin tienoilla, eli toisinsanen sukeltaminen on ihan helvetin mahtavaa puuhaa. Talla kertaa vuokrasimme myos vedenalaisen kameran ja kuvamateriaalia on tulossa jossain vaiheessa elamaa, sitten kun cd:seen paasemme kasiksi. Veden alla on todellakin ihan toisenlainen maailma ja saimme nahda jotain sellaista mita yleensa nakee vain luontodokumenteissa televisiossa, parvittain sateenkaarenvarisia kaloja, valtavan kokoisia simpukoita (tms), mielettomat maarat varikkaita koralleja ja jopa suuren kilpikonnan, joka surukseni pakeni kun yritin pummata kyytia. Kokemuksena todellakin unohtumaton ja vaitan kylla, etta paras tahan asti. Sukelluskurssin suorittaminen alkoi polttelemaan kummasti, mutta aika on rajallinen, budjetti on rajallinen ja ennenkaikkea Suomen sukellusmahdollisuudet ovat aika rajalliset. Aika nayttaa ja mista sita tietaa vaikka paatyisi sukeltelemaan jatkossakin. Tokihan tamakin huvi tuli silla kustannuksella, etta jarjestaja vapautettiin vastuusta, eli jos se keihasrausku sattuu nyt siihen sydameen iskemaan niin se on voi voi ja hyvalla tuurilla ruumis tuodaan pintaan kun varusteet tarvitaan takaisin. Valitettavasti merenkaynti oli aika voimakasta mennessa ja osa porukasta joutui tyhjentamaan vatsalaukkuaan jossain vaiheessa, itsellani matka sujui ongelmitta, mita nyt vaatteet kastuivat kun aaltojen parskeet valilla pyyhkivat ylakannen reunojen yli.
Sitten jatimme Cairnssin taakse ja kasan hyvia tyyppeja myos, mukavahan oisi tietaa mita heille tapahtuu jatkossa, mutta kokemus on opettanut, etta backpackerit ovat yleensa kertakayttoystavia ja vaikka mailiosotteet vaihdetaankin niin molemmat tietavat, ettei niille todennakoisesti mitaan kayttoa jatkossa ole. Toki muutamia poikkeuksiakin sattuu silloin talloin ja se on aina positiivista. Townsvillessa vietimme yon, siella ei mitaan ihmeellista, mita nyt yhden suomalaisen kanssa ehdimme jotain jutustella ja sitte seuraavana aamuna hyppasimme lauttaa magnetic islandille, antti saa kirjottaa tasta upeasta pyorailykokemuksesta jotain jos niikseen tulee.
Kun yksi meista lopettaa / niin toinen alottaa. Jeba. Magneettisaari oli todella mukavaa vaihtelua Cairnsin superkaupallisen turistimyllakan jalkeen. Yovyimme pari yota hostellissa, jota aluksi vahan kammoksuttiin siihen sisaltyneen baarin takia. Yleensahan nama baari-hostelli -hybridit vetavat kanniaalioita puoleensa kuin mehilaispesa mesikammenia. Tama mesta oli kuitenkin ihan leppoinen, vaikkakin 24/7 jatkuva MTV:n looppaus on aika mautonta. Hostellialueella oli uima-allas, riippukeinuja ja majoitus oli pikkuisussa bungalow-tyyppisissa mokeissa. Alueelle oli saatu hyvin semmoista paratiisisaaren tuntua, jota voitte tsiigailla tarkemmin kuvista ja videoista. Saarella ei monien backpackereiden mielesta ollut paljon nahtavaa, olihan se sen verta pieni, mutta kylla siella pari paivaa itseaan hyvin viihdytti. Ja hermolomapaikkana toimisi varmasti taydellisesti, sen verta pienimuotoista tuo turismibisnes tuolla viela on ja paikallisiakin asuu vain pari hassua tuhatta. Saaren ymparilla on paljon hylkyja ja koralliriuttaa, jossa voisi sukellella tai snorklata, tosin sitahan me ei tietenkaan tajuttu tehda vaan tyydyttiin iloitsemaan Lonely Planetin neuvoin pyorailysta.
LP nimittain kertoo, etta saari on ideaali pyorailylle. PASKANMARJAT SANON MINA. Kuka hullu haluaa lomallaan pyorailla 14% ylamakeen kun aurinko porottaa suoraan zeniitista? Kuka hullu haluaa kuluttaa jonkin matkan taittamiseen PALJON aikaa, kun aussitytot huristelevat bikinit paalla ohi SKOOTTERIN SELASSA ja kayttavat tahan samaan matkaan vain VAHAN aikaa. Vuoristotie ei ole kuin sikari, eli matka josta pitaa nauttia paamaarasta valittamatta. Ei, ei, ei. Tarkoitus oli paasta nopeasti rannoille uimaan ja snorklaamaan (johon vaadittavien tarvikkeiden vuokraaminen tassa pyorailyn euforiassa unohtui), mutta ei. Aikaa kului ylamakia vintatessa ja vihdoin rannalle saavuttaessa juomavesi loppui. Fiilis oli vahan kuin Afrikan aavikoille haaksirikkoutuneilla piloteilla tehdessamme tylyn paatoksen matkan jatkamisesta saman tien. Oli toimittava viela kun oli taistelukuntoinen, eika odotella nestevajauksen hiipivan kehoon. Siita sitten saaren toiselle puolen Horseshoe bayhin, jossa aika kuluikin akkuja lataillessa eli juodessa kolajuomaa, uiden ja perinteista paskamattofishandchipsia syoden. Alkaa tulla korvista ulos tuo kusiini ja valinnanvaraakaan ei ollut, kun paikalliset ravintelit eivat lounasaikaan tarjonneet juuri mitaan. Saarella on nakojaan sammoinen kaytanto, etta ravintoloita pidetaan auki erittain harvoin ja silloin kun pidetaan, laitetaan kokki kotia ja pyoritellaan kasia ja todetaan ettei osata tehda muuta kuin vahan sandwichia ja fish'n'chipsia.
Illalla paatettiin lahtea pitsalle. Kas, pitseria kiinni vaikka kello on vasta puoli yhdeksan. Mainosten mukaan lafkan piti olla auki ysiin asti. Joopa joo, koko korttelin palvelut suljettu. Eteenpain, sanoi mummo lumessa. Jatkettiin seuraavaan lahioon ja loydettiin yksi avoin paikka - ranskalainen 'fine dining' -ravintola. Pitsan vaantaminen vaihtui sitten kolmen ruokalajin paivalliseksi valkkarin kera. Pastiksella karistetyt katkaravut tarjoiltiin mielenkiintoisesti aussityyliin salaatissa, jossa oli mm. porkkanaraastetta ja punasipulia (lue: hyi). Pettymykseksi valkosipulipatonki oli kaupan versiota, kokki oli ilmeisesti nakannut sen vain uuniin. Paaruokana mulla oli lohta pottumuusilla, nam. Timollekin maistui ankanrinta ja jalkkari -creme bruleet ja jaatelohassakat nautitttiin suurella nautinnolla. Miljonaarityyliin kotimatka taitettiin polkupyorilla!
Tanaan saavuttiin Airlie Beachille. Pieni kaupunki, joka nayttaa elavan turismista. Eika ihme, kun merella vaijyy 17 paratiisisaarta ja lisaksi suuri valliriutta. Huomenna lahdetaan Lasse Laivakoiraksi Lasse Laivakoiran paikalle eli hypataan purjelaivan kyytiin. Mukaan on tulossa ainakin ruottalaiset Chris ja Peter, eli odotukset on korkealla kun saadaan vahan tata jaloa svennomaanirotua matkaan. Irlantilaista rupusakkia pitaa olla kuitenkin valmis vetamaan kolin ali ja nelistaan se onnistuu aina paremmin kuin kaksin. Saksalaista kalatysta ei ole vahaan aikaan kuulunut vaan taalla on lahinna vallinnut skandinaavisten kielten ylivalta. Suomalaisa ja ruottalaisia. Jeah! Kauniita ja rehellisia ihmisia! Jeah! Laivaraporttia tulee kunhan maihin saavutaan.
I pirate I was meant to be
trim the sails and roam the sea!
Timo ja Antti
Asiasta kolmanteen, Cairnssissa paloi rahaa pinoittain ja ostimme ns. pakettikokemuksia. Tama ei ollut ollenkaan huono asia ja koskenlasku osottautui erittain, erittain hauskaksi kokemukseksi. Erityisesti se oli sita silloin kuin kumivene heitti ihmiset ympari ja saimme pyoria liivit paalla pitkin koskea. Ennen kuin australiassa aiot tehda mitaan vaarallista voit olla varma, etta saat eteesi sopimuksen jossa matkanjarjestaja ja kaikki vastaavat vastuuhenkilot vapautetaan vastuusta. Eli jos nyt sattuu niin kusisesti, etta virtaus vetaa sinut kiven alle ja kuolet, niin voi voi ja hommat jatkuu niinkuin mitaan ei olisi tapahtunut. Ilmeisesti kyseinen koski oli lunastanut 5 ihmishenkea viimeisen 8 vuoden aikana, sinaansa ei mikaan kammottava maara kun ilmeisesti joka paiva satakunta turistia sen lapi pommittaa. Loistava kokemus siita huolimatta, valitettavasti kuvia emme voineet ottaa, koska kameramme ei pida vedesta ja videomateriaali mita olisimme voineet ostaa reissustamme oli aikamoista rahastuspainotteista sontaa. Sanottakoon, etta oli niin hauskaa, etta teidan mielikuvitus tuskin siihen riittaa niin alkaa edes yrittako.
Seuraavana paivana olikin vuorossa paivaretki suurelle koralliriutalle, jossa aioimme sukeltaa, niin SUKELTAA. Sukeltamisen virallinen maaritelma taitaa olla jossain vedenalaisen orgasmin tienoilla, eli toisinsanen sukeltaminen on ihan helvetin mahtavaa puuhaa. Talla kertaa vuokrasimme myos vedenalaisen kameran ja kuvamateriaalia on tulossa jossain vaiheessa elamaa, sitten kun cd:seen paasemme kasiksi. Veden alla on todellakin ihan toisenlainen maailma ja saimme nahda jotain sellaista mita yleensa nakee vain luontodokumenteissa televisiossa, parvittain sateenkaarenvarisia kaloja, valtavan kokoisia simpukoita (tms), mielettomat maarat varikkaita koralleja ja jopa suuren kilpikonnan, joka surukseni pakeni kun yritin pummata kyytia. Kokemuksena todellakin unohtumaton ja vaitan kylla, etta paras tahan asti. Sukelluskurssin suorittaminen alkoi polttelemaan kummasti, mutta aika on rajallinen, budjetti on rajallinen ja ennenkaikkea Suomen sukellusmahdollisuudet ovat aika rajalliset. Aika nayttaa ja mista sita tietaa vaikka paatyisi sukeltelemaan jatkossakin. Tokihan tamakin huvi tuli silla kustannuksella, etta jarjestaja vapautettiin vastuusta, eli jos se keihasrausku sattuu nyt siihen sydameen iskemaan niin se on voi voi ja hyvalla tuurilla ruumis tuodaan pintaan kun varusteet tarvitaan takaisin. Valitettavasti merenkaynti oli aika voimakasta mennessa ja osa porukasta joutui tyhjentamaan vatsalaukkuaan jossain vaiheessa, itsellani matka sujui ongelmitta, mita nyt vaatteet kastuivat kun aaltojen parskeet valilla pyyhkivat ylakannen reunojen yli.
Sitten jatimme Cairnssin taakse ja kasan hyvia tyyppeja myos, mukavahan oisi tietaa mita heille tapahtuu jatkossa, mutta kokemus on opettanut, etta backpackerit ovat yleensa kertakayttoystavia ja vaikka mailiosotteet vaihdetaankin niin molemmat tietavat, ettei niille todennakoisesti mitaan kayttoa jatkossa ole. Toki muutamia poikkeuksiakin sattuu silloin talloin ja se on aina positiivista. Townsvillessa vietimme yon, siella ei mitaan ihmeellista, mita nyt yhden suomalaisen kanssa ehdimme jotain jutustella ja sitte seuraavana aamuna hyppasimme lauttaa magnetic islandille, antti saa kirjottaa tasta upeasta pyorailykokemuksesta jotain jos niikseen tulee.
Kun yksi meista lopettaa / niin toinen alottaa. Jeba. Magneettisaari oli todella mukavaa vaihtelua Cairnsin superkaupallisen turistimyllakan jalkeen. Yovyimme pari yota hostellissa, jota aluksi vahan kammoksuttiin siihen sisaltyneen baarin takia. Yleensahan nama baari-hostelli -hybridit vetavat kanniaalioita puoleensa kuin mehilaispesa mesikammenia. Tama mesta oli kuitenkin ihan leppoinen, vaikkakin 24/7 jatkuva MTV:n looppaus on aika mautonta. Hostellialueella oli uima-allas, riippukeinuja ja majoitus oli pikkuisussa bungalow-tyyppisissa mokeissa. Alueelle oli saatu hyvin semmoista paratiisisaaren tuntua, jota voitte tsiigailla tarkemmin kuvista ja videoista. Saarella ei monien backpackereiden mielesta ollut paljon nahtavaa, olihan se sen verta pieni, mutta kylla siella pari paivaa itseaan hyvin viihdytti. Ja hermolomapaikkana toimisi varmasti taydellisesti, sen verta pienimuotoista tuo turismibisnes tuolla viela on ja paikallisiakin asuu vain pari hassua tuhatta. Saaren ymparilla on paljon hylkyja ja koralliriuttaa, jossa voisi sukellella tai snorklata, tosin sitahan me ei tietenkaan tajuttu tehda vaan tyydyttiin iloitsemaan Lonely Planetin neuvoin pyorailysta.
LP nimittain kertoo, etta saari on ideaali pyorailylle. PASKANMARJAT SANON MINA. Kuka hullu haluaa lomallaan pyorailla 14% ylamakeen kun aurinko porottaa suoraan zeniitista? Kuka hullu haluaa kuluttaa jonkin matkan taittamiseen PALJON aikaa, kun aussitytot huristelevat bikinit paalla ohi SKOOTTERIN SELASSA ja kayttavat tahan samaan matkaan vain VAHAN aikaa. Vuoristotie ei ole kuin sikari, eli matka josta pitaa nauttia paamaarasta valittamatta. Ei, ei, ei. Tarkoitus oli paasta nopeasti rannoille uimaan ja snorklaamaan (johon vaadittavien tarvikkeiden vuokraaminen tassa pyorailyn euforiassa unohtui), mutta ei. Aikaa kului ylamakia vintatessa ja vihdoin rannalle saavuttaessa juomavesi loppui. Fiilis oli vahan kuin Afrikan aavikoille haaksirikkoutuneilla piloteilla tehdessamme tylyn paatoksen matkan jatkamisesta saman tien. Oli toimittava viela kun oli taistelukuntoinen, eika odotella nestevajauksen hiipivan kehoon. Siita sitten saaren toiselle puolen Horseshoe bayhin, jossa aika kuluikin akkuja lataillessa eli juodessa kolajuomaa, uiden ja perinteista paskamattofishandchipsia syoden. Alkaa tulla korvista ulos tuo kusiini ja valinnanvaraakaan ei ollut, kun paikalliset ravintelit eivat lounasaikaan tarjonneet juuri mitaan. Saarella on nakojaan sammoinen kaytanto, etta ravintoloita pidetaan auki erittain harvoin ja silloin kun pidetaan, laitetaan kokki kotia ja pyoritellaan kasia ja todetaan ettei osata tehda muuta kuin vahan sandwichia ja fish'n'chipsia.
Illalla paatettiin lahtea pitsalle. Kas, pitseria kiinni vaikka kello on vasta puoli yhdeksan. Mainosten mukaan lafkan piti olla auki ysiin asti. Joopa joo, koko korttelin palvelut suljettu. Eteenpain, sanoi mummo lumessa. Jatkettiin seuraavaan lahioon ja loydettiin yksi avoin paikka - ranskalainen 'fine dining' -ravintola. Pitsan vaantaminen vaihtui sitten kolmen ruokalajin paivalliseksi valkkarin kera. Pastiksella karistetyt katkaravut tarjoiltiin mielenkiintoisesti aussityyliin salaatissa, jossa oli mm. porkkanaraastetta ja punasipulia (lue: hyi). Pettymykseksi valkosipulipatonki oli kaupan versiota, kokki oli ilmeisesti nakannut sen vain uuniin. Paaruokana mulla oli lohta pottumuusilla, nam. Timollekin maistui ankanrinta ja jalkkari -creme bruleet ja jaatelohassakat nautitttiin suurella nautinnolla. Miljonaarityyliin kotimatka taitettiin polkupyorilla!
Tanaan saavuttiin Airlie Beachille. Pieni kaupunki, joka nayttaa elavan turismista. Eika ihme, kun merella vaijyy 17 paratiisisaarta ja lisaksi suuri valliriutta. Huomenna lahdetaan Lasse Laivakoiraksi Lasse Laivakoiran paikalle eli hypataan purjelaivan kyytiin. Mukaan on tulossa ainakin ruottalaiset Chris ja Peter, eli odotukset on korkealla kun saadaan vahan tata jaloa svennomaanirotua matkaan. Irlantilaista rupusakkia pitaa olla kuitenkin valmis vetamaan kolin ali ja nelistaan se onnistuu aina paremmin kuin kaksin. Saksalaista kalatysta ei ole vahaan aikaan kuulunut vaan taalla on lahinna vallinnut skandinaavisten kielten ylivalta. Suomalaisa ja ruottalaisia. Jeah! Kauniita ja rehellisia ihmisia! Jeah! Laivaraporttia tulee kunhan maihin saavutaan.
I pirate I was meant to be
trim the sails and roam the sea!
Timo ja Antti
8.12.06
Cape tribulation & tablelands.
Kun tanne Cairnssiin kerta saavuttiin niin pakkohan sita on ottaa irti jotain naista sademetsista ja vuorista jotka tata aluetta ymparoi. Maanantaiaamuna siis vuokrattiin auto ja lahdettiin posottamaan kohti Cape tribulationia. Auton vuokrauksesta sen verran, etta tama firma jolta se kiireessa jouduttiin ottamaan olikin huomattavasti enemman perseesta kuin no birds Sydneyssa, puhelimessa sanottiin, etta hinta on 104 dollaria kahdelta paivalta, mutta loppujen lopuksi jouduttiin maksamaan 148 dollaria kaikkine helvetin ikalisineen ja sen sellaisineen. Saa nyt nahda viela velottaako ne lisahintaa luottokortilta jalkeenpain, sen verran persepepe-mestalta kyseinen vuokraamo vaikutti. No vitutuksesta huolimatta tosiaan lahdettiin sinne ja ja kyllahan paikka oli nakemisen arvoinen, vetta tosin tuli aika runsaasti valista, mutta sademetsassahan ei nyt jarjenmukaan muuta voi edes odottaa. Tiet oli taas omaa luokkaansa, niinku ois s-kirjainta pitkin ajellut menemaan ja korkeuserotkin olivat aika huimaavat. Turhaapa sita kuiteskaan enempia latisee, kattokaa naita kuvia mita me sielta aikaan saatiin.
Keskiviikkona mukaamme sitten saatiin kolme muutakin suomalaista: Janne, Elisa ja Anni, joiden kanssa edellisiltana hengailtiin ja sovittiin, etta jos ne haluais tulla mukaan jakamaan vuokrataakkaa ja nauttimaan maisemista. Viidestaan sitten suunnattiin kohti tablelandsia ja jalleen kerran sade antoi oman osansa reissuun, itseasiassa se ei latistanut tunnelmaa yhtaan vaan pikemminkin lisasi sita. Nousimme talla pikkusella Hyndain-paskalla vaivalloisesti ylos vuoristotieta ihan pilvien tasalle, jossa alkoi nakyvyys olemaan suhteellisen heikkoa, kuten kuvista voitte ehka paatella. Reissun kohokohta oli viimeinen kohde Barron gorge, johon olimme hiukan kahden vaiheella, etta kannattaako sinne menna vai ei, koska itse kuskina ainakin aloin olla suhteellisen vasynyt n. 300 kilometrin jalkeen. Maisemat olivat siella ihan henkeasalpaavat ja en tieda miten se sitten valittyy sinne kotopuoleen kuvista, mutta paikanpaalla se oli kylla unohtumaton kokemus. Toki matkalla kaytiin pyorimassa hiukan metsassakin ja muutamilla vesiputouksilla. Lonely planetista loytyi myos maininta paikallisesta juusto-tehtaasta jossa pistaydyimme vetaisemassa naamaan smoothiet, kahvit ja tietysti juustokakut. Mutta niin, maisemareissuja on turha alkaa pukemaan sanoiksi joten tarkempaa infoa taalta.
Tassa lopussa on viela yleiskuvaa Cairnssista ja ihmisista siella, huoneeseemme tanaan muutti myos kuuromykka-kanadalainen David jonka kanssa nautimme olutta kaupungilla. Pakko antaa rispektit kaverille, koska en tieda olisiko itsella palleja lahta valloittamaan maailmaa lehtion ja kynan kanssa, viittomakieli kun ei ole ehka mikaan valtavaeston harjoittama kommunikaatiomuoto. Cairnssissa on muutenkin ollut omasta mielestani ehka positiivisimmat kokemukset ihmisista, suomalaiset olivat hyvaa matkaseuraa ja hostellissakaan ei taida olla ainuttakaan irkkua pilaamassa paivaa. Amerikkalaisen 32-vuotiaan ohjelmoijan Joshuan kanssa olemme ehka paaasiallisesti viettaneet aikaa ja vaihtaneet mielipiteita lahes kaikesta Bushin politiikan ja huonekalupornon valilla. Kaveri tyoskentelee Nasalle ja tekee etana milloin mitakin, kateva ammatti niille jotka haluavat matkustella. Mutta eipa tassa taida muuta mainitsemisen arvoista olla, kuvat valuvat hitaasti, mutta varmasti nettiin. Joulutunnelma on vaha hakusessa ku iso muovikuusi keskella palmuja ei vaan luo kauheasti uskottavuutta, mutta kaippa sita on sen kanssa sitten elettava.
