Fraser Island, joulu ja ranni

Seuraava kohde oli sitten tosiaan toi Fraser island, maailma suurin hiekkasaari. Ei siis mikaan aavikko, mutta mullan sijaan hiekkaa. Paiva pyorahti kayntiin ihan uskomattoman paskoilla jarjestelyilla varhain aamulla ja ei sitten paastykkaan Chrissin ja Peterin kanssa samaan ryhmaan, ku luultiin osuvasti, etta aamulla brieffingissa ois nama asiat kasitelty. Australialaisesti joku random-muija oli sitten suunnitellut ryhmat valmiiksi ja tunkenut mm. aviopareja eri ryhmiin, osaamattomuutensa amma korvasi vittumaisuudella. Kaikesta huolimatta matkaan paadyttiin ja joku hyppasikin kuskin paikalle valittomasti, tosin tuli sielta pian pois kun ei osannut ajaa muutakun automaattivaihteisella, we are living in America... Noh itte sitte jouduin ajamaan nelivetoa ekaa kertaa elamassani ja eihan se nyt niin ihmeellista maantiella ole, saarella sitte olikin asia ihan toinen juttu ku piti ajaa nousuveden edelta pois ja kyydissa on 11 tyyppia. Pehmea hiekka voi olla helvetillista, mutta sitten kun hommasta sai otteen niin jeepin pysty survomaan minkalaisesta suosta tahansa ylos vaivatta. Taisimme itseasiassa irrottaa yhteensa nelja tai viisi muuta autoa hiekasta koko reissun aikana, kuvia/videoita loytyy todisteeksi.

Jeepin selassa sitten istuttiinkin aikalailla kolme paivaa aamukuudesta alkaen, ekana paivana ei ehditty kovin monessa mestassa vierailla, yhdella jarvella ja minusta hyvin viihdyttavassa eli-creekissa joka virtasi mereen jostain saaren keskelta. Virtauksen mukana oli mukava valua menemaan ja vesi oli makeaa sen sijaan, etta suola olisi polttanut silmat paasta. Sitten leirinta-alueelle ja siella oli jonkinlainen kauppakin, josta ei onneksi ruokaa tarvinnut ostaa kiitos amerikkalaisen pariskunnan joka oli hoitanut ruokaostoksemme. Edellinen tarkoitti kaytannossa sita etta he pistivat ruokabudjetin palamaan tuplasti ja saimme pitaa melkoisia ruoka-orgioita, etta saimme kaiken havitettya. Mutta jalleen kerran minulle koitettiin myyda vanhaa fantaa, tietysti ihan korskiin ylihintaan ja tamankin onnistuin huomaamaan vasta ostettuani kyseisen pullon. Menin sitte palauttamaan ja ei-asiakaspalvelutaitoinen kauhea amma tiskin takana reilusti myontaa minulle 2 dollaria takaisin 3,5 dollarin ostohinnasta, nain paska palvelu jattaa kylla meikalaisen ihan sanattomaksi ja piti hetken kylla tuijottaa monttu auki. Mutta en sitte jaksanut metakkaa nostaa asiasta ja koitin ottaa uuden fantan kaapista, kaikki olivat vanhoja tietysti, siis joka ainoa pullo ja paadyin turvallisen tuttuun kokikseen. Myohemmin joku vakuutti, etta kylla ne vanhat pullot sielta kaapista poistetaan jo huomenna, kun asiasta valitin, mutta tiesin elavani todellisuudessa ja sijaintina Australia niin pystyin laskemaan sataprosenttisesti sen varaan, ettei kukaan liikuta evaakaan tehdakseen asille mitaan ja siellahan ne pullot oli ja on kaapissa maailman loppuun asti. Illalla grillasimme ja vedimme kannit.