-Timo
Keskiviikkona mukaamme sitten saatiin kolme muutakin suomalaista: Janne, Elisa ja Anni, joiden kanssa edellisiltana hengailtiin ja sovittiin, etta jos ne haluais tulla mukaan jakamaan vuokrataakkaa ja nauttimaan maisemista. Viidestaan sitten suunnattiin kohti tablelandsia ja jalleen kerran sade antoi oman osansa reissuun, itseasiassa se ei latistanut tunnelmaa yhtaan vaan pikemminkin lisasi sita. Nousimme talla pikkusella Hyndain-paskalla vaivalloisesti ylos vuoristotieta ihan pilvien tasalle, jossa alkoi nakyvyys olemaan suhteellisen heikkoa, kuten kuvista voitte ehka paatella. Reissun kohokohta oli viimeinen kohde Barron gorge, johon olimme hiukan kahden vaiheella, etta kannattaako sinne menna vai ei, koska itse kuskina ainakin aloin olla suhteellisen vasynyt n. 300 kilometrin jalkeen. Maisemat olivat siella ihan henkeasalpaavat ja en tieda miten se sitten valittyy sinne kotopuoleen kuvista, mutta paikanpaalla se oli kylla unohtumaton kokemus. Toki matkalla kaytiin pyorimassa hiukan metsassakin ja muutamilla vesiputouksilla. Lonely planetista loytyi myos maininta paikallisesta juusto-tehtaasta jossa pistaydyimme vetaisemassa naamaan smoothiet, kahvit ja tietysti juustokakut. Mutta niin, maisemareissuja on turha alkaa pukemaan sanoiksi joten tarkempaa infoa taalta.
Tassa lopussa on viela yleiskuvaa Cairnssista ja ihmisista siella, huoneeseemme tanaan muutti myos kuuromykka-kanadalainen David jonka kanssa nautimme olutta kaupungilla. Pakko antaa rispektit kaverille, koska en tieda olisiko itsella palleja lahta valloittamaan maailmaa lehtion ja kynan kanssa, viittomakieli kun ei ole ehka mikaan valtavaeston harjoittama kommunikaatiomuoto. Cairnssissa on muutenkin ollut omasta mielestani ehka positiivisimmat kokemukset ihmisista, suomalaiset olivat hyvaa matkaseuraa ja hostellissakaan ei taida olla ainuttakaan irkkua pilaamassa paivaa. Amerikkalaisen 32-vuotiaan ohjelmoijan Joshuan kanssa olemme ehka paaasiallisesti viettaneet aikaa ja vaihtaneet mielipiteita lahes kaikesta Bushin politiikan ja huonekalupornon valilla. Kaveri tyoskentelee Nasalle ja tekee etana milloin mitakin, kateva ammatti niille jotka haluavat matkustella. Mutta eipa tassa taida muuta mainitsemisen arvoista olla, kuvat valuvat hitaasti, mutta varmasti nettiin. Joulutunnelma on vaha hakusessa ku iso muovikuusi keskella palmuja ei vaan luo kauheasti uskottavuutta, mutta kaippa sita on sen kanssa sitten elettava.
-Timo
6.12.06
Toivotuksia
Hyvaa itsenaisyyspaivaa sinne Suomeen. Niin ja isoveljellaki tais olla synttarit ja isanpaivaki tais vierahtaa jossain vaiheessa, eli onnittelut naista kaikista kaikille osapuolille, taalla ku ei oo ajantasalla oikeen mistaan. Joulutunnelmaki tuntuu vaha vieraalta ku joulupukki istuu jossain palmun nokassa, lamminta on 30 astetta ja ilmankosteus 80 prossaa. Jos unohdin onnitella joitain jotka ois sen ansainneet, niin onnea nyt. Eipa tassa muuta ---> sademetsaan.
-Timo
-Timo
4.12.06
Cairnsin sauna
Kolmeen kuukauteen ensimmainen saunominen tapahtui tanaan kun kommittiin lentokoneesta ulos Cairnsin kentalla. Kuumuus nyt oli lansinaapuriemme bastun tasoa, mutta kosteus kylla ihan riittavaa. Ollaanhan nyt sentaan tuhansia kilometreja Sydneyta pohjoisempana, trooppisella alueella.
Viikonloppu meni siis Surfers Paradisessa Annastinan ja Satun luona. Tytot tekivat toita melkoista tahtia, mutta ehtivat silti kunnioitettavasti nayttamaan meille paikkoja. Tai no lahinna baareja ja ravintoloita. Joulun aikaan sitten kuulemma muutakin.. Surfersi on aika napparan nakoinen paikka: Kun kaveltiin rantaan, oli aika elokuvamainen fiilis nahda vasemmalla ja oikealla biitsia silmankantamattomiin ja takana pilvenpiirtajia. Edessa laiskyi tietenkin Tyynen valtameren aallot, jotka ovat Mikonkariin verrattuna vakuuttava ilmio. Tony Montana ois voinu kruisailla vastaan bulevardia, sen verta tunsi olevansa muualla kuin Suomessa. Kuvia nyt ei tietenkaan tajuttu ottaa, mutta eipa noista rantakuvista ja -videoista kuitenkaan vality sita tunnelmaa mika paikan paalla vallitsee. Havaittiin myos, etta halpaa ja ihanaa huvia on kavella shortsit jalassa avojaloin tata loppumatonta hiekkarantaa aaltojen lyodessa saariin. Mahtavaa. Ens kesana sama pikkulahdella. 50m, kaannos, sama uudestaan, viehkea mutapohja. Eh?
Siinahan niita klubeja kierreltiin ja kasinollakin kaytiin uusia ystavia tekemassa. Mukaan tarttui nimittain selkeasti irlantilaiselta vaikuttava Brad, joka kuitenkin oli vaisu puhumaan omista juuristaan. "I didnt do anything, why did they throw me out?" Sitahan saakin kysya, mutta pokejen mukaan kaverista oli tehty viis valitusta ulosheiton jalkeenkin. Kumma juttu, silla tulihan han minulle ja timollekin juttelemaan tuttavallisesti lyomalla meita ensin rintaan ja heittamalla jotain idioottilappaa. Mehan kuitenkin arvostamme letkeaa seuraa ja jatkoimme Shooters-klubille. Bradilta ei energiaa puuttunut vaan han hieroi tuttavuutta tasapuolisesti seka tyttojen ja poikien kanssa seka hakkasi baarijakkaroilla lattiaa ja koetti nostaa taman jenkkityylisen kapakan isoja tynnyripoytia ilmaan. Portsari, tuo 3m kaveri hammastikkua suussaan coolisti jauhaen, varoitti kerran ja sai sen jalkeen katella Bradilta kansainvalisia kasimerkkeja, jotka olivat kuitenkin ilmeisesti huumoria. Elokuvamaista kohtausta saimme todistaa kun Brad seisoskeli Timoa ja minua vastapaaata, eika siten huomannut takaa lahestyvaa jattimaista kolossaalia ja sen kouraa. "You're going out NOW" ja ovella viela vinkiksi avokammenta takaraivoon. Todettiin Timon kanssa etta nythan taalla alko olla hyva meininki ja jatkettiin biletysta. Musiikki oli paikoittain todella hyvaa ja DJ osas hommansa.
Tanaan sitten lennettiin tanne Cairnsiin ja taytyy sanoa etta ensivaikutelmat tasta sadantuhannen asukkaan kaupungista ovat todella hyvat. Paikka on vissiinkin aika taynna reppureissajia ja turisteja, eika ihme, silla ymparisto on taynna huvituksia ja hienoja paikkoja. Trooppisia saaria, sademetsia, kalliovuonoissa virtaavia laskettavia jokia, koralliriuttaa, you name it! Surfersiin ois tarkotus ehtia takaisin jouluksi/uv:ksi, mutta mua henkilokohtaisesti epailyttaa miten tuo aikataulu toteutuu. Taa paikka vaikuttaa liian hyvalta. Ja yli-industrioidulta. Lonely Planet sanoi hyvin: "If you can't find travel agencies and tour operators in Cairns, you probably won't be finding any porn on the Internet either."
Saapa nahda mita tuleman pitaa.
Surfersissa sain saatettua Kitchen Confidentialin loppuun ja muhun iski hirvea hinku ostaa pari hyvaa veista, pannua ja pataa ja alkaa kokkaamaan. Kitchen handiksi tekis mieli vaikkakin tiedan taman alan hermoromahdukselle ja alkoholismille altistavat vaikutukset. Ravintolabisnes on raakaa pelia, mutta kukapa ei haluais tyoskennella lampimien hellojen aaressa hikoillen, ruokaa laittaen. No enpa tieda, ehka tama hulluus menee ohi eika tarvi vaihtaa turun kauppakorkeaa raahen amiksen kokkipuoleen. Enka ma oikeasti osaa edes montaa dishia laittaa. Mut suklaakakun pitais olla sentaan universaalisti hyvaa.
Mina oon,
Antti
(kenelle tama ei ollut selvaa?)
Viikonloppu meni siis Surfers Paradisessa Annastinan ja Satun luona. Tytot tekivat toita melkoista tahtia, mutta ehtivat silti kunnioitettavasti nayttamaan meille paikkoja. Tai no lahinna baareja ja ravintoloita. Joulun aikaan sitten kuulemma muutakin.. Surfersi on aika napparan nakoinen paikka: Kun kaveltiin rantaan, oli aika elokuvamainen fiilis nahda vasemmalla ja oikealla biitsia silmankantamattomiin ja takana pilvenpiirtajia. Edessa laiskyi tietenkin Tyynen valtameren aallot, jotka ovat Mikonkariin verrattuna vakuuttava ilmio. Tony Montana ois voinu kruisailla vastaan bulevardia, sen verta tunsi olevansa muualla kuin Suomessa. Kuvia nyt ei tietenkaan tajuttu ottaa, mutta eipa noista rantakuvista ja -videoista kuitenkaan vality sita tunnelmaa mika paikan paalla vallitsee. Havaittiin myos, etta halpaa ja ihanaa huvia on kavella shortsit jalassa avojaloin tata loppumatonta hiekkarantaa aaltojen lyodessa saariin. Mahtavaa. Ens kesana sama pikkulahdella. 50m, kaannos, sama uudestaan, viehkea mutapohja. Eh?
Siinahan niita klubeja kierreltiin ja kasinollakin kaytiin uusia ystavia tekemassa. Mukaan tarttui nimittain selkeasti irlantilaiselta vaikuttava Brad, joka kuitenkin oli vaisu puhumaan omista juuristaan. "I didnt do anything, why did they throw me out?" Sitahan saakin kysya, mutta pokejen mukaan kaverista oli tehty viis valitusta ulosheiton jalkeenkin. Kumma juttu, silla tulihan han minulle ja timollekin juttelemaan tuttavallisesti lyomalla meita ensin rintaan ja heittamalla jotain idioottilappaa. Mehan kuitenkin arvostamme letkeaa seuraa ja jatkoimme Shooters-klubille. Bradilta ei energiaa puuttunut vaan han hieroi tuttavuutta tasapuolisesti seka tyttojen ja poikien kanssa seka hakkasi baarijakkaroilla lattiaa ja koetti nostaa taman jenkkityylisen kapakan isoja tynnyripoytia ilmaan. Portsari, tuo 3m kaveri hammastikkua suussaan coolisti jauhaen, varoitti kerran ja sai sen jalkeen katella Bradilta kansainvalisia kasimerkkeja, jotka olivat kuitenkin ilmeisesti huumoria. Elokuvamaista kohtausta saimme todistaa kun Brad seisoskeli Timoa ja minua vastapaaata, eika siten huomannut takaa lahestyvaa jattimaista kolossaalia ja sen kouraa. "You're going out NOW" ja ovella viela vinkiksi avokammenta takaraivoon. Todettiin Timon kanssa etta nythan taalla alko olla hyva meininki ja jatkettiin biletysta. Musiikki oli paikoittain todella hyvaa ja DJ osas hommansa.
Tanaan sitten lennettiin tanne Cairnsiin ja taytyy sanoa etta ensivaikutelmat tasta sadantuhannen asukkaan kaupungista ovat todella hyvat. Paikka on vissiinkin aika taynna reppureissajia ja turisteja, eika ihme, silla ymparisto on taynna huvituksia ja hienoja paikkoja. Trooppisia saaria, sademetsia, kalliovuonoissa virtaavia laskettavia jokia, koralliriuttaa, you name it! Surfersiin ois tarkotus ehtia takaisin jouluksi/uv:ksi, mutta mua henkilokohtaisesti epailyttaa miten tuo aikataulu toteutuu. Taa paikka vaikuttaa liian hyvalta. Ja yli-industrioidulta. Lonely Planet sanoi hyvin: "If you can't find travel agencies and tour operators in Cairns, you probably won't be finding any porn on the Internet either."
Saapa nahda mita tuleman pitaa.
Surfersissa sain saatettua Kitchen Confidentialin loppuun ja muhun iski hirvea hinku ostaa pari hyvaa veista, pannua ja pataa ja alkaa kokkaamaan. Kitchen handiksi tekis mieli vaikkakin tiedan taman alan hermoromahdukselle ja alkoholismille altistavat vaikutukset. Ravintolabisnes on raakaa pelia, mutta kukapa ei haluais tyoskennella lampimien hellojen aaressa hikoillen, ruokaa laittaen. No enpa tieda, ehka tama hulluus menee ohi eika tarvi vaihtaa turun kauppakorkeaa raahen amiksen kokkipuoleen. Enka ma oikeasti osaa edes montaa dishia laittaa. Mut suklaakakun pitais olla sentaan universaalisti hyvaa.
Mina oon,
Antti
(kenelle tama ei ollut selvaa?)
1.12.06
Roadtrip Edenin paratiisiin.
Eilen saavuimme takaisin talta parituhatta kilsaa kattaneelta autoreissulta ja tietysti meilla on paljon kerrottavaa ja paljon kuvia/videoita kyseisesta tempauksesta. En sitte tieda kerkeaako kaikkea uppia viela, kun kone surffarin paratiisin tekee kohta lahtoa ja aika on siten rajallinen. Eli hommahan oli seuraava, vuokrattiin auto sunnuntaiaamuna ja karautettiin suoraa sydneyn liikennehelvetista pois. Itteahan kammotti suunnattomasti tama vasemmanpuoleinen liikenne, mutta yllattavan akkiahan tuohon tottui ja pystyi samanlailla suharoimaan kuin Suomessakin. Minun hommanihan on oli siis toimia kuskina, koska lapsia (alle 21 vee) ei paasteta vuokra-autojen rattiin ja Antti toimi kartturina parhaansa mukaan ja yleensa jopa loydettiinkin perille suhteellisen tuskitta.
Australiassa liikennevalojen sijaan tiet on pultattu tayteen heijastimia jotka on hiukan tienpinnasta koholla. Monesti ajamista savelsi sellainen "tonk tonk tonk"-aani ku kapeilla teilla heijastimet pieksi renkaita. Yolla tie muistutti lahinna tivolia koska niita heijastimia nyt piti varmasti olla se 6 rivia, etta jokainen varmasti osaa hahmottaa missa se tie kulkee. Australiassa on myos kaytossa jonkinnakoiset mutkakohtaiset nopeusrajotukset ja joka mutkaan saa sitte hiljentaa siihen 85,75,65,45,20,15 kilsaan tunnissa, vaikka nopeusrajotus tiella muuten sanoisi sen 100km/h. Toki loppuajasta noiden rajotusten seuraaminen alkoi vaan vituttamaan ja posottelin aikalailla mutkat sita nopeutta mita huvitti, toki terveyssyista oli aiheellista hidastaa jos liikennemerkki nayttaa neulansilma-mutkaa ja suositusnopeus on 15 kilsaa tunnissa.
Ensimmainen etappi oliki sitte pikkukaupunki nimelta Berry, jossa sai motellihuoneen hintaan 55 dollaria yo, joka ei kahteen pekkaan ole kovinkaan kallis verrattuna sydneyn hostelleihin jossa saa pulittaa saman verran ja jakaa huoneen seitseman irlantilaisen kanssa. Lonely planetin out-of-date ohjeiden mukaan syoksyttiin sitten paikalliseen baariin, jossa oli seinat taynna kaikenlaista kraasaa, moottoripyorista torpedoihin. "YOU'RE FROM FINLAND?" "WOW" "THERE'S PEOPLE FROM SWITZERLAND" whoo hoo! tuntui kuin koko Eurooppa olisi ollut paikalla kuin noinkin laheisia naapureita tapaa keskella ei-mitaan. Jokatapauksessa, pikkukaupungin meininki oli aika erilaista verrattuna Sydneyn yoelamaan. Baarinhan oli tarkoitus menna kiinni joskus yhdelta, mutta paikalliset kylmanrauhallisesti vaan kieltaytyivat lahtemasta ja hakivat sitten omiin nimiin baarihanoista lisaa olutta kun baarimikko oli sulkemassa ovia toisaalla. Joskus kahden maissa baarimikko sai meidat sysattya pihalle tuoppien kanssa, jotka oli taynna tata ns. ilmaista olutta. Ne kumottuamme ajateltiin jo, etta voishan tassa lahtea nukkumaan, mutta kuinkas kavikaan. Seurueessamme oli haapari joka vietti haapaivaansa Berryssa (luoja tietaa miksi) ja he kaivoivat esille kylmalaukun josta loytyi Jagermeister-pullo, kuoharia, kekseja ja viitta erilaista juustoa. Kello taisi olla jotain kolmen paikkeilla kun viimeiset juustot, keksit ja juomat oli havitetty ja viimein sitten paastiin nukkumaan, huomaa taas mitka seuraukset silla on ku lahtee ottamaan sita yhta olutta paikalliseen baariin. Katsokaa kuvat, ne kertovat taas enemman kuin tuhat sanaa. Pakollisena mainintana viela seurassamme ollut 87 vuotias Billy joka tempoi kaljaa ja norttia kuin teini-ikaiset konsanaan, mies oli enemman elossa kuin mina koskaan. Tarina kertoo myos, etta Billylla on myos tapana "kaatua" hyvannakoisten lyhythameisten naisten laheisyydessa.
Seuraavana aamuna karautettiin ulos berrysta maisemareitteja pitkin, milloin minkakin luonnonpuiston lapi kohti central tilbaa, jonka kartturina toiminut Antti oli luotsinut seuraavaksi matkakohteeksi. Matkalla soimme herkullisen 6 eri kalan fish&chips setin ja voin vannoa, etta rasvakeitin takaa sen, ettei maussa ole minkaanlaista eroa eri kalojen suhteen, ei ainakaan joudu pettymaan. Tietaapahan ainakin jatkossa mihin englantilais-vaikutteiseen herkku-ateriaan ei nappejaan iske, sydankohtauksen voi aiheuttaa paremmillakin evailla. Loppuillasta sitten saavuttiin sinne Central Tilbaan joka oli jonkinlainen kasityolaiskyla, jossa ilmapiiria voisi luonnehtia sanalla "kummallinen". Majoituimme paikalliseen hotelliin, jossa oli seinat taynna kuvia jostain Tilban karnevaalista. Kuvissa kaikki miehet oli pukeutuneet naisiksi. Kaikesta tasta huolimatta yo sujui rauhallisesti katsellen televiisiota, aamulla pakkasimme kamat ja katselimme hiukan ymparille. Kyllahan siella oli kaikenlaista hienoa kraasaa, mutta kun jokaisesta olisi saanut maksaa sen parisataa dollaria vahintaan, niin jatimme valista. Seuraavaksi vuorossa oli "explore the south coast's old whaling-port town of eden" ja sinnehan me suuntasimme.
Edenissa oli "explooraamista" sellaset 5 minuuttia, jonka kesti ajaa paakadun toisesta paasta toiseen paahan, jatimme jopa kuuluisan "killer whale"-museon valista, koska hinta oli suolaiset 6 dollaria.
Edenista matkasimme laheiseen Merimbulaan viettamaan iltaa paikallisten, aiemmin Sydneyssa tapaamieni opiskelijoiden kanssa. Saatiin jopa ilmainen majoitus ja ruokailtiin pitsaa jarven rannalla tonkkaviinin kera. Ilta sujui pelaillen suomalaisia ja australialaisia seurapeleja viinin ja suklaan toimiessa kyytipoikina. Valitettavasti kaiken hauskanpidon keskella unohdettiin kuvata Eden/Merimbula-osio kokonaan, joten tasta matkan "maaranpaasta" ei ole mitaan todistemateriaalia. Aussitytot on sitten erityisen mukavaa vaihtelua jaakylmien saksalaisten jalkeen: keskustelua syntyy koko ajan ja ilmapiiri on ihan eri tavalla elavainen.
Lahdettiin Eden/Merimbulasta sitten yhden yon jalkeen ja ajeltiin pimealla Narooma YHAan nukkumaan. Lepponen paikka ja todellakin hintansa vaarti. Paluumatkan jatkuessa hurruuteltiin pirssilla lahes koko paiva, seikkailtiin Campbelltownin loppumattomissa lahioissa niin kauan, etta bensan loppuminen alkoi pelottaa. Lopulta sitten paastiin Sydneyn iki-ihanalle Kings Crossille nukkumaan School House Backpackersiin, jossa vaatekomeron kokoiseen huoneeseen oli tungettu nelja punkkaa. Ruotsalaiset huonekaverit ois ollu tervetullutta bile- ja juttuseuraa mina tahansa muuna yona, mutta nyt lahinna palo hermot kun ne pommittivat keskella yota takaisin huoneeseen. Takana siis taas kerran huonosti nukuttu yo. Tuo koko paluumatka tuolta Edenista Sydneyihin oli lahinna pelkkaa autolla ajamista, hyvaa huonoa huumoria, nauramista, Kraftwerkkia, Musea ja Red hot chili pepperssia. Jotenki oli paassa vaha tyhja olo kun piti ajella samoja maisemia takaisin eika ollut oikein aikaa pysahtya etsimaan mitaan uutta, mita nyt yks hieno lookoutti loydettiin.
Tanaan Satun ja Annastinan hoiviin kohti Surfers Paradisea. Reuniting the team!
Anttijatimo
Australiassa liikennevalojen sijaan tiet on pultattu tayteen heijastimia jotka on hiukan tienpinnasta koholla. Monesti ajamista savelsi sellainen "tonk tonk tonk"-aani ku kapeilla teilla heijastimet pieksi renkaita. Yolla tie muistutti lahinna tivolia koska niita heijastimia nyt piti varmasti olla se 6 rivia, etta jokainen varmasti osaa hahmottaa missa se tie kulkee. Australiassa on myos kaytossa jonkinnakoiset mutkakohtaiset nopeusrajotukset ja joka mutkaan saa sitte hiljentaa siihen 85,75,65,45,20,15 kilsaan tunnissa, vaikka nopeusrajotus tiella muuten sanoisi sen 100km/h. Toki loppuajasta noiden rajotusten seuraaminen alkoi vaan vituttamaan ja posottelin aikalailla mutkat sita nopeutta mita huvitti, toki terveyssyista oli aiheellista hidastaa jos liikennemerkki nayttaa neulansilma-mutkaa ja suositusnopeus on 15 kilsaa tunnissa.
Ensimmainen etappi oliki sitte pikkukaupunki nimelta Berry, jossa sai motellihuoneen hintaan 55 dollaria yo, joka ei kahteen pekkaan ole kovinkaan kallis verrattuna sydneyn hostelleihin jossa saa pulittaa saman verran ja jakaa huoneen seitseman irlantilaisen kanssa. Lonely planetin out-of-date ohjeiden mukaan syoksyttiin sitten paikalliseen baariin, jossa oli seinat taynna kaikenlaista kraasaa, moottoripyorista torpedoihin. "YOU'RE FROM FINLAND?" "WOW" "THERE'S PEOPLE FROM SWITZERLAND" whoo hoo! tuntui kuin koko Eurooppa olisi ollut paikalla kuin noinkin laheisia naapureita tapaa keskella ei-mitaan. Jokatapauksessa, pikkukaupungin meininki oli aika erilaista verrattuna Sydneyn yoelamaan. Baarinhan oli tarkoitus menna kiinni joskus yhdelta, mutta paikalliset kylmanrauhallisesti vaan kieltaytyivat lahtemasta ja hakivat sitten omiin nimiin baarihanoista lisaa olutta kun baarimikko oli sulkemassa ovia toisaalla. Joskus kahden maissa baarimikko sai meidat sysattya pihalle tuoppien kanssa, jotka oli taynna tata ns. ilmaista olutta. Ne kumottuamme ajateltiin jo, etta voishan tassa lahtea nukkumaan, mutta kuinkas kavikaan. Seurueessamme oli haapari joka vietti haapaivaansa Berryssa (luoja tietaa miksi) ja he kaivoivat esille kylmalaukun josta loytyi Jagermeister-pullo, kuoharia, kekseja ja viitta erilaista juustoa. Kello taisi olla jotain kolmen paikkeilla kun viimeiset juustot, keksit ja juomat oli havitetty ja viimein sitten paastiin nukkumaan, huomaa taas mitka seuraukset silla on ku lahtee ottamaan sita yhta olutta paikalliseen baariin. Katsokaa kuvat, ne kertovat taas enemman kuin tuhat sanaa. Pakollisena mainintana viela seurassamme ollut 87 vuotias Billy joka tempoi kaljaa ja norttia kuin teini-ikaiset konsanaan, mies oli enemman elossa kuin mina koskaan. Tarina kertoo myos, etta Billylla on myos tapana "kaatua" hyvannakoisten lyhythameisten naisten laheisyydessa.
Seuraavana aamuna karautettiin ulos berrysta maisemareitteja pitkin, milloin minkakin luonnonpuiston lapi kohti central tilbaa, jonka kartturina toiminut Antti oli luotsinut seuraavaksi matkakohteeksi. Matkalla soimme herkullisen 6 eri kalan fish&chips setin ja voin vannoa, etta rasvakeitin takaa sen, ettei maussa ole minkaanlaista eroa eri kalojen suhteen, ei ainakaan joudu pettymaan. Tietaapahan ainakin jatkossa mihin englantilais-vaikutteiseen herkku-ateriaan ei nappejaan iske, sydankohtauksen voi aiheuttaa paremmillakin evailla. Loppuillasta sitten saavuttiin sinne Central Tilbaan joka oli jonkinlainen kasityolaiskyla, jossa ilmapiiria voisi luonnehtia sanalla "kummallinen". Majoituimme paikalliseen hotelliin, jossa oli seinat taynna kuvia jostain Tilban karnevaalista. Kuvissa kaikki miehet oli pukeutuneet naisiksi. Kaikesta tasta huolimatta yo sujui rauhallisesti katsellen televiisiota, aamulla pakkasimme kamat ja katselimme hiukan ymparille. Kyllahan siella oli kaikenlaista hienoa kraasaa, mutta kun jokaisesta olisi saanut maksaa sen parisataa dollaria vahintaan, niin jatimme valista. Seuraavaksi vuorossa oli "explore the south coast's old whaling-port town of eden" ja sinnehan me suuntasimme.
Edenissa oli "explooraamista" sellaset 5 minuuttia, jonka kesti ajaa paakadun toisesta paasta toiseen paahan, jatimme jopa kuuluisan "killer whale"-museon valista, koska hinta oli suolaiset 6 dollaria.
Edenista matkasimme laheiseen Merimbulaan viettamaan iltaa paikallisten, aiemmin Sydneyssa tapaamieni opiskelijoiden kanssa. Saatiin jopa ilmainen majoitus ja ruokailtiin pitsaa jarven rannalla tonkkaviinin kera. Ilta sujui pelaillen suomalaisia ja australialaisia seurapeleja viinin ja suklaan toimiessa kyytipoikina. Valitettavasti kaiken hauskanpidon keskella unohdettiin kuvata Eden/Merimbula-osio kokonaan, joten tasta matkan "maaranpaasta" ei ole mitaan todistemateriaalia. Aussitytot on sitten erityisen mukavaa vaihtelua jaakylmien saksalaisten jalkeen: keskustelua syntyy koko ajan ja ilmapiiri on ihan eri tavalla elavainen.
Lahdettiin Eden/Merimbulasta sitten yhden yon jalkeen ja ajeltiin pimealla Narooma YHAan nukkumaan. Lepponen paikka ja todellakin hintansa vaarti. Paluumatkan jatkuessa hurruuteltiin pirssilla lahes koko paiva, seikkailtiin Campbelltownin loppumattomissa lahioissa niin kauan, etta bensan loppuminen alkoi pelottaa. Lopulta sitten paastiin Sydneyn iki-ihanalle Kings Crossille nukkumaan School House Backpackersiin, jossa vaatekomeron kokoiseen huoneeseen oli tungettu nelja punkkaa. Ruotsalaiset huonekaverit ois ollu tervetullutta bile- ja juttuseuraa mina tahansa muuna yona, mutta nyt lahinna palo hermot kun ne pommittivat keskella yota takaisin huoneeseen. Takana siis taas kerran huonosti nukuttu yo. Tuo koko paluumatka tuolta Edenista Sydneyihin oli lahinna pelkkaa autolla ajamista, hyvaa huonoa huumoria, nauramista, Kraftwerkkia, Musea ja Red hot chili pepperssia. Jotenki oli paassa vaha tyhja olo kun piti ajella samoja maisemia takaisin eika ollut oikein aikaa pysahtya etsimaan mitaan uutta, mita nyt yks hieno lookoutti loydettiin.
Tanaan Satun ja Annastinan hoiviin kohti Surfers Paradisea. Reuniting the team!
Anttijatimo
25.11.06
Meet the chef
Hostellin aamuvirkuimmat kaverit ihmettelivat keittiossa kahdeksalta kun Timon kanssa saavuttiin tankkaamaan vetta ennen nukkumaanmenoa. Good morningeihin vastattiin iloisesti jotta good night ja painuttiin petiin ankaran 12h sosialisoimisen jalkeen. Eilen juo.. juhlittiin siis white ribbon dayta ja kerattiin samalla rahaa Amnestyn kampanjaan Stop violence against women.
Juhlapaikan emanta Zoe ei tainnut tietaa mita tuleman pitaa kommentoidessaan "Antti, please don't make much mess" kun alettiin sous-chef Timo Hyvarin kanssa purkamaan kaupan kasseista ched.. salaisia aineksia. Bileiden eka tunti meni ruokaa laittaessa kun vesihauteessa suli juustot, pannulla karisty rehut ja uunissa nachot. Luotettiin kuitenkin siihen, etta saadaan kokemattomat aussit juoma-asioissa kiinni hyvinkin nopeasti ja eipa mennyt tama timpsan arvio metsaan ollenkaan. Kun sitten vihdoin nachot valmistu, oli vallasvakeakin jo kuin rovaniemen markkinoilla ja vakijuomat virtasivat vuolaana.
Kehuja sateli kiivasta tahtia ja ylpeana aina ilmoitin, etta kyseessa on ystavani Chef De Panun salainen resepti. Jennan poikaystava Andy alkoi jo toppuutella ja totesi etta saan muut miehet nayttamaan seinaruusuilta kantaessani koko ajan herkkuja tarjolle. Craigin (joka soi mun myohempaa iltaa varten saastamat ainekset) mukaan han ei ollut 8 kuukauten syonyt mitaan nain hyvaa. Kiitokset siis Panulle!
Ihmetys oli suuri kun kutsumani hyvinruskettuneet ruotsalaisneidot pamahtivat paikalle illan puolessa valissa. "What the fuck man?! First you cook unbelievably delicious food and then you bring two hot babes to the party!! O_O!" Sanoin kaverille etta kuulepa nyt, "this is how we do it in Finland." Craig rakastu suin pain. Ja kylla, on niista tytoista kuvia.
Eipa ollut aussejen turnauskestavyydessa hurraamista. Kesken illan lahteavia luusereita oli huomattavan paljon varustautuneena mita heikoimmilla selityksilla, kuten seuraavan paivan tyot ja viimeisen mahdollisen kyydin lahteminen. Hah. Itsehan elin (virheellisesti) siina uskossa, etta Coogeelta ei paase mitenkaan Newtowniin hostellille ennen seuraavaa paivaa enka paljo valittany.
Australialaispoliisiin otettiin kontaktia aamuyosta kun laskettiin ostoskarryilla katua alas. Eipa nuo kissalan pojat siita valittany, mutta eivat tykanneet kun Craigilla oli avonainen olutpullo hallussaan. Tsekatkaa video Jester_race ja ottakaa moraalinen oppi otsaanne. Huomioikaa etenkin dialoginpatka "Ok, i will never drink again.." ja poliisin vastaus siihen.
Lopulta pidettiin muodostelmaa pystyssa Suomi-Saksa-Itavalta -tiimilla. Ruotsalaisetkin hyyty aamuneljan maissa, mutta me jatkettiin viela Gaffiin. Sisaanpaasyssa oli omat kommervenkkinsa: "You cant get in at this hour" tuli poken suusta kun huomas etta oltiin uusia asikkaita. Mietin itse jo solvauksia ja kettuiluja mielessani kun Matthias laukas "Please" koiranilmaan kera. "Ok, go in." Eika ollu pokelta huono valinta, silla tuotiin oluenmyyntiin ihan uudenlaista volyymia! Baarin sulkiessa luukkunsa jatkettiin aamua betoniportailla heikoimpien kaverien simahdellessa keskelle katua. Craig raahattiin lopulta taas kerran samaa reittia (pari kilsaa) samaan majapaikkaan kuin viimeksi, tosin saatiin hotellin oven edessa kuulla "thanks guys, but I dont live here anymore". Sinne pyyhkiyty se voitonriemuinen ilme naamoiltamme.
Summa summarum, helevetin hauskaa oli. Kuvia ja videoita voi katsella tietenkin shadowista
Timon elavaisempia tarinoita odotellessa taman kirjoitteli,
Antti
Ps. Suosittelen Anthony Bourdainin kirjaa Kitchen Confidental. Lisaa kirja-arvosteluja tulossa, silla repussa kulkee talla hetkella yli sadan taalan arvosta luettavaa.
Juhlapaikan emanta Zoe ei tainnut tietaa mita tuleman pitaa kommentoidessaan "Antti, please don't make much mess" kun alettiin sous-chef Timo Hyvarin kanssa purkamaan kaupan kasseista ched.. salaisia aineksia. Bileiden eka tunti meni ruokaa laittaessa kun vesihauteessa suli juustot, pannulla karisty rehut ja uunissa nachot. Luotettiin kuitenkin siihen, etta saadaan kokemattomat aussit juoma-asioissa kiinni hyvinkin nopeasti ja eipa mennyt tama timpsan arvio metsaan ollenkaan. Kun sitten vihdoin nachot valmistu, oli vallasvakeakin jo kuin rovaniemen markkinoilla ja vakijuomat virtasivat vuolaana.
Kehuja sateli kiivasta tahtia ja ylpeana aina ilmoitin, etta kyseessa on ystavani Chef De Panun salainen resepti. Jennan poikaystava Andy alkoi jo toppuutella ja totesi etta saan muut miehet nayttamaan seinaruusuilta kantaessani koko ajan herkkuja tarjolle. Craigin (joka soi mun myohempaa iltaa varten saastamat ainekset) mukaan han ei ollut 8 kuukauten syonyt mitaan nain hyvaa. Kiitokset siis Panulle!
Ihmetys oli suuri kun kutsumani hyvinruskettuneet ruotsalaisneidot pamahtivat paikalle illan puolessa valissa. "What the fuck man?! First you cook unbelievably delicious food and then you bring two hot babes to the party!! O_O!" Sanoin kaverille etta kuulepa nyt, "this is how we do it in Finland." Craig rakastu suin pain. Ja kylla, on niista tytoista kuvia.
Eipa ollut aussejen turnauskestavyydessa hurraamista. Kesken illan lahteavia luusereita oli huomattavan paljon varustautuneena mita heikoimmilla selityksilla, kuten seuraavan paivan tyot ja viimeisen mahdollisen kyydin lahteminen. Hah. Itsehan elin (virheellisesti) siina uskossa, etta Coogeelta ei paase mitenkaan Newtowniin hostellille ennen seuraavaa paivaa enka paljo valittany.
Australialaispoliisiin otettiin kontaktia aamuyosta kun laskettiin ostoskarryilla katua alas. Eipa nuo kissalan pojat siita valittany, mutta eivat tykanneet kun Craigilla oli avonainen olutpullo hallussaan. Tsekatkaa video Jester_race ja ottakaa moraalinen oppi otsaanne. Huomioikaa etenkin dialoginpatka "Ok, i will never drink again.." ja poliisin vastaus siihen.
Lopulta pidettiin muodostelmaa pystyssa Suomi-Saksa-Itavalta -tiimilla. Ruotsalaisetkin hyyty aamuneljan maissa, mutta me jatkettiin viela Gaffiin. Sisaanpaasyssa oli omat kommervenkkinsa: "You cant get in at this hour" tuli poken suusta kun huomas etta oltiin uusia asikkaita. Mietin itse jo solvauksia ja kettuiluja mielessani kun Matthias laukas "Please" koiranilmaan kera. "Ok, go in." Eika ollu pokelta huono valinta, silla tuotiin oluenmyyntiin ihan uudenlaista volyymia! Baarin sulkiessa luukkunsa jatkettiin aamua betoniportailla heikoimpien kaverien simahdellessa keskelle katua. Craig raahattiin lopulta taas kerran samaa reittia (pari kilsaa) samaan majapaikkaan kuin viimeksi, tosin saatiin hotellin oven edessa kuulla "thanks guys, but I dont live here anymore". Sinne pyyhkiyty se voitonriemuinen ilme naamoiltamme.
Summa summarum, helevetin hauskaa oli. Kuvia ja videoita voi katsella tietenkin shadowista
Timon elavaisempia tarinoita odotellessa taman kirjoitteli,
Antti
Ps. Suosittelen Anthony Bourdainin kirjaa Kitchen Confidental. Lisaa kirja-arvosteluja tulossa, silla repussa kulkee talla hetkella yli sadan taalan arvosta luettavaa.
19.11.06
Let's play imaginary Dolph Lundgren (Alkaa kysyko).
Noniin, nyt on Griffithin polyt karistettu jaloista ja jalkojen alla on nyt turvallisen tuttua Sydneyn asfalttia. Mukava paasta pois tuolta, mutta toisaalta haikeeta jattaa monia hyvia tyyppeja taakse ja varsinki ku sinne nyt alkoi tulemaan skandinaaveja, jopa yksi suomalainen Markus minun lisakseni ja joku tyttokin oli tulossa taman viikon alussa! Kaikesta huolimatta mun saksan kielitaito pysyi ennallaan, muutamaa kaytannollista lausetta lukuunottamatta, joilla pystyi aina muistuttamaan saksalaisia, etta olen samassa huoneessa JA EN PUHU SITA ***KELEEN SAKSAA. Tiedan, etta saksa on kaytannollinen kieli ja silla on paljon puhujia, mutta en odottanut tarvitsevani sita australiassa enemman kuin missaan muualla. Miksi nain? No joku saksalainen backpacker-toimisto on paattanyt, lahettaa kaikki saksalaiset keskelle australian eramaata Cesarin armoille. Cesar tietysti ottaa kaiken ilon irti, koska kukaan ei voi sanoa mitaan hanelle vastaan, ei ainakaan englanniksi ja han voi surutta olettaa ettei kellaan esiinny minkaanlaista aivotoimintaa.
Ainakin tyokokemusta tuolla sai roppakaupalla tein mm. seuraavia hommia: Appelsiininpoimintaa, viinitarhojen siivoamista, puutarhurointia, Heinapaalien poimimista ja pinoamista, appelsiinien pakkausta, kurpitsapellon kitkentaa, karusellin pyoritysta tivolissa, pahkinapuiden trimmausta, lampaiden merkkausta jne. Tuskin noita suomessa tulisi tehtya, niin sinaansa ihan rikastuttava kokemus. Duunin taso vaihteli aika rankasti palkan ja paskuuden suhteen, jotka eivat laheskaan aina olleet ihan reilussa suhteessa :> Mutta toivottavasti talla rahalla nyt jonku aikaa jaksaa porskutella, kuivuus soi vahan tyomahdollisuuksia, kun farmareiden pitaa antaa peltojen vaan kuolla kasteluvedenpuutteen takia.
Mutta joo, kateen jai hyvia kavereita ja mielenkiintoisia tuttavuuksia, vaitan etta osa ihmisista jopa oikeasti ikavoi mun seuraa, ainakin Cesarilla tulee olemaan ongelmia loytaa samantasoista juttuseuraa kun saksalaisten englanti ja huumorintaju on luokkaa suo, kuokka ja Adolf Hitlerin mein kampf. Huomasin myos omaavani kyvyn puhua englantia suhteellisen hyvin, koska pariinkiin otteeseen tyypit pyysivat minua aina korjaamaan jos he sanovat jotain vaarin, Honkakoskeksi Honkakosken paikalle niin sanotusti. Ainoa asia joka jai vahan hampaankoloon oli se, etta missasin jasonin viimeisen personal training session, koska kylla on siina vaan niin helvetisti eroa kun tekee asiat oikeen sen sijaan, etta tekee ne vahan sinnepain. Suosittelen jasons gymia, jos joskus joku jostain syysta eksyy Griffithiin (Tatahan en toivo kellekkaan).
Viimeisen iltani vietin havittaen viimeisia oluita ruotsalaisten ja suomalaisen markuksen seurassa. Joku britti oli tietysti vaittanyt, etta pystyy juomaan meidat penkin alle ja loysikin itsensa oksentamasta vessasta n. tunnin lammittelyn jalkeen, hyva yritys siita huolimatta. Pelasin myos ennen lahtoani shakkia vuokraisantaani Iani vastaan, odotin pelilta paljon kuunneltuani Ianin vuodatusta shakkitaidoistaan. Tosin turhaan, koska menetin itse hevosen ja yhden saksalaisen backpackerin ja hanen nappula-armeijansa makasi verisena mossona laudan vieressa, suomi 2 australia 0. Toki vastaanotin shakissa aikamoista ruoskintaa saksalaisen shakkikerhon jasenelta tuon tuostakin, vaihtelu virkistaa ja eihan sita aina jaksa olla voittaja. Loppuillasta suunnistin takaisin asunnolle, nukkumaan sen mita yosta oli jaljella. Pakotin oppaakseni pari tyttoa hostellilta, jossa olin juomassa, koska minulla ei ollut mitaan hajua missa olin. Cristof heitti minut hostellille autolla, mutta eihan se paska sitten vastannut puhelimeen kun soitin kyytia takaisin, joku saksalainen kaveri kuulemma soitti hanelle tunnin parin verran. Jatinkin vastaajaan ystavallisen "FUCK YOUUUUU"-viestin humalaisella korostuksella. Matkalla takaisin minut viela yritettiin ryostaa jonku nuorisojengin voimin, toki en ihan heti tilannetta tainnut ymmartaa niin tyydyin nauramaan heille ja tyytyivat tonimaan minua eteenpain. Jalkeenpain kavi mielessa, etta kuinkahan lahella olin saada turpaani, eihan ne isoja ollut, mutta maara korvaa laadun. Eipa silti, ei minulla ollut rahaa mukana penniakaan, etta mitapa sita turhaa pahoinpitelya silloin vastaanottamaan. Iilmeisesti nama pikkuganstat pelkasivat kahta valtavan kokoista kehonrakentajatyttoa jotka olin oppaakseni taktisesti valinnut, koska pelkaan pimeaa ja koaloita.
Aamulla herasin yllatyksekseni ajoissa, kavin suihkussa, potkin Cristoferin ylos ajamaan minut juna-asemalle, jossa joku aborginaali aija potki, siis ihan todella monotti vaimoaan/tyttoystavaansa jalkoihin ja haukkui aika varikkaalla englannilla naista milloin miksikin. Mika vittu naita ihmisia vaivaa taalla? Cristofin Good morningiin vastattiin FUCK YOU. Tietysti tama tosi elaman voittaja istui lahes vieressani sitte koko matkan Sydneyhin ja kuorsasi niin, etta juna oli syoksya raiteilta. Naissa merkeissa sitten jatin taman paikan taakseni, rikastuttava kokemus kaikin puolin, en kadu.
-Timo
Ainakin tyokokemusta tuolla sai roppakaupalla tein mm. seuraavia hommia: Appelsiininpoimintaa, viinitarhojen siivoamista, puutarhurointia, Heinapaalien poimimista ja pinoamista, appelsiinien pakkausta, kurpitsapellon kitkentaa, karusellin pyoritysta tivolissa, pahkinapuiden trimmausta, lampaiden merkkausta jne. Tuskin noita suomessa tulisi tehtya, niin sinaansa ihan rikastuttava kokemus. Duunin taso vaihteli aika rankasti palkan ja paskuuden suhteen, jotka eivat laheskaan aina olleet ihan reilussa suhteessa :> Mutta toivottavasti talla rahalla nyt jonku aikaa jaksaa porskutella, kuivuus soi vahan tyomahdollisuuksia, kun farmareiden pitaa antaa peltojen vaan kuolla kasteluvedenpuutteen takia.