Seuraavana paivana meidan piti pommittaa aamusta varhain, ennen nousuvetta champaine rockseille, ootteleen etta nousuvesi menee ohi ja paasemme takaisin. Koska paatimme kuiteski vetaa 5 tahden amerikkalaisen aamupalan lahdimme leirista viimeisena ja kohteliaisuussyista luovutin auton korealaisen kuskin kasiin niin jaimme matkan aikana melkein nousuveden alle, koska a. lahdimme noin tunnin liian myohaa ja b. korealainen kuski tykitti menemaan kierroslukumittari alle viidensadan juuttuen jokaiseen dyyniin mita edessa oli. Viimein paadyin itse rattiin ja saimme kuin saimmekin auton ehjana pois nousuveden alta ja paasimme karistamaan itseamme auringossa champaine rocksilla. Parin tunnin jalkeen homma kavi kuiteski tylsaksi kaikesta huolimatta ja lahdimme takaisin kapeaa rantakaistaletta pitkin joka ei ollut veden peitossa. Vietimme lopun paivasta Eli-creekilla ja kun porukalta loppui energia kesken sen jalkeen menimme takaisin leiriin. Leirissa istuminen kuiteskin tuntui aika turhalta ja sitten lahdimme pikkuporukalla rallaamaan jeepilla kun bensaakin oli siunatti kahden tankin verran, saivat sitte kaikki ajaa jotka halusivatkin. Takaisin tullessa ajoin mina ja taisin vetaa siita leirin lapi jonkinlaista roimaa nopeutta ja auton parkkeerattuani, joku paskaa asiakaspalvelua harjoittava leirityontikija tuli tiedustelemaan, etta kuka on auton kuski ja minka niminen kyseinen henkilo mahtaa olla. Toki kerroin hanelle, etta mina olen ja Timohan se nimi taitaa olla, toki se piti toistaa 5 kertaa ennen kuin siita selvaa sai, nelja kirjainta voi olla ylivoimaisen vaikeaa jos pidat kauppaa keskella hiekkasaarta. Sitten tama kaveri alkoi vaahtoamaan siita, etta leirilla on rajoitus 5 kilometria tunnissa ja mina intin vastaan, etten ole nopeusrajoitusta missaan nahnyt ja kuullut kyseisesta rajoituksesta yhtaan mitaan. Joku kylla jalkeenpain mainitsi, etta alkupuhuttelussa leirille saapuessamme eilen joku olisi sen maininnut, who knows. No tama jatkoi siita nopeusrajoituksesta vollottamista ja mina vaadin nahda kyseisen nopeusrajoituksen jonka kaveri vannoi olevan kaupan lahistolla. Viimein han veikin minut katsomaan tata kyseista kylttia, joka saattoi hyvinkin sijaita jollain astraalitasolla, jonka voi tosin vain havaita jos on antanut auringon keittaa aivoista pehmeaa mossoa. Noh siina sitten aikamme ihmettelin, etta missa se kyltti on ja kaveri tyytyikin sakkojen sijaan uhkailemaan silla, etta saan nukkua rannalla jos tama viela toistuu. On se mukava pistaa vaha tuota aussien omaa saamattomuutta takaisinkin, jos joku jolla ois oikeasti selkaranka ois tajunnut sen kyltin sinne laittaa niin oishan sita tikettia sitte saanut heilutella, mutta eipa siita ylinopeudesta mitaa nayttoa nyt ollut, voi voi.

Kolmantena paivana herasinkin iloisesti kun samassa teltassa nukkunut ruotsalainen Jonas toteaa vaan "merry christmas". En kylla heti osaa kuvitella tilannetta, milloin oisin yhta epajoulun joulun viettanyt, mutta onhan sita huonompiakin vaihtoehtoja kuin ajella jeepilla, ottaa aurinkoa ja uida hiekkasaaren kristallinkirkkaissa jarvissa. Suoritimme myos erinaisia vaativia uimatemppuja, joista voitte karsia videoiden kera (siis sitten ku ne kaikki saadaan viimein upittua). Saarella tavatuista ihmisista voisi sen verran sanoa, etta joulunihmeesta voidaan puhua kun tavattiin yksi mukavimmmista ihmisista tahan asti ja se oli viela IRLANNISTA, eli kyseessa oli taikatemppuja harrastava Ian, jonka kanssa viimeisin viikko onkin aikalailla hengailtu, peterin ja chrissin mukana tietysti. Valitettavasti saimme karsia saarella myos muutamasta vahemman mukavasta tapauksesta kuten itavaltalaisesta muijasta, joka oli _koko ajan_ kannissa ja ei hetkeakaan hiljaa. Talla neitosella oli pahanhajuinen hengitys ja mukava tapa kertoa ihmisille minkalaiselta elaimelta he nayttavat, yhh. Mutta kokonaisuudessaan loistava reissu ja korealaiset tyypit vaan vahvistavat asemaansa hyvina persoonina, vaikka se enkku ei taivu niin ihmeellisyyksiin niin ei kavereita ainakaan voi toykeydesta syytaa. Illalla peaches hostellissa vietettiin joulua ottamalla kuppia (noh ei ehka mieleiseni tapa viettaa joulua, mutta vaihtoehtojen puutteessa...) ja syotiin aika kallis ja yllattavan hyva ateria irlantilaisessa pubissa! Tama ehka normaalitilanteessa ois kattanut mun helvetin maaritelman, siis viettaa osa joulusta irkkubaarissa irlantilaisen kanssa, mutta kyllahan siella hauskaa oli. Illalla pelattiin Ianin opettamaan arrogance-juomapelia, jolla kylla oli hiukan fataaleja seurauksia. Hostellissa oli myos 6 muuta suomalaista, osa suomen keskipaikkeilta ja osa Helsingista (voitte tunnistaa helposti, pitavat aurinkolaseja paassa jopa oisin). Edistaakseni kansaivalista ilmapiiria mina ja antti esitimme Slovakialaisia, mina olin Hubert ja Antti oli Snusmumrik. Itse vietin osan illasta pelaten juomapelia Suomalaisten kanssa ja kyllahan se taydesta meni, etta olin Slovakialainen hiihto-opettaja nimelta Hubert ja kaikki puhuivat englantia poydassa, jossa ei yhtaan ulkomaalaista ollut.