Mutta joo, kateen jai hyvia kavereita ja mielenkiintoisia tuttavuuksia, vaitan etta osa ihmisista jopa oikeasti ikavoi mun seuraa, ainakin Cesarilla tulee olemaan ongelmia loytaa samantasoista juttuseuraa kun saksalaisten englanti ja huumorintaju on luokkaa suo, kuokka ja Adolf Hitlerin mein kampf. Huomasin myos omaavani kyvyn puhua englantia suhteellisen hyvin, koska pariinkiin otteeseen tyypit pyysivat minua aina korjaamaan jos he sanovat jotain vaarin, Honkakoskeksi Honkakosken paikalle niin sanotusti. Ainoa asia joka jai vahan hampaankoloon oli se, etta missasin jasonin viimeisen personal training session, koska kylla on siina vaan niin helvetisti eroa kun tekee asiat oikeen sen sijaan, etta tekee ne vahan sinnepain. Suosittelen jasons gymia, jos joskus joku jostain syysta eksyy Griffithiin (Tatahan en toivo kellekkaan).
Viimeisen iltani vietin havittaen viimeisia oluita ruotsalaisten ja suomalaisen markuksen seurassa. Joku britti oli tietysti vaittanyt, etta pystyy juomaan meidat penkin alle ja loysikin itsensa oksentamasta vessasta n. tunnin lammittelyn jalkeen, hyva yritys siita huolimatta. Pelasin myos ennen lahtoani shakkia vuokraisantaani Iani vastaan, odotin pelilta paljon kuunneltuani Ianin vuodatusta shakkitaidoistaan. Tosin turhaan, koska menetin itse hevosen ja yhden saksalaisen backpackerin ja hanen nappula-armeijansa makasi verisena mossona laudan vieressa, suomi 2 australia 0. Toki vastaanotin shakissa aikamoista ruoskintaa saksalaisen shakkikerhon jasenelta tuon tuostakin, vaihtelu virkistaa ja eihan sita aina jaksa olla voittaja. Loppuillasta suunnistin takaisin asunnolle, nukkumaan sen mita yosta oli jaljella. Pakotin oppaakseni pari tyttoa hostellilta, jossa olin juomassa, koska minulla ei ollut mitaan hajua missa olin. Cristof heitti minut hostellille autolla, mutta eihan se paska sitten vastannut puhelimeen kun soitin kyytia takaisin, joku saksalainen kaveri kuulemma soitti hanelle tunnin parin verran. Jatinkin vastaajaan ystavallisen "FUCK YOUUUUU"-viestin humalaisella korostuksella. Matkalla takaisin minut viela yritettiin ryostaa jonku nuorisojengin voimin, toki en ihan heti tilannetta tainnut ymmartaa niin tyydyin nauramaan heille ja tyytyivat tonimaan minua eteenpain. Jalkeenpain kavi mielessa, etta kuinkahan lahella olin saada turpaani, eihan ne isoja ollut, mutta maara korvaa laadun. Eipa silti, ei minulla ollut rahaa mukana penniakaan, etta mitapa sita turhaa pahoinpitelya silloin vastaanottamaan. Iilmeisesti nama pikkuganstat pelkasivat kahta valtavan kokoista kehonrakentajatyttoa jotka olin oppaakseni taktisesti valinnut, koska pelkaan pimeaa ja koaloita.
Aamulla herasin yllatyksekseni ajoissa, kavin suihkussa, potkin Cristoferin ylos ajamaan minut juna-asemalle, jossa joku aborginaali aija potki, siis ihan todella monotti vaimoaan/tyttoystavaansa jalkoihin ja haukkui aika varikkaalla englannilla naista milloin miksikin. Mika vittu naita ihmisia vaivaa taalla? Cristofin Good morningiin vastattiin FUCK YOU. Tietysti tama tosi elaman voittaja istui lahes vieressani sitte koko matkan Sydneyhin ja kuorsasi niin, etta juna oli syoksya raiteilta. Naissa merkeissa sitten jatin taman paikan taakseni, rikastuttava kokemus kaikin puolin, en kadu.
-Timo
14.11.06
Kokemuksia liukuhihnalta
Libanonilainen tyokaveri, ranskalainen 10 kenkaparia mukanaan kuljettava ystavallinen mallipoika, BMW:n markkinoimisen jattanyt ja ihmisoikeuksille omistautunut DINK-vaimo, ystavallisia ihmisia siis. Silta, oopperatalo, rannat, AALLOT, pilvinen saa mutta silti lamminta, pienoisessa kuumeessa istuminen kahvilassa, edessa juusto-suklaakakkuyhdistelma, punaviinipullo ja tsekkilaisen kirjailijan menestysteos.
=> Kokemuksia liukuhihnalta. Do you wanna go super-size? Sitahan tama matka on, vaha niinku ruokailis Micky D:ssa, Hungry Jacksissa ("The burgers are better at Hungry Jack's") tai jopa KFC:ssa. Uusia kokemuksia tulee koko ajan helpoissa, halvoissakin paketeissa ja satunnaiset lelut takaavat sen, ettei heti tylsisty. Taa pikaruokavertaus kylla tokkii, koska pikaruoka on pahaa ja Australian-reissu kivaa. Halusin kuitenkin aloittaa henkevasti metafooraillen, silla yks raahelainen just lukemani blogi inspiroi mua suuresti.
Pikaruuasta puheen ollen; tein jonkulaisen paatoksen lopettaa sen syomisen. Siis hampurilais-ransakalais-mattojen - tokihan kebabia, pitsaa ja kinkkisafkaa tuetaan! En mitaan juhlallista valaa vannonut suuren morrimoykyn nimeen, mutta paatin asian hiljaa mielessani kun juttelin vahan huonetoveri Scottin kanssa siita, mita tapahtuu pikaruokaloiden keittioissa. Keskustelua pohjusti Fast Food Nation -leffa ja sentimentaalisen aussiyleison "Oh, shit! GROSE!" -kommentit, kun elokuvassa syljettiin hampurilaisiin ja otettiin lattialle pudonneet pihvit iloisesti kayttoon grillissa. Scottin tyly kuitti "Onko tama ensimmainen kerta kun he nakevat ruokaansa syljettavan.."
Tokihan mina sitten sorruin. Halusin uuden, eksoottisen ruokailukokemuksen. En ollut ikina syonyt Hungry Jack'sissa, joten olosuhteiden ollessa suotuisat (ei energiaa lahtea laittamaan omaa ruokaa, ei muita, parempia vaihtoehtoja tarpeeksi lahella) menin jonottamaan. Loppupeleissa nain aika paljon vaivaa tuon roskamaton eteen (pitka jonottaminen, edes-takaisin kavely), mutta perustelin itselleni etta tama on Viimeinen ateria. Nautin fiestan puistossa kirjan kera. Milta maistu? Arvauksia, enibadi? Samaa paskaa. Plussana ketsuppi ei maksanut, kuten se maksaa KFC:ssa.
Se oli viimeinen roskamatto. (kebab-rullia ei lasketa)
Harhauduin originaalista ajatuksestani, mutta se on minulle luonnollista. Oon kuten Jodarok. "Seuraavaksi lahtee kertsi, jos viela muistan miten siihen piti tarttuu / kun heitin sen jo tohon alkuun." tms.
Tunnen talla hetkella suurta tyytyvaisyytta siita, etta olen taalla. Em. raahe-blogi ja joskus kevaalla/kesalla kayty keskustelu Raahen huvituksien puutteesta (Panu, jannu, mina, yms) muistuttaa hyvin siita, miksi olen taalla. Uusia kokemuksia tyrkytetaan koko ajan, eika taalla ole oikeastaan ollut ikina kunnolla tylsaa. Jonkunlainen rutiini mulle on talla hetkella muodostunut salilla ja toissa kaymisesta, mutta se ei ole ihan samanlaista kuin Raahessa. Taalla voi aina halutessaan lahtea uuteen pubiin istumaan uusien tai vanhojen tuttujen kanssa. Livemusiikkia on tarjolla TODELLA kiitettavasti. Jazzia, rockia ja poppia on saanu kuulla monena iltana. Suomalaisesta nakokulmasta yllattavaa on myos, etta ihmisilla on oikeasti hauskaa baareissa. Suorastaan julkeaa on se kuinka hyvaa mielta levitetaan mieluusti muillekin hymylla ja ystavallisilla sanoilla. Seuraa arvuutuskisa, jossa sinun tehtavanasi on miettia, mitka seuraavista fraaseista ovat suomalaisissa, mitka australialaisissa ravintoloissa esiintyvia. Vaikeuttaakseni visaa, olen kaantanyt kaikki englanniksi.
Visafraasit:
"Hey, you fuckin' homo. Let's go outside and i'll beat the shit out of ya.."
"Hey, how are you doing, mate?"
"Nice to meet you, mate! Where are you from?"
"We dont need faggots like you here.."
"Orgh, Blurpsh, Get me,blurb, a beer.."
"Now it's my shout! What would you like to have?"
.. Paikkoja ja puitteita sosiaaliselle kanssakaymisella on miljoonakaupungissa kuin muurahaispesassa pikkusia raksa-aijia. Silti, ois valilla kiva arvostella viinia okkoshannujen kanssa tai ehka sita sais sikarikaupassa asioitua jos ois joku parrispanu mukana. Nimet taysin imaginaarisia, pointtina siis, etta vanhojen kuomien kanssa naista mestoista sais paljon irti, mutta tamahan nyt on todettu jo moneen otteeseen.
Lisaksi tammosella reissulla kasvaa. Myota- ja vastoinkaymiset muokkaavat ihmista aina, ja kai se kielitaitokin kohenee kun elama on 24/7 yhta enkun puhekurssia. Tanaan kun brainstormailtiin tyoporukalla uusia kuvioita tussitaululle coolisti englanniksi, tuntu ettei opiskelut ole valuneet taysin hukkaan. Hei, tata vartenhan sita koulussa hikoiltiin! Raahen lukiolle terkkuja. Taitaa oma kommunikointikulttuurikin kehittya, kun on tekemisissa muiden kulttuurien edustajien kanssa.
Taalla ollessani on ajatukst palanneet monesti niihen Suomen tylsiltakin tuntuneisiin rutiineihin ja huonoiltakin tuntuneisiin hetkiin. How gay is that? En sano, etta haluaisin palata Rovaniemen pakkasiin huutamaan sotilaspolisiia tai lukion ihmissuhdeviidakon pahimpiin juoksuhiekkalatakoihin, mutta jotain perkeleen hienoa noissa muistoissa on, kun niita tutkailee taalta pitkan ajan ja matkan paasta. Eilenkin mietin hymy huulilla ja onnellisessa mielentilassa varmaankin parin vuoden takaista automatkaa valilla Meresere-Kalmamarket, jolloin autossa pauhasi Fatboy Slimin lyriikat "We went to see the sun go down on Brimrose Hill, Sunday evening sun goes down on Brimrose Hill" ja vahintaankin suomalaista tasoa melakonlialtaan lahenteleva savelma. Silloin hetki oli surullinen ja vitutti, mutta nyt se vaikuttaa kauniilta! Ehka autossa olleet muistavat.
No oliko tassa nyt selvyytta tai jarkea? En tieda. Yritin vain purkaa sita mielentilaa, mika taalla on syntynyt. Ja olisinhan toki voinut jasennella tekstin uudestaan, mutta elavyyden nimissa jatan taman alkuperaiseen muotoon. Omistettu Irc-galleria-yhteisolle "Selitan hassusti"
Antti
PS. Kommentoikaahan viela sinne edelliseen postaukseen niita omia kuulumisianne, niita on mukava lukea!
=> Kokemuksia liukuhihnalta. Do you wanna go super-size? Sitahan tama matka on, vaha niinku ruokailis Micky D:ssa, Hungry Jacksissa ("The burgers are better at Hungry Jack's") tai jopa KFC:ssa. Uusia kokemuksia tulee koko ajan helpoissa, halvoissakin paketeissa ja satunnaiset lelut takaavat sen, ettei heti tylsisty. Taa pikaruokavertaus kylla tokkii, koska pikaruoka on pahaa ja Australian-reissu kivaa. Halusin kuitenkin aloittaa henkevasti metafooraillen, silla yks raahelainen just lukemani blogi inspiroi mua suuresti.
Pikaruuasta puheen ollen; tein jonkulaisen paatoksen lopettaa sen syomisen. Siis hampurilais-ransakalais-mattojen - tokihan kebabia, pitsaa ja kinkkisafkaa tuetaan! En mitaan juhlallista valaa vannonut suuren morrimoykyn nimeen, mutta paatin asian hiljaa mielessani kun juttelin vahan huonetoveri Scottin kanssa siita, mita tapahtuu pikaruokaloiden keittioissa. Keskustelua pohjusti Fast Food Nation -leffa ja sentimentaalisen aussiyleison "Oh, shit! GROSE!" -kommentit, kun elokuvassa syljettiin hampurilaisiin ja otettiin lattialle pudonneet pihvit iloisesti kayttoon grillissa. Scottin tyly kuitti "Onko tama ensimmainen kerta kun he nakevat ruokaansa syljettavan.."
Tokihan mina sitten sorruin. Halusin uuden, eksoottisen ruokailukokemuksen. En ollut ikina syonyt Hungry Jack'sissa, joten olosuhteiden ollessa suotuisat (ei energiaa lahtea laittamaan omaa ruokaa, ei muita, parempia vaihtoehtoja tarpeeksi lahella) menin jonottamaan. Loppupeleissa nain aika paljon vaivaa tuon roskamaton eteen (pitka jonottaminen, edes-takaisin kavely), mutta perustelin itselleni etta tama on Viimeinen ateria. Nautin fiestan puistossa kirjan kera. Milta maistu? Arvauksia, enibadi? Samaa paskaa. Plussana ketsuppi ei maksanut, kuten se maksaa KFC:ssa.
Se oli viimeinen roskamatto. (kebab-rullia ei lasketa)
Harhauduin originaalista ajatuksestani, mutta se on minulle luonnollista. Oon kuten Jodarok. "Seuraavaksi lahtee kertsi, jos viela muistan miten siihen piti tarttuu / kun heitin sen jo tohon alkuun." tms.
Tunnen talla hetkella suurta tyytyvaisyytta siita, etta olen taalla. Em. raahe-blogi ja joskus kevaalla/kesalla kayty keskustelu Raahen huvituksien puutteesta (Panu, jannu, mina, yms) muistuttaa hyvin siita, miksi olen taalla. Uusia kokemuksia tyrkytetaan koko ajan, eika taalla ole oikeastaan ollut ikina kunnolla tylsaa. Jonkunlainen rutiini mulle on talla hetkella muodostunut salilla ja toissa kaymisesta, mutta se ei ole ihan samanlaista kuin Raahessa. Taalla voi aina halutessaan lahtea uuteen pubiin istumaan uusien tai vanhojen tuttujen kanssa. Livemusiikkia on tarjolla TODELLA kiitettavasti. Jazzia, rockia ja poppia on saanu kuulla monena iltana. Suomalaisesta nakokulmasta yllattavaa on myos, etta ihmisilla on oikeasti hauskaa baareissa. Suorastaan julkeaa on se kuinka hyvaa mielta levitetaan mieluusti muillekin hymylla ja ystavallisilla sanoilla. Seuraa arvuutuskisa, jossa sinun tehtavanasi on miettia, mitka seuraavista fraaseista ovat suomalaisissa, mitka australialaisissa ravintoloissa esiintyvia. Vaikeuttaakseni visaa, olen kaantanyt kaikki englanniksi.
Visafraasit:
"Hey, you fuckin' homo. Let's go outside and i'll beat the shit out of ya.."
"Hey, how are you doing, mate?"
"Nice to meet you, mate! Where are you from?"
"We dont need faggots like you here.."
"Orgh, Blurpsh, Get me,blurb, a beer.."
"Now it's my shout! What would you like to have?"
.. Paikkoja ja puitteita sosiaaliselle kanssakaymisella on miljoonakaupungissa kuin muurahaispesassa pikkusia raksa-aijia. Silti, ois valilla kiva arvostella viinia okkoshannujen kanssa tai ehka sita sais sikarikaupassa asioitua jos ois joku parrispanu mukana. Nimet taysin imaginaarisia, pointtina siis, etta vanhojen kuomien kanssa naista mestoista sais paljon irti, mutta tamahan nyt on todettu jo moneen otteeseen.
Lisaksi tammosella reissulla kasvaa. Myota- ja vastoinkaymiset muokkaavat ihmista aina, ja kai se kielitaitokin kohenee kun elama on 24/7 yhta enkun puhekurssia. Tanaan kun brainstormailtiin tyoporukalla uusia kuvioita tussitaululle coolisti englanniksi, tuntu ettei opiskelut ole valuneet taysin hukkaan. Hei, tata vartenhan sita koulussa hikoiltiin! Raahen lukiolle terkkuja. Taitaa oma kommunikointikulttuurikin kehittya, kun on tekemisissa muiden kulttuurien edustajien kanssa.
Taalla ollessani on ajatukst palanneet monesti niihen Suomen tylsiltakin tuntuneisiin rutiineihin ja huonoiltakin tuntuneisiin hetkiin. How gay is that? En sano, etta haluaisin palata Rovaniemen pakkasiin huutamaan sotilaspolisiia tai lukion ihmissuhdeviidakon pahimpiin juoksuhiekkalatakoihin, mutta jotain perkeleen hienoa noissa muistoissa on, kun niita tutkailee taalta pitkan ajan ja matkan paasta. Eilenkin mietin hymy huulilla ja onnellisessa mielentilassa varmaankin parin vuoden takaista automatkaa valilla Meresere-Kalmamarket, jolloin autossa pauhasi Fatboy Slimin lyriikat "We went to see the sun go down on Brimrose Hill, Sunday evening sun goes down on Brimrose Hill" ja vahintaankin suomalaista tasoa melakonlialtaan lahenteleva savelma. Silloin hetki oli surullinen ja vitutti, mutta nyt se vaikuttaa kauniilta! Ehka autossa olleet muistavat.
No oliko tassa nyt selvyytta tai jarkea? En tieda. Yritin vain purkaa sita mielentilaa, mika taalla on syntynyt. Ja olisinhan toki voinut jasennella tekstin uudestaan, mutta elavyyden nimissa jatan taman alkuperaiseen muotoon. Omistettu Irc-galleria-yhteisolle "Selitan hassusti"
Antti
PS. Kommentoikaahan viela sinne edelliseen postaukseen niita omia kuulumisianne, niita on mukava lukea!
13.11.06
Hey, you!
Soitin Raaheen mummulle ja sain tietaa, etta tasta blogista kulkee printtiversiot hanellekin. Hyva, etta siellakin pysytaan karryilla :). Tuntuu valilla oudolta kirjoittaa, kun ei yhtaan tieda ketka kaikki tata loppujen lopuksi lukevat. Varsinkin kun monasti tuntuu etta oma teksti on todella heikkoa suomea ja tarinoiden tasokaan ei paata huimaa. Mutta pitaa silti suoltaa tulemaan, muuten sukulaiset hermostuvat. Teksti on taattu merkki mun hengissa sailymisesta!
Jos palatataan viela naihin kaikkiin blogin kasvottomiin lukijoihin, niin uskonpa etta suurin osa on niista kuitenkin ystavia, kavereita, tuttuja. Siksipa haastankin SINUT, lukija, kertomaan kuulumisia Suomesta. Meinasin jo kirjoittaa "Raahesta", mutta luonnollisestihan minun ja Timon kaltaisten megatahtien reissaamista seurataan koko maan laajuisesti. Ja seurattaisiin varmasti laajemminkin, mutta suomen kielen levinneisyys asettaa omat rajoitteensa. Sina, joka siina luet tata blogia, kirjoitapa kommenttia ja kerro mita siella on tapahtunut. "Mutta kun ei taalla tapahdu mitaan!" Pah. Kerro sitten siita viime viikon apsi/kellarireissusta, jonka kuitenkin teit siella pienessa kaupungissa. Paivanvaloa kestamattomat jutut voi laittaa sahkopostilla etunimi.sukunimi@gmail.com mulle ja timpskalle.
Voisin listata monta nimea, kenen tiedan siella nayton takana lymyilevan, mutta jatan sen tekematta tasapuolisuuden nimissa. Yllattakaa. Moni teista on muuttanut uuteen kaupunkiin aloittamaan opiskeluja ja toiset jatkavat lukiolla hengailua muuttuneessa sosiaalisessa ymparistossa. Shoot!
Antti
Ps. Eilen oli Sulatto, katsokaa kuvat inter.netista
Jos palatataan viela naihin kaikkiin blogin kasvottomiin lukijoihin, niin uskonpa etta suurin osa on niista kuitenkin ystavia, kavereita, tuttuja. Siksipa haastankin SINUT, lukija, kertomaan kuulumisia Suomesta. Meinasin jo kirjoittaa "Raahesta", mutta luonnollisestihan minun ja Timon kaltaisten megatahtien reissaamista seurataan koko maan laajuisesti. Ja seurattaisiin varmasti laajemminkin, mutta suomen kielen levinneisyys asettaa omat rajoitteensa. Sina, joka siina luet tata blogia, kirjoitapa kommenttia ja kerro mita siella on tapahtunut. "Mutta kun ei taalla tapahdu mitaan!" Pah. Kerro sitten siita viime viikon apsi/kellarireissusta, jonka kuitenkin teit siella pienessa kaupungissa. Paivanvaloa kestamattomat jutut voi laittaa sahkopostilla etunimi.sukunimi@gmail.com mulle ja timpskalle.
Voisin listata monta nimea, kenen tiedan siella nayton takana lymyilevan, mutta jatan sen tekematta tasapuolisuuden nimissa. Yllattakaa. Moni teista on muuttanut uuteen kaupunkiin aloittamaan opiskeluja ja toiset jatkavat lukiolla hengailua muuttuneessa sosiaalisessa ymparistossa. Shoot!
Antti
Ps. Eilen oli Sulatto, katsokaa kuvat inter.netista
4.11.06
Condemn terror, not our human rights
Tervetuloa Australiaan, turvalliseen lansimaahan!
Ette ehka tienneetkaan, etta Australiassa ei ole perustuslakia. Ei ole vahvaa perustaa, missa yksilon oikeudet olisi turvattu. Sita vastoin ne on lueteltu tavallisessa laissa, jota on vastikaan muutettu terrorismin vastaisen taistelun nimissa. Amnesty International Australian teettaman tutkimuksen mukaan suurin osa kansalaisista tietaa, etta lakia on muutettu, mutta 75% ei tieda uutta sisaltoa. Minapa hiukan paljastan teille tata anti-terror legislationia.
Vaikka henkiloa ei epailtaisi suoranaisesti terrorismirikoksen suorittamisesta, mutta han voi tietaa jotain siihen liittyvaa, hanet voidaan:
- Pidattaa jopa seitsemaksi paivaksi
- Asettaa jopa 24h yhtajaksoiseen kuulusteluun
Kaikki tama ilman, etta henkiloa syytetaan mistaan ja ilman, etta han saa puhua luottamuksellisesti asianajajansa kanssa. Kuulustelussa kysymyksiin vastaamatta jattaminen saattaa tietaa viitta vuotta linnaa.
Ennaltaehkaiseva pidatys
Henkiloa voidaan pitaa pidatettyna salaisessa sijainnissa aina 14 paivaa ilman varsinaisia syytteita tai oikeudenkayntia, jos uskotaan etta talla voidaan ehkaista terrorismirikos.
Kontrollimaaraykset
Vaikka henkiloa ei olisi tuomittu rikoksesta, hanelta voidaan jopa vuodeksi evata
- Toihin meneminen
- Meneminen uskontoa harjoittamaan
- Internetin ja puhelimen kaytto
- Tiettyjen henkiloiden kanssa kommunikoiminen
- Australiasta poistuminen
Jos voidaan olettaa, etta nailla tempuilla saatetaan ehkaista terroristiteko tai jos henkilo on saanut tai antanut koulutusta terroristiorganisaatiossa.
Ja paivan muihin aiheisiin..
Muutin reilu viikko sitten uuteen hostelliin. Asun nyt Newtownissa, ravintoloiden lvuatussa maassa. Vaikea tajuta miten jokaiseen kahvilaan, levykauppaan, ravintolaan ja vaatemyymalaan riittaa hipp.. asiakkaita, kun kortteliin mahtuu pari-kolme putiikkia ja kortteleita on aika paljon tuon paakadun varrella. Asumisesta joudun Billabong Gardensissa pulittamaan huomattavasti enemman kuin Woolloomoolloon rotankolossa, mutta laatu on myos parempaa ja asukkaat mukavia. Salilla kaymisesta maksan $100 kuukaudessa ja silla hinnalla vois osallistua myos bodypumppeihin yms. naisten jumppiin. Pyh. Penkkia ja hauista vaan!
Kavastiin perjantaina huvijahtibileissa, katso kuvat ja videot. Saksalaiset nyt ei varsinaisesti ole vilkkainta biletysseuraa, mutta ihan kivaa oli ja itsekin vasahdin vahan kesken illan. Lattarihouse ja aito Rion poikien rummunparistely oli kuitenki aika napparaa.
Uus tyokaveri on Libanonista kotoisin. Beirut on tietenkin maailman kaunein kaupunki, jossa on maailman kauneimmat naiset ja maailman paras yoelama. Housunpuntit oli kuulemma valilla tutissut kun Israelin lentokoneet pyori ylla ja puotti rautaa tulemaan. Meilla lansimaalaisilla taitaa olla vahan ykspuolinen kuva lahi-idasta ja niinpa Renata joutui vakuuttelemaan, etta kyseessa ei ole pelkka aavikko ja kaikki naiset eivat pukeudu kokovartalohuntuihin ja -kaapuihin. Klubeilla katot aukeaa tahtitaivaan alla ja musiikkivalikoimakin on laajempaa kuin Australiassa, joka on libanonilaisen silmaan itse asiassa tylsa maa! Kunhan tilanne tuolla luvatun maan lahella vahan rauhoittuu, pitaa lahtea tarkastamaan tama ainoa arabimaa, jossa on kristitty presidentti.
Perjantain paattibileiden jalkeen myos hinku lahtea E-Amerikkaan vahvistui, sen verta hyvin osasivat hauskaa pitaa nama portugalia vaantavat neitoset. Tammosta se reissaaminen on, koko ajan vaan keksii uusia paikkoja mihin menna..
Antti
Ette ehka tienneetkaan, etta Australiassa ei ole perustuslakia. Ei ole vahvaa perustaa, missa yksilon oikeudet olisi turvattu. Sita vastoin ne on lueteltu tavallisessa laissa, jota on vastikaan muutettu terrorismin vastaisen taistelun nimissa. Amnesty International Australian teettaman tutkimuksen mukaan suurin osa kansalaisista tietaa, etta lakia on muutettu, mutta 75% ei tieda uutta sisaltoa. Minapa hiukan paljastan teille tata anti-terror legislationia.
Vaikka henkiloa ei epailtaisi suoranaisesti terrorismirikoksen suorittamisesta, mutta han voi tietaa jotain siihen liittyvaa, hanet voidaan:
- Pidattaa jopa seitsemaksi paivaksi
- Asettaa jopa 24h yhtajaksoiseen kuulusteluun
Kaikki tama ilman, etta henkiloa syytetaan mistaan ja ilman, etta han saa puhua luottamuksellisesti asianajajansa kanssa. Kuulustelussa kysymyksiin vastaamatta jattaminen saattaa tietaa viitta vuotta linnaa.
Ennaltaehkaiseva pidatys
Henkiloa voidaan pitaa pidatettyna salaisessa sijainnissa aina 14 paivaa ilman varsinaisia syytteita tai oikeudenkayntia, jos uskotaan etta talla voidaan ehkaista terrorismirikos.
Kontrollimaaraykset
Vaikka henkiloa ei olisi tuomittu rikoksesta, hanelta voidaan jopa vuodeksi evata
- Toihin meneminen
- Meneminen uskontoa harjoittamaan
- Internetin ja puhelimen kaytto
- Tiettyjen henkiloiden kanssa kommunikoiminen
- Australiasta poistuminen
Jos voidaan olettaa, etta nailla tempuilla saatetaan ehkaista terroristiteko tai jos henkilo on saanut tai antanut koulutusta terroristiorganisaatiossa.
Ja paivan muihin aiheisiin..
Muutin reilu viikko sitten uuteen hostelliin. Asun nyt Newtownissa, ravintoloiden lvuatussa maassa. Vaikea tajuta miten jokaiseen kahvilaan, levykauppaan, ravintolaan ja vaatemyymalaan riittaa hipp.. asiakkaita, kun kortteliin mahtuu pari-kolme putiikkia ja kortteleita on aika paljon tuon paakadun varrella. Asumisesta joudun Billabong Gardensissa pulittamaan huomattavasti enemman kuin Woolloomoolloon rotankolossa, mutta laatu on myos parempaa ja asukkaat mukavia. Salilla kaymisesta maksan $100 kuukaudessa ja silla hinnalla vois osallistua myos bodypumppeihin yms. naisten jumppiin. Pyh. Penkkia ja hauista vaan!
Kavastiin perjantaina huvijahtibileissa, katso kuvat ja videot. Saksalaiset nyt ei varsinaisesti ole vilkkainta biletysseuraa, mutta ihan kivaa oli ja itsekin vasahdin vahan kesken illan. Lattarihouse ja aito Rion poikien rummunparistely oli kuitenki aika napparaa.
Uus tyokaveri on Libanonista kotoisin. Beirut on tietenkin maailman kaunein kaupunki, jossa on maailman kauneimmat naiset ja maailman paras yoelama. Housunpuntit oli kuulemma valilla tutissut kun Israelin lentokoneet pyori ylla ja puotti rautaa tulemaan. Meilla lansimaalaisilla taitaa olla vahan ykspuolinen kuva lahi-idasta ja niinpa Renata joutui vakuuttelemaan, etta kyseessa ei ole pelkka aavikko ja kaikki naiset eivat pukeudu kokovartalohuntuihin ja -kaapuihin. Klubeilla katot aukeaa tahtitaivaan alla ja musiikkivalikoimakin on laajempaa kuin Australiassa, joka on libanonilaisen silmaan itse asiassa tylsa maa! Kunhan tilanne tuolla luvatun maan lahella vahan rauhoittuu, pitaa lahtea tarkastamaan tama ainoa arabimaa, jossa on kristitty presidentti.
Perjantain paattibileiden jalkeen myos hinku lahtea E-Amerikkaan vahvistui, sen verta hyvin osasivat hauskaa pitaa nama portugalia vaantavat neitoset. Tammosta se reissaaminen on, koko ajan vaan keksii uusia paikkoja mihin menna..
Antti
24.10.06
Yleison pyynnosta
Eli koska postilaatikkoni on nyt taynna viesteja missa ihmiset toivoo lisaa tietoa fantastisesta elamastani Griffithissa tein pienen koosteen normipaivasta upouudella digitaalikamerallani. Niin mina ostin sellaisen vehkeen itselleni kun eras anynonyymiksi jaava Sonja sellaista minulta vaati ja budjettivajeen takia olen nyt viikon syomatta. Onhan se toki silti mukavaa vieda jotain muistoja tastakin mestasta kotiin sitte joskus ku sinne palaa niin ei se kameran ostaminen minusta mikaa hukkasijoitus ollut, hintakin oli varmaa 1/3 siita mita se on suomessa.
Videot (joita upin talla hetkella, kestaa pari tuntia ja ne ei valttamatta viela ole siella) varmaa puhuu omasta puolestaan ja luulisin, etta niista jotain selvaa saa ainakin tyopaivan osalta. Eli homman nimihan oli kerata heinapaaleja pellolta, lastata niita kuormuriin ja survoa sopivaksi pinoksi latoon. Homma ei ehka kuulosta kummalta, mutta kun kertoo paalin tuhannellaviidellasadalla ja lisaa soppaan auringon, heinapolyn, karpaset ja liikkuvan auton lavalla tasapainottelemisen 5 metrin korkeudessa paalien paalla, niin soppa onkin paljon moniulotteisempi. Latoon paastessa lammotilan voi myos kertoa kahdella, koska heinapaalit ovat mukavasti siella hautoneet ilmaa ja varsinkin katon rajassa alkaa tuntua jo hiukan suomalaiselta saunalta johon joku on keksinyt laittaa heinapaaleja kannettavaksi. Mielenkiintoisena faktana mainittakoon, etta jos johonkin valiin ladossa erehtyy tunkemaan maran heinapaalin ja auringon lammittaessa kasaa lampotila kasan keskella voi nousta yli sadan asteen ja tama kyseinen kostea paali saattaa spontaanisti itsesyttya ja polttaa koko ladon! Tanaan pakkasimme paaleja myos traktorin perakarryyn ja siihen mahtuikin melkeen tuplaten paaleja verrattuna kuorma-autoon. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, etta farmari joka kyseista traktoria sitten koitti kuskata pois pellolta kaatoi osan lastista jorpakkoon >_< Yleisesti ottaen tyo on helvetin raskasta kuormurin ajamista lukuunottamatta, mutta paivat ovat lyhyita, koska energiaa ei vaan ole loputtomasti ja olen kampilla about yhden maissa.
Voitte nyt mielessanne kuvitella seuraavan tilanteen: Tulet edellamainitusta suhteellisen raskaasta duunista kotiapain ja ehdotat, etta voisinpa nyt nauttia kylman limonadin tyokaverillesi Paulille joka autoa ajaa. Paul suostuu ja kaartaa jonkin ajan kuluttua huoltoasemalle, joka sijaitsee noin kilometrin paassa kampilta.Menet sisaan, katselet kylmioon jossa virvoitusjuomat sijaitsee ja otat vaihtelun vuoksi tolkki-fantan itsellesi. Tietysti olet hyvin tietoinen siita, etta jokin tekija saa virvoitusjuomat maistumaan tolkista juotuna paljo paremmalle ja perustelet silla valintasi. Maksaessa pistat merkille kirpaisevan kovan hinnan (2 dollaria)ja runkkarin nakoisen myyjan tiskin takana joka hymyilemisen sijaan miettii paallesi sylkemista, mutta tyytyy keraamaan ryostohinnan sen sijaan. Poistuessasi vilkaiset taaksesi ja naet kuinka myyja poistuu ylakertaan hakkaamaan vaimoaan ja sen jalkeen avaa tv:n, surffaa kanavia kunnes loytaa vapaapainia ja itkevan vaimon tuodessa oluen mies vaivautuu liikkumaan sen verran, etta viimeistelee homman koukulla vaimonsa alavatsaan, nappaa oluen ja istuu takaisin sohvalle (oletettavasti). Itse huomaat vasta kotiovella avatessasi fantan, etta saatanan perkele, tolkin vari on haalistunut ja kun viimein loydat sen best before-paivamaaran tolkin pohjasta niin se on jostain viime vuosituhannelta. Eniten hommassa ei vituta se, etta maksoit tolkista 2 dollaria joista noin vahintaan 40 senttia on reilua ylihintaa. Eika siina vituta edes se, etta palvelu oli paskaa ja ehka tuollaisen tyopaivan jalkeen oisi mukava saada jonkinlaista ihmismaista kohtelua. Itseani tilanteessa vitutti se seikka, etta kaveri oli ryostanyt minulta tarkean hetken, hetken jota koko paivan olin vaalinut mielessani ja suunnitellut tarkasti jokaista aspektia myoten. Tama kyseinen hetki oli siirtynyt ajatuksen tasolta hyvin onnistuneeksi muistoksi, ellei ihan jokainen aspekti siina olisi mennyt vitulleen. Kaikesta paskasta huolimatta selvisin kampille ilman autokolaria, otin tolkin kateen, kysyin ajo/kavely-ohjeet huoltoasemalle, kavelin pari kilsaa harhaan ja Griffithin vammaisen ympyra-kaavan takia loysin itteni sadan metrin paasta omasta kampasta. Kysyin suunan uudelleen vuokra-isannaltani Ianilta ja loysin viimein juurikin samalle huoltoasemalle mista olin kyseisen tolkin ostanut, iskin tolkin tiskiin ja vaadin tilalle uutta. Vastahakoisesti tiskin toisella puolella oleva limainen paskakasa ehdotukseen taipui ja sain kuin sainkin uuden tilalle, mutta fantaan pettyneena otin tolkki-colan. Tarkistin tolkin paivamaaran, kiitin, kavelin ulos ja aukaisin viilean cola-juoman ja join sen kavellessani kampille puiston lapi, jossa joku paikallinen kemisti veteli paivauniaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tarinan opetuksena on varmaan se, etta jos nyt viitsii nahda ihan helvetisti vaivaa ja uhrautumista korjatakseen pikkuasioita jotka vituttaa, niin ehka ne ei sitten loppujen lopuksi ota aivoon niin paljoa, sainhan minakin sentaan sen virvoitusjuoman loppujen lopuksi. En tieda oisko joku muu toiminut samoin ja ehka Suomessa en olisi vain tyytynyt uuteen colatolkkiin, vaikkakaan ei minun olisi sita edes tarvinnut edes vaatia, koska suomalaisilla on sen verran selkarankaa, etta kauppiaan mokat yleensa hyvitetaan asiakkaalle kyselematta ja en epaile ettenko olisi suomessa kavellyt lafkasta ulos vahintaan 1,5 litran pullon kanssa tapahtuneen jalkeen. Ei voi kauhalla vaatia kun on lusikoimalla (oz) annettu, suomi 1, australia 0.
-Timo
ps. Aion jatkossakin kayttaa otsikoissa pistetta ilman mitaan muuta jarkevaa perustetta kuin se, etta muutama ihminen ehka vahingossa puree kielensa poikki lukiessaan postauksiani.
Videot (joita upin talla hetkella, kestaa pari tuntia ja ne ei valttamatta viela ole siella) varmaa puhuu omasta puolestaan ja luulisin, etta niista jotain selvaa saa ainakin tyopaivan osalta. Eli homman nimihan oli kerata heinapaaleja pellolta, lastata niita kuormuriin ja survoa sopivaksi pinoksi latoon. Homma ei ehka kuulosta kummalta, mutta kun kertoo paalin tuhannellaviidellasadalla ja lisaa soppaan auringon, heinapolyn, karpaset ja liikkuvan auton lavalla tasapainottelemisen 5 metrin korkeudessa paalien paalla, niin soppa onkin paljon moniulotteisempi. Latoon paastessa lammotilan voi myos kertoa kahdella, koska heinapaalit ovat mukavasti siella hautoneet ilmaa ja varsinkin katon rajassa alkaa tuntua jo hiukan suomalaiselta saunalta johon joku on keksinyt laittaa heinapaaleja kannettavaksi. Mielenkiintoisena faktana mainittakoon, etta jos johonkin valiin ladossa erehtyy tunkemaan maran heinapaalin ja auringon lammittaessa kasaa lampotila kasan keskella voi nousta yli sadan asteen ja tama kyseinen kostea paali saattaa spontaanisti itsesyttya ja polttaa koko ladon! Tanaan pakkasimme paaleja myos traktorin perakarryyn ja siihen mahtuikin melkeen tuplaten paaleja verrattuna kuorma-autoon. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, etta farmari joka kyseista traktoria sitten koitti kuskata pois pellolta kaatoi osan lastista jorpakkoon >_< Yleisesti ottaen tyo on helvetin raskasta kuormurin ajamista lukuunottamatta, mutta paivat ovat lyhyita, koska energiaa ei vaan ole loputtomasti ja olen kampilla about yhden maissa.
Voitte nyt mielessanne kuvitella seuraavan tilanteen: Tulet edellamainitusta suhteellisen raskaasta duunista kotiapain ja ehdotat, etta voisinpa nyt nauttia kylman limonadin tyokaverillesi Paulille joka autoa ajaa. Paul suostuu ja kaartaa jonkin ajan kuluttua huoltoasemalle, joka sijaitsee noin kilometrin paassa kampilta.Menet sisaan, katselet kylmioon jossa virvoitusjuomat sijaitsee ja otat vaihtelun vuoksi tolkki-fantan itsellesi. Tietysti olet hyvin tietoinen siita, etta jokin tekija saa virvoitusjuomat maistumaan tolkista juotuna paljo paremmalle ja perustelet silla valintasi. Maksaessa pistat merkille kirpaisevan kovan hinnan (2 dollaria)ja runkkarin nakoisen myyjan tiskin takana joka hymyilemisen sijaan miettii paallesi sylkemista, mutta tyytyy keraamaan ryostohinnan sen sijaan. Poistuessasi vilkaiset taaksesi ja naet kuinka myyja poistuu ylakertaan hakkaamaan vaimoaan ja sen jalkeen avaa tv:n, surffaa kanavia kunnes loytaa vapaapainia ja itkevan vaimon tuodessa oluen mies vaivautuu liikkumaan sen verran, etta viimeistelee homman koukulla vaimonsa alavatsaan, nappaa oluen ja istuu takaisin sohvalle (oletettavasti). Itse huomaat vasta kotiovella avatessasi fantan, etta saatanan perkele, tolkin vari on haalistunut ja kun viimein loydat sen best before-paivamaaran tolkin pohjasta niin se on jostain viime vuosituhannelta. Eniten hommassa ei vituta se, etta maksoit tolkista 2 dollaria joista noin vahintaan 40 senttia on reilua ylihintaa. Eika siina vituta edes se, etta palvelu oli paskaa ja ehka tuollaisen tyopaivan jalkeen oisi mukava saada jonkinlaista ihmismaista kohtelua. Itseani tilanteessa vitutti se seikka, etta kaveri oli ryostanyt minulta tarkean hetken, hetken jota koko paivan olin vaalinut mielessani ja suunnitellut tarkasti jokaista aspektia myoten. Tama kyseinen hetki oli siirtynyt ajatuksen tasolta hyvin onnistuneeksi muistoksi, ellei ihan jokainen aspekti siina olisi mennyt vitulleen. Kaikesta paskasta huolimatta selvisin kampille ilman autokolaria, otin tolkin kateen, kysyin ajo/kavely-ohjeet huoltoasemalle, kavelin pari kilsaa harhaan ja Griffithin vammaisen ympyra-kaavan takia loysin itteni sadan metrin paasta omasta kampasta. Kysyin suunan uudelleen vuokra-isannaltani Ianilta ja loysin viimein juurikin samalle huoltoasemalle mista olin kyseisen tolkin ostanut, iskin tolkin tiskiin ja vaadin tilalle uutta. Vastahakoisesti tiskin toisella puolella oleva limainen paskakasa ehdotukseen taipui ja sain kuin sainkin uuden tilalle, mutta fantaan pettyneena otin tolkki-colan. Tarkistin tolkin paivamaaran, kiitin, kavelin ulos ja aukaisin viilean cola-juoman ja join sen kavellessani kampille puiston lapi, jossa joku paikallinen kemisti veteli paivauniaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tarinan opetuksena on varmaan se, etta jos nyt viitsii nahda ihan helvetisti vaivaa ja uhrautumista korjatakseen pikkuasioita jotka vituttaa, niin ehka ne ei sitten loppujen lopuksi ota aivoon niin paljoa, sainhan minakin sentaan sen virvoitusjuoman loppujen lopuksi. En tieda oisko joku muu toiminut samoin ja ehka Suomessa en olisi vain tyytynyt uuteen colatolkkiin, vaikkakaan ei minun olisi sita edes tarvinnut edes vaatia, koska suomalaisilla on sen verran selkarankaa, etta kauppiaan mokat yleensa hyvitetaan asiakkaalle kyselematta ja en epaile ettenko olisi suomessa kavellyt lafkasta ulos vahintaan 1,5 litran pullon kanssa tapahtuneen jalkeen. Ei voi kauhalla vaatia kun on lusikoimalla (oz) annettu, suomi 1, australia 0.
-Timo
ps. Aion jatkossakin kayttaa otsikoissa pistetta ilman mitaan muuta jarkevaa perustetta kuin se, etta muutama ihminen ehka vahingossa puree kielensa poikki lukiessaan postauksiani.
22.10.06
Kirjotanpa nyt kuiteski
Eli aattelin nyt jotain tanne rykasta, vaikkei taalla ole tapahtunut tasan mitaan. Oon siivonnu viinitarhaa aktiivisesti tassa viikon, 6 paivaa talla viikolla, eika loppua nay. Jokainen rivi joka pitaa siivota on yli 200 metria, riveja on 2,5 metrin valein ja niita on rinnakkain sellaset 2 kilometria nain pikaselta arviolta. Horisontissa nakyvat puut ovat merkkina siita, etta viinitarhan taytyy ennemmin tai myohemmin loppua. Tata paskaa sitte jauhan tassa ilmeisesti niin kauan, etta selka antaa periksi tai se viinitarha kalutaan loppuun.