Aamulla sitten nostettiin kytkinta kohti Nuusaa koko porukan voimin.

-Timo

Noosalla kaikki tuntu menevan pain helvettia. Saapuessamme hostelliin oli tarkoituksena saada unta palloon ja viettaa kaikin puolin rauhallinen joulupaiva. Viela mita, paikan paalla kerrottiin etta joulubileet on juuri alkaneet ja sinne on PAKKO ostaa lippu. Kylla, luitte oikein. Eivat kuulemma muuten voi valvoa ketka ovat oikeutettuja buffettitarjoiluun. Ja mitka tarjoilut! Mainoksissa kehuttiin ruokaa olevan niin paljon kuin jaksaa syoda, mutta sain lopulta vain kolme palaa kinkkua. Harhaanjohtavaa mainontaa ja kytkykauppaa; laitonta rahastusta backpackerien kustannuksella siis, mutta ketapa se kiinnostaa. Seuraava paivakin oli myos julkinen lomapaiva eli palveluiden kayttaminen oli vaikeaa. Senpa takia on kaikkien kuvien uppiminen venynyt..

Haluttiin lahtea kajakilla melomaan joten ei muuta kuin vuokraamaan. Aamuinen vesisadekin sopivasti loppui ja saatiedotus lupasi selkenevaa loppupaivaa. Evaskori oli taynna voileipia ja kekseja, kirjat mukana rantautumista varten ja kaikin puolin edessa piti olla mukavan leppoinen iltapaiva pienen fyysisen ponnistelun rikastamana.

Ehdittiin tunti-pari meloa ylavirtaan kunnes sade alkoi taas. Eika oltu ehditty edes nahda jokea luonnontilassa vaan lahinna loppumattomalta vaikuttavaa huvijahtien satama-aluetta. Kaiken lisaksi tama kajakkireissu oli ainoa "tekeminen" Noosassa. Vaikka kaupungissa oli viivytty pari paivaa, ei joulun takia siella voinut tehda oikein mitaan paitsi kayda illalla klubilla. Siina se sitten oli: syy, miksi oltiin koko kaupungissa. Univelkojen ja vasymyksen painamana asian pysty kuitenkin ottamaan huumorilla ja niinpa katetuista veneista ja lautoista meita saalin ja ihmetyksen sekaisin ilmein katselevat turistit nakivat kaksi cowboy-hattuihin sonnustautunutta kaveria melomassa HYMYSSA SUIN ellei valilla ihan repeillen. Oli oikeesti ihan hauskaa ja evasleivat syotiin sitten lahtosatamassa lapimarkina. Hostellille paatettiin juosta ettei palelluta ja reitti meni tietenkin nain joulun jalkeen palveluitaan avaavan ja niin ollen todella kiireisen keskustan lapi. Kyllapa kerattiin katseita kun juostiin uimahousuissa/ilman paitaa. Sexy back, YEAH!

Noosalla jouduttiin heittamaan hyvastit Peterille, Chrisille ja Ianille, jotka suuntasivat kaikki lentokoneella Sydneyyn uudenvuoden viettoon. Tulimme itse tanne Surfers Paradiseen, jossa asutaan pitkasta aikaa oikein kivassa hostellissa. Paikka on Trekkers Backpackers Southportissa ja miljoo on vanha puinen omakotitalo uima-altaan kera. Henkilokuntakin on erikoisen ystavallista ja niinpa tuolla asuminen on todella kodikas kokemus.

Vuosi sitten anonyymissa Oulun lahiossa pakkasessa seisten julistin etta seuraava UV vietetaan sitten Australian lammossa. Jotain on saavutettu.

Antti

PS. FRASER-MATERIAALIA