Ceasar on meidan paallepasmarina ja kanssani tyoskentelee sellaset 12-15 henkiloa paivasta riippuen joista 99,5 prosenttia on saksasta. Toivon pilkahdus tahan saksalaishelvettin loppumiseen kavi kun asuntoon muutti korealainen tyyppi, mutta sekin oli adoptoitu pentuna saksaan, vittu. Eli no more Germans plz, ei sinaansa mitaan vikaa, mutta ku ne ei vaan osaa enkkua kovin hyvin ja sitte ne tyytyy jauhamaan saksaa keskenaan. Itsehan en opetellut kaukonakoisena koulussa saksaa niin tyydyn seuraamaan tata karmeaa mongerrusta vieresta, koitan sitte ilmeista paatella puhuuko ne minusta paskaa vai ei. Todennakoisesti puhuu. Tapaus Ceasar onkin sitte hiukan ristiriitainen, kaveri antaa itsestaan sellasen kuvan etta se on maailman reiluin ja avokatisin kaveri, mutta terve jarki vaan huutaa paassa, etta se mulkku vetaa joka valista rahaa itselleen. Toki tulen hanen kanssa varsin hyvin toimeen vaikka ikaeroa taitaa olla 20 vuotta, mutta jutut ovat about samaa tasoa, eli riman ali on kaivettu syva tunneli. Palkka on kohtuullinen niin ei tassa alyttomasti ole valia, mutta periaattesta sita on vaan niin pirun skeptinen kaikkea tuollaista kohtaan, eika se nyt sinaansa ole mikaan kauhean huono asia jos meinaa tassa maailmassa jotenkin parjata. Eli kun saan tarpeeksi todisteita jostakin niin voin alkaa kiristamaan.
Mun elama taalla rakentuu tasan parin asian ymparille, tyot, salilla kayminen ja juokseminen, futiksen pelaaminen pleikalla felixia ja youngia vastaan ja tietysti niiden piekseminen siina ja tietysti nukkuminen on myos aika vahvoilla, koska herata pitaa puoli kuuden maissa. Suuren osan ajasta myos pelaan arvauspelia saksalaisten kanssa, eli koitan arvata mista ne milloinkin puhuvat ja joskus ymmarran ehka sanan tai pari. Sitten kun ymmarran ne kokonaiset lauseet ja kaikki solvaukset mita ne mulle syytaa niin alkaa kirves heilua. Fantastisen mielenkiintoista ja tarkempia kysymyksia voi laittaa mailiin jos haluatte kuulla mista tahansa edella mainituista aiheista.
Olen myos holtittomasti syytanyt rahaa ja ostin itselleni mp3-soittimen, hintaa 100 dollaria ja vuoden takuu! Oisin toki saanut kahdenkin vuoden takuun lisahintaan, mutta tuskin palaan tanne sen takia, etta "ku se mp3-soitin nyt vaan hajos" 1300 euroa tanne ja takaisin ja saastaisin sellaset -1240 euroa. Nyt parhaimmillaan lataan tata kyseista soitinta tayteen toolia ja muuta mystista, josta koitan ottaa selvaa tyoskennellessani pellolla. Itselleni kun tama kyseessa oleva erittain arvostettu bandi on jaanyt hiukan vahalle huomiolle, vaikka suuri osa kavereista sita aika avoimesti palvookin.
Taman verran talla kertaa, asiaa tyhjasta ilman mitaan pointtia. Jos jotain jannaa ilmenee niin ehka vaivaudun kirjottamaan uudestaan sitten joskus, kuulumisiin.
-Timo
Ceasar on meidan paallepasmarina ja kanssani tyoskentelee sellaset 12-15 henkiloa paivasta riippuen joista 99,5 prosenttia on saksasta. Toivon pilkahdus tahan saksalaishelvettin loppumiseen kavi kun asuntoon muutti korealainen tyyppi, mutta sekin oli adoptoitu pentuna saksaan, vittu. Eli no more Germans plz, ei sinaansa mitaan vikaa, mutta ku ne ei vaan osaa enkkua kovin hyvin ja sitte ne tyytyy jauhamaan saksaa keskenaan. Itsehan en opetellut kaukonakoisena koulussa saksaa niin tyydyn seuraamaan tata karmeaa mongerrusta vieresta, koitan sitte ilmeista paatella puhuuko ne minusta paskaa vai ei. Todennakoisesti puhuu. Tapaus Ceasar onkin sitte hiukan ristiriitainen, kaveri antaa itsestaan sellasen kuvan etta se on maailman reiluin ja avokatisin kaveri, mutta terve jarki vaan huutaa paassa, etta se mulkku vetaa joka valista rahaa itselleen. Toki tulen hanen kanssa varsin hyvin toimeen vaikka ikaeroa taitaa olla 20 vuotta, mutta jutut ovat about samaa tasoa, eli riman ali on kaivettu syva tunneli. Palkka on kohtuullinen niin ei tassa alyttomasti ole valia, mutta periaattesta sita on vaan niin pirun skeptinen kaikkea tuollaista kohtaan, eika se nyt sinaansa ole mikaan kauhean huono asia jos meinaa tassa maailmassa jotenkin parjata. Eli kun saan tarpeeksi todisteita jostakin niin voin alkaa kiristamaan.
Mun elama taalla rakentuu tasan parin asian ymparille, tyot, salilla kayminen ja juokseminen, futiksen pelaaminen pleikalla felixia ja youngia vastaan ja tietysti niiden piekseminen siina ja tietysti nukkuminen on myos aika vahvoilla, koska herata pitaa puoli kuuden maissa. Suuren osan ajasta myos pelaan arvauspelia saksalaisten kanssa, eli koitan arvata mista ne milloinkin puhuvat ja joskus ymmarran ehka sanan tai pari. Sitten kun ymmarran ne kokonaiset lauseet ja kaikki solvaukset mita ne mulle syytaa niin alkaa kirves heilua. Fantastisen mielenkiintoista ja tarkempia kysymyksia voi laittaa mailiin jos haluatte kuulla mista tahansa edella mainituista aiheista.
Olen myos holtittomasti syytanyt rahaa ja ostin itselleni mp3-soittimen, hintaa 100 dollaria ja vuoden takuu! Oisin toki saanut kahdenkin vuoden takuun lisahintaan, mutta tuskin palaan tanne sen takia, etta "ku se mp3-soitin nyt vaan hajos" 1300 euroa tanne ja takaisin ja saastaisin sellaset -1240 euroa. Nyt parhaimmillaan lataan tata kyseista soitinta tayteen toolia ja muuta mystista, josta koitan ottaa selvaa tyoskennellessani pellolla. Itselleni kun tama kyseessa oleva erittain arvostettu bandi on jaanyt hiukan vahalle huomiolle, vaikka suuri osa kavereista sita aika avoimesti palvookin.
Taman verran talla kertaa, asiaa tyhjasta ilman mitaan pointtia. Jos jotain jannaa ilmenee niin ehka vaivaudun kirjottamaan uudestaan sitten joskus, kuulumisiin.
-Timo
18.10.06
Kiama
Pomo kaski pitaa tanaan vapaata ja puskea duunia sunnuntaina. Tein tyota kaskettya ja piipahdin Kiamassa.
Junalla matka kesti parisen tuntia ja ikkunoista nakyi vihreita maisemia ja lopussa valtamerta. Itse Kiama on pieni kaupunki, jossa oli ainakin nain arkena aika hiljaista, mita nyt joitain aussimatkaajia porraili infokeskuksella. Nahtavyyksia ei kummemmin ole, paitsi majakka ja blowhole, jossa vesi parskyy kunnolla oikeissa olosuhteissa. Lyhyen automatkan paasta loytyis kylla sademetsaa ja komeita pikku vuoria, eli pitanee joskus tulla uudemman kerran Timon ja auton kera.
Suunnitelmani kayda jossain opastetulla kierroksella karisivat kun kuulin, etta sellaiset tourit pitais varata aina etukateen. Noh, eipa siina, Plan B oli pitaa oikein laiska paiva. Mulla oli mukana kirja ja aurinkokin alkoi tulla esiin pilvien takaa, joten oli helppo ottaa lunkisti. Kiersin osavaltion ainoat vanhanaikaiset terassitalot, jotka oli muutettu kodikkaiksi putiikeiksi ja joka kaupassa jouduin kertomaan olevani Suomesta ja kaukana kotoa :).
Paivan paras hetki oli tietenkin suunnaton hedonismi, kun siirryin merinakoalalla varustettuun ravintolaan. Katkarapuja alkuun, lohta paaruuaksi, valkkaria meni pari lasia. Lohi ei parjannyt kotitekoiselle, mutta toimi ihan tarpeeksi hyvin. Ensimmainen pitkan kaavan mukainen ruokailu talla mantereella rentoutti todella hyvin, ja te lukijat voitte arvata minka ratkaisun tein jalkiruokalistan kanssa, kun sielta loytyi "Chocolate Death" -niminen annos. Kahvit viela paalle ja kun aloin jo vasya kirjan lukemiseen taydella vatsalla, sain huomata etta koko lystyi maksoi vain $58. Eli siina 36e! Ha-la-pa. Vietin viela hiukan aikaa puun alla loikoillen ja aaltoja katsellen kunnes siirryin junaan ja otin suunnaksi Sydneyn. Lamminta tietenki oli koko paivan ajan varmaan reilusti yli 30C.
Paluu arkeen oli tietenkin karu, kun pomo soitti junamatkan aikana ja kuumotti etta tuloksia pitas alkaa huomenna tehda oikein urakalla. Joopa joo. Eivat paljo paata silita jos ei bisnes suju. Nakee nyt etta miten tama lahtee kayntiin ja siirrytaanko ens viikolla jo kilometritehtaalle :D.
Antti
PS. Kuvia, videoita:
Sandyn synttarit ja muuta
Akvariumikaynti ja jokivenematka
Kiama-kuvia ja videoita en valitettavasti viela ehdi laittaa nettiin, mutta ne ilmestyvat kylla pian kiama-kansioon
Junalla matka kesti parisen tuntia ja ikkunoista nakyi vihreita maisemia ja lopussa valtamerta. Itse Kiama on pieni kaupunki, jossa oli ainakin nain arkena aika hiljaista, mita nyt joitain aussimatkaajia porraili infokeskuksella. Nahtavyyksia ei kummemmin ole, paitsi majakka ja blowhole, jossa vesi parskyy kunnolla oikeissa olosuhteissa. Lyhyen automatkan paasta loytyis kylla sademetsaa ja komeita pikku vuoria, eli pitanee joskus tulla uudemman kerran Timon ja auton kera.
Suunnitelmani kayda jossain opastetulla kierroksella karisivat kun kuulin, etta sellaiset tourit pitais varata aina etukateen. Noh, eipa siina, Plan B oli pitaa oikein laiska paiva. Mulla oli mukana kirja ja aurinkokin alkoi tulla esiin pilvien takaa, joten oli helppo ottaa lunkisti. Kiersin osavaltion ainoat vanhanaikaiset terassitalot, jotka oli muutettu kodikkaiksi putiikeiksi ja joka kaupassa jouduin kertomaan olevani Suomesta ja kaukana kotoa :).
Paivan paras hetki oli tietenkin suunnaton hedonismi, kun siirryin merinakoalalla varustettuun ravintolaan. Katkarapuja alkuun, lohta paaruuaksi, valkkaria meni pari lasia. Lohi ei parjannyt kotitekoiselle, mutta toimi ihan tarpeeksi hyvin. Ensimmainen pitkan kaavan mukainen ruokailu talla mantereella rentoutti todella hyvin, ja te lukijat voitte arvata minka ratkaisun tein jalkiruokalistan kanssa, kun sielta loytyi "Chocolate Death" -niminen annos. Kahvit viela paalle ja kun aloin jo vasya kirjan lukemiseen taydella vatsalla, sain huomata etta koko lystyi maksoi vain $58. Eli siina 36e! Ha-la-pa. Vietin viela hiukan aikaa puun alla loikoillen ja aaltoja katsellen kunnes siirryin junaan ja otin suunnaksi Sydneyn. Lamminta tietenki oli koko paivan ajan varmaan reilusti yli 30C.
Paluu arkeen oli tietenkin karu, kun pomo soitti junamatkan aikana ja kuumotti etta tuloksia pitas alkaa huomenna tehda oikein urakalla. Joopa joo. Eivat paljo paata silita jos ei bisnes suju. Nakee nyt etta miten tama lahtee kayntiin ja siirrytaanko ens viikolla jo kilometritehtaalle :D.
Antti
PS. Kuvia, videoita:
Sandyn synttarit ja muuta
Akvariumikaynti ja jokivenematka
Kiama-kuvia ja videoita en valitettavasti viela ehdi laittaa nettiin, mutta ne ilmestyvat kylla pian kiama-kansioon
15.10.06
Isoja ja pienia asioita
Sydney, Antti
Toita on nyt tullut painettua lahes kokonainen viikko ja paivat on ollu vasyttavia pitkiksi venyvien tyomatkojen takia. Oon saanu asetetut tavoitteet juuri ja juuri taytettya (potkut tulee, jos ei parjaa. Lahella on ollu jo), mutta on se vahan vaikeaa noyran suomalaisen oppia aggressiivinen myyntityyli. Siis myydahan tuo Amnestyn kannattajasenyys pitaa. Niinku kollega sen hyvin sano "Look, you're too kind. We're not looking interested people, we are MAKING people interested." Eli tassa duunissa ei todellakaan odotella, etta joku haluaa tulla lahjoittamaan rahaa ihmisoikeuksien puolesta, vaan Napoleonin ajatuksia mukaillen kaydaan paalle ja pistetaan porukka ajattelemaan niita lapsisotilasparkoja. Hommat jatkuu tassa tiistaina ja saa nahda miten aijan kay.
Keskiviikkona meinas tyomatkasta tulla yllattavan kallis, kun tietoisesti matkustin yli mun lipun valtuuksien. Tietenkin asemalla oli sitten porttiautomaatti ja viiden hengen vartijapartio. "Now let me see that ticket, boy. Boy, you've got the wrong kind of ticket... how old are you? 20? Now, this is a federal offence and there's a $200 fine for that." Eli tama jaakaappipakastinyhdistelma uhkas $200 rapsuilla. Hommat kuitenki lutviutu Australian malliin ihan hyvin kun vahan leikin typeraa turistia ja pyysin etta eiko oikean lipun ostaminen riittais. Mentiin sitte automaatille, mutta kun mulla ei ollu kateista, niin ei sitte tarvinnu ostaa sita oikeaa lippuakaan. Selvisin varoituksella ja muistoksi sain ohjekirjan julkisen liikenteen oikeaoppisesta kaytosta. No worries!
Hostellilla ei aika kay tylsaksi, kun malesialainen sekopaa paatti avata shampanjapullon kyljesta alkaen kayttaen hyvaksi jonku jenkkituristin paata. Vertahan siina vuosi pitkin lattioita ja kaveri ambulanssilla sairaalaan. Malesialainen sanoi etta kyse oli itsepuolustuksesta.
Eilen illalla sain nauttia taas kivasta aasialaisseurasta. Oli nimittain hostellilla tyoskentelevan korealaisen Sandyn 23v-synttarit, joita sitten miehissa juhlittiin! Sky Gardenissa syotiin pitsaa ja korealaisia perinneruokia seka juotiin viinia, huoneessa sitten kakuteltiin. Totta kai asiaan kuuluivat kynttilat, sadetikut, paukkuserpentiinit ja laulut! Oli jotenki haikaisevaa miten nuo kaikki minua vahintaan pari vuotta vanhemmat tyypit piti hauskaa kuin lastenkesteilla konsanaan. Enpa ole vahaan aikaan nahnyt samanlaista aitoa pienista asiosta kumpuavaa iloa kuin mita eilen todistin. Laitan kuvat ja videot myohemmin nettiin, niin paasette jyvalle siita mita tarkoitan. Japsien kanssakin hieroin sovintoa.
"Elama ilman pienia iloja on kuin pitka matka ilman majataloja" -Eino Leino
Huomenna oli tarkoitus lahtea Kiama-nimiseen kaupunkiin paivareissulle, mutta taidan siirtaa sita vahan eteenpain, silla saa on nyt vahan heikko. Sadekuurot, tuuli ja kylma ilma on vissiin ihan luonnollinen seuraamus parin paivan takaisille 38C lampotiloille. Huh, helletta!
Antti
Toita on nyt tullut painettua lahes kokonainen viikko ja paivat on ollu vasyttavia pitkiksi venyvien tyomatkojen takia. Oon saanu asetetut tavoitteet juuri ja juuri taytettya (potkut tulee, jos ei parjaa. Lahella on ollu jo), mutta on se vahan vaikeaa noyran suomalaisen oppia aggressiivinen myyntityyli. Siis myydahan tuo Amnestyn kannattajasenyys pitaa. Niinku kollega sen hyvin sano "Look, you're too kind. We're not looking interested people, we are MAKING people interested." Eli tassa duunissa ei todellakaan odotella, etta joku haluaa tulla lahjoittamaan rahaa ihmisoikeuksien puolesta, vaan Napoleonin ajatuksia mukaillen kaydaan paalle ja pistetaan porukka ajattelemaan niita lapsisotilasparkoja. Hommat jatkuu tassa tiistaina ja saa nahda miten aijan kay.
Keskiviikkona meinas tyomatkasta tulla yllattavan kallis, kun tietoisesti matkustin yli mun lipun valtuuksien. Tietenkin asemalla oli sitten porttiautomaatti ja viiden hengen vartijapartio. "Now let me see that ticket, boy. Boy, you've got the wrong kind of ticket... how old are you? 20? Now, this is a federal offence and there's a $200 fine for that." Eli tama jaakaappipakastinyhdistelma uhkas $200 rapsuilla. Hommat kuitenki lutviutu Australian malliin ihan hyvin kun vahan leikin typeraa turistia ja pyysin etta eiko oikean lipun ostaminen riittais. Mentiin sitte automaatille, mutta kun mulla ei ollu kateista, niin ei sitte tarvinnu ostaa sita oikeaa lippuakaan. Selvisin varoituksella ja muistoksi sain ohjekirjan julkisen liikenteen oikeaoppisesta kaytosta. No worries!
Hostellilla ei aika kay tylsaksi, kun malesialainen sekopaa paatti avata shampanjapullon kyljesta alkaen kayttaen hyvaksi jonku jenkkituristin paata. Vertahan siina vuosi pitkin lattioita ja kaveri ambulanssilla sairaalaan. Malesialainen sanoi etta kyse oli itsepuolustuksesta.
Eilen illalla sain nauttia taas kivasta aasialaisseurasta. Oli nimittain hostellilla tyoskentelevan korealaisen Sandyn 23v-synttarit, joita sitten miehissa juhlittiin! Sky Gardenissa syotiin pitsaa ja korealaisia perinneruokia seka juotiin viinia, huoneessa sitten kakuteltiin. Totta kai asiaan kuuluivat kynttilat, sadetikut, paukkuserpentiinit ja laulut! Oli jotenki haikaisevaa miten nuo kaikki minua vahintaan pari vuotta vanhemmat tyypit piti hauskaa kuin lastenkesteilla konsanaan. Enpa ole vahaan aikaan nahnyt samanlaista aitoa pienista asiosta kumpuavaa iloa kuin mita eilen todistin. Laitan kuvat ja videot myohemmin nettiin, niin paasette jyvalle siita mita tarkoitan. Japsien kanssakin hieroin sovintoa.
"Elama ilman pienia iloja on kuin pitka matka ilman majataloja" -Eino Leino
Huomenna oli tarkoitus lahtea Kiama-nimiseen kaupunkiin paivareissulle, mutta taidan siirtaa sita vahan eteenpain, silla saa on nyt vahan heikko. Sadekuurot, tuuli ja kylma ilma on vissiin ihan luonnollinen seuraamus parin paivan takaisille 38C lampotiloille. Huh, helletta!
Antti
11.10.06
12000 kiloa appelsiineja.
Niin, tanaan tyoskentelin 11 tuntia joista 8 meni appelsiini/sitruunapakkaamossa. Yksi laatikko painaa 20 kiloa ja niita paivan aikana pinosin sellaset 500-600 kappaletta, joten laskujeni mukaan se tekee aika monta kiloa appelsiineja yhdelle paivalle, varsinki ku osa laatikoista piti nostaa reilusti paata korkeammalle. Jostain syysta kuiteskin tyosta pidin, taustalla soi musiikki kun vieressa oli radio, joka jopa toimikin toisin kuin tuo kannettava parin euron romu jonka ostin joku aika sitten. Kaiken lisaksi tyo oli viela sisalla, koska ulkona ois ollu 31 astetta (enemma auringossa) ja kuiva tuuli joka ois tehny pellolla heilumisesta astetta paskempaa. Kadet hellana, mutta tollanen fyysisesti raskas tyo taas vituttaa mentaalisesti paljo vahemma, eli stressi vapautuu sita mukaa ku sita tulee, katevaa eiko totta?
Ostin eilen itselleni myos karpasmaskin/karpasverkon/what ever, karpaset taalla ovat nimittain aika paljo vittumaisempia kuin Suomessa. Suomessa karpaset lahtee veke ku vaha katta heilauttaa, mutta taalla nuo pirulaiset inisee korvassa niin kauan, etta vetaset puutarhasaksilla ittea paahan. Kaiken lisaksi ne on siella korvassa koko... vitun... ajan... aargghh. Eli hyvin sijoitin 6 dollaria moskiittomaskiin. Ostin eilen itselleni kirjan myos, niita alkaakin olemaan pari mukana ja en oikee tieda mihin niita tunkisin, todennakoisesti palkkaan jonkun saksalaisen kantamaan niita orjallisesti koko matkan ajan. Kavin myos hakemassa tanaan palkkani Frankilta, siis talta edellisen postauksen psykopaatti-farmarilta, joka olikin nyt erittain mukava ja tarjosi jopa oluen, whoo hoo! Huomenna menemme siivoamaan yhden australian rikkaimman naisen omistaman puutarhan, paikka naytti hienolta ja odotan ihan mielenkiinnolla. Tyot alkavat vasta yhdeksalta joka on mukavaa vaihtelua viidelta nousemisen sijaan. Aamuissa vituttaa se, etta talo jossa asun on ihan helvetin kylma aamuisin ja se ei kauheesti motivoi nousemaan lampimasta sangysta ja lahtemaan ulos paleleen. Parissa tunnissa palelu kylla muuttuu hiostukseksi kun aurinko alkaa kunnolla porottaan.
Sain tanaan tekstiviestin random numerosta englanniksi, kyseli kuulumisia ja sen sellaista. Mietin aikani, etta kuka on kyseessa ja sitte pistin vaan menemaan, etta ei oo mitaa hajua kuka on kyseessa ja vastasin kylla kuulumisiin samalla. Sitten takaisin tuli "Its Yu", eli yksi niista vitun petollisista japanilaisista jota tapasimme Sydneyssa. Eiko talla saatanallisella kohteliaisuudella ole mitaan hapya ja pistinkin tulikiven katkuista tekstiviestia takaisin johon odotan yhakin vastausta, tai lehtiuutista jossa japanilainen tytto on suorittanut harakirin ja lunastanut kunniansa takaisin. No viesti mita pistin takaisin meni sanatarkasti nain "Umm if I remember correctly you hate/despise me so don't bother with that being polite shit. No offence, but I rather have things said to my face than behind my back. I guess thats just cultural difference, but I wan't no part of it, if it makes me an asshole even if I don't mean to be one. Sorry." Siina oli minun synninpaastoni kyseisille japanilaisille ja ei paljoa liikuta vaikka tiemme ei koskaan kohtaisikaan. Saatanan kaksinaamaiset paskat.
Jospa tasta sais viela ittensa kasaan ja irtois salillekkin ennen ku se menee kiinni, noi appelsiinit kylla otti oman veronsa, mutta syyllisyys ruoskii ku ei tullu eilen kaytya. Ensimmainen personal training sessio oli ihan mielenkiintoinen ja kasittelimme ravintoa, eli mita syoda ja mita ei. Tuttua huttua ja hiukan uuttakin asiaa varsin hauskassa ja yksinkertaisessa paketissa. Niin ja jannulle sen verran terveisia, ettei se tyo minun mielesta mitaan alytonta paskaa ole, appelsiinien poimiminen on helvettia, mutta eipa noi viinitarhat paljoa hajota kun kyyristyy kumartamisen sijaan. Tuntipalkkakin takaa sen, etta voi suorittaa hommaa omaan tahtiin, toisin kuin ensimmaisessa tyopaikassa, jossa homma tuntu lahinna kilpajuoksulta kasvilta toiselle kun provikkaa piti metsastaa. Eipa tassa muuta keksi, kuulumisiin
-Timo
Ostin eilen itselleni myos karpasmaskin/karpasverkon/what ever, karpaset taalla ovat nimittain aika paljo vittumaisempia kuin Suomessa. Suomessa karpaset lahtee veke ku vaha katta heilauttaa, mutta taalla nuo pirulaiset inisee korvassa niin kauan, etta vetaset puutarhasaksilla ittea paahan. Kaiken lisaksi ne on siella korvassa koko... vitun... ajan... aargghh. Eli hyvin sijoitin 6 dollaria moskiittomaskiin. Ostin eilen itselleni kirjan myos, niita alkaakin olemaan pari mukana ja en oikee tieda mihin niita tunkisin, todennakoisesti palkkaan jonkun saksalaisen kantamaan niita orjallisesti koko matkan ajan. Kavin myos hakemassa tanaan palkkani Frankilta, siis talta edellisen postauksen psykopaatti-farmarilta, joka olikin nyt erittain mukava ja tarjosi jopa oluen, whoo hoo! Huomenna menemme siivoamaan yhden australian rikkaimman naisen omistaman puutarhan, paikka naytti hienolta ja odotan ihan mielenkiinnolla. Tyot alkavat vasta yhdeksalta joka on mukavaa vaihtelua viidelta nousemisen sijaan. Aamuissa vituttaa se, etta talo jossa asun on ihan helvetin kylma aamuisin ja se ei kauheesti motivoi nousemaan lampimasta sangysta ja lahtemaan ulos paleleen. Parissa tunnissa palelu kylla muuttuu hiostukseksi kun aurinko alkaa kunnolla porottaan.
Sain tanaan tekstiviestin random numerosta englanniksi, kyseli kuulumisia ja sen sellaista. Mietin aikani, etta kuka on kyseessa ja sitte pistin vaan menemaan, etta ei oo mitaa hajua kuka on kyseessa ja vastasin kylla kuulumisiin samalla. Sitten takaisin tuli "Its Yu", eli yksi niista vitun petollisista japanilaisista jota tapasimme Sydneyssa. Eiko talla saatanallisella kohteliaisuudella ole mitaan hapya ja pistinkin tulikiven katkuista tekstiviestia takaisin johon odotan yhakin vastausta, tai lehtiuutista jossa japanilainen tytto on suorittanut harakirin ja lunastanut kunniansa takaisin. No viesti mita pistin takaisin meni sanatarkasti nain "Umm if I remember correctly you hate/despise me so don't bother with that being polite shit. No offence, but I rather have things said to my face than behind my back. I guess thats just cultural difference, but I wan't no part of it, if it makes me an asshole even if I don't mean to be one. Sorry." Siina oli minun synninpaastoni kyseisille japanilaisille ja ei paljoa liikuta vaikka tiemme ei koskaan kohtaisikaan. Saatanan kaksinaamaiset paskat.
Jospa tasta sais viela ittensa kasaan ja irtois salillekkin ennen ku se menee kiinni, noi appelsiinit kylla otti oman veronsa, mutta syyllisyys ruoskii ku ei tullu eilen kaytya. Ensimmainen personal training sessio oli ihan mielenkiintoinen ja kasittelimme ravintoa, eli mita syoda ja mita ei. Tuttua huttua ja hiukan uuttakin asiaa varsin hauskassa ja yksinkertaisessa paketissa. Niin ja jannulle sen verran terveisia, ettei se tyo minun mielesta mitaan alytonta paskaa ole, appelsiinien poimiminen on helvettia, mutta eipa noi viinitarhat paljoa hajota kun kyyristyy kumartamisen sijaan. Tuntipalkkakin takaa sen, etta voi suorittaa hommaa omaan tahtiin, toisin kuin ensimmaisessa tyopaikassa, jossa homma tuntu lahinna kilpajuoksulta kasvilta toiselle kun provikkaa piti metsastaa. Eipa tassa muuta keksi, kuulumisiin
-Timo
10.10.06
Hengissa ollaan taallakin
Tassa on viime paivina kotoa hiillostettu kirjoittamaan ja todistamaan hengissa oleminen, joten here it goes!
Sydanhan sita sarky kun Timo lahti painamaan oikeita miesten hommia farmille, mutta eipa tasa mitaan. Uusia suomalaisia on nakynyt melkein joka paiva, eli jo siina maarin ettei niista jaksa innostua. Eika ole Satun ja Annastiinan peliseuran voittanutta loytynyt! Tassa kuitenkin ollaan Jussin kans (pateva kaveri Kuopiosta, tahtaimessa Haaga tai kauppakorkea) vahan kamppaa yritetty katella, mutta kummallaki on paivat sen verta kiireisia toiden takia, etta ei olla paljoa edistytty. Haaveena ois saada yhteinen huone, niin sais vahan omaa rauhaa eika tarvis jakaa huonetta kymmenen japanilaisen kanssa. On muuten aika taynna nama keskusta-alueen kerrostaloasunnot: parvekkeellakin asuu aina pari kaveria!
Viikonloppu meni aika tavalla pubeissa istuessa suomalaisten ja Britti-Daven kanssa. Yks helsinkilainen kaveri siina viimeisena Aussi-lomailtanaan sai 3 vuotta odottamansa puhelun Porista ja paasi kuin paasikin YK:n rauhanturvaajaksi vuodeksi. Viikon paasta kaveri on Libanonissa kovassa tilanteessa ja tekee rahaa kuin rakennusmestari. Dave on hauska kaveri vaikka Liverpoolilainen aksentti teettaakin valilla vaikeuksia. Hostellilla oon tutustunu Ranskan Cannesista kotoisin olevaan Tommyyn, maailman ystavallisimpaan kaveriin (kuuluu siihen Vikke/Olli/Janne -kategoriaan)! Kavastiin sen kanssa eilen kaupungilla kavelemassa jahka han oli saanut ensin kirjoitettua loppuun runomuotoisin kirjeensa tyttoystavalleen Ranskaan! Opiskelee markkinointia hankin ja lahdetaan varmaan kavaseen teatterissa tanaan.
Urheilupuolella on yrittany saada jotain lihaskuntoharjoitetta kehiin ja olen alkanut kayttaa hyvaksi hostellin lahella sijaitsevaa uimahallia, josta loytyy rayhakka 50m rata.
Kavin maanantaina ex tempore -reissun Pittwater-nimisessa lahiossa, jossa sijaitsee Palm Beach -ranta. Todella vaikuttava paikka rantoineen ja suojaisine poukamineen. Vuokraavat siella veneita, jarjestavat jokisafareita ja jopa vesitasokoneen kyydissa lentamista. Kuvia ja videoita voi katsella taalta, vaikkakin akku loppui ennen aikojaan..
Sydney2-kansiossa on lahinna matskua hostellilta. Meet_Boris -videossa on viela Timokin mukana!
Tyot on alkaneet ihan hyvin: perjantaina oltiin eraassa hippilahiossa kadulla ja tanaan kunnon elakelaiskylan kauppakeskuksessa standilla. Esimiehet kehuu mun asiakkaiden lahestymistapaa ja asennetta erittain hyvaksi, mutta tuota markkinointipuhetta mun pitaa viela treenata. Sen pitais tulla luontevasti, mutta vaikeaa se on, kun pitaa aina miettia sisallon lisaksi kielioppia ja rakennetta! Joka paiva on muutenki yhta pitkaa enkun tuntia. Mutta mikapa siina kun les patakka virtaa! Hyva puoli tassa hommassa on sekin, etta nakee paljon uusia paikkoja ja ihmisia, joita ei muuten nakis. Haittapuolena joutuu joka paiva miettimaan miten paasta seuraavan paivan duunipaikalle, ne kun vaihtelee ympari kaupungin lahioita!
Kunhan saan vapaata, lahden kaymaan Hunter Valleyn viinitarhoilla ja Kiama-nimisessa pikkukaupungissa rannikolla rentoutumassa!
T-t-t-thaat's all folks!
Antti
Sydanhan sita sarky kun Timo lahti painamaan oikeita miesten hommia farmille, mutta eipa tasa mitaan. Uusia suomalaisia on nakynyt melkein joka paiva, eli jo siina maarin ettei niista jaksa innostua. Eika ole Satun ja Annastiinan peliseuran voittanutta loytynyt! Tassa kuitenkin ollaan Jussin kans (pateva kaveri Kuopiosta, tahtaimessa Haaga tai kauppakorkea) vahan kamppaa yritetty katella, mutta kummallaki on paivat sen verta kiireisia toiden takia, etta ei olla paljoa edistytty. Haaveena ois saada yhteinen huone, niin sais vahan omaa rauhaa eika tarvis jakaa huonetta kymmenen japanilaisen kanssa. On muuten aika taynna nama keskusta-alueen kerrostaloasunnot: parvekkeellakin asuu aina pari kaveria!
Viikonloppu meni aika tavalla pubeissa istuessa suomalaisten ja Britti-Daven kanssa. Yks helsinkilainen kaveri siina viimeisena Aussi-lomailtanaan sai 3 vuotta odottamansa puhelun Porista ja paasi kuin paasikin YK:n rauhanturvaajaksi vuodeksi. Viikon paasta kaveri on Libanonissa kovassa tilanteessa ja tekee rahaa kuin rakennusmestari. Dave on hauska kaveri vaikka Liverpoolilainen aksentti teettaakin valilla vaikeuksia. Hostellilla oon tutustunu Ranskan Cannesista kotoisin olevaan Tommyyn, maailman ystavallisimpaan kaveriin (kuuluu siihen Vikke/Olli/Janne -kategoriaan)! Kavastiin sen kanssa eilen kaupungilla kavelemassa jahka han oli saanut ensin kirjoitettua loppuun runomuotoisin kirjeensa tyttoystavalleen Ranskaan! Opiskelee markkinointia hankin ja lahdetaan varmaan kavaseen teatterissa tanaan.
Urheilupuolella on yrittany saada jotain lihaskuntoharjoitetta kehiin ja olen alkanut kayttaa hyvaksi hostellin lahella sijaitsevaa uimahallia, josta loytyy rayhakka 50m rata.
Kavin maanantaina ex tempore -reissun Pittwater-nimisessa lahiossa, jossa sijaitsee Palm Beach -ranta. Todella vaikuttava paikka rantoineen ja suojaisine poukamineen. Vuokraavat siella veneita, jarjestavat jokisafareita ja jopa vesitasokoneen kyydissa lentamista. Kuvia ja videoita voi katsella taalta, vaikkakin akku loppui ennen aikojaan..
Sydney2-kansiossa on lahinna matskua hostellilta. Meet_Boris -videossa on viela Timokin mukana!
Tyot on alkaneet ihan hyvin: perjantaina oltiin eraassa hippilahiossa kadulla ja tanaan kunnon elakelaiskylan kauppakeskuksessa standilla. Esimiehet kehuu mun asiakkaiden lahestymistapaa ja asennetta erittain hyvaksi, mutta tuota markkinointipuhetta mun pitaa viela treenata. Sen pitais tulla luontevasti, mutta vaikeaa se on, kun pitaa aina miettia sisallon lisaksi kielioppia ja rakennetta! Joka paiva on muutenki yhta pitkaa enkun tuntia. Mutta mikapa siina kun les patakka virtaa! Hyva puoli tassa hommassa on sekin, etta nakee paljon uusia paikkoja ja ihmisia, joita ei muuten nakis. Haittapuolena joutuu joka paiva miettimaan miten paasta seuraavan paivan duunipaikalle, ne kun vaihtelee ympari kaupungin lahioita!
Kunhan saan vapaata, lahden kaymaan Hunter Valleyn viinitarhoilla ja Kiama-nimisessa pikkukaupungissa rannikolla rentoutumassa!
T-t-t-thaat's all folks!
Antti
9.10.06
Griffith, australian raahe.
Eli postaan nyt ekaa kertaa taalta keskelta aavikkoa jossa taa 24000 asukkaan pikkukyla sijaitsee, appelsiini- ja viiniviljelmien ymparoimana. Ceasar, eli se kaveri jolle soittelin sydneysta tanne oli vastassa bussipysakil ja ensihamminkien jalkeen se puotti mut kampille joka on tommonen omakotitalo josta on muokattu useamman ihmisen solukamppa. Sanomattakin selvaa olin todella pihalla kun tanne saavuin, koska mullahan ei ollu mitaa tietoa mistaan ja Ceasarilla oli niin helvetinmoinen kiire, ettei se mitaan kerinny sanoa oikeen, mita nyt sen verra etta tyot alkaa huomenna 5:15. Ensifiilikset oli jokseenkin inttiin menoon verrattavat, vitun aikasin ylos, mistaan mitaa hajua, ihan outoja ihmisia ymparilla ja eika tieda muutenkaa mistaan mitaan.
Pikkuhiljaa kuiteski hommaan alko tulla jotain rotia, seuraavana aamuna minut tultiin hakemaan toihin, tosin mita nyt tunnin myohassa. Autossa oli yksi uusi naama, Pascal joka on ranskalais-saksalainen tyyppi joka on vuosia pyorinyt ilmeisesti taalla turisti-visalla. Painelee aika rankasti pimeaa duunia rahoittaakseen matkailuaan, helvetin rento tyyppi kylla ja ikaa lienee 31 (?). Ekana paivana painettiin duunia sellaset 9 tuntia helvetillisessa helteessa ja kun mulla ei ollut ees viela kunnon tyovaatteita niin kyllaha se hiosti. Ekan paivan saldona viinitarhan putsaamisesta tienasin 112 dollaria ja vitunmoiset selkakivut kyykkimisesta. Eli koska nyt ei taalla griffithissa ole mikaan ihmeempi sesonki niin pitaa tehda tallaisia patkatoita mikali ei sinaansa haittaa, koska paasee kokeilemaan kaikenmaailman paskaduunia laidasta laitaan. Paskimpana mainittakoon appelsiinien poimiminen, piikikkaita puskia johon teloo itsensa ja yhdesta "saavista" saa 22-28 dollaria riippuen tyo-olosuhteista ja saaviin mahtuu sellanen 5 henkinen perhe eika edes tee tiukkaa. Poiminnasta siis maksetaan taytettyjen saavien perusteella jos joku ei sita ymmartanyt. Viinitarhan putsaamista on joka lahtoon ja sita en jaksa tarkemmin selostaa, mutta homman vaikeus vaihtelee valilla lapsen lyominen - ei saa nukuttua selkakipujen takia.
Vapaa-ajasta sen verran etta sunnuntaisin taalla ei edes tuuli puhalla, mita nyt viimesunnuntaina kavimme porukalla grillaamassa: mina, ceasar, pascal, ian (talon vuokraisanta) ja 10 saksalaista tyttoa. En ymmarra miksi taalla on noita saksalaisia ku sienia sateella, mutta Ceasar tosin vakuutti ettei muuta ole saatavilla. Saksalaiset ilmeisesti ovat siis jonkinlaisia australian neekereita. Saman kampan minun kanssa jakaa yllatys yllatys, 2 saksalaista tyttoa ja huoneessani on yksi korealainen 25 vuotias kaveri. Neljastaan omakotitalossa ei ole mitenkaan ahdistavaa, tilaa on ja sunnuntaina jopa siivottiinki koko talo porukalla. Tietokonetta olen surutta kayttanyt tassa naapurissa, jossa vuokraisanta majailee ja silla on laajakaista ja kaksi tietokonetta, toisen omistaa sen veljenpoika tms, joka ei ole yleensa paikalla joten konetta voi kayttaa vapaasti. Kirjastossakin toki asiansa voi hoitaa mutta yhteysnopeus on modeemin luokkaa ja siita lystista pitaa maksaakkin, tosin vain dollarin tunnilta. Hommasin itselleni salijasenyyden paikalliseen "jasons gymiin" jota pitaa joku paikallinen kehonrakentajalegenda, minimijasenyys tosin oli 3kk ja tuumasin etten ole paikalla ku kaksi niin jasoni aikoi antaa parit ylimaaraiset personal training sessiot, tanaan onkin ensimmainen ja jannityksella odotan minkalaisia steroideja kaveri suosittelee. Paivat junnaa tasaista tahtia ja tyossa kay mielellaan pelkastaan sen takia, etta ois jotain tekemista ja tata vauhtia osaan puhua taydellista saksaakin taalta poistuessani.
Mitaan mainitsemisen arvoista taalla nyt ei kauheasti ole tapahtunut, mita nyt yksi farmari menetti hermonsa kun minun piti siirtaa hanen jeeppia ja ajoinkin kyseista menopelia sitten hanen mielestaan turhan lujaa. Eli kaveri kavi rinnuksiin kasiksi ja alkoi huutamaan etta mita vittua naa oikeen hommaat, itse en ihan heti tajunnut etta missa vika oli. No annoin asian olla vahan aikaa ja sitten jonkinajan kuluttua pyysin kaverilta anteeksi, etta vaarinkaytin hanen autoaan ja odotin tietysti vastalahjaksi anteeksipyyntoa siita, etta han kavi rinnuksiini kasiksi. Mutta kun kaveri totesi vaan etta "I get angry when people toy with my machinery" niin pitihan sille alkaa rautalangasta vaantamaan, etta ei saatana sita ihmisia tuolla tavalla kohdella siita huolimatta ja minuutin parin rakentavan kaytostapakeskustelun jalkeen kaveri sitten pyysikin anteeksi, sitten me kateltiin, linnut lauloi, aurinko paistoi ja kaikki oli hyvin. Mihinhan tama maailma on menossa kun meikalaisen pitaa antaa 30 vuotta vanhemmalle ihmiselle oppitunteja kaytostavoista? Mutta eipa tassa muuta, nyt kun on jo vahan saanut rutiinia ja toita riittaa niin eipa ole valittamista. Kuulemisiin ja kirjottelen taas tassa ku aihetta ilmenee.
-Timo
Pikkuhiljaa kuiteski hommaan alko tulla jotain rotia, seuraavana aamuna minut tultiin hakemaan toihin, tosin mita nyt tunnin myohassa. Autossa oli yksi uusi naama, Pascal joka on ranskalais-saksalainen tyyppi joka on vuosia pyorinyt ilmeisesti taalla turisti-visalla. Painelee aika rankasti pimeaa duunia rahoittaakseen matkailuaan, helvetin rento tyyppi kylla ja ikaa lienee 31 (?). Ekana paivana painettiin duunia sellaset 9 tuntia helvetillisessa helteessa ja kun mulla ei ollut ees viela kunnon tyovaatteita niin kyllaha se hiosti. Ekan paivan saldona viinitarhan putsaamisesta tienasin 112 dollaria ja vitunmoiset selkakivut kyykkimisesta. Eli koska nyt ei taalla griffithissa ole mikaan ihmeempi sesonki niin pitaa tehda tallaisia patkatoita mikali ei sinaansa haittaa, koska paasee kokeilemaan kaikenmaailman paskaduunia laidasta laitaan. Paskimpana mainittakoon appelsiinien poimiminen, piikikkaita puskia johon teloo itsensa ja yhdesta "saavista" saa 22-28 dollaria riippuen tyo-olosuhteista ja saaviin mahtuu sellanen 5 henkinen perhe eika edes tee tiukkaa. Poiminnasta siis maksetaan taytettyjen saavien perusteella jos joku ei sita ymmartanyt. Viinitarhan putsaamista on joka lahtoon ja sita en jaksa tarkemmin selostaa, mutta homman vaikeus vaihtelee valilla lapsen lyominen - ei saa nukuttua selkakipujen takia.
Vapaa-ajasta sen verran etta sunnuntaisin taalla ei edes tuuli puhalla, mita nyt viimesunnuntaina kavimme porukalla grillaamassa: mina, ceasar, pascal, ian (talon vuokraisanta) ja 10 saksalaista tyttoa. En ymmarra miksi taalla on noita saksalaisia ku sienia sateella, mutta Ceasar tosin vakuutti ettei muuta ole saatavilla. Saksalaiset ilmeisesti ovat siis jonkinlaisia australian neekereita. Saman kampan minun kanssa jakaa yllatys yllatys, 2 saksalaista tyttoa ja huoneessani on yksi korealainen 25 vuotias kaveri. Neljastaan omakotitalossa ei ole mitenkaan ahdistavaa, tilaa on ja sunnuntaina jopa siivottiinki koko talo porukalla. Tietokonetta olen surutta kayttanyt tassa naapurissa, jossa vuokraisanta majailee ja silla on laajakaista ja kaksi tietokonetta, toisen omistaa sen veljenpoika tms, joka ei ole yleensa paikalla joten konetta voi kayttaa vapaasti. Kirjastossakin toki asiansa voi hoitaa mutta yhteysnopeus on modeemin luokkaa ja siita lystista pitaa maksaakkin, tosin vain dollarin tunnilta. Hommasin itselleni salijasenyyden paikalliseen "jasons gymiin" jota pitaa joku paikallinen kehonrakentajalegenda, minimijasenyys tosin oli 3kk ja tuumasin etten ole paikalla ku kaksi niin jasoni aikoi antaa parit ylimaaraiset personal training sessiot, tanaan onkin ensimmainen ja jannityksella odotan minkalaisia steroideja kaveri suosittelee. Paivat junnaa tasaista tahtia ja tyossa kay mielellaan pelkastaan sen takia, etta ois jotain tekemista ja tata vauhtia osaan puhua taydellista saksaakin taalta poistuessani.
Mitaan mainitsemisen arvoista taalla nyt ei kauheasti ole tapahtunut, mita nyt yksi farmari menetti hermonsa kun minun piti siirtaa hanen jeeppia ja ajoinkin kyseista menopelia sitten hanen mielestaan turhan lujaa. Eli kaveri kavi rinnuksiin kasiksi ja alkoi huutamaan etta mita vittua naa oikeen hommaat, itse en ihan heti tajunnut etta missa vika oli. No annoin asian olla vahan aikaa ja sitten jonkinajan kuluttua pyysin kaverilta anteeksi, etta vaarinkaytin hanen autoaan ja odotin tietysti vastalahjaksi anteeksipyyntoa siita, etta han kavi rinnuksiini kasiksi. Mutta kun kaveri totesi vaan etta "I get angry when people toy with my machinery" niin pitihan sille alkaa rautalangasta vaantamaan, etta ei saatana sita ihmisia tuolla tavalla kohdella siita huolimatta ja minuutin parin rakentavan kaytostapakeskustelun jalkeen kaveri sitten pyysikin anteeksi, sitten me kateltiin, linnut lauloi, aurinko paistoi ja kaikki oli hyvin. Mihinhan tama maailma on menossa kun meikalaisen pitaa antaa 30 vuotta vanhemmalle ihmiselle oppitunteja kaytostavoista? Mutta eipa tassa muuta, nyt kun on jo vahan saanut rutiinia ja toita riittaa niin eipa ole valittamista. Kuulemisiin ja kirjottelen taas tassa ku aihetta ilmenee.
-Timo
3.10.06
Crossroads - Whotsdadiliyooo
Kirjoitan jatkoa Timon juttuun omasta nakokulmastani. Nyt tosiaan tiet vahaksi aikaa erosivat ja mulla alkaa torstaina 15 paivan koulutusjakso Amnesty Internationalin fundraiseriksi. Palkka on 14$ tunnilta ja koulutusjakson jalkeen se nousee aina 16$ asti. Kun rahaa sitten aletaan kerata, saan myos komission (40$) joka kolmannesta tukijasta. Tukija siis sitoutuu maksamaan kuukausittain summan Amnestylle. Meika pelastaa maailmaa! (Ja samalla Australian valtion, verokoalakarhu nimittain imeee kolmanneksen mun tuloista.)
Menen tanaan katsomaan erasta kamppaa keskustasta, silla kovasti haluttas muuttaa asuntoon, jossa ois parempi keittio ja kayttokelpoinen jaakaappi. Kun nyt jonkinlainen arki alkaa tassa kaupungissa, haluaisin myos treenata ja saada vahan omaa rauhaakin. City Resort Hostellissa tuntuu muutenkin maa polttavan jalkojen alla, kun koko ajan kuulee korealaisilta uusia juttuja siita, mita japanilaiset todella ajattelevat minusta ja Timosta. Sekopainen meininki siella.
Tapasin tassa Travellers Contact Pointilla taas pari uutta suomalaista tyyppia. Vaihdettiin pikaisesti puhelinnumerot ja lupailtiin olla yhteydessa. Kiva kun saa taas uusia tuttuja. Jos pitais yleistaa ja laittaa tapaamansa kansakuntien edustajat mukavuusjarjestykseen, kylla suomalaiset edustais aussien kans kirkkainta karkea. Sanomattakin lienee selvaa ketka pitavat peraa.
Kuriositeettina mainittakoon, etta on hauska kuinka taalla kaukana ollessaan huomaa Suomen pienuuden. Mun ja Timon tapaamista suomalaisista lahes kaikki tunsi samoja tyyppeja kuin me, lisaksi se yks neljan kaverin vaihtariporukka oli siita koulusta, mihin Timo menee ens syksyna. Tata menoa taalla alkaa ilmeisesti kohta kavella ex-tyttoystavatkin vastaan! ;o
Tulevista suunnitelmista sen verran, etta varasin just 599$pp (per person) edesta purjehtimista, sukeltelua, snorklailua, arskan ottamista ja nelivedoilla saaren tutkimista mulle ja Timolle. Kumma kylla, ei tuo rahanmeno vihlo niin paljo kun kortilla maksaa ja viela tammosella pateettisella pikkuvaluutalla kuin Austreilian Dhollarit. Ja mikapa tassa kun on tosimiesten hommia painanut taas aamulla hurjat nelja tuntia.. No, voinpaha ainaki kehua olleeni varastolla duunis. On siellaki vaha eri meininki duunarien kesken mita taalla. Vai voiko suomessa olettaa etta kunnon viiksityomies, jonka hauis on metrin halkasijaltaan, sanois kellon lyodessa yhdeksan jotta "On aamuteen aika, se on paivan paras hetki!"
Reissun paalle on tarkoitus lahtea sitten tuossa joulukuun alussa, kun tyosopimus loppuu ja rahaa on ku rantarosvoilla. Suunnite: Lennetaan Cairnsiin, rullataan rannikkoa alas bussilla ja kaydaan polttamassa hurjasti rahaa kaikkiin jarjestettyihin huvituksiin. Joulua vois yrittaa viettaa suomalaistyttojen kans Gold Coastilla, ja uutta vuotta Sydneyssa - jos ehtii. Vuoden alussa tulee ehka vietettya aikaa vahan Sydneyssa, tai sitten matka jatkuu suoraan kohti Victorian osavaltiota viinitiloineen. Melbournessa vois ostaa auton ja siirtya Great Ocean Roadia pitkin Adelaideen ja tutkailla Flinders Rangesin luonnonpuistoa ja viinitiloja. Perthiin ois tarkotus menna katsomaan Josieta, jos se viela haluaa meita nahda. Valissa pitaa taas ehka tahkota rahaa ja loppuajasta (huhti-toukokuu) vois katella pohjoista Australiaa, koska sillon siella on sadekausi loppunut ja sietamaton kuumuuskin saattaa vahan vaistya. Kotiin ois tarkoitus paasta alkukesasta.
- Antti
PS. Olenko jo kertonut kuinka huono kokemus tuo The Lost Echo -teatteriesitys oli? Taydellista petosta taas. Mainonta antoi kuvan draamasta ja tragedista, mutta koko naytelma olikin alapaahuumoria ja mukahauskaa komediaa seka musikaalia. Kyllahan nama paikalliset tykkas, mutta ei oikein muhun iskeny. Ite teatteri oli kylla hieno ja naytelmassakin loisti pari kohtausta todella hienosti toteuttuna. Kokonaisuus vaan sukkas.
Menen tanaan katsomaan erasta kamppaa keskustasta, silla kovasti haluttas muuttaa asuntoon, jossa ois parempi keittio ja kayttokelpoinen jaakaappi. Kun nyt jonkinlainen arki alkaa tassa kaupungissa, haluaisin myos treenata ja saada vahan omaa rauhaakin. City Resort Hostellissa tuntuu muutenkin maa polttavan jalkojen alla, kun koko ajan kuulee korealaisilta uusia juttuja siita, mita japanilaiset todella ajattelevat minusta ja Timosta. Sekopainen meininki siella.
Tapasin tassa Travellers Contact Pointilla taas pari uutta suomalaista tyyppia. Vaihdettiin pikaisesti puhelinnumerot ja lupailtiin olla yhteydessa. Kiva kun saa taas uusia tuttuja. Jos pitais yleistaa ja laittaa tapaamansa kansakuntien edustajat mukavuusjarjestykseen, kylla suomalaiset edustais aussien kans kirkkainta karkea. Sanomattakin lienee selvaa ketka pitavat peraa.
Kuriositeettina mainittakoon, etta on hauska kuinka taalla kaukana ollessaan huomaa Suomen pienuuden. Mun ja Timon tapaamista suomalaisista lahes kaikki tunsi samoja tyyppeja kuin me, lisaksi se yks neljan kaverin vaihtariporukka oli siita koulusta, mihin Timo menee ens syksyna. Tata menoa taalla alkaa ilmeisesti kohta kavella ex-tyttoystavatkin vastaan! ;o
Tulevista suunnitelmista sen verran, etta varasin just 599$pp (per person) edesta purjehtimista, sukeltelua, snorklailua, arskan ottamista ja nelivedoilla saaren tutkimista mulle ja Timolle. Kumma kylla, ei tuo rahanmeno vihlo niin paljo kun kortilla maksaa ja viela tammosella pateettisella pikkuvaluutalla kuin Austreilian Dhollarit. Ja mikapa tassa kun on tosimiesten hommia painanut taas aamulla hurjat nelja tuntia.. No, voinpaha ainaki kehua olleeni varastolla duunis. On siellaki vaha eri meininki duunarien kesken mita taalla. Vai voiko suomessa olettaa etta kunnon viiksityomies, jonka hauis on metrin halkasijaltaan, sanois kellon lyodessa yhdeksan jotta "On aamuteen aika, se on paivan paras hetki!"
Reissun paalle on tarkoitus lahtea sitten tuossa joulukuun alussa, kun tyosopimus loppuu ja rahaa on ku rantarosvoilla. Suunnite: Lennetaan Cairnsiin, rullataan rannikkoa alas bussilla ja kaydaan polttamassa hurjasti rahaa kaikkiin jarjestettyihin huvituksiin. Joulua vois yrittaa viettaa suomalaistyttojen kans Gold Coastilla, ja uutta vuotta Sydneyssa - jos ehtii. Vuoden alussa tulee ehka vietettya aikaa vahan Sydneyssa, tai sitten matka jatkuu suoraan kohti Victorian osavaltiota viinitiloineen. Melbournessa vois ostaa auton ja siirtya Great Ocean Roadia pitkin Adelaideen ja tutkailla Flinders Rangesin luonnonpuistoa ja viinitiloja. Perthiin ois tarkotus menna katsomaan Josieta, jos se viela haluaa meita nahda. Valissa pitaa taas ehka tahkota rahaa ja loppuajasta (huhti-toukokuu) vois katella pohjoista Australiaa, koska sillon siella on sadekausi loppunut ja sietamaton kuumuuskin saattaa vahan vaistya. Kotiin ois tarkoitus paasta alkukesasta.
- Antti
PS. Olenko jo kertonut kuinka huono kokemus tuo The Lost Echo -teatteriesitys oli? Taydellista petosta taas. Mainonta antoi kuvan draamasta ja tragedista, mutta koko naytelma olikin alapaahuumoria ja mukahauskaa komediaa seka musikaalia. Kyllahan nama paikalliset tykkas, mutta ei oikein muhun iskeny. Ite teatteri oli kylla hieno ja naytelmassakin loisti pari kohtausta todella hienosti toteuttuna. Kokonaisuus vaan sukkas.
2.10.06
Tilannekatsaus ja kasa outoja ihmisia
Tilanne on seuraava: noin viiden tunnin kuluttua, mina timo tuomas hyvari, syoksyn 600 kilsaa lanteen, keskelle aavikkoa ja antti jaa sydneyhin. Voitte siella keksia jotain synkkia bb-motiiveja ja etta me ei vaan kesteta toisia, mutta olette vaarassa. Antti sai toita sydneysta ja mina lahden griffittiin tyon perassa, koska 2kk sydneyta ei ehka talla psyykkeella ole kovin hyva asia. Tokihan sekin yksi mahdollisuus etta se raahen kokonen karpasenpaska keskella aavikkoa on taysi helvetti kaikilta aspekteilta ja mitaan ei onnistu, mutta siihen asti etta olen varmistanut kyseisen seikan pidetaan peukkuja ylhaalla. You gotta gamble to win niinq.
Aika on lahipaivina mennyt lahinna hengaillessa hostellilla ja suunnitellessa taman vuoden loppuun sijoittuvaa reissausta, pari kuukautta nyt ois tarkoitus kerata rahaa tassa ja sitte suunnata saatilasta riippuen pohjoiseen pain tekemaan parit purjehdukset, sukellukset, laskuvarjohypyt yms. lahinna mihin mielenkiinto ja rahoitus riittaa. Itsehan mielellani laittaisin myos rahaa johonkin autoon etta voisi itse ajaa great ocean roadin jossain vaiheessa, mutta kaikki nama asiat ovat viela tassa vaiheessa suuria kysymysmerkkeja. Tanaan on jannittava paiva, tuntuu vahan hypylta tuntemattomaan lahta tuonne griffittiin kun en tunne sielta ketaa ja en tieda muutenkaa koko paikasta tasan mitaan paitte sen, etta siella on appelsiineja. Enka nakojaan saa nukuttuakaan oikee paljo mitaan ennen lahtoa, koska a. kirjotan taalla nyt tata blogia b. noi korealaiset ei vaan jata mua rauhaan c. vahan kylla suoraan sanottuna jannittaakin. Luultavasti paadyn vain linnaan lusimaan kun kuristan ensimmaisen tyypin joka sanoo ettei taalla griffitissa mitaan nettia ole.
Taalla on tarkemmin ajateltuna ehtinyt nahda jos jonkinlaista kulkijaa ja erillaiset steretypiat ovat osaltaan yhtalailla vahvistuneet kuin murtuneetkin. Kasitetta aasialaiset ei oikee ole minulle enaa olemassa, kun tajuaa esimerkiksi japanilaisten ja korealaisten eroavan kuin yo ja paiva. Alan nyt kaymaan naita omia havaintoja ja kokemuksia tassa lapi sekalaisessa jarjestyksessa ja mahdollisimman epaloogisena ajatuksenvirtapaskaselostuksena (edeltavaa sanaa ei varmaa ole olemassa). Korealaiset ovat lahimpana suomalaisia jos pitaa vastinetta aasialaisista etsia, ne on aika rehtia ja osaavat jopa sanoa ei jos joku asia ei miellyta. Itse olen tullut heidan kanssaa hyvin toimeen ja asioita joita ei ole heti ymmarretty on sitte joukolla selvitelty ja pohdittu eri kulttuurien eroja. Olen jopa onnistunut iskostamaan etta kaikki ei suomessa pukeudu niinkuin se saatanan xylitolimainoksen "hyva hyva" lappi-aija (jos joku onneton on taman kyseisen korealaisen xylitolmainoksen nahnyt).
Miinusta korealaisissa on se, etta yleensa heidan englannin taitonsa on samaa tasoa kuin omani jos minulta leikattaisiin kieli irti ja haudattaisiin maahan. Poikkeuksia toki loytyy kuten nama kyseiset henkilot joiden kanssa olen aikaani viettanyt. Japanilaiset ovat paljastuneet petollisiksi muovi-ihmisiksi, jotka varmaa vastaavat kosintaankin kylla kohteliaisuudesta, vaikka todellisuudessa ne toivovat etta sinut tyonnettaisiin alas sillalta. Eli he ovat aina mukana kaikissa jutuissa, hymyilevat ja nauravat ja sitten jalkeenpain kuulet kuinka olet maailman paskin tyyppi ja kaikki vihaavat sinua, koska ovat kasittaneet joka ainoan asian vaarin mita olet sanonut ja kaiken lisaksi eivat ole vaivautuneet kertomaan sinulle vaan hymyilleet, koska se nyt on vaan niin helvetin kohteliasta! Minun puolesta oisivat saaneet pommittaa muutakin kuin hirosiman. Tsekit, hyvaa juomaseuraa ja jakavat samanlaisen huumorintajun ja mielestani kielta vaihtamalla heista saisi suomalaisia hyvin helposti. Malesialaiset, no en tieda muista, mutta tama tapaus heraa kuudelta, kampaa hiuksensa, pesee puhtaat asiat ja menee takaisin nukkumaan. Korealaisille tytoille se tarjoutuu kaymaan kaupassa ja meille se puhuu siita ettei me ymmarreta aasialaisia kulttuureja ja kertoo tarinoista huumediilereista ja siita etta niilta leikataan kadet irti (???) ja samalta tyypilta kuultiin myos etta olemme ilmeisesti jotain kuuluisia nayttelijoita. No kaippa jos vaimo murhataan niin ihmisesta saattaa tulla hiukan erikoinen tapaus, pitaa yrittaa ymmartaa. Niin ja sama tyyppi on asunut tassa hostellissa 5 vuotta, hep hep. Niin ja nama koreaanit nyt ei anna mun kirjottaa tata hommaaloppuu vaan mun pitaa menna niiden kanssa tonne ylos, kun ei kehtaa enaa odottaa etta tullaan taalta alhaalta kolmatta kertaa hakemaan. Jos siella griffitissa on netti, niin sitte ehka jatkan tata kirjotusta, jos taas ei niin voitte lyoda raahen seutuun kuolinilmoituksen. Sori kirjotusvirheista en jouda niita korjaan, jatan sen antin vastuulle ja jos sille on jotain lisattavaa niin antaa menna vaan. Kuulumisiin ja wish me luck
-Timo
Aika on lahipaivina mennyt lahinna hengaillessa hostellilla ja suunnitellessa taman vuoden loppuun sijoittuvaa reissausta, pari kuukautta nyt ois tarkoitus kerata rahaa tassa ja sitte suunnata saatilasta riippuen pohjoiseen pain tekemaan parit purjehdukset, sukellukset, laskuvarjohypyt yms. lahinna mihin mielenkiinto ja rahoitus riittaa. Itsehan mielellani laittaisin myos rahaa johonkin autoon etta voisi itse ajaa great ocean roadin jossain vaiheessa, mutta kaikki nama asiat ovat viela tassa vaiheessa suuria kysymysmerkkeja. Tanaan on jannittava paiva, tuntuu vahan hypylta tuntemattomaan lahta tuonne griffittiin kun en tunne sielta ketaa ja en tieda muutenkaa koko paikasta tasan mitaan paitte sen, etta siella on appelsiineja. Enka nakojaan saa nukuttuakaan oikee paljo mitaan ennen lahtoa, koska a. kirjotan taalla nyt tata blogia b. noi korealaiset ei vaan jata mua rauhaan c. vahan kylla suoraan sanottuna jannittaakin. Luultavasti paadyn vain linnaan lusimaan kun kuristan ensimmaisen tyypin joka sanoo ettei taalla griffitissa mitaan nettia ole.
Taalla on tarkemmin ajateltuna ehtinyt nahda jos jonkinlaista kulkijaa ja erillaiset steretypiat ovat osaltaan yhtalailla vahvistuneet kuin murtuneetkin. Kasitetta aasialaiset ei oikee ole minulle enaa olemassa, kun tajuaa esimerkiksi japanilaisten ja korealaisten eroavan kuin yo ja paiva. Alan nyt kaymaan naita omia havaintoja ja kokemuksia tassa lapi sekalaisessa jarjestyksessa ja mahdollisimman epaloogisena ajatuksenvirtapaskaselostuksena (edeltavaa sanaa ei varmaa ole olemassa). Korealaiset ovat lahimpana suomalaisia jos pitaa vastinetta aasialaisista etsia, ne on aika rehtia ja osaavat jopa sanoa ei jos joku asia ei miellyta. Itse olen tullut heidan kanssaa hyvin toimeen ja asioita joita ei ole heti ymmarretty on sitte joukolla selvitelty ja pohdittu eri kulttuurien eroja. Olen jopa onnistunut iskostamaan etta kaikki ei suomessa pukeudu niinkuin se saatanan xylitolimainoksen "hyva hyva" lappi-aija (jos joku onneton on taman kyseisen korealaisen xylitolmainoksen nahnyt).
Miinusta korealaisissa on se, etta yleensa heidan englannin taitonsa on samaa tasoa kuin omani jos minulta leikattaisiin kieli irti ja haudattaisiin maahan. Poikkeuksia toki loytyy kuten nama kyseiset henkilot joiden kanssa olen aikaani viettanyt. Japanilaiset ovat paljastuneet petollisiksi muovi-ihmisiksi, jotka varmaa vastaavat kosintaankin kylla kohteliaisuudesta, vaikka todellisuudessa ne toivovat etta sinut tyonnettaisiin alas sillalta. Eli he ovat aina mukana kaikissa jutuissa, hymyilevat ja nauravat ja sitten jalkeenpain kuulet kuinka olet maailman paskin tyyppi ja kaikki vihaavat sinua, koska ovat kasittaneet joka ainoan asian vaarin mita olet sanonut ja kaiken lisaksi eivat ole vaivautuneet kertomaan sinulle vaan hymyilleet, koska se nyt on vaan niin helvetin kohteliasta! Minun puolesta oisivat saaneet pommittaa muutakin kuin hirosiman. Tsekit, hyvaa juomaseuraa ja jakavat samanlaisen huumorintajun ja mielestani kielta vaihtamalla heista saisi suomalaisia hyvin helposti. Malesialaiset, no en tieda muista, mutta tama tapaus heraa kuudelta, kampaa hiuksensa, pesee puhtaat asiat ja menee takaisin nukkumaan. Korealaisille tytoille se tarjoutuu kaymaan kaupassa ja meille se puhuu siita ettei me ymmarreta aasialaisia kulttuureja ja kertoo tarinoista huumediilereista ja siita etta niilta leikataan kadet irti (???) ja samalta tyypilta kuultiin myos etta olemme ilmeisesti jotain kuuluisia nayttelijoita. No kaippa jos vaimo murhataan niin ihmisesta saattaa tulla hiukan erikoinen tapaus, pitaa yrittaa ymmartaa. Niin ja sama tyyppi on asunut tassa hostellissa 5 vuotta, hep hep. Niin ja nama koreaanit nyt ei anna mun kirjottaa tata hommaaloppuu vaan mun pitaa menna niiden kanssa tonne ylos, kun ei kehtaa enaa odottaa etta tullaan taalta alhaalta kolmatta kertaa hakemaan. Jos siella griffitissa on netti, niin sitte ehka jatkan tata kirjotusta, jos taas ei niin voitte lyoda raahen seutuun kuolinilmoituksen. Sori kirjotusvirheista en jouda niita korjaan, jatan sen antin vastuulle ja jos sille on jotain lisattavaa niin antaa menna vaan. Kuulumisiin ja wish me luck
-Timo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